Kaksi mustaa neuletakkia

Omistan kaksi mustaa neuletakkia, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaikka musta ei värianalyysin mukaan olekaa minun värini. Musta kuitenkin on aina muodissa ja aina tyylikäs. Muistan jostain lukeneeni, että jokaisella naisella pitäisi olla mustat suorat housut ja musta neuletakki, minä omistan molemmat tuplana, eikä se silti tee minusta tyylikästä tahi muodikasta.

Tämä tarina kahdesta villatakista on tarina mausta ja sen muuttumisesta. Jos kysymyksessä olisi joku toinen kuin minä, voitaisiin puhua maun ja tyylitajun kehittymisestä, mutta minun makuni ja tyylitajuni lakkasi kehittymästä jo vuosia sitten, maku vain muuttuu - ja usein pelkään, että huonompaan suuntaan.

Minä siis omistan kaksi mustaa neuletakkia, ja vähintään puolen tusinaa muita, mutta niistä ei nyt olla kiinnostuneita. Nämä mustat neulejotka olen saanut suunnilleen samaan aikaan. Kumpikin tuli minulle huuto.netistä jonkun ostamani vaatepaketin mukana - saattoi olla jopa niin, että ne tulivat samassa paketissa.

Ensimmäinen on materiaaliltaan puuvillaa. Se on pitkä, polvipituinen, pitkillä hihoilla, kahdella taskulla ja hupulla sekä kaksi suuntaisella vetoketjulla varustettu. Neulos on muutoin sileää, mutta reunaa kiertävät kapeat perusresorit. Takki on reilua kokoa ja ihana päällä. Rakastuin siihen heti suunnattomasti, siihen oli aivan uskomattoman ihana kääriytyä silloin kun tarvittiin todellista mukavuusvaatetta tai kaapua, jonka sisään piiloutua. Pidän takista edelleen, vaikka se näyttää päälläni teltalta, mutta se ei muuta sitä, että takki on suloisen lämmin ja sen sisään on ihana kääriytyä.

Toinen neuletakkini on KIKOMOn akryylineuletakki, joka on lyhyttä, istuvaa mallia pitkillä hihoilla, pitkillä resoreilla ja resorikauluksella sekä nappikiinnityksellä. Ensimmäinen reaktioni oli, että en koskaan pitäisi takkia, sillä se ei tuntunut omalta. Takki jäi pitkäksi aikaa kaapin perälle, koska tuo toinen takki valtasi suurimman osan käyttöpaikoista. Tämä takki päätyi käyttöön lähes vahingossa, kun tarvitsin jotain tyköistuvaa mustaa bleiserin alle ja se osui vanhingossa kaapista käteeni. Sillä käyttökerralla tajusin takin loistavat ominaisuudet - se ei ollut pieni, kuten olin aikaisemmin ajatellut, vaan tyköistuva (tämä siis todella tarkoittaa sitä, että se näytti tyköistuvalta, ei makkarankuorelta), korkeahko kaulus suojasi niskaa ihanasti talven puhureilta ja materiaali oli suloisen lämmin. Rakastuin tähän takkiin todella...

Näin siinä siis kävi, vaate, joka ennen oli huippuihana, on enää vain ihana. Toisaalta vaate, josta en suuremmin ole pitänyt muuttuukin yhtäkkiä lempivaatteeksi. Nyt vain pohdin sitä, pitäisikö minun luopua tuosta toisesta, kun se ei enää ole huippuihana.