tiistai 30. huhtikuuta 2019

Hieno huhtikuu

Ihan noin niin kuin periaatteessa päätin, että huhtikuusta pitää tulla parempi kun maaliskuusta, vaikka maaliskuukin parani sitä mukaa, mitä pidemmälle se kului, paitsi loppu oli sitten suorastaan kamala. Toki maaliskuun työnteko ja ylimääräiset vuorot vaikuttivat myös huhtikuussa, johon siihenkin on sovittu jokunen lisätyöpäivä. Lisäksi huhtikuussa tulevat palkankorotukset, jotka eivät nyt ole mahdottoman mittavat, mutta parempi vähän lisää kuin sama määrä pois.

Päätin myös uhrata Herra Kirjoituksen kaupoille ja kuluttamiselle. Käytännössä siis niin, että hän saa harrastaa lahjakorttishoppailua ja hankkia kaikki taloutemme ostokset, minä yritän pysyä kiltisti töiden parissa ja kotona ja ennen kaikkea olla ostamatta mitään... Herra Kirjoitus yrittää pistää hanttiin ihmiskokeeseen osallistumista, joten katsotaan, miten tässä käy.Varmuuden vuoksi tein vielä maaliskuun lopussa Matsmartille tilauksen, jotta ruoka ei vaan lopu, jos herra Kirjoitus saa jonkin suostumattomuusboostin.

Viikko 1
Ensimmäinen lankeemus tuli heti ensimmäisen viikon alkuun, kävimme Hesessä syömässä, kun ei vaan muka ehtinyt laittaa mitään syötävää.

Innokkaasti pakkasin poistokassia ennen iltavuoroon menoa ja ensimmäiseen kassiin sain 22 tavaraa (sisältäen itse kassin). Keväisen hävityshuuman ja tavara-ahdistuksen, jotka iskevät minuun joka kevät, riivaamana päätin suorittaa vähän tavaran vähennystä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että pakkaan kaksi kassia. Toisen puolen kuun aikaan ja toisen loppukuusta. Molempiin laitan 15 tavaraa, vaatetta tms, ja kannan ne suoraan kirppikselle pois nurkistamme. Aluksi mietin, pitäisikö luvata tehdä samanlainen kassi myös roskikseen menevistä tavaroista ja katsoa, että myös sinne päätyy tuo 30 tavaraa.

Viikko 2 
Ensimmäisellä viikolla saimme kevään suursiivouksen hyvään alkuun ja toisella viikolla viimeistelimme sen loppuun siitäkin huolimatta, että töitä oli tullut tehtyä taas runsaammasti- kolme ylimääräistä päivää tällä viikolla. Hieroja kävi rentouttamassa väsyneitä lihaksia ja loppuviikosta pelailtiin kavereiden kesken. Paikallinen S-kauppa houkutteli käyttämään kaksi yhden hinnalla tarjouksia, joten kävimme siellä syömässä kahdesti, lisäksi tuli shoppailtua yksi uusi lautapeli.

Viikko 3
Kolmas viikko eli pääsiäisviikko tarjosi melkoista vaihtelua, pari vapaa päivää, lisäksi Herra Kirjoituksen fess-operaatio ja tilipäivä noin muun muassa. Tälläkin viikolla tuli shoppailtua; hygieniatarvikkeita, hiusväri ja puhdistustuotteita kuten WC-tuoksu ja WC-raikastimia. Ihanan aurinkoinen pääsiäisaika ja Herra Kirjoituskin toipui leikkauksestaan varsin hyvin. Nautimme roskaruokaillusta, ulkona lenkkeilystä ja kävimmepä elokuvissakin katsomassa jotain niin kulturellia kuin Asterixia. Liput kulttuurisetelihankintoja tai aiemmin varastoon ostettuja, leffaeväät kaupasta- hävettää.

Viikko 4
Pääsiäisen jälkeinen arkeen paluu ja samalla ihana kevätflunssa saapui kotiimme. Herra Kirjoitus huuhteli suolavedellä leikattuja poskionteloitaan ja minä niistin omiani tyhjiksi lipittäen samalla kannu kaupalla teetä. Herkkuja kyllä, roskaruokaa todellakin, kun mikään tavallinen ei vaan maistunut sairauden kynsissä. Aurinkoa sentään riitti eli siitä tuli nautittua. Lisäksi tein "jättimäisen" tilauksen Dermosilille eli käytännössä nollasin bonussaldoni, jotta ei tarvitse hetkeen miettiä, miten pisteet vanhenevat - palataan tähän myöhemmin.

Viikko 5 
Eli ne pari päivää, mitä ennen kuun vaihdetta tälle viikolle jäi. Maanantaina illalla kävimme ravintolassa syömässä yhdessä Ievuskaisen kanssa. Tiistaina hoidettiin työpäivän jälkeen kotia- pestiin pyykkiä ja korjattiin jo monta viikkoa pimeänä ollut keittiön lamppu. Tarve ei ollut siis lampun vaihdolle, vaan koko lampun korjaamiselle, koska yksi sisäosan sähköjohdoista oli irronnut. Kuun viimeinen päivä on näköjään meille perinteisesti surkea - isä sai sairaskohtauksen ja joutui käymään sairaalassa. Toki hän voi nyt jo paremmin eli onneksi selvittiin säikäyksellä tällä kertaa.

Kannoin jo puolen kuun aikaan kotoamme ulos kassillisen, jossa oli 30 tavaraa, ne menivät hyväntekeväisyys kirppikselle. Lisäksi myin n. 30 lankakerää ja pistin roskikseenkin 20 tavaraa. Täydensin poistumaa vielä lahjoittamalla kasan viherkasveja ja muita tavaroita.

Juuri mitään lahjakorttishoppailua ei harjoitettu, joten se jää ensi kuussa toteutettavaksi. Huhtikuun alun kuitit ovat hyvin tallessa, mutta Herra Kirjoituksen leikkaus ja sairausloma sekä oma flunssani tekivät sen, että loppukuun kuiteista ei juuri ole käsitystä - ne vaan katosivat jonnekin. No sen verran tuli kuitenkin tehtyä ylimääräisiä töitä, ettei konkurssia ole tulossa.

Ei kommentteja: