perjantai 10. elokuuta 2018

Tölkin suojus

Ystäväni Ievuskainen näki kuvan minulla työnalla olevasta sukkaparista, joka muuten on edelleen kesken, ja totesi, että hän haluaa nuo pelastamaan sormensa kylmiltä tölkeitä ja pulloilta. Lupasin tehdä hänelle ihan oman tai siis omat - pitäähän mökillä olla omansa ja kaupungissa omansa.


Kysyin ja sain luvan tehdä minkäväriset vain, joten jämälankoja hävitettiin näihinkin. Molemmat värit ovat sellaisia, mistä kuvittelen saajan pitävän. Langat ovat paksuja ja 100% villaa eli lämmittävät, vaikka korvasta ei voisikaan lämmitintä nostaa.



Nämä on siis tehty niin, että ensin on neulottu putki 2 oikein 2 nurin joustinta 48 silmukalla. Pohja on virkattu erikseen ilman mitään erityistä mallia ja ommeltu kiinni tuohon joustinputkeen. Korvaan olen kutonut putken kahdeksalla oikealla silmukalla ja täyttänyt toisella jämälangalla. Korva on myös ommeltu kiinni varsinaiseen suojukseen.

Niin että kippistä vaan, kylmiä juomia ja lämpimiä käsiä.


Ei kommentteja: