Pitkäjänteisyyttä kasvattamassa

Tyypilliseen tapaani innostuin aloittamaan (no, onhan se pakko myöntää jo itsellekin, että olen impulsiivinen, vaikka muuta kuvittelen) tähän yhteen vuoden taitekohtaan taas uuden elämänhallinta-projektin. Minä kun olen aina oppinut pitämään koulujen alkua eräänlaisena uutena alkuna, vähintään yhtä voimakkaasti kuin vuoden vaihdettakin. Tällä kertaa lupasin itselleni, että minä jaksan 31 päivää, sen pidemmälle ei tarvitse venyä.


Turha sanoakaan, että 31 päivää on pitkä kuin nälkävuosi tilanteessa, jossa vaan miettii, että mitä ihmettä sitä taas tuli aloitettua. Suunnitelmat olivat seuraavat: en osta elokuun aikana mitään muuta kuin ruokaa (+ lisäksi välttämättömyydet kuten lääkkeet) itselleni tai kotiimme, teen itselleni päivittäin 10 kohdan työlistan ja suoritan sen ja vain sen. En yritä saadaa maailmaa valmiiksi kirjoittamalla kilometrin mittaista listaa, vaan mietin listaa kirjoittaessani, mikä on oleellista ja keskityn siihen.


Jätin itselleni takaportit sen suhteen, että ilmaiset, hyvin perusteltuun tarpeeseen tulevat tavarat, ovat sallittuja. Samoin tavaroiden vaihtaminen toisiin, mutta rahaa ei saa käyttää. Kaiken rehellisyyden nimissä, en kyllä ainakaan heti keksi, mitä sellaista niin ehdottoman välttämätöntä pitäisi ostaa. Pessimisti minussa kyllä keksi heti kahvinkeittimen hajoamisen, mutta meillä on kaksikin varakeitintä kaapissa. Jääkaappi, hella ja pakasteet nyt ovat sellaisia, että ne on korvattava, jos hajoavat ja ne lasken ehdottomiin välttämättömyyksiin.


Ensimmäinen hyvä etappi on puolen kuun palkkapäivä. Tein itselleni elokuun alussa BuJoon kirjaukset siitä, minkä verran ennen palkkapäivää saa käyttää rahaa, määrä on toki hyvin summittainen, todennäköisesti isompi kuin tarve. Jos jää alle, niin hyvä on. Jos menee yli, niin sitten menee, en ala sen kanssa nipottamaan. Samalla kertaa, kun tarkistan kulut ja menot, teen myös yleisluontoisen tarkituksen siitä, miten on muuten mennyt.


Alkukuusta eli ennen palkkapäivää meni monessa suhteessa kohtuullisesti; tavaroita ei juuri tullut lisää ja jotain poistuikin. Loppukuusta sitten mentiin valitettavasti toiseen suuntaan. Kulutus ei ollut mitenkään järisyttävän isoa, mutta liian paljon siitä meni edelleen herkkuihin tai siis oikeastaan pikruokaan. Budjetissa pysyttiin hyvinkin, vaikka niistä juhlista tuli n. 50€:n edestä lisäkuluja. Herkkuhin meni 104,30€, mistä minun osuuteni siis puolet eli 52,15€. Ruokaan kaikkiaan 316€, ja tuossa summassa siis se 50€ normaalista poikkeavia juhlakuluja, toinen 50€ meni talvivarastoon aneiden ostamiseen ja lisäksi summassa on pari ravintolaruokailua. Kun tuo puolitetaan, niin saadaan 158€.


Kuun saapuneet tavarat: 1 kpl pumppupulloja, jonka sain ilmaiseksi, 1 lasten kastelukannu (ilmainen sekin), 6 paria saappaita, joista neljät lähtivät parin päivän harkinnan jälkeen eteenpäin. Lisäksi ostin kosmetiikkaa: HenkkaMaukan lahjakortilla puuterin ja meikkipuuterin sekä Herra Kirjoitukselle 7 paria sukkia ja Dermosilin tarjouksesta itseruskettavaa, sillä yritän epätoivoisesti roikkua kesän rusketuksessa. Näihin meni kaikkiaan n. 10€, sillä nuo HenkkaMaukan tavarat hankittiin jo kauan laatikossa marinoituneella lahjakortilla.

Muita ostoksia olivat kolmet sukkapuikot, yhdet koivuiset ja kahdet neliskanttiset -yhteishinta n. 20€. Perustelin nämä itselleni tarpeella (ja halvalla hinnalla), sillä kun on kahdet samanlaiset, voi kutoa kahta sukkaa yhtä aikaa (ei, en edelleenkään ole innostunut opettelemaan looppaamista). Myönnän, että haluaisin vielä lisää, nimittäin 20cm cubicsit koossa 3.

Tunnustan, etten jaksa kaivella kaikkia laskuja esiin, mutta näistä kauppakuiteista laskien elokuun kulutukseni oli siis 240,15€, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen summa huoioiden se, että kaapeissa on nyt ruokaa, peruskosmetiikkaa ja harrastusvälineitä talven varalle.

Luvattu, aloitettu

Lupasin tehdä ylimääräisen työvuoron sen sijaan, että olisin pitänyt vapaapäivän. Tämän kunniaksi päätin myös aloittaa syksyn suururakan eli tunnelukot - huvittavasti pään sisäinen ääni hoki, että sinun pitäisi tehdä jotain järkevää, pitäisi toimia, pitäisi, pitäisi (kyllä, tämä ehdottomasti on vaativuuden tunnelukko, joka siellä huutelee). Suorittamisen sijaan valitsin itseni eli pistin tunnelukko-äänikirjan pyörimään ja sijoittauduin makuulle piikkimatolle sitä kuuntelemaan. Rentoutusta ruumille ja onnellisuutta päälle, niistä on hyvä päivä tehty.

Matka tunnelukkojen kanssa on pitkä ja tämä on vasta ensimmäinen askel, mutta tärkeintä on, että se on nyt otettu. Toivon tällä matkalla löytäväni tien hetken mielihyvistä pysyvään onnellisuuteen, mutta kuten todettu, matka on pitkä, mutta niin on edessä oleva syksy ja talvikin. Sen verran olen näin alkuun tälle matkalle varannut aikaa.

Aloitin Kimmo Takasen kirjasta Tunne lukkosi. Sen kesto äänikirjana on reilut kymmenen tuntia ja jo hetken kuunneltuani tiedän kuuntelevani sen useammin kuin kerran. Sen jälkeen vuorossa ovat saman kirjoittajan Murra tunnelukkosi ja Craig Nakkenin Minä ja riippuvuus. Kun olen nämä "opiskellut", lisää materiaalia löytyy varmasti, mutta toisaalta lukemani ja kuulemani perusteella luotan Takasen asiantuntemukseen sen verran paljon, etten tiedä, tarvitsenko muita oppikirjoja kuin nämä.

Impusiivisesti olen taas syöksymässä suurella innolla johonkin, mutta tällä kertaa minä toivon ja uskon, että tästä syöksymisestä tulee erilainen, koko loppuelämän mittainen pehmeä liuku.

Vavahduttava oivallus

Pyykin käsittely on kotitöistä se, josta olen aina pitänyt eniten. Erityisesti puhtaan pyykin kanssa puuhastelu on jotenkin terapeuttista, rentouttavaa ja oivalluttavaa - en osaa sanoa miksi, mutta niin vain oivalluksen lamppu syttyi tälläkin kerralla.

Ripustin pyykkejä vinttiin kuivumaan ja pohdin samalla kauppalistaa, erityisesti sitä, mitä hyvää itselleni kaupasta ostaisin. Sitten se yht'äkkiä iski salaman lailla, tuon ajatuksen hirveä paradoksi. Olisin voinut vaikka kiljua Tankki täyteen-sarjan Emmiä lainaten: "moment neiti Korpela, sain juuri transpiraation". Minä, joka olen kolikoistani kovinkin tarkka ja seuraan kulutusta ja nuukailen, heitän järkyttävät määrät rahaa hukkaan. Tai no, jos aivan tarkkoja ollaan, niin eiväthän ne hukkaan mene, vaan joko vessan pytystä alas tai kertyvät vyötärölle ja sitten minä taas käytän hirveän määrän aikaa, rahaa ja energiaa päästäkseni noista vyötärömakkaroista eroon. Tuo ajatus oli todellakin kuin lekan isku päähän - eihän tuossa toiminnassa ole mitään järkeä, sehän on ihan älytöntä, järjetöntä ja tyhmää.

Ajatus vaatii toki runsaasti lisää työstämistä, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin ajatella asiaa tuolta kantilta. Miten moninkertainen rahan ja voimavarojen tuhlaus tuo aikaisempi toimintatapani on. Jospa lähdettäisiinkin siitä päästä, että säästetään voimavaroja ja rahaa ja jätetään ostamatta tai ostetaan aikasemman jättisäkillisen sijaan vaan ihan vähän - niin vähän, että se ei kerrytä vyötärömakaraa. Toistan itseäni toteamalla, että säästö on moninkertainen, ensiksi ostamatta jättäminen kerryttää kolikoita pussin pohjalle ja sitten se, että ei tarvitse käyttää niitä kolikoita sen kertyneen läskin poistoon. Puhumattakaan voimavarojen säästämisestä - ei tarvitse miettiä, miten sen kertyneen läskin tuhoaisi, piilottaisi tai millä saisi kuukausibudjetin venymään vielä jonhonkin ihmepilleriin, joka polttaa kaiken rasvan tuhkaksi (millaista ei siis todellakaan ole olemassa) tai miten revin itseni jonnekin tunnille, jonka määrä olisi polttaa rasvaa muutaman sadan kalorin verran.

Pienessä päässäni suristavat rattaat ihan hurjaa vauhtia - näinköhän mitä löysin sen kultajyvän.

Aneita ostamassa

Kun shoppailuvimma yllätti, kohdistin sen kerrankin johonkin järkevään ja tein tilauksen Matsmartille kuivatavarakaapin täydennykseksi. Hankin muroja, näkkäriä, mausteita, vähän herkkuja, sinappia, proteiinipatukoita, tortilloja sekä sitruunajuomaa Herra Kirjoitukselle. Tämä viimeksimainittu siis sokkona, joten se voi olla mahdottoman pahaakin, mutta pakko kokeilla, kun hän kaipaa kunnollista sitruunaa edelleen.

Melkoinen kasa kaikenlaista. Kyllä näillä pitäisi päästä pitkälle syksyyn. Varsinkin, kun aikeeni on nyt tosissaan alkaa tyhjentää kaappeja lisättyäni ensin nämä niiden sisältöön.

Tässä kohtaa pitänee vielä nuukana todeta, että normaalihinnoilla tuo kasa olisi maksanut n. 250€, mutta postikuluineen Matsmartin kautta tuli tälle kasalle hinnaksi alta 50€. 

Oluttuoppi sukat

Lankana tummanruskea mysteerilanka ja valkoinen epätasainen puuvillasekoite, jotta vaahdosta tulisi mahdollisimman ilmavaa.

Koko n. 39. Luo 48 silmukkaa. Neulo 3o, 3n 5. krs, tämä jää piiloon vaahdon alle, mutta auttaa sukan pysymistä jalassa. Tämän jälkeen neulo tuopin suu eli 10 kerrosta kaikki oikein, tämän jälkeen jatketaan 3o, 3n 30krs ja vielä ennen kantalappua 12 krs oikein.

Tämän jälkeen vahvistettu kantalappu 24 silmukalla, 30krs. Jalkaterässä oli 13 silmukkaa puikolla ja ihan normaali sädekavennus.

Vaahtoa varten nosta luontireunasta noin tuplamäärä silmukoita alkuperäiseen nähden, minulla lanka oli ohuempaa ja halusin vaahdosta "möyheämmän". Neulo oikein 17krs. Päättele. Käännä vaahto niin, että suusta tulee kaksinkertainen ja kiinnitä ensimmäisen joustinneuloksen ja sileän neuleen rajalle, näin vaahdosta tulle pulleampi.

Tuopin kahvan kudoin 8 silmukan pötkönä ja täytin toisella ruskealla jämälangalla, jotta kahva pysyy mallissaan.

Nämä ehtivät ajelehtia tuossa puolivalmiina hyvän tovin, kunnes serkkuni pyysi sukkia tällä mallilla. Aikataulu oli haasteellisen tiukka, maanantai iltana tuli pyyntö ja keskiviikkona aamusta piti olla valmiita. Mutta sehän on haaste - totta kai - kiinni veti.  Tiistaina iltapäivällä pistin sitten kuvia ja kyselyä, että kelpaisko nämä.

Sukkaosa neulotu 3,5 Ergonimicseilla ja vaahto kolmosen Cubicseilla.

Binollinen bootsia

Pinterestin ihmeellinen maailma tarjosi joskus silmiini kasan loistavia ideoita kenkien tuunaamiseen. Sopivan materialin puuttuessa ideat jäivät hautumaan. Nyt silmiini osui Roskalava-ryhmässä jonkun tarjous saappikkaista, jotka saisi hakea.

Kaiken tavarahamstrauksen rajoittamisesta huolimatta hain meille kotiin kassillisen poposia.

Kasassa on siis kaikkiaan viidet erilaiset saappaat. Osan suhteen kyllä vähän mietityttää maltanko rikkoa ne, mutta toisaalta jos kerran haluan kokeilla, niin tässä nyt on täydelinen mahdollisuus. Nuo yallaolevan kuvan viininpunaiset ovat ne, joiden säästäminen kutkuttaisi eniten. Seuraavat matalakantaiset ruskeat ovat myös tosi hyvässä kunnossa, mutta siitä huolimatta olen päättänyt katkaista ne nilkkureiksi.

Yläpuolella olevasta kuvasta eniten kutkuttavat nuo pronssinväriset pitkänokkaiset saappaat ja niiden kärjen katkaisu niin, että popot olisivat vähän vähemmän spittarit. Perusbootseille ei vielä ole ideaa, joten saattaa olla, että ne päätyvät eteenpäin.

Pyöreitä vuosia

Juhlimme yhdessä työporukan kanssa työyhteisömme pyöreitä täyttäviä. Kuuluin onnekseni ja valitettavasti tuohon porukkaan - valitettavasti siksi, etten millään  halua täyttää enempää kuin 25 ja onnekseni siksi, että kyseisellä porukalla oli kiva järjestää juhlat ja juhlia.

Tarkoitus oli viettää mukavaa aikaa yhdessä ilman mitään muistamisia, mutta työkaverimme olivat keksineet aivan ihanan idean. Meistä jokainen sai ruusun, sitä tummempi, mitä enemmän vuosia, ja lisäksi ajanmukaisia karkkeja. Minä en tiennyt, että pätkiskin on 40-vuotta vanha tai että salmiakin suosio on kestänyt jo 50 vuotta. Kristallinen kenkämaljakko on vuosien takainen lahja kummitädiltä.

Kovasti arvostin sitä, että lahja oli pakattu ekologisesti kestohedelmäpussiin.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, seura oli parasta ja hauskaa oli - mikä sen mukavampaa.

Anti-pikamuotia

Edellisessä kirjoituksessani viittasin YLE:n artikkelliin, jossa todettiin pikamuodin olevan pahasta. No, kerrankin olen hyveellinen ihminen. Olen todellinen anti-pikamuoti-ihminen, mutta onnekseni (tai ehkä ympäristön onneksi) en ole ihan ainoa. Se tuli taas todistettua, kun kaivelin vanhoja kuvia yhtä työpaikan juttua varten. Löysin kuva-CD:t eräältä hullulta kesältä 16 vuoden takaa ja ihastelin kuvia - oon sitä minäkin joskus ollut nuori ja hyvä kuvaaja tekee ihmeitä.


Kun sitten suuntasin huomioni vaatteisiin, tajusin, että kuvan toppi ja kengät löytyivät edelleen kaapistani - molemmat siistejä ja käyttökuntoisia. Eikä itse asiassa ole kauan, kun olen toppia käyttänyt. Huivi oli silloin lainassa, mutta myöhemmin olen ostanut vastaavan itselleni - erittäin onnekas kirpparilöytö, johon olen edelleen sangen tyytyväinen. Samoin kuvien upea hame oli lainassa ystävältäni Ievuskaiselta. Kuvien tuijottelun jälkeen oli pakko laittaa hänelle viestiä ja kysyä, vieläkö hame olisi tallessa. Uskomatonta kyllä, hame on edelleen olemassa hänen vaatekaapissaan. Meitä on siis ainakin kaksi anti-pikamuoti-ihmistä, jolla on kaapeissaan edelleen käyttökelpoisia vaatteita parinkymmenen vuoden takaa. Muistan näet, että tuo hame ei ollut edes tuolloin aivan uusi, vaan sitä oli "aarremarinoitu" kaapissa jo muutama vuosi ennen kuvauksia.


Jos siis meistä olisi kiinni, maailma pelastuisi varmasti.

Paha, paha pikamuoti

Löysin YLE:n sivuilta artikkelin, jossa kirjoitettiin pikamuodin olevan pahempi saastuttaja kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä, ja niitähän on sentään pidetty kaiken ympäristötuhon suurimpana lähteenä. Kaltaiseni itsekäs p**** huokaisi osin helpotuksesta, tässähän voi siis ihan hyvin lentää ne vuosittaiset lomalentonsa sen paremmin miettimättä - ei se olekaan niin paha juttu. Se ei kyllä todellakaan ollut tämän artikkelin tarkoitus, mutta myönnän tämänkin ajatuksen vilahtaneen mielessäni.


Sen sijaan päälimmäiset kaksi ajatusta olivat se, että ihanaa, että joku valtamedia alkaa vihdoin ja viimein nostaa asiaa kunnolla esiin - jospa vaatteet olisivat seuraava muovi. Samalla mietin myös sitä, että mitä todennäköisimmin pääsen lukemaan aiheesta myös Jenni Sarraksen kirjoittamasta Arkijärki-blogista, koska aihe istuu paremmin kuin hyvin hänen aihepiiriinsä. Ja olin oikeassa Jenni ottaa asiaan kantaa aivan loistavasti ja tarjoaa muutaman superhyvän kikan pikamuodin selättämiseksi: shoppailulakko, käytä vaatteet loppuun asti ja löydä oma tyylisi (täsmällisesti tämä oli ilmaistu blogissa sanoilla: "älä anna muiden päättää, mikä näyttää hyvältä").


Omassa elämässäni olen noudattanut noita ohjeita jo tovin. Koska olen hankkinut menneinä vuosina vaatekaapin täyteen erilaisia rättejä, on nyt aika käyttää niitä loppuun ihan sama ovat ne sitten muodikkaita tai eivät. Kerrankin olen siis ollut edellä kävijä, koska minulla on sellainen kutina, että yhä useammat siirtyvät niin sanottuun tiedostavaan kuluttavaan luokkaan ja vaatteille aletaan vaatia parempaa laatua ja kestoa. Tässä kohtaa todellakin toivon olevani oikeassa. Samoin myös vilpittömästi toivon sitä, että elastaanin käyttöä vaatteisiin vähennetään merkittävästi, koska se tarkoittaa kunnon kaavoituksen ja istuvuuden paluuta vaatteisiin.


Olen ollut edelläkävijä ihan tietämättäni, sillä jo silloin kuin himoshoppailin vaatteita, ostin suurimman osan käytettyinä ja sitten kun lopetin shoppaamisen siis lopetin himoshoppaamisen, olen pysynyt melko kohtuullisissa hankinnoissa. Viimeisen isomman vaatesatsini hankin tammikuussa 2015, niistä vaatteista osa on lähtenyt eteenpäin, osa on pidetty loppuun, osa on edelleen kaapissa odottamassa käyttöä ja osa pitäisi vaan kylmästi siivota sieltä kaapista jonnekin.


Tämän vuoden vaatehankinnat ovat 3€:n hintaiset kevyttoppahousut talven työmatkoille. Onnistun varmaan kehittelemään itselleni kasoittain tarpeita tässä syksyn kuluessa, mutta yritän pysyä lujana ja jättää ostamatta. Nyt siihen on entistä perustellumpi syy, kun kerran vaatteet tai siis otsikonmukainen "pidä kerran ja heitä roskiin"-muoti onkin ympäristökatastrofimme suurin syy.

Tölkin suojus

Ystäväni Ievuskainen näki kuvan minulla työnalla olevasta sukkaparista, joka muuten on edelleen kesken, ja totesi, että hän haluaa nuo pelastamaan sormensa kylmiltä tölkeitä ja pulloilta. Lupasin tehdä hänelle ihan oman tai siis omat - pitäähän mökillä olla omansa ja kaupungissa omansa.


Kysyin ja sain luvan tehdä minkäväriset vain, joten jämälankoja hävitettiin näihinkin. Molemmat värit ovat sellaisia, mistä kuvittelen saajan pitävän. Langat ovat paksuja ja 100% villaa eli lämmittävät, vaikka korvasta ei voisikaan lämmitintä nostaa.

Nämä on siis tehty niin, että ensin on neulottu putki 2 oikein 2 nurin joustinta 48 silmukalla. Pohja on virkattu erikseen ilman mitään erityistä mallia ja ommeltu kiinni tuohon joustinputkeen. Korvaan olen kutonut putken kahdeksalla oikealla silmukalla ja täyttänyt toisella jämälangalla. Korva on myös ommeltu kiinni varsinaiseen suojukseen.

Niin että kippistä vaan, kylmiä juomia ja lämpimiä käsiä.

Säästölaskelmia

Vuosia sitten, en edes tarkkaan osaa sanoa, onko siitä kaksi, kolme vai kenties jo kohta viisi vuotta, kun ajan miettiminen taaksepäin ilman tarkkaa kiinnekohtaa on hankalaa, oli säästö- ja nuukuusblogeissa tapana tehdä laskemia siitä, miten paljon missäkin asiassa säästää. Hyvinä esimerkkeinä tässä toimivat vaikkapa päivittäisen ostokahvin vaihtaminen kotona keitettyyn tai usein syödyn jogurtin vaihtaminen halvempaan merkkiin. Useimmissa tapauksissa saavutetut säästöt eivät olleet mittavia, mutta koska pienistä puroista kertyy iso virta, nämä vuositasollakin kympin tai kahden säästöt nipsittynä useammista kohteista saattoivat kääntää muutoin negatiivisen budjetin plussalle. Merkittävimmät säästöt näistä esimerkeistä varmasti kertyvät tuosta kahvista, koska jokapäiväinen parin euron kahvikupponen tekee vuositasolla jo 730€.


Ihan huvikseni tein siis laskelmia siitä, miten paljon vuodessa säästän siirryttyäni käyttämään noita poistotekstiilimeikinpoistolappuja. Jos ajatellaan, että putsaan naamani niillä keskimääräisesti viisi kertaa viikossa, se tarkoittaa vuodessa 260 lappua. Mikäli käyttäisin niitä kalliita merkkilappuja, minulta menisi niitä 6 purkkia á 8€ eli pyöristettynä n. 50€. Kaupan vanulappuja on pussissa 100 kpl ja niitä käyttäisin kaksi päivässä siis 520 lappua. Kun yksi pakkaus maksaa reilun euron verran ja öljypullo noin 5€, noilla naaman putsaamiseen menisi n. 12€. DIY jämätekstiililapuilla ainoa maksava asia olisi öljy eli niillä puhdistamiseen hintaa tulisi vitosen verran. Laskelma on siis tehty ajatuksella, että nuukana ihmisenä kalliita lappuja menisi vain yksi, joskus harvoin kaksi, halvempia vähintään kaksi per päivä ja noita kankaisia yksi isompi - tai näissähän se on sama, vaikka käyttäisi viisi, koska laput sinällään eivät maksa.


Kalleimman ja halvimman vaihtoehdon ero olisi siis noin 45€ vuosi. Mikä ei sinällään ole paljoa, mutta kun sen kertoo jäljellä olevien meikkausvuosien lukumäärällä, mikä minulla on ehkä noin 30, niin summa onkin jo 1350€.


Samansuuntaisen tuloksen saa kestotalouspaperista. Seuraavat luvut ovat nyt sitten kohtuullisesti hihasta ravistettuja, rullan hinta katsottu googlesta ja käyttöarvio ravistettu hihasta.  Perustalouspaperihan maksaa noin 50 senttiä rulla ja villillä veikkauksella väittäisin, että noin 10 rullaa voisi meillä mennä vuodessa jos emme käyttäisi rättejä. Vuodessa siis vaatimaton 5€, mutta pitkässä juoksussa sekin kerryttää tuota nuukuuspuroa ja viherryttää omaa tuntoa, kun vanhat tekstiilit tulevat kierrätettyä tätä kautta. Kun vielä huomioidaan, että tilanne kahden aikuisen perheessä on aivan eri kuin lapsiperheessä, jossa rullamäärä voisi olla vaikkapa 50 rullaa vuodessa, silloin vuosisäästökin kertautuu jo 25 euroksi.

Pienistä puroista kertyy jälleen iso virta, taidanpa lisätä vanulaput ja talouspaperin lopullisesti "en osta"-listalleni.

Sateenkaari ja poutapilvi

Edellisestä sateenkaarisukkakokeilusta innostuneena päätin kokeilla vielä yhtä mallia eli Hipsulaisen karusellia yhdellä sateenkaarella.

Lankoina lähes sanat kuin ennenkin eli seiskaveikan sateenkaari, taivaanisininen mysteerilanka ja täydennyksenä vaaleansininen jämäakryyli, jonka toivon kestävän tuossa varressa, sekä valkoinen mysteerisekoite (yritän edelleen epätoivoisesti purkaa jämälankavarastoja, enkä myöskään jaksanut lähteä kaivelemaan laatikoita, nämä olivat valmiina käden ulottuvilla).

Pakko tunnustaa, että idea sateenkaaresta ja poutapilvistä kuulosti paremmalta kuin mitä toteutuksella sitten sain aikaan. Näiden saajana neiti 6-vee, puikoilla 22 silmukkaa (eli normaalisti olisin käyttänyt 11 silmukkaa puikolla). Yläosan poutapilviviritelmä on tehty käänteisellä Frilla-sukan mallilla eli aloitettu 2 o, 2n ja lisätty joka toisella kerroksella 2 oikeaa silmukkaa jokaiseen oikeiden silmukoiden kohtaan. Lisäykset tein edelliseltä kerrokselta kiertäen nostamalla, niin ei jäänyt pahempia reikiä ja sijoitin noston sektorin toiseksi ja toiseksi viimeiseksi silmukaksi. Välikerros kudottiin tavallisesti eli 2+x oikeaa ja 2 nurjaa. Lisäyksiä tein siihen asti että, minulla oli 10 oikeaa silmukkaa ja viimeisen lisäyskerroksen jälkeen kudoin vielä pari tavallista kerrosta ennen päättelyä.

Onnittelen itseäni, edes yksi pari pöydällä puolitekoisina lojuneista sukista saatu valmiiksi, tosin tämä pari oli se, joka oli keskeneräisistä pisimmälle tehty.

Tunnelukkoja ja to do-listoja

Aamulla puoliunessa keksin tälle tekstille kaksikin loistavaa otsikkoa, mutta päivällä, kun vihdoin pääsin tekstiä työstämään, olivat molemmat haihtuneet mielestäni kuin tuhka tuuleen. Näin ollen saattaa olla, että tekstistäkin tulee kohtuullisesti erilainen kuin alunperin olin ajatellut.

Tunnelukkotestini osoittaa erittäin vahvaa tunnelukkoa vaativuudessa eli "Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä". Niinpä tässä kohtaa ei kovasti ihmetytä, että kun helteen sulattaessa aivot ja hemmotellessa auringonpalvojaa olen syöksynyt projektista toiseen jättäen edellisen aina vähän kesken, alkaa keskeneräisyys nyt riepomaan - tavarat eivät todellakaan ole järjestyksessä ja se häiritsee. Elokuun alkaessa pöydällä on kasa lankoja, jotka pitäisi kirjata ja lajitella, kaksi erilaista sukan alkua ja kolmas liki valmiiksi kudottu pari, kolme puoliksi luettua kirjaa, keittiössä istuttamaton kukka vararuukussaan (eihän se istutus ole ollut työn alla kuin kuukauden) ja muutama muukin asia riipin rääpin. 

Olkoonkin, että tuon edellämainitun tunnelukon kuvauksessa todetaan: "Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista". Tuosta huolimatta aion taas vaatia itseltäni jotain, nimittäin sitä että kasvatan pitkäjänteisyyttäni. En yritä tehdä maailmaa valmiiksi, mutta lisään keskittymistäni, enkä impulsiivisesti aloita uutta projektia ennen kuin vanha on saatu alta pois (tämäkin ominaisuus löytyi tunnelukko-testistäni, vaikka en itse pidä itseäni impulsiivisena, niin sellaiseksi testi minua väitää). Vaikka maailma on täynnä ihania sukkamalleja, on vaan hyväksyttävä, että kaikkia niitä ei ehdi tehdä. Samoin se, että kaikkia ilmaisia tavaroita ei voi haalia kotiin, vaikka Roope Ankan mukaan suomenkielen ihanin sana onkin "ilmainen".  

Tarkoitukseni on alkaa toden teolla työstää noita tunnelukkoja, kunhan vuorokauden keskilämpötila laskee alle 18 asteen. Niin tarpeellista kuin se olisikin, niin näin helteellä en vain kykene keskittymään asiaan riittävästi - olkoon se sitten sitä impulsiivisuutta. 
 
Yritän opettaa itseäni pitkäjänteisempään sitoutumiseen, mutta sen olen jo tajunnut, että kaikkea ei voi muuttaa kerralla. Olen liikaa yrittänyt "kaikki kerralla kuntoon"-metodia, niinpä yksi asia kerrallaan kuntoon. Nyt vaan pitäisi päättää, mistä aloittaa. Tunnelukot on selkeästi syksyn asia, kun voi muutenkin masistella ja käpertyä sisälle sateen ja pimeän pilatessa fiiliksen ja maiseman. Ne muut hoidettavat asiat olisivat 1) "älä osta mitään"- vuosi, 2) liikunnan lisääminen, 3) kodin tavaroiden läpikäyminen, 4) ruokahuolto ja ruokahävikki ja 5) painonhallinta. Oikeastaan nämä kaikki tukevat toisiaan ja liittyvät toinen toisiinsa; minimaalinen ruokahävikki ja kunnon ruokahuolto sekä liikunta toimivat painonhallinnan pohjana ja sitten taas toisaalta voi kaivella omia kaappeja ja tehdä niitä löytöjä sieltä ja saada sen uuden hankkimisen kokemuksen ostamatta mitään uutta. Toisaalta myös tunnelukko-asian selkiytyminen voi auttaa ymmärtämään, miksi ostan ja miksi syön, mitä korvaan, peitän ja kompensoin niillä, jolloin halu ja tarve syömiseen ja ostamiseen saattaa vähentyä. 

Arjen aikaansaamattomuusongelmani (mikä lienee siis todellisuudessa sitä, että ideoin vimmatusti kaikkea uutta kivaa saamatta niitä valmiiksi - täytynee oikein alkaa seurata asiaa - ja on siis enemmän valmiiksisaamattomuusongelma kuin aikaansaamattomuusongelma) yritän ratkaista kahdella asialla BuJo:lla, johon kirjaan ostamiset, tavaroiden poistumiset ja ruokahävikin (sekä mahdollisesti painon,) ja päivän to do-listalla, johon kirjoitan tavalliselle päivälle maksimissaan 10 hoidettavaa asiaa (näistä yksi voisi olla jonkinlainen liikuntasuoritus). Suoritus- ja listaorientoituneena ihmisenä olen ennenkin todennut tuon toimivan hyvin, mutta suoritteiden määrä on pakko pitää rajallisena, koska muutoin ollaan tilanteessa, että listalla on suunnilleen koko maailma ja se on aivan mahdoton saada päivän aikana toteutettua, mikä taas sitten johtaa tilanteeseen, jossa en täytä vaatimuksiani ja kiristän tunnelukkoni entistä tiukemmalle.

Testaan tätä elokuun, vain elokuun, vain 31 päivää, kyllä siihen jaksaa pitkäjänteisyyttä vailla oleva ihminenkin sitoutua, kun on selkeä maali olemassa.