Otetaas uusiksi

Jos kerran harjoitus tekee mestarin ja heti satulasta pudottua pitää nousta takaisin, niin otetaanpa sitten tämäkin uudelleen. Älä osta mitään vuosi 2016 meni niin persiilleen kuin vain voi, joten toistetaanpa harjoitus ja yritetään uusiksi vuonna 2017.

Samalla ajatuksella siis taas liikenteessä, ei saa ostaa mitään sellaista, joka ei ole välttämätöntä. Siis ruokaa totta kai voi ostaa ja asumiseen, puhelimeen, terveyteen liittyvät kulut pitää maksaa sekä palveluja käyttää tarpeen mukaan, mutta tavarat ovat kiellossa. Niitä ei saa haalia lisää, ei ainakaan ostamalla eli jos välttämätön tarve jollekin tavaralle on, niin ensiksi pitää miettiä saisiko sen lainattua joltain tai vaihdettua jotenkin ja vasta sitten voi harkita uuden ostamista. Tarpeen tullen tietenkin myös  naamakirjakerjääminen on sallittua. Olen vakaasti edelleen sitä mieltä, että kaapeissa pitäisi olla riittävästi kaikkea - ja siis todellakin tarkoitan kaikkea, koska en juuri nyt keksi mitään, mitä puuttuisi - on astioita, on vaatteita, on pyyhkeitä, lakanoita, on pyykinpesuainetta, on kosmetiikkaa, on kenkiä joka lähtöön ja lukematon määrä nimeltä mainitsemattomia asioita. Jonkin loppuessa tai rikkuessa etsitään siis ensisijaisesti korvaavaa tuotetta omista kaapeista ja varastoista, sitten seuraavaksi edetään lähipiiriin ja siitä sitten laajemmalle. Mikäli kyse on kulutustavarasta kuten kosmetiikasta, yritän muistaa että se omasta kaapista löytyvä toiseksi paras on aivan kelvollinen vaihtoehto, vaikka joku muu olisikin se ykkössuosikki.

Ilmaistavarat, joita nykyään kohtuullisen paljon tuolla naamakirjassa on tarjolla, ovat tietenkin ongelma. Niidenkin saapumista pitäisi kohtuullisessa määrin rajoittaa, jotta koko kämppä ei ole täynnä tarpeetonta roinaa, mutta toisaalta ne ovat myös sellaisia, että niistä saattaa saada iloa pitkäksi aikaa ja ovat kovasti tarpeellisia, joten ihan kokonaan niiden hakemista en halua itseltäni kieltää. Eli erikseen perustellen niiden hankkiminen on sallittua ja hyväksyttävääkin, jos niiden avulla säästää jonkun kolikon.

Haaveenani olisi, että ainakin sukkakoriin ja kosmetiikkakaappiin tulisi edes jonkin verran koloa, kun vanhat rikkinäiset sukat päätyisivät kierrätykseen ja kosmetiikkapurkit tyhjenisivät. Lankavarastotkin voisivat jonkunverran vähentyä joko tehden tai kaupaten. Näiden lisäksi lahjakaapin voisin yrittää perata pohjalle asti ja yrittää löytää sieltä sopivat lahjat yhdelle jos toiselle (Tämä on paheeni, kun löydän jotain kivaa tarjouksesta, alennusmyynnistä tai muutoin hyvällä diilillä, ostan sen valmiiksi tulevia merkkipäiviä varten ja monesti ehdin unohtaa ko. tuotteen olemassaolon ennen kuin sille on tarvetta ja ostan uudet lahjat. Eli tähän voisi nyt sitten panostaa ja katsoa, että valmiiksi hankitut lahjat tosiaan menisivät sinne, minne ne on ajateltu).

Vaatteista en jaksa edes vouhkata enää, ei mitään poista x määrä vaatteita kuukaudessa, kun se ei kuitenkaan onnistu. Poistuu mitä poistuu, kunhan ei tule lisää.


Mikäli shoppailutarve iskee, aion palata seuraaviin ajatuksiin.

Ennaltaehkäisevää on miettiä ostohetkellä läpi seuraavat kysymykset (kirjasta John Naish: Riittää jo – irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa, Atena, 2009):

– Tarvitsenko sitä? (vai haluanko vain?)
– Johtuuko esineeseen kohdistuva himoni taitavasta markkinoinnista?
– Tahdonko esineen tullakseni terveemmäksi, fiksummaksi, kiireettömämmäksi tai vain coolimmaksi?
– Voisinko saavuttaa päämääräni millään muulla tavalla kuin hankkimalla lisää tavaraa?
– Kuinka monta tuntia työtä minun tulee tehtävä saadakseni se maksettua? Voinko käyttää ajan johonkin tyydyttävämpään?
– Voisiko jokin jo omistamani esine korvata sen?
– Tahdotko todella pyyhkiä siitä pölyjä, kuivapestä sitä, maksaa sen huollosta tms.?
– Jos korvaan uudella esineellä jonkin omistamani, mikä vanhassa oikeastaan on vikana?
– Jos todella tarvitsen esinettä, voinko mitenkään saada sen ilmaiseksi jonkin kierrätyssivuston kautta tai lainata sen joltakin ystävältä, naapurilta tai sukulaiselta?