sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Operaatio talvikengät

Vähän aikaa sitten kirjoittelin, että aion tämän talven selvitä vanhoilla talvikengilläni, vaikka ne eivät olekaan parasta mahdollista. Mielipiteeni muuttui kohtuullisen äkkiä, kun olin ensin kävellyt vaelluskengillä valtaisat rakot kantapäihini ja seuraavana päivänä saanut kivuliaat puristusjäljet jalkateriini toisista kengistä. Kun vielä homma täydentyi sillä, että noista jälkimmäisistä kengistä irtosi pohja, totesin, että on aika hankkia uudet kengät.


No, myönnetään, että liimasin kyllä tuon pohjan paikalleen, mutta siitä huolimatta päätin tarttua tilaisuuteen. Maksoin 25€ ja sain kaksi paria kenkiä, käytettyinä, mutta uudenveroisessa kunnossa. Molemmat ovat nahkaiset, toiset aivan matalat ja toisissa pieni korko - alan siis olla riittävän vanha ja viisas ymmärtääkseni, että työmatkakengiksi ei osteta viidentoista sentin korkoja.


Periaatteessa noissa kengissä ei ole mitään vikaa, mutta ajattelin silti vaihdatuttaa korkolaput noihin korollisiin, ne ovat kuitenkin sen verran kuluneet. Jos löydän ebaysta oikeaa kokoa, niin Herra Kirjoitus on luvannut hoitaa työn. Näitä korollisia olen jo ehtinyt testata ja ovat todellakin mukavat jalassa, käytin niitä pikkujoulujen matkakenkinä.



Myönnän, että nämä jälkimmäiset näyttävät tylsiltä ja tavanomaisilta, mutta mitä väliä sillä on, kun ne ovat hyvät jalassa. Uskottelen itselleni, ettei kukaan katso työmatkalla minun jalkojani - katsoisi jos ne olisivat paljaat, mutta mustiin kenkiin ei kukaan kiinnitä huomiota.

Minulla oli vielä kolmaskin syy hankkia uudet talvikengät. Onnistuin näet rikkomaan lempisaappaistani vetoketjun, en voinut siis käyttää niitäkään. Käyn kysymässä korjausarviota suutarilta, jos hinta on enemmän kuin saappaiden ostohinta, yritän korjata ne itse. Jos hinta ei ole hirveä, korjautan ne ammattilaisella.

Ei kommentteja: