lauantai 1. lokakuuta 2016

Viimeiset langat ja pussit

Kunniasanalla lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa sekä lankojen että Nutrilett pussien haalimisen meille. Molempia on enemmän kuin tarpeeksi, sillä ostin jo ennen ENEDin alkua Nutriletteja varastoon melkein sen verran, mitä niitä koko aikana tarvitaan, dieetin aikana olen vielä ostanut vähän (mutta vain vähän) lisää. Nyt yllätin itseni vielä tekemästä lisätilauksen, jossa on melkein kuukaudeksi lisäjauheita, koska ne olivat tarjouksessa ja niistä sai vielä lisäalennuksenkin. Kyllä, olen kapinallinen, siitä huolimatta, että minulle sanottiin, että tämä on elämäni ainoa ENED, niin en usko siihen. Olen psyykannut itseni siihen, että minulla on vielä toinen jakso ensi vuoden kevättalvella ja sitä varten ostin noita Nutriletteja jo varastoon. Tässä kasassa on vaatimattomat 125 pussia eli 25 päivän tarpeen verran.


Lankojakin on jälleen tullut useammasta lähteestä. Viimeistä lankapakettiani odottelen edelleen saapuvaksi, mutta nämä langat vaihdoin kahviin ja sain lahjoituksena.


Syyskuun tavoitteenani oli listata kaikki mitä meille tulee lisää ja mitä poistuu. Nostan kädet pystyyn ja tunnustan, ettei mitään käsitystä tuosta. Lankaa ehkä 6kg, kassillinen sukkia tuunattavaksi (lisää juttua myöhemmin), pullollinen misellivettä (Herra Kirjoitus osti minulle pitkään haaveilemani tuotteen testattavaksi) ja yksi matto, joka päätyi eteisen lattiaan. Muuta en nyt juuri tällä hetkellä muista, mutta mitä todennäköisemmin useampi kuin yksi asia jäi listalta pois. Sen verran kuitenkin tiedän, että vaatteita ja kenkiä ei ole tullut lisää.


Vastaavasti tavaraa on kyllä poistunutkin, olen vaihtanut ja lahjoittanut vaatteita ja muita tavaroita ja myös myynyt vaatteita, kenkiä ja lankoja. Sekä kantanut kiitettävän kasan kaikenlaista tavaraa kierrätykseen eli väittäisin, että jäämme miinukselle, tavaroita on siis poistunut ainakin se 30 kappaletta. Varsinkin, jos kosmetiikkapoistotkin huomioidaan.

Alkukuusta olin vielä innokas listaamaan, kuten tästä näkyy: "Otan syyskuun tavoitteeksi listata kaiken sen, mitä huusholliimme tulee lisää ja toiseksi tavoitteeksi pitää listan mahdollisimman lyhyenä."
1) pala nahkaa tossun pohjia varten, yksi avainnauha ja n. 160g lankaa - ostettu, hinta 0,80€
2) pussillinen lankoja saatu ilmaiseksi :-(
3) vihreä matto

POISTUNEET:
- valkoinen pitsitoppi
- hieromaolio
- auton kumimatot
- limen värinen toppi
- musta paitapusero
- paperipäällysteiset kengät
- kassillinen kankaita

Jossain vaiheessa listan täyttäminen jäi, kun oli niin paljon kaikkea muutakin.

Joten jospa ottaisimme uudelleen lokakuussa, listataan kaikki saapuvat ja poistuvat.

Ei kommentteja: