sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Viikon melkein valmiit käsityöt

Ihan kokonaan valmiiksi en ole saanut oikeastaan mitään tällä viikolla, vaan kaikki työt ovat pikkuisen kesken.

Ensimmäisestä joululahjaksi menevästä tiikerisukkaparista puuttuvat kynnet ja lankojen päättely, toisesta parista on valmiina vasta vajaa ensimmäinen sukka. Pipon tupsut ovat irti ja langat päättelemättä ja kaulaliinakin on vaiheessa.



Toisaalta kun nämä kaikki ovat menossa joulupukin konttiin, niin olen ihan kohtuullisen ajoissa, kun noiden viimeistelyyn ei niin hirveän pitkää aikaa mene. Jos sitten vaikka ensi viikolla koettaisi saada nämä keskeneräiset valmiiksi ja pääteltyä langat sekä päivitettyä listan siitä, mitä vielä pitäisi tehdä.

Ei kommentteja: