Takana on äärimmäisen ihana ja rentouttava viikonloppu, sellainen, jota kutsuisin lomaksi kaikesta puuhastelusta huolimatta. Säät suosivat ja aurinko paistoi niin kuin vain syksyllä voi, puut hehkuivat ja taivas on kirkas, nämä kaikki ovat omiaan nostamaan mielen taivaisiin.
Oma lukunsa on tietenkin se, että kumpanakaan aamuna ei ollut herätyskello soimassa, vaan sai heräillä silloin kun itsestä hyvältä tuntui. Sallin itselleni myös molempina aamuina aamukahvin, toisena aamuna jopa poikkeusellisesti maidon kanssa. Lauantaina meillä kävi vieraita, oli ihana tavata ystäviä ja pelata pitkästä aikaa. Onnentunnetta lisäsi se, että he halusivat tulla joka tapauksessa, vaikka tiesivät, että pöytä olisi katettu poikkeavalla tavalla - ei olisi karkkia, eikä sipsejä, vaan kevyttä kasvisruokaa ja kasviksia dipin kera.
Herra Kirjoituksen kanssa kävimme kaupungilla kävelemässä ja pyöräilemässä, minä yritin jahdata 10 000 askelta täyteen. Se on aikamoinen urakka, mutta silti sen tavoittelemisessa on oma hupinsa. Osan matkasta olin yksin liikkeellä, ja oli uskomaton tunne, miten kaupungin keskusta oli äärimmäisen hiljainen, koko reilun kilometrin matkalla ei tullut yhtään autoa vastaan, ei yhtään ihmistä vain jossain kaukana huutelivat kurjet. Kun sitten vähän myöhemmin palasimme Herra Kirjoituksen kanssa samaa reittiä takaisin, oli liikkeellä lukuisia autoja ja monia lenkkeilijöitä eikä lainkaan sellaista maagista hiljaisuutta.
Minulla alkaa tänään kahden viikon loma, siitä olen 6 päivää töissä ja yhden koulutuksessa. Varsinaista lomaa jää siis kolme päivää, joista yhden saamme viettää Herra Kirjoituksen kanssa yhdessä lomaillen. Innokkaasti odotan pitkästä aikaa työtä kakkostyöpaikassa ja myös vapaapäivää Herra Kirjoituksen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti