tiistai 4. lokakuuta 2016

Kurpitsakeitto yhdestä kattilasta kolmeen makuun

Tein aikaisemmin sosekeittoa kesäkurpitsasta. Se sisälsi kaikessa yksinkertaisuudessaan yhden reilunkokoisen kesäkurpitsan, yhden pienen punasipulin, kolme porkkanaa ja  kourallisen persiljaa, lehtiselleriä, meiramia ja lipstikkaa sekä puolitoista lihaliemikuutiota. Herra Kirjoitus ei erityisemmin pidä lipstikan voimakkaasta mausta, joten hän pyysi seuraavaksi sellaista peruskeittoa, missä ei olisi mitään ylimääräistä, joten sellaista nyt koetin tehdä.

Hyvin samantyyppisellä peruspohjalla lähdin tekemään keittoa tavallisesta kurpitsasta.
Perussoppa sisälsi seuraavaa:

1 reilunkokoinen kurpitsa (painoa reilut 2kg kokonaisena)
2 rkl öljyä
3-4 dl vettä
1 punasipuli
suolaa maun mukaan
muutama painallus pippuria myllystä

Pilkoin kurpitsan palasiksi ja otin siemenet talteen paahtamista varten. Kurpitsakuutiot  pistin kattilaan öljyn kanssa ja sekoittelin. Kun alkoi tuntua, että saattavat ottaa pohjaan, lisäsin vettä parissa kolmessa erässä ja keittelin kannen alla niin kauan, että kurpitsat olivat pehmeitä. Siinä välissä pilkoin sipulin mahdollisimman pieneksi ja kuullotin pannulla. Kippasin sipulit kurpitsoiden sekaan ja lisäsin suolaa sekä pippuria.

Koska tuota peruskeittoa on melko iso annos, päätin kokeilla tehdä siitä useampaa erilaista versiota, jotka maistuisivat erilaiselta.

Otin kattilasta kolmanneksen perussopasta sivuun ja lisäsin siihen pannulla paistetun paprikan ja pari porkkanaa sekä kourallisen persiljaa. Soseutin koko hässäkän ja hyvältä maistui.

Kolmas versio olikin sitten vähän tulisempi ja hyvin yksinkertaisesti tuunattu.
Kattilasta ottamani peruspohjan sekaan kaadoin valmista sweet chili kastiketta ja soseutin.

Herra Kirjoitus rankkasi näistä parhaaksi tuon sweet chilillä terästetyn, toiseksi sijoittui tuo paprikalla, porkkanalla ja persiljalla maustettu ja vasta viimeiselle sijalle päätyi se hänen tilaamansa peruskeitto.

Neljänteen versioon suunnittelen raastavani tuoretta inkivääriä ja lisääväni mausteeksi sitruunaruohoa ja chiliä - vähän erilaista tulista. Tuohon samaan voisi vielä kokeilla kookostakin, mutta kun se on nyt kiellettyjen listalla, niin annetaan olla tältä kertaa. Jos lisää tukevuutta valuaisi, niin tuohon peruskeittoon voisi halutessaan lisätä vielä tuorejuustoa, sulatejuustoa tai smetanaa, taikka ripsutella päälle paahdettuja kurpitsansiemeniä taikka paistettua pekonia.

Ei kommentteja: