Vietimme Herra Kirjoituksen kanssa viikonlopun vahtien karvan verran vaille kolme veetä. Pakko myöntää, että se käy kyllä työstä tällaiselle satunnais lapsenvahdille, sillä sitä varoo niin paljon enemmän kun kyseessä ei ole oma jälkikasvu, vaan jonkun vieraan, vaikka miten läheisenkin, tenava. Suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin, enkä usko lapsiparankaan saaneen kovin suuria traumoja, vaikka ihan kaikessa ei päässytkään toteuttamaan itseään - uhmaraivarit vedettiin siitä, että telkkarin kanssa ei saanut miekkailla. Kun kielsin, niin äitiä huudettiin kurkku suorana ja mentiin nurkkaan murjottamaan, josta kyllä sitten hiivittiin 15 sekunnin kuluttua niiskuttaen syliin. Yritän kuitenkin olla johdonmukainen, minusta television rikkominen ei ole sellaista, johon lapsella on lupa silloin, kun minä olen paikalla, olkoon kyseessä sitten kenen herranterttu tahansa.
Pihalla oltiin, puhallettiin saippuakuplia (en muistanutkaan, miten kivaa se on), nuori mies pomppi trampoliinilla yksin ja naapurin neidin kanssa, käytiin leikkipuistossa, pyöräiltiin. Kyllähän sitä paljon viikonlopussa ehtii, varsinkin kun päiväunet jäivät minimiin, aamulla noustiin ennätysaikaisin ja illallakin meni tunti siihen, että penskan sai vaivutettua untenmaille. Tämä on ehkä se rasittavin osuus - käyt viiden minuutin välein palleron kanssa vessassa, jossa tyhjennetään vähän ja täytetään lisää, jotta varmaan riittää pissattavaa. Iltasatu luetaan kolmesti ja hyvää yötä toivotetaan ainakin viidesti ja sitten aloitetaan taas alusta. Raskasta ihmiselle, joka itse sänkyyn mennessään yleensä pistää silmät kiinni ja avaa ne sitten taas aamusta.
No turha kai sitä on kieltää, että vastavuoroisesti se yksi vetoava hymy ja lämmin rutistus pienten käsien kietoutuessa kaulaan kuittaa kaikki kiukuttelut ja kitinät ja taas jaksavat molemmat, niin lapsi kuin lapsenvahditkin.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti