maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hyvin opittu mantra

Kävin eilen lunastamassa yhdeltä kotikirppikseltä kassillisen lankoja. Juu, eikös sen mantran nimenomaan pitänyt kuulua niin, että tarvitsen lisää lankoja, tarvitsen lisää lankoja... Kaiken rehellisyyden nimissä en olisi tarvinnut yhtään, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta.

Kassissa oli kolme kerää huopasta, 9 kerää mamboa, 6 kerää seiska veikkaa (4 perusväristä,1 polkkaa ja 1 raitaa) sekä kaksi kerää Jannea. Maksoin kassista 15€ ja sain samaan kauppaan käsin tehdyn villapaidan.


Paidan neulejälki ei ole mitään superhienoa, mutta kelvannee kuitenkin kummipojalle käyttöön.

Langoista koetan kepillä jäätä, jos saisin nuo Mambot ja Huopaset myytyä, ne kun ovat itselleni enemmän sellaista turhaketta tai siis saisihan noista tossuja, mutta kun niitä tossulankoja on nyt muutenkin ihan jo riittämiin tullut haalittua.
 


Nämä siis olisivat jäämässä meille. Maksoin kassista noiden kalliimpien lankojen eli Polkan ja Raidan kauppahinnan verran. Vaikka en saisikaan noita muita kaupaksi, jään silti paidan, muiden seiskaveikkojen ja Janne-lankojen verran plussalle. Ja eiväthän nuo Mambot ja Huopasetkaan toki tyhjiin katoa, jos niille ei olekaan käyttöä nyt ja eivät heti mene kaupaksi,saattaa olla, että menevät kaupaksi kuukauden päästä tai olen itse keksinyt niille jotain käyttöä.


Ei kommentteja: