Nyt tuli pataa

Citymarketeissa oli jo viime vuoden puolella keräilykampanja, jossa yhtenä leimoilla ostettavana tuotteena oli Sarpanevan suunnittelema pata. Tuon designklassikon räävittömän kallis normihintahan on yli 200€, joten puoleen hintaan se kuulosti jo ihan järkevän hintaiselta ja sitä paitsi onhan se oikein hoidettuna ikuinen.

Niinpä minäkin sitten haalin kasan leimoja ostaakseni tuon padan itselleni vähän niin kuin joulu- ja syntärilahjaksi. Sillä kohtaa, kun pataa sitten menin ostamaan, olikin standin vieressä tiedote, että padat on loppu ja uusia tulee vasta toukokuussa ja että yhteystiedot voi jättää infoon... No minäpä sitten jätin ja unohdin koko asian, kunnes tässä päivänä muutamana sain viestin, että nyt olis pata tullut.

Myönnetään, että jo hetken mietin sitä, että haenko pataa enää ollenkaan, mutta päädyin sitten kuitenkin kotiuttamaan sen. Haaveilen edelleen pataleivästä, kun edullinen leipäkonekaan ei ole tullut vastaan missään naamakirjan toreilla ja palstoilla.

Siinä se nyt sitten on, elämäni kallein kattila eikun siis pata. Onhan se tyylikkään näköinen ja viimeisen päälle käytettäväksi mietitty - ei kai sitä muuten liki kuuttakymmentä vuotta olisi myytykään (suunniteltu vuonna 1960). Puinen kahva ei tietenkään ole uunin kestävä, mutta sen saa näppärästi pois ja sillä voi nostella sekä koko pataa että pelkkää kantta. Sisäpinta on emaloitu eli senkin puolesta pitäisi olla käyttöturvallinen ja makuaottamaton.

Miinuksena tietenkin se, että kun pata on valurautaa, niin se painaa kuin synti ja muotoilunsa vuoksi vie kaapista melkoisen ison tilan. Olin kuvitellut sijoittavani sen uunin alla olevaan pellien säilytyslokeroon, vaan sinne se oli liian korkea.