perjantai 20. toukokuuta 2016

Appiukon uusi kännykkäkotelo

Herra Kirjoituksen isä osti itselleen uuden puhelimen edellisen lakattua toimimasta. Sen asentaminen alkukuntoon kuului tietenkin Herra Kirjoituksen velvollisuuksiin, mistä johtuen puhelin päätyi meille pariksi päiväksi.

Koska puhelin oli tavattoman liukas ja hankala käsitellä, se kaipasi koteloa. Ihan sattumalta Prisman ale-laarista löytyi kyseiseen malliin sopiva kotelo - se oli ainoa kappale, joten vaihtoehtoja ei ollut. Valkoinen väri ei tietenkään ollut paras mahdollinen, mutta kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, niin ostimme sen appiukolle ylläriksi.

Koska myös anopin känykkäkotelo on valkoinen, vaikkakin hiukan erimallinen ja läppälukollinen, päätimme tuunata koteloa sen verran, että ne erottuvat. Kotona oli valmiina mustaa dc-fixiä ja netistä tulostettiin appiukon harrastuksiin sopiva kuva. Kirjaimen tyylittelin itse vapaalla kädellä, se ei ole ihan onnistunut, mutta menköön nyt sen aikaa, mitä se tuossa kiinni pysyy. Vaihdetaan sitten parempaan ja suunnitellumpaan, kun irtoaa.

Työn ongelmana oli näet aika, minulla oli vain vartti aikaa ennen kuin appiukon piti tulla hakemaan puhelintaan, joten melkoisessa kiireessä tätä tehtiin.


Koristeena siis J-kirjain nimen mukaan ja vene veneilyharrastukseen liittyen.

Ei kommentteja: