Ruusujen valtakunnassa

Vaikka tähän aikaan vuodesta maalla hallitsevin tuoksu on paratiisiomenapuun, joka kylpee valkoisena valtavan kukkavuoren alla, vietin tovin ruusujen valtakunnassa. Sunnuntaina ilma oli kolea ja kostea, eikä oikein ollut mahdollisuutta puuhastella pihalla mitään järkevää, joten päädyin "ruusutehtaalle".

Edelliset valmistamani ruusut olivat turkooseja ja niistä oli vielä häivähdys steariinia kattilan pohjalla ja pari liidun palasta, joten päätin jatkaa turkoosilla linjalla. Värinä olivat ne kattilaan jääneet liidunpalat, vanha steariini ja se, mitä mukaan sulattamastani jättokokoisesta (painoa kilon verran) läpivärjätystä turkoosista jämäkynttilästä väriä irtosi. Kovin voimakkaan värisiä näistä turkooseista ruusuista ei tullut.
 

Turkoosien värittömyyttä korosti vielä se, että seuraava satsi oli värittömään kynttilään kastettuja "kylmäruusuja", joita esittelin täällä. Materiaalina siis valmiiksi violetti kananmuna kenno, jonka väri vielä kastettaessa tehostui.

Kun kerran alkuun pääsin, päätin vielä kokeilla "narsissiruusuilla", sillä mielestäni nämä keltaisella keskustalla ja harmaalla ympäryksellä varustetut ruusut muistuttivat enemmän narsisseja kuin ruusuja. Herra Kirjoituksen ensimmäinen reaktio oli, että ne olivat hirvittävän rumia, mutta toisen kastamisen ja katsomisen jälkeen ne muutuivatkin mielenkiintoisen näköiseksi.

Päivän viimeiseen noidan kattilalliseen kumosin työmaalla olleiden pussien pohjalta kaikki kynttilänmurut periaatteella tulee mitä tulee. Liemi oli tummanruskeaa, mutta lopputulokset lähinna beigensävyisiä.

Kun vähän mietin suhteellisen aneemista värivalkoimaa herra Kirjoitus lohdutti, että jos ne kerrankin ovat riittävän rumia, niin ihmiset malttaa käyttää ne pesän sytyttämiseen eikä säästä niitä. Uskotaan niin, vaikka aika nätin kombon olisi saanut pakkaamalla yhteen noita tumman sinivioletteja ja beigejä ruusuja, kuten mallikuva osoittaa.

 Viikonlopun saldona reilut pari sataa valmista ruusua.

Rouvan huoltoa

Hiukseni ovat huutaneet uutta väriä jo viisi-kuusi viikkoa tai ehkä oikeampi totuus on pari kuukautta, mutta (jälleen kerran se sama valitus), en ole saanut aikaiseksi. Herra Kirjoitus oli viettämässä virkistyspäivää, joten päätin varata itselleni tehokkaan pari tuntisen "rouvan huolto aikaa".

Vaikka alkuun tuntuu aina siltä, ettei millään viitsisi ja ehkä noilla hiuksilla nyt vielä pari viikkoa pärjää, niin lopputulos palkitsee. Nyt on sitten uudet ruskeat hiukset, sävyä mocca brown - kesäksi siis ruskeaa ja syksyksi taas punaista. Väri oli valmiina kaapissa, joten kaupassakaan ei tarvinnut käydä.

Parissa tunnissa syntyi melkoinen muutos, hiukset saivat uuden värin, karvat katosivat, kroppakin ruskettui asteen verran (kiitos naamakirjasta saatujen itseruskettavien), kynnetkin näyttävät hoidetuilta kun leikkasin, viilasin ja lakkasin ne. Sormet kimaltavat kullankimalteisina ja varpaat hohtelevat violetteina.

Samalla tuli kaiveltua esiin shampoot ja suihkugeelit käyttöön loppuneiden tilalle ja uskomatonta kyllä, nyt näyttää hassusti siltä, että kosmetiikkakaapissa olisi yhden hyllyn nurkassa jopa tilaa. Toivottavasti kyseessä ei ole harhakuvitelma, vaan todellinen tilanne, joka pikkuhiljaa etenee.

Kulmakarvat ja ripset olisi pitänyt vielä värjätä, mutta kun en halunnut poistaa meikkejä kesken päivän, jätin sen seuraavaan kertaan - ei makeaa mahan täydeltä.

Itsekuripäiväkirja viikko 22

Nyt sitten viimeinen viikko sitä sorttia, jossa kerrotaan, että on ostettu karkkia, sipsejä ja muutenkin vietetty väsynyttä ja laiskaa elämää. Kuten tuossa jo aiemmin Puhkusta kertoessani totesin, en vain kyennyt pakottamaan itseäni liikkeelle ennen kuin edes osa siitä piinaavasta väsymyksestä ja tahmaisesta siirapista oli poistunut minusta.

Tämä on toiminut tekosyynä myös sille, että olen shoppaillut ja haalinut tavaroita huushollin täytteeksi enemmän ja vähemmän. Lautapeleistä olikin mainintaa jo aiemmin eli uusina peleinä on tullut ostettua Kummituslinna, josta pitkään olen haaveillut, ja ilmaisena saatua naamakirjasta DaVinci koodi .Minun onneni, että kaikki vaan ei tykkää lautapeleistä.

Noiden lisäksi olen jälleen langennut kosmetiikkaan, kaksi ilmaista pulloa itseruskettavia päätyi meille. Winter celebration on 2in1 hiusten ja vartalon pesuaine on palkkio Herra Kirjoituksen tekemästä työstä. Eli mitään ei ole siis ostettu, saako sillä edes vähän anteeksi?

Ruokahävikki sentään on pysynyt nollassa.

Puhku tuli taloon

Meille on muuttanut uusi pysyväisasukas, joka on heti kättelyssä saanut nimen Puhku. Nimi on johdannainen sen päästelemistä äänistä. Tarkemmin määriteltynä Puhku on ylipaine- eli CPAP-laite, jonka sain hoidoksi vaikeaan uniapneaani.

Myönnetään, että olen odottanut Puhkun tuloa kuin kuuta nousevaa, niin kuin olen muutamaan kertaan täälläkin maininnut. Ja kyllä, allekirjoitan täysin sen mitä olen aikaisemmin aiheesta lukenut ja kuullut - olen saanut elämäni takaisin. Olen nukkunut Puhkun kanssa nyt kolme yötä ja joka aamu herään virkeämpänä kuin edellisenä aamuna. Kun mietin aikaa taakse päin, niin en edes muista aikaa, jolloin olisin herännyt ilman tukkoisuuden tunnetta, yskää, väsymystä, painostavaa oloa, päänsärkyä ja ärtymystä. Parin viime kuukauden ajan olen työpäivän jälkeen ja iltaisin ollut kuin kuraan kuollut kuttu, enkä ole saanut aikaiseksi kuin aivan sen pakollisen - ja siitäkin yleensä vain minimin. Kun ei vain yksinkertaisesti ole jaksanut. Kun olisi pitänyt oppia uutta, tuntuu, ettei mikään ole mennyt perille, kun pää ei vain toimi. Tätä samaa valitusvirttä voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta ehkä on parempi vain siirtää se tuonne menneisyyden muistoihin, sillä onneksi nyt on Puhku.

Nimestään huolimatta Puhku on hiljainen kaveri, eikä pidä oikeastaan minkäänlaista ääntä, mikä tietenkin sopii paremmin kuin hyvin Herra Kirjoitukselle, joka yhteisessä sängyssä joutuisi myös kuuntelemaan Puhkun ääntelyt. Puhku on äänekäs vain silloin, kun maski ei ole kasvoillani hyvin ja falskaa - ja sen olisi tarkoitus toimia hälyytyksenä Herra Kirjoitukselle iskeä minua kyynärpäällä kylkeen, jotta tarkistaisin maskin. Ainoa miinus Puhkussa on sen poistoilmavirta, joka sopivassa selkäasennossa osuu ikävästi Herra Kirjoitusta korvaan tai niskaan, mutta silloinkin kehotus kyljen kääntämiseen korjaa asian (siis minä muutan asentoa ja ilmavirta kääntyy pois rakkaan puolisoni niskasta).

Puhku itsessään on yksinkertaisen tyylikäs, koostuen pienestä "keskusyksiköstä", letkusta ja maskista. Puhkussa on virtakytkin, koti-painike ja hopeanvärinen pyöritettävä säätönamiska. Sekä tietenkin näyttö, johon tulee valot ja tarvittavat tiedot. Puhku on kuitenkin myös äärimmäisen kohtelias, se ei polta näytön valoja kuin muutaman sekunnin kerrallaan, joten se ei häiritse myöskään öiseen aikaan. Vaikka Puhkussa on säätönamiska, se on kuitenkin täysautomaattinen, säätelee puhaltamansa ilmavirran voimakkuutta automaattisesti, kertoo sammutettaessa kauanko laite on ollut päällä ja onko maski ollut kasvoilla oikein.

Puhkun saa näppärästi pakattua sen omaan laukkuun, johon mahtuu kaikki tarvittava mukaan. Puhkun laukkuineen saa myös viedä lentokoneeseen käsimatkatavaroissa ilman, että sitä lasketaan käsimatkatavaraksi. Puhkulla on myös oma tullitodistus siitä, että se saa matkustaa kaikkialla missä omistajansakin.

Valitettava tosiasia on, että minun ja Puhkun tuleva taival on täsmälleen yhtä pitkä kuin minun elämänkaareni, sillä uniapneaan ei ole parantavaa hoitoa - ainoa tämän hetken tietämyksen mukainen hoito on elää tiiviisti yhdessä Puhkun kanssa. Suositeltu minimiaika maskin käytölle on 4-5 tuntia yössä, mutta aina parempi, jos sitä käyttää aina kun nukkuu. Niinpä minullakin on ollut maski naamalla koko sen 8 tuntia, mitä nukkumiseen olen yössä käyttänyt - ja kuten todettu ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen minulla on tunne, että olen ihan oikeasti nukkunut ja levännyt - siitä kiitos Puhkulle.

Pantahaaste viikko 21

Vieläkin löytyi laatikosta pantoja ihan kokonaisen viikon käyttöön. Tällä kertaa alkaa jo selkeästi näkyä, että kyseessä ovat ne pannat, jotka eivät lukeudu suosikkeihini - tai ainakin osa on niitä.

141) turkoosi kuminauhapanta
142) violetti kuminauhapanta
143) musta kuminauhapanta
144) ruskea kangaspanta, joka on suosikkini, koska on hiusteni kanssa samanvärinen

145) korallinpunainen muovipanta
146) vihreä muovipanta
147) oranssinen, livenä pikemminkin persikanvärinen, muovipanta

Eivätkä nämäkään olleet vielä viimeiset, laatikon pohjalla on vielä pari pantaa seuraavaa viikkoa varten.

Kummituslinna ja DaVinci koodi

Talouteemme on tullut ostoslakosta (juu, yritän edelleen esittää, etten osta mitään) huolimatta kaksi uutta peliä ja kolmas on matkalla tänne päin.

Pitkään olen himoinnut lapsuuteni Kummituslinna-peliä, mutta sellaista ei ole vastaan järkevällä hinnalla tullut. Tämänkin hinta oli jo siellä kipurajalla sen suhteen, mitä suostun pikkuvikaisesta pelistä maksamaan, mutta ostin sen nyt kuitenkin. Yritän jostain haalia nuo puuttuvat osat (pari naamiota ja yhden laudan kiinnikkeen sekä mahdollisesti yhden seinän, joka on huonommassa kunnossa), jotta saisin pelistä kokonaisen, sillä ihan liikaa meillä on kaapissa vanhoja pelejä, joista puuttuu yksi tai kaksi pikkujuttua. Nuo eivät välttämättä vaikuta pelaamiseen, mutta harmittavat perfektionistia, joka haluaa pelinsä kokonaisena.

Kummituslinna on aikansa lapsi eli siinä näyttävä kolmiulotteinen pelilauta, jonka kokoamisessa menee tovi (samaa sukua siis kuin Kalmakuja 13 esimerkiksi).  Siinä on erilaisia ansoja ja pelotteita ja se kuuluisa pimeässä hohtava punasilmäinen pääkallo, joka kierii portaita alas ja joka onneksi omassa pelissämme on tallella.

DaVinci koodi puolestaan on näppärä vain muutamaan komponenttiin perustuva päättelypeli, jossa pyritään arvaamaan pelikaverin salainen koodi ennen kuin hän arvaa sinun. Kerran testattiin kahdestaan ja nopeaksi sekä hauskaksi todettiin, varmasti vielä parempi neljällä pelaajalla pelattuna. Ja mikä parasta - pelissä oli kaikki osat tallella ja se oli ilmainen.

Nyt tuli pataa

Citymarketeissa oli jo viime vuoden puolella keräilykampanja, jossa yhtenä leimoilla ostettavana tuotteena oli Sarpanevan suunnittelema pata. Tuon designklassikon räävittömän kallis normihintahan on yli 200€, joten puoleen hintaan se kuulosti jo ihan järkevän hintaiselta ja sitä paitsi onhan se oikein hoidettuna ikuinen.

Niinpä minäkin sitten haalin kasan leimoja ostaakseni tuon padan itselleni vähän niin kuin joulu- ja syntärilahjaksi. Sillä kohtaa, kun pataa sitten menin ostamaan, olikin standin vieressä tiedote, että padat on loppu ja uusia tulee vasta toukokuussa ja että yhteystiedot voi jättää infoon... No minäpä sitten jätin ja unohdin koko asian, kunnes tässä päivänä muutamana sain viestin, että nyt olis pata tullut.

Myönnetään, että jo hetken mietin sitä, että haenko pataa enää ollenkaan, mutta päädyin sitten kuitenkin kotiuttamaan sen. Haaveilen edelleen pataleivästä, kun edullinen leipäkonekaan ei ole tullut vastaan missään naamakirjan toreilla ja palstoilla.

Siinä se nyt sitten on, elämäni kallein kattila eikun siis pata. Onhan se tyylikkään näköinen ja viimeisen päälle käytettäväksi mietitty - ei kai sitä muuten liki kuuttakymmentä vuotta olisi myytykään (suunniteltu vuonna 1960). Puinen kahva ei tietenkään ole uunin kestävä, mutta sen saa näppärästi pois ja sillä voi nostella sekä koko pataa että pelkkää kantta. Sisäpinta on emaloitu eli senkin puolesta pitäisi olla käyttöturvallinen ja makuaottamaton.

Miinuksena tietenkin se, että kun pata on valurautaa, niin se painaa kuin synti ja muotoilunsa vuoksi vie kaapista melkoisen ison tilan. Olin kuvitellut sijoittavani sen uunin alla olevaan pellien säilytyslokeroon, vaan sinne se oli liian korkea.

Itsekuripäiväkirja viikko 21

Kysyn itseltäni jälleen kerran, mitä järkeä on pitää "itsekuripäiväkirjaa", kun itsekurista ei ole tietoakaan. Ei pysty, ei kykene, ei jaksa. Jos yritän käydä töissä, syödä hyvin, liikkua vähän ja hoitaa kodin, niin blogille ja oikein muullekaan ei enää riitä virtaa. Ei vaan kykene muuhun kuin istumaan koneen vieressä ja selaamaan pinterestiä ja facebookia. Väsynyt elimistö huutaa hiilihydraatteja ja käsi käy karkkipussissa, keksilaatikossa tai sipsisäkissä tämän tuosta, koska niiden avulla elimistö yrittää paikata unen puutteen synnyttämää vajetta - ja tuon estäminen käy työstä, ihan todella.

Olen panostanut toivoni ensi viikon tiistaihin. Silloin vihdoin ja viimein minun pitäisi saada ylipainemaski. Olen kuullut useammalta taholta tarinoita siitä ihmeellisestä muutoksesta, jonka se tuo uniapnea potilaan elämään, uudesta alusta, elämän takaisin saamisesta. Miten toivon ja rukoilen, että tuo olisi se apu, jota nyt tarvitsen. En ole mitenkään suureen ääneen julistanut sairauttani työpaikalla, mutta ne joiden kanssa olen asiasta puhunut, kauhistelevat ja kysyvät, miten sitä jaksaa (olen mitä ilmeisimmin onnistunut antamaan töissä energisen kuvan itsestäni, kun siunailevat, että miten jaksat olla noin touhukas tuollaisella unella) päivästä toiseen noin vähällä nukkumisella. Totuus on, ettei jaksakaan. Ei vaan pysty siihen kaikkeen, mitä on ennen jaksanut.

Tavaroita on lähtenyt, mutta myös tullut. Tulleissa tavaroissa on esimerkiksi työpaikan kirppiksen saa ottaa - pöydältä mukaan tarttunut Dermosilin suihkugeeli, joka päätyi heti käyttöön (fiksua, eikös ne vanhemmat pitäisi ensin käyttää pois). Ilmaiseksi sain myös kolme puuvillalangasta neulottua toppia. Kaksi on minulle auttamattoman pieniä ja kolmaskin (tuo vaaleanpunainen) vähän nafti, mutta en minä niitä käyttöä varten hakenutkaan, vaan lankojen takia. Yli puoli kiloa puuvillalankaa, siitähän saa vaikka mitä, jos vaan malttaa purkaa topit. Mietin kyllä sitäkin, että saisiko näistä Antille vaunuverhon jotenkin näppärästi tehtyä purkamatta neulosta kokonaan.

Ostoksia on kertynyt yhden lautapelin, josta juttua myöhemmin, sekä Sarpanevan padan verran. Pata oli räävittömän kallis (100€), vaikka sen saikin ostaa puoleen hintaan. Enkä ole varma, onko minulla sille käyttöä, mutta haaveminäni kuvittelee tekevänsä pataleipää ja hauduttavansa siinä uunivihanneksia... Edelleenkin toivon, että tuo minä palaa takasin tuon hoidon myötä.

Liikuntaa ei juuri ole tullut harrastettua, myönnän luovuttaneeni sen suhteen. Kauppalappuja ei ole pistetty talteen, vaikka piti - kun ei vaan jaksa. Jos joka tilistä jää jonkun verran sivuun, niin eiköhän se riitä. Terveellisempään ruokaan olen koettanut panostaa lisäämällä kasviksia ja marjoja vähän joka väliin. Ja kuitenkin olen joutunut kantamaan jääkaapista ulos pilalle mennyttä ruokaa, mikä hävettää ihan vietävästi. En muista, milloin meillä olisi leipää jäänyt homehtumaan tai kastiketta, mutta niin vain nyt pääsi käymään.

Josko nyt tunnustaisi, ettei tämän alemmas juuri enää pääse ja yrittäisi uudelleen ensi viikolla.

Vaatimuksista luopuminen

Jo hetken aikaa olen pohtinut vaatimuksista luopumista lähinnä omassa elämässäni. Huvittava kyllä tämä ajatus tuli mieleeni taas tänään astioita tiskatessani. Olin näet aivan varma siitä, että omaan asuntooni haluan ehdottomasti, välttämättömästi ja varmasti astianpesukoneen. Sellaista ei lapsuuden kodissani ollut, mikä tarkoitti sitä, että tiskit oli pakko tiskata heti syömisen jälkeen tai viimeistään illalla, muutoin oli keittiö kaaoksessa ja tiskipöytä lastattu kuin Norjaan lähtevä laiva (mistähän moinen sanonta oikein tulee). Kovin usein tiskivuoro ei minulle langennut, kuivausvuoro toki sitäkin useammin, mutta siitä huolimatta kadehdin jo tuolloin kavereitani joiden kotona oli astianpesukone.

Kun sitten ostimme tätä asuntoa, hihkuin riemusta, kun meille esiteltiin keittiö ja kerrottiin, että tässä on sopiva paikka tiskikoneelle. Kaikki on valmiina niin vesi kuin sähköt, vain kone puuttuu. No joo paikka "oli", mutta eihän siihen mikään astianpesukone sopinut, kun paikka oli muutaman sentin liian kapea. Myönnetään, että tuon tajuttuani tunne oli kuin oravalla, jolla olis käpyjä muttei hampaita. Siinä vaiheessa, kun asunto oli juuri ostettu, ei ollut rahaa lähteä mittavaan keittiöremonttiin ja jotenkin se tuntui järjettömältäkin, kun keittiö oli vain pari vuotta aikaisemmin täysrempattu.

Manasin, ja taivuin tiskaamaan käsin ja huuhtelemaan astiat vadissa, koska kaatoallas oli niin pieni, ettei sitä voinut käyttää huuhteluun. Vuosien ja vuosien ajan olen tuntenut piston sisälläni sen suhteen, että miksi, miksi minun pitää aina vain joutua tiskaamaan vadissa. Kuvittelin todellakin pääseväni siitä eroon siinä vaiheessa, kun muutin lapsuuden kodistani pois ja pääsin oman katon alle - turhaan. Ilmeisesti minun kohtaloni on sidottu astianpesukoneettomuuteen.

Viimekesäisen remontin yhteydessä harkitsimme vakavasti sitä, että pistäisimme myös keittiön uusiksi, mutta jälleen kerran nuukuus yhdistettynä siihen, että keittiö on astianpesukoneen puuttumista ja turhaa huuvanurkkausta lukuunottamatta kuin uusi, pisti topin asialle. Yhä edelleen minä siis tiskaan käsin ja haaveilen astianpesukoneesta. Kohta 11 vuotta on jo menty tällä systeemillä, joten kovin ehdottomasta vaatimuksesta ei siis ole kyse.

Tokihan minä voisin ulkoistaa tiskaamisen Herra Kirjoitukselle, mutta kun olen todennut hänen haaskaavan sekä pesuainetta että vettä, olen tyytynyt tiskaamaan itse. Haaskauksella tarkoitan sitä, että helposti puolen vuoden käyttöön riittävä pesuainepullo kuluu loppuun alta kuukaudessa, eikä tiskit ole yhtään sen puhtaampia. Vastaavassa suhteessa lisääntyy myös vedenkäyttö, hän kun ei osaa käyttää vatia astoiden huuhtomiseen, vaan huuhtelee kaiken juoksevan veden alla (mikä tietysti myös on syy jatkuvaan pesuaineen lisäämiseen).

Viidentoista vuoden takainen minä ei olisi todellakaan suostunut elämään ilman astianpesukonetta, mutta elämä (ja velka) opettavat nöyräksi sen suhteen, että ihan kaikkea ei voi saada - ei ainakaan heti. Kuten todettu, haaveilen kuitenkin, että ennen kuolemaani saisin itselleni keittiön, jossa on astianpesukone.

Appiukon uusi kännykkäkotelo

Herra Kirjoituksen isä osti itselleen uuden puhelimen edellisen lakattua toimimasta. Sen asentaminen alkukuntoon kuului tietenkin Herra Kirjoituksen velvollisuuksiin, mistä johtuen puhelin päätyi meille pariksi päiväksi.

Koska puhelin oli tavattoman liukas ja hankala käsitellä, se kaipasi koteloa. Ihan sattumalta Prisman ale-laarista löytyi kyseiseen malliin sopiva kotelo - se oli ainoa kappale, joten vaihtoehtoja ei ollut. Valkoinen väri ei tietenkään ollut paras mahdollinen, mutta kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, niin ostimme sen appiukolle ylläriksi.

Koska myös anopin känykkäkotelo on valkoinen, vaikkakin hiukan erimallinen ja läppälukollinen, päätimme tuunata koteloa sen verran, että ne erottuvat. Kotona oli valmiina mustaa dc-fixiä ja netistä tulostettiin appiukon harrastuksiin sopiva kuva. Kirjaimen tyylittelin itse vapaalla kädellä, se ei ole ihan onnistunut, mutta menköön nyt sen aikaa, mitä se tuossa kiinni pysyy. Vaihdetaan sitten parempaan ja suunnitellumpaan, kun irtoaa.

Työn ongelmana oli näet aika, minulla oli vain vartti aikaa ennen kuin appiukon piti tulla hakemaan puhelintaan, joten melkoisessa kiireessä tätä tehtiin.

Koristeena siis J-kirjain nimen mukaan ja vene veneilyharrastukseen liittyen.

Pantahaaste viikko 20

Tämä viikko kului punaisissa merkeissä, on pinkkiä, polka dotia ja pelkkää punaista.

134) pinkki muovinen peruspanta, aavistus neon hohdetta mukana
135) vaaleanpunainen muovinen peruspanta
136) punainen kaksiosainen kuminauhapanta, joka alkaa olla ensinen, kun kuminauha kuoleentuu

137) solmittava  satiininen polka dot panta, oikein tyypillinen Minni Hiiri-versio
138) punainen huiviksikin levittyvä pitsipanta
139) punainen froteepanta
140) pienemmillä palloilla kuvioitu satiininen polka dot- panta (samasta kuosista on myös puuvilla
        versio, joka oli käytössä viikolla 8)

Ihan viimeiset pannat eivät nämäkään vielä ole, vaikka laatikon pohja jo paistaakin siis ainakin yksi viikko vielä jäljellä.

Omien kaappien aarteita

Olen tehnyt ostoksia ja vielä enemmän vaihtokauppoja, puhumattakaan ilmaisista kotiin kannetuista tavaroista, vaikka minun ei pitänyt mitään hankkia. Kovin monesta hankinnasta ei silti ole paha omatunto, vaan ihan käyttöön tai materiaaleiksi ovat päätyneet nuo tavarat kuten työpaikan kirppiksen ilmaispöydästä pongattu suihkugeeli tai facebookin kautta saadut puuvillalankaiset topit.

Samalla olen kuitenkin koonnut listaa siitä, mitä tarvitsisin ja mitä ostan sitten ensi vuonna. Yhtenä kohteena listalla oli puuterisivellin, sellainen iso ja pitkävartinen - edellinen halpismalli kun alkaa osoittaa hajoamisen merkkejä. Kaappeja penkoessani löysin avaamattomassa paketissa sekä poskipunasiveltimen (vaikka käytänkin mieluummin kabukia) että kriteerit täyttävän puuterisiveltimen. Vetäisin siis ruksit sen yli, ei tarvitsekaan ostaa.

Naamakirjassa käydyn keskustelun perusteella kehitin tarpeen parsinsienelle. Sellaiselle sukkien parsimisessa apuna käytettävällä puiselle härvelille, jota ilman toki tulee toimeen, mutta kyllähän parsiminen sen avulla on paljon helpompaa. Parin verkkokauppa vilkaisun jälkeen totesin, että sienet eivät maksaneet paljoa, mutta toimituskulut olivat ihan pilvissä - kiitos postin. Sitten jossain kaukaa taustalla soi pieni kello, kello joka soitti muistini hämärässä kytkintä, joka yhdistyi mutterin malliseen ompelurasiaan...

Samalla kun vinttiä oli pakko muutenkin siivota, tuli sitten kaiveltua tuota ompelurasiaakin. Sieltä löytyi aarre - Elli-tädiltä perintönä saatu parsinsieni.

Senkin kohdan sain siis poistaa hankittavien listalta, kun minulla jo on sellainen. Mitähän muuta aarteita vielä tuolta löydänkään, kun oikein kaivelen. Jälleen kerran tuli todistettua, että kannattaa kaivella omista kaapeista ensin ja sitten vasta mennä kauppaan.

Itsekuripäiväkirja viikko 20

Takana on mitä mielenkiintoisin viikko.

Työelämä on tarjonnut haastetta uusien työkuvioiden merkeissä, työpäivät ovat venyneet pitkiksi, mutta silti on ollut toisaalta innostunut ja toisaalta tyhjiin puristettu olo. Työtunteja viikolle kertyi n. 45.

Maanantaina listasin viikon ohjelmaksi suursiivouksen, joka meni hiukan eri tavoin kuin olin ajatellut. Oikea toteutus oli maanantaina makuuhuone ja työhuone, tiistaina olohuone, keskiviikkona keittiö, kylppäri ja eteinen, torstaina pyykkipäivä ja talvivaatteiden varastoon laitto. Pitkiksi venyneiden ja rankkojen työpäivien jälkeen vielä pitkiä ja rankkoja kotityöiltoja, mutta silti se kannatti - ei ole siistin ja puhtaan kodin vertaa.

Jos joku olisi erehtynyt heittämään sellaisella positiivisuushaastella, mitä silloin tällöin esimerkiksi naamakirjassa kiertää, olisi tälle viikolle kertynyt monta merkintää. Maanantaina olisin voinut kirjoittaa esimerkiksi siitä, miten ihanalta tuntuu kellahtaa puhtaiden lakanoiden väliin, jotka on laittanut pestyjen peittojen ja tyynyjen päälle vastasiivotussa makuuhuoneessa. Tiistaina olisi voinut hehkuttaa sitä, miten kiva on katsella maisemia vastapestyistä ikkunoista. Ja sitä rataa, olisi voinut myös pistää plussaksi sen, ettei juuri tullut netissä roikuttua.

Perjantaina kävimme ulkona syömässä ja rentouduimme - kannatti, sillä se oli sitten viimeinen mukava ja rento ilta hetkeen...

Torstaina olimme jo saaneet epämielyttävän uutisen, että talomme kaikkiin kellarikomeroihin ja puoleen vinttikomeroista on murtauduttu. Myös meidän kellarikomeromme oli avattu, varkaat olivat kuitenkin nirsoja tai huonolla maulla varustettuja, koska  kellarikomeromme Coca-Colat eivät olleet heille kelvanneet. Itsetyytyväisesti onnittelin itseäni siitä, että vinttikomeromme säästyi. Varkaiden röyhkeydellä ei kuitenkaan ollut rajaa, sillä seuraavana yönä he kävivät läpi loputkin vinttikomerot - siis myös meidän. Nyt pitäisi sitten palauttaa kaikki myllätyt tavarat paikallen ja miettiä, mitä puuttuu. Kyllä, joudun myöntämään, että meillä on niin paljon tavaraa, etten todellakaan muista, mitä kaikkea vinttikomerossa on. Osin tämä johtuu siitä, että osa tavaroistani on yhä koti kotona säilytyksessä.

Vaikka tavaroita olisi miten paljon liikaa, haluan kuitenkin itse tehdä päätökset siitä, milloin ja mistä niistä luovun. En halua, että sen päätöksen tekee puolestani joku muu, joka vain tulee ja ottaa, mitä tahtoo. Olen samalla kertaa niin vihainen, että voisin kyniä rosvoilta hiukset päästä yksi kerrallaan, ja niin surullinen, että tekee mieli vain itkeä särjettyä lintukotoani. Samaan aikaan tunnen itseni ja kotini häväistyksi ja likaiseksi, miten joku saattoi tunkeutua juuri meidän komeroomme, tonkia kaikki paikat, heitellä tavarat pitkin ja poikin ja poimia mukaansa ne, mitkä halusi jollain kirpputorilla muuttaa rahaksi.

Tämä päivä siis kuluu vinttikomeron kunnostuksen merkeissä, kynän ja paperin kanssa. Muutaman puuttuvan tavaran huomasin jo ensimmäisellä käynnillä. Huomisen päivän etappi on poliisilaitos ja vakuutusyhtiö. Ihanaa alkaa taas vääntää vakuutusyhtiön kanssa korvauksista, pahempaa on se, että vaikka tavarat saisikin korvattua, mikään ei korvaa niihin liittyviä muistoja. Minulla kun useimpiin tavaroihin liittyy myös muisto.

Pantahaaste viikko 19

Edelleen vaan pantahaaste jatkuu. Tällä viikolla kuitenkin tyhjäsin jo sen laatikon, jossa normaalisti säilytän pantoja ja vaihdoin sinne käytetyt pannat. Ne, mitkä vielä odottavat käyttöä, pistin varastolaatikkoon. Aikaisemmin ylipursunut "väliaikaisvarasto" näyttää nyt lähinnä tyhjältä.

Tällä viikolla tuli käytettyä seuraavat pannat, teemoina ruskeaa, keltaista ja valkoista

127) ruskea nahkainen letti panta
128) ruskea muovinen panta kahdella kullanvärisellä koristeella
129) ruskea mokkapintainen panta
130) ohut ruskea satiinipanta

 
131) keltainen DIY kangaspanta
132) valkoinen perusmuovipanta
133) päivänkakkarapanta

Ainakin ensi viikko vielä mennään tämän haasteen tiimoilla.

Viikon ohjelma

Sääennusteet lupaavat tälle viikolle mukavia liki kahdenkymmenen asteen lämpötiloja, joten yllättäen ikkunanpesu tuli juuri ajankohtaiseksi.

Tämän viikon ohjelma on siis seuraava:
maanantai makuuhuone
tiistai työhuone
keskiviikko keittiö
torstai olohuone
perjantai kylppäri ja eteinen

Sitten olis taas huusholli hetkeksi laitettu kuntoon, ikkunat pesty ja verhot vaihdettu eli kesä saa tulla. 

Pantahaaste viikko 18

Kun aikanaan tätä pantahaastetta vuoden alussa lähdin läpiviemään, olin jokseenkin varma, että näille nurkille tämä pantahaaste päättyy, mutta ei tämä nyt viimeinen viikko kuitenkaan ole.

120) vaaleansininen muovinen peruspanta
121) musta muovinen peruspanta
122) shampanjanvärinen leveä kankainen panta isoilla strasseilla

123) ruskea satiinipanta rusetilla (tällä on ainakin yksi kaksoiskappale, käytetty viikolla 4)
124) tummanvihreä satiininen solmupanta
125) leveä kullanvärinen panta rusetilla
126) musta panta kimaltavalla rusetilla

Vaihtoehdot alkavat olla vähissä, mutta kyllä niillä vielä pari viikkoa mennään.

Liialliset kesto-odotukset

Minulla on mitä todennäköisemmin epärealistisia käsityksiä siitä, miten kauan vaatteiden ja kenkien pitää kestää. Tosin joudun myöntämään, että "tapan" kenkäni käyttämällä niitä väärin. Kenkiä kun pitäisi käyttää niin, että jokaisen käyttöpäivän jälkeen niillä on lepopäivä. Minulla taas on tapana käyttää samoja kenkiä päivästä toiseen, kun ne ovat helposti tuosta eteisestä jalkaan napattavissa.

Ostin lokakuussa 2014 tarjouksesta perusjärkevät kävelykengät kympillä. Olen käyttänyt niitä tuosta eteenpäin liki päivittäin, mikä tietenkin lisää niihin kohdistuvaa rasitusta. Nyt ne ovat siinä kunnossa, että kiikutin ne eilen roskikseen. Kerrankin niin, että kengät eivät hajonneet pohjista, vaan muualta (pohjan ja kenkäosan saumasta kantapään vierestä) ja ovathan ne toki yleisesti melkoisen kuluneet.

Laskin, että jos olen käyttänyt noita kenkiä kuluneen puolentoista vuoden aikana noin 500 kertaa eli lähes joka päivä, niin yhden käyttökerran hinnaksi tulee kaksi senttiä. Se ei toki ole paljon, mutta siitä huolimatta olisin odottanut kenkien kestävän käyttöä vähän pidempään, ainakin pari kolme vuotta.

Sama tilanne on vuosi sitten ostamani paidan kanssa. Myönnän, että se ei ollut kallis, maksoi vain vitosen ja olen käyttänyt sitä paljon, mutta siitä huolimatta olen pettynyt siihen, että se on jo nukkaantunut lähes käyttökelvottomaksi. Yritän vielä kerran siistiä sitä, tällä kertaa kertakäyttöpartahöylällä, joka on tehokkaampi kuin patterikäyttöinen nukanpoistaja, ja kun se jälleen nukkaantuu, on sen aika mennä kaavoiksi. Uskaltaisin epäillä, että tuo paita ei kahta vuotta näe, sen verran nopeaa sen nukkaantuminen on ollut.

Kaipaan niitä aikoja, jolloin kengät kestivät helposti vuosikymmenen ja paidat nukkantumattomina useamman vuoden.

Itsekuripäiväkirja viikko 18

Itsekurista ei kyllä ole viimeaikoina ollut mitään jäljellä, kaupasta on shoppailu, viimeksi vappua tekosyynä käyttäen, vaikka mitä herkkuja. Nilkkavaiva estää tai "estää" suuremmat liikkumiset. Ja muutenkaan en ole saanut juuri mitään aikaiseksi, se väsymys, se väsymys.

Viikon urakkana oli veroilmoitus. Se on kyllä melkoisen uskomatonta, ettei siihen itse asiassa mene aikaa kuin pari tuntia, kun kuitit, liput ja laput ovat järjestyksessä, mutta silti sen täyttämisen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa. En voi edes kuvitella, miten hankalaa se olisi, jos täytyisi aloittaa kaikkien papereiden metsästämisellä ja sitten vasta pääsisi itse täyttövaiheeseen. Ilmoitukseni oli viime vuotisesta putkiremontista johtuen normaalia hankalampi täyttää, sillä siihen tuli paitsi matkakuluja myös kotitalousvähennys. Jos kaikki ilmoittamani kulut hyväksytään, saan ihan mukavasti takaisin joulukuussa eli varsin hyvän tuntipalkan siitä, että viitsii käydä lomakkeen läpi ja tarkistaa kaikki mahdolliset vähennykset, joihin on oikeutettu.

Töissäkin on oltu, mutta en ole jaksanut laskea tunteja. Jonkin verran yli normin niitä on taas kertynyt, mutta ei mitään mahdottomia määriä.

Vaakaakaan en ole tavannut pitkään aikaan ennen tätä aamua, nyt kävin sitten todistamassa katkeran totuuden. Toukokuu on toiveiden kuukausi eli nyt sitten uusi alku ihan tosissaan.

Hankintojakin on tullut tehtyä. Tuhlasin 12€ ja ostin itselleni kaksi paria uusia kenkiä.  Nämä siksi, että Hollannin matkaa varten ostamani kävelykengät kuluivat loppuun. Kaksi paria ihan sen vuoksi, että ne sai melkein samalla hinnalla kuin yhden parin erikseen - Sulo Vilén iski jälleen. Toiset naisellisemmat avokasmalliset ja toiset ihan peruskävelykengät.

Ja tässä syy, miksi tarvitsen uusia kenkiä (tai siis en tarvitse, mutta laiskuuttani totesin helpommaksi ostaa uudet, kuin etsiä kaapista korvaavat vanhat. HYI minua!), eikä tuo hakeama ole edes kenkien ainoa vika. Pakko se nyt vaan on uskoa, että nämä kengät todellakin ovat tulleet tiensä päähän.

Tähän samaan voisin todeta, että kyllä sitä tavaraa on poistunutkin. Kirjanpitoni osoittaa meiltä poistuneen 30 tavarayksikköä, ja taas kerran esim. kassillinen askartelutarvikkeita tai kuplamuovia on yksi yksikkö. Eli määrällisesti tavaraa on hävinnyt vähän enemmänkin. (ja edelleen jaksaa kummastuttaa se, miten sitä tavaraa vaan piisaa ja piisaa).