torstai 29. tammikuuta 2015

Lahjaksi saatu voittohuivi

Sain herra Kirjoitukselta lahjaksi huivin, eikä tuo huivi ole mikä tahansa huivi, vaan se on Tyyliä metsästämässä-blogia kirjoittavan Veeran Lenorin kamppikseen suunnittelema palkintohuivi, joita on ollut jaossa kaikkiaan 20 kappaletta.

Myönnän, minä yllytin puolisoni jakamaan pyykkimuistonsa Veeran blogin kommenttiboxissa siinä epätoivoisessa ajatuksessa, että jos vaikka jotenkin kummassa onnetar ei kerrankin olisi itara. Eikä se tosiaan ollut, armas puolisoni päätyi yhdeksi niistä kymmenestä onnellisesta, jotka huivin voittivat.Turha kai sanoakaan, kumpi meistä enemmän oli tuosta voitosta täpinöissään. Tuo huivi vain todellakin on ihana.



Lainaan tähän vielä Veeran blogista napattua kuvaa, jossa huivi on esillä kokonaisuudessaan.


Pakko myöntää, että nyt minulla on kaksi sellaista huivia, joiden jälkeen taitavat muut huivit jäädä kokonaisuudessaan käyttämättä. Tämä punainen aarre on siis kooltaan iso, metrin verran kanttiinsa eli siitä pyöräyttää helposti vaikka turbaanin.



Ei kommentteja: