Olen kunnostautunut erityisesti sekä kadonneiden löytämisessä että tavaroiden poistamisessa tällä viikolla. Onnistuin hukkaamaan tummansinisten syyshansikkaideni toisen puoliskon, jota etsiskelin parisen viikkoa ennen kuin ymmärsin tarkistaa kakkostyöpaikan löytölaatikon, no sinnehän se oli onneksi päätynyt. Minulla on siis edelleen tummansiniset välikausi hansikkaat. Vähän enemmän töitä teetti hiuskoristelaatikkoon karannut korvakorun tausta. Kävin laatikon läpi kertaalleen, mutta en löytänyt sitä. Toistin harjoituksen muutaman päivän päästä, mutta totesin, että aloitankin laatikkopinon pohjalta, jos vaikka lukko olisi valahtanut sinne. Lukko kyllä löytyi, mutta siitä ensimmäisestä laatikosta, jonka muka olin jo muutama päivä aikaisemmin käynyt perusteellisesti läpi.
Jotain hyötyä tuosta penkomisesta kuitenkin oli. Tajusin, ettei minun immoisena ikänä tarvitse ostaa hiuslenkkejä, sen verran niitä tuolta varastoista löytyi ja pari hiussolkea ja muutakin tukkahärpäkettä, joiden olemassa olosta minulla ei ollut mielikuvaa - siis kun näin ne, tiesin kyllä heti, mistä ja milloin olin ne hankkinut, mutta jos ne olisi pitänyt nimetä ulkomuistista en olisi muistanut niiden olemassa oloa.
Samaan kastiin menee myös seuraavaa episodi ja se myös kuvaa suhdettani kenkiin aika hyvin. Löysin - todellakin löysin, olin aivan autuaasti unohtanut niiden olemassa olon - autotallia siivotessamme sieltä hyllystä upouudet kumisaappaat parin vuoden takaa. En varmaan ole pitänyt niitä kertaakaan ja arvatkaapa miksi. Ne ovat mustat kontiot sillä lyhyemmällä varrella - kuka sellaisia haluaa pitää. En minä ainakaan. Ostin ne muistaakseni siksi, että äitini oli vakaasti sitä mieltä, että pitää olla kumisaappaat, vaikka asuu kaupungissa. Ostin ja hautasin autotalliin, kuljetettuani pari kuukautta auton perässä, sitten menin kauppaan yksinäni ja ostin punaiset nilkkurimittaiset kumisaappaat. Niitä voi pitää, koska ne a) ovat punaiset ja b) enemmän katu-uskottavat. Nyt kun eletään niukkuuden aikaa, otan itseäni kiltisti niskasta kiinni ja kiikutan mustat saappaat käyttöön - uusia ei tule ennen kuin nekin on pidetty loppuun. Nyt täytyy sitten vaan toivoa, että nuo punaiset kestävät ikuisesti ja mustat hajoavat itsekseen...
Muutoin olen yrittänyt elää hyvien päätösteni mukaisesti. Ruokahävikki on edelleen nollassa ja pakastin tyhjenee tasaista tahtia, samoin poistuneita tavaraoita on kertynyt lisää. Ehkä tämä tästä vielä joskus. Kun vielä jostain löytäisi sen lenkkikipinän tai kuntoilukipinän, mutta ehkä se löytyy kun ensin on raivattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti