Kevättä, kättä ja käsitöitä

Olen virallisesta työstäni lomalla, mutta istun tälläkin hetkellä harrastetyöpaikassani. Tämä onneksi on yleensä sen verran hiljaisempi mesta, että täällä selviän, vaikka en välttämättä olisi selvinnyt normaaleista töistäni sen verran rankempaa, kiireisempää ja vaativampaa on työ tuolla normipaikassani.

Koska käteni on lähinnä minua ja koska huomaan sen olemassa olon kirjoittaessani, niin aloitan tietenkin siitä. Olen tainnut joskus aikaisemmin mainitakin, että onhan noita oireita jo pidemmän aikaa ollut. Kuten esimerkiksi se, että tavarat tippuvat käsistä - sille ei vain voi mitään. Onneksi en ole hajottanut mitään korvaamatonta, ainakaan toistaiseksi. Naapurit kyllä varmaan kiittävät, kun aamullakin voi kuulua mitä mielenkiintoisinta kolinaa, kun välillä putoaa margariinirasia jääkaapista otettaessa tai lakkapullo kylppärissä. Kutominen ja virkkaaminen ovat jo pidemmän aikaa tehneet sitä, että hetken aikaa tehtyäni kädet tai siis tarkemmin ottaen sormet puutuvat aivan tunnottomiksi. Niitä on sitten pakko hieroa ennen kuin voi jatkaa - saman efektin saa aikaan myös pyöräily joko tavallisella tai spinningpyörällä, jossain kohtaa vain tajuaa, että tunto sormista katoaa. Olin itse jo hetken epäillyt sitä että, ongelmana on tosiaan tuo karpaalikanava, mutta kieltäydyin uskomasta sitä - tai siis en halunnut ajatella sen mahdollisuutta.
Siinä vaiheessa kun en enää saanut yöllä nukuttua, kun kädet tai siis oikea käsi puutui ja herätti tämän tuosta hieromaan sitä, tajusin, että nyt on sitten pakko mennä tapaamaan lääkäriä halusin tai en. Sieltä tuli sitten se diagnoosi, jota en olisi halunnut kuulla "sondroma canalis carpi" eli rannekanavan ahtuma ja näin ensi alkuun hoidoksi yölasta. Siis "yölasta" siksi, että sitä pitäisi pitää vähintäänkin öisin, mutta mielellään myös päivisin työn sallimissa rajoissa. Tuosta lastasta on kyllä ollut todella paljon apua - käden öinen puutuminen lakkasi kuin seinään. Edellisyönä unohdin laittaa lastan ja heräsin yöllä siihen, että oikea käsi oli olkapäähän saakka toisaalta tunnottoman puutunut ja toisaalta sitten tolkuttoman kipeä.

Tuo rannekanavan ahtauma on tyypillinen tauti ihmisillä, jotka tekevät käsillään paljon jotain, sillä kuviohan menee niin, että käden keskihermo kulkee luisessa rannekanavassa ja luuthan ei tunnetusti anna periksi. Kun sitten ranteen ja peukalon lihakset syystä tai toisesta turpoavat tai kasvavat, ahdistavat ne tuota hermoa siellä luukanavassa, ja se saa aikaan noi oireet. Mulla on siis ylikehittyneet ranne ja peukalolihakset :-D. Voihan tämän asian kaiketi kääntää positiiviseksi niin päin, että on sentään jossain paikassa ihan todistetusti lihaksia!

Yölastan kanssa mennään nyt sitten pari kuukautta ja katsotaan, mitä sitten. Jos se riittää korjaamaan oireet, ollaan tyytyväisiä, jos ei, tarjolla on ensisijaisesti kortisonipiikkiä ja jos nekään eivät riitä, puukkoa. Tuon lisäksi minun pitäisi noiden parin kuukauden ajan olla tekemättä käsitöitä vallan (olen kyllä päättänyt olla kiltti heti kun saan kesken olevat sukat kudottua loppuun eli mahdollisesti tällä viikolla...) ja periaatteessa ei saisi tehdä mitään, mikä kehittäisi noita lihaksia, mutta en voi olla poissa kuntosalilta enkä myöskään halua lopettaa nettisurffailua ja kirjoittamista vallan. Hulluksihan minä tulen, jos kaikki harrastukset pitää lopettaa.

Viikonloppuna maalla tuli sitten tehtyä pahaa oikein urakalla - en nimittäin tietenkään kertonut kotona vanhemmilleni, mikä tilanne käden suhteen on ja pidin tarkasti huolta siitä, etteivät he päässeet näkemään lastaa. Käänsimme porukalla tarikon kanssa kasvimaan, minä tein siitä tietenkin suurimman osan ja käsi tykkäsi hyvää... Lähes yhtä hyvää se tykkäsi siitä, että suoritin elämäni ensimmäisen traktorilla tapahtuvan äestämisen ja perunankylvön. Ensimmäinen oli huomattavasti pahempi, jälkimmäisestä tuli sentään ihan kohtuullisen hyvää jälkeä.   Koska käsityöt ovat pannassa tai siis jos ollaan rehellisiä, en yksinkertaisesti kykene tekemään juuri mitään. En pysty kutomaan sukkaa kuin viisi kierrosta kerrallaan ja sitten on tunto molemmista käsistä aivan poissa. Käsitöitä ei siis hetkeen tulla täälä blogissa näkemään.   Kevät puuhista alkaa tietenkin se perinteisistä perinteisin eli siivoaminen ja ikkunanpesu. Kun ei ole kaupungissa puutarhaa rapsutettavaksi, niin pitäähän sitä jotain kevätpuuhia olla. En tosin osaa sanoa, mitä käsi tuosta tykkää, mutta saa tykätä vaikka miten pahaa, ikkunat pestään.   Tuon lääkärissä käynnin jälkeen olen ärissyt ja murissut ja mutissut, että viimeisin syntymäpäivä olisi saanut jäädä viettämättä, se kun ei tuonut kuin kremppoja tullessaan. Hiukan ennen vuosipäivää meni nilkka, jonka kanssa on tahittu liki puoli vuotta ja nyt sitten noi kädet. Onneksi sentään on kevät ja aurinko paistaa!