Nyt kuitenkin kävi niin, että tuosta lehdestä löytyi jotain, joka kolahti minuun ja tosi lujaa kolahtikin. Juttu oli suorastaan minulle kirjoitettu (ja se ei suinkaan ollut se, miten pyydän lisää palkaa, jos joku lehden sisällön tunteva alkaa arvuutella, mikä juttu se oli). Kyseessä oli Eeva Kolun juttu "Suomalaisittain chic", jossa kirjoittaja on kyllästynyt homssuiseen ulkomuotoon ja päättää selvittää paraneeko elämä, jos oppia tyyliinsä ottaa pariisilaisilta.
Ensimmäinen asia, mikä kirjoituksessa tökkäsi oli se, että pariisilainen tyylikkyys ei tarkoita hurjan korkeita korkoja ja vaikeita kampauksia, vaan yleisesti huoliteltua olemusta. Liian usein tulee ajateltua, että tyylikkyys vaatii juuri noita korkeita korkoja ja täydellisyyttä, mutta eihän se niin ihan oikeasti mene. Vaatteiden tyylikkyys on niin paljon kiinni siitä, miten ne kannat ja miten osaat ottaa ympäristösi.
Se mikä jutussa iski päähän kuin leka, löytyy tuon alla olevan kuvan alleviivatuista osioista.
Minä jouduin ensimmäisenä myöntämään, että mukavuudenhalu todellakin tekee ihmisestä apaattisen, on paljon helpompaa pistää päälle aina se sama tuulipuku kuin valita kaapista siistifarkut ja niihin sopiva paita ja mahdollisesti koru. Eihän se paljon vaatisi, mutta kun, mutta kun...
Yritän nyt ihan oikeasti hiukan enemmän panostaa siihen, mitä pistän päälleni vaikkakin vain työmatkaksi. Kiskon itseni irti tästä apatiasta ja ainaisesta mukavuudenhalusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti