Blogeja, nuukailua, säästämistä ja minimalismia

Olen viimeaikoina lukenut todella paljon nettikeskusteluja ja blogeja nuukailusta ja säästämisestä sekä minimalismista (käsi ei edellenkään pidä kirjoittamisesta eikä kirjojen lukemisesta, netissäkin mennään periaatteella mitä pidempi teksti, sen parempi). Nuukailu on yksi asia, joka kovasti jakaa mielipiteitä siitä, mikä on tervettä nuukailua ja mikä saituutta, joka haittaa elämää. Jotkut kokivat esimerkiksi sellaiset tavanomaiset säästökeinot kuin valojen sammuttamisen niistä huoneista, joissa ei olla, tai huoneiston lämpötilan laskemisen asteella liiaksi saituudeksi, kun joillekin ne ovat osa ihan tavallista, jokapäiväistä elämää, pieni ekoteko oman lompakon ja luonnon parhaaksi.

Keskustelujen perusteella voi todeta vaikeuksia tulevan silloin, kun kaksi tässä asiassa kovin erilaista ihmistä osuu asumaan saman katon alle. Eräässäkin keskustelussa joku nainen oli pahoillaan siitä, miten hänen miehensä ei mitenkään halua säästää ja miettiä, miten talouden rahat saataisiin paremmin riittämään. Samaan aikaan toinen valitti, että mies on niin itara ja nuuka, että mitään ei saisi kulua mihinkään ja palella pitäisi kylmässä asunnossa, jotta lämmityskuluja säästettäisiin. Menipä tämä viimeksi mainittu nainen jopa niin pitkälle, että ehdotti ensinmainitulle miesten vaihtamista päittäisin, hän kun ottaisi mieluummin jonkun muun sorttisen miehen tuon yltiöitaran tilalle.

Myös säästämistä tehdään kovin erilaisin tavoittein ja erilaisista lähtökohdista. Joillekin säästäminen on sitä jatkuvaa pennin venyttämistä, jotta selviäisi jokapäiväisestä elämästä, toisille säästäminen on keino saavuttaa jotain tavoittelemisen arvoista kuten oma koti, kolmansille säästäminen ja nuukailu on keino vähentää kotiin kertyvän tavaran - tarpeettoman tai tarpeellisen - määrää, pyrkimystä minimalismiin siis.

Vaikka olen itse hoitanut raha-asiani aina tunnollisesti ja tarkasti, oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä lukemaan sellaisia blogeja, joissa kerrottiin, miten ihmiset selviävät veloistaan. Onneksi monet varsin avomielisesti myös raottivat tarinoita velkojen takana eli miten ja miksi tähän tultiin, että on tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja velkaa, mutta ei omaisuutta, jonka voisi realisoida maksaakseen velat. Parasta luettavaa näissä tietenkin olivat selviämistarinat, kertomukset siitä, millä keinoin ihmiset ongelmansa ratkaisivat, miten säästivät saadakseen rahansa riittämään ja miten onnellisia olivat velkataakan pienentyessä. Kovasti nuo tekstit olivat minulle opettavaisia, vaikka itse en ehkä noin avoimesti pystyisi raha-asioitani kenenkään kanssa jakamaan. Vaikka elämäntilanteeni on hyvin erilainen (työ on vakituinen, asunto on oma, auto on oma, ainoa minulla oleva velka on ns. sijoitusvelkaa ja senkin pystyisin halutessani maksamaan kaiken pois tarvitsematta realisoida mitään), nuo tekstit opettivat minulle paljon.

Ihailen suuresti noiden kirjoittajien itsekuria ja kekseliäisyyttä sen suhteen, miten rahat tosiaan saadaan riittämään. Siinä minulla olisi vielä paljon opittavaa, sillä näennäisestä nuukailusta huolimatta aika usein käy niin, että perheemme menoissa esimerkiksi ulkona syöminen näkyy isona kulueränä. Ja tuo on sentään varsin pitkälle ihan tarpeetonta - se voisi paremminkin olla joskus sallittu spesiaalihetki kuin jatkuva yllättävän laiskuuden tulos, kuten meillä tahtoo olla. Olen kyllä tiedostanut senkin, että tilanne saattaisi olla aivan eri, jos rahatilanteemme tosiaan olisi niin tiukka, että spontaani pizzanhaku aiheuttaisi budjettiin viikon ruokaostosten kokoisen loven.

Minimalismi on minun kohdallani tunteita jakava asia. Toinen puoli minusta on aivan innoissaan tavaran vähentämisen mahdollisuudesta ja pelkistetymmästä elämästä. Se toinen puoli, hamsteripuoleni (tai minun tapauksessani ei varmaan puolikas riitä, vaan pitäisi olla kolme neljännestä), ei aina oikein ymmärrä esimerkiksi tavaran hävittämistä vain hävittämisen tai poistamisen vuoksi. Tajuan toisaalta aivan hyvin, että esimerkiksi vaatekaapissani on aivan liikaa rättejä, koska todennäköisesti pärjäisin aivan hyvin 333-haasteessa eli kykenisin elämään kolme kuukautta vain 33 vaatetta tai asustetta käyttäen, vaikka vaatekaapissani on varmasti satakertainen määrä vaatteita tuohon nähden. Tuosta ylimäärästä huolimatta en halua hävittää mitään, sillä klassisella tekosyyllä, että käytän sitä vielä joskus.

Ongelmaa varmaan lisää se, että pidän vaatteeni todellakin loppuun, jolloin ne kestävät ihan uskomattoman kauan käytössä. Kuten on jo aiemmin todettu, minä paikkaan ja parsin, ompelen ratkenneet saumat ja vaihdan löystyneet kuminauhat, mikä lisää entisestään vaatteiden käyttöikää. Monen monta kertaa olen aloittanut kaappieni siivouksen, mutta ongelmaksi tulee se jatko. Voisin luopuakin joistain vaatteistani, mutta vastikkeeton lahjoittaminen kotikaupungissani toimiville organisaatioille ei oikein innosta, kirpparipöytä tarvitsisi muutakin täydennystä kuin rättejä ja kauppa huuto.netissä on hiljentynyt niin, ettei oikein maksa vaivaa niitä sinne naputella. Pakettina ne ehkä saattaisivat siellä mennä kaupaksi, mutta silloin ei niistä kovin montaa kymmentä senttiä saisi kappaleesta ja toisaalta taas yksittäin naputellen ilmotuksien laadintaan menisi ikuisuus.

Tajuanhan minä sen, että tuo antaminen vaikkapa Konttiin olisi se nopea ja helppo tapa, mutta nuukajussia sisässäni tökkii. Olen kuitenkin maksanut jokaisesta vaatteesta jotain, koska en kuulu niihin onnellisiin bloggaajiin, jotka saavat lahjoituksena vaatteita enemmän kuin ehtivät ja viitsivät käyttää. Koska monet vaatteista ovat sellaisia, etten ole niitä ehkä kertaakaan pitänyt, joissain on tosiaan jopa laput kiinni, tuntuu ilmainen antaminen samalta kuin tiputtelisi seteleitä kadulle. Haluaisin siis jonkin, vaikka kuinka pienen, rahallisen vastineen noista eteenpäin menevistä vaatteista taikka sitten haluan, että organisaatio, joka vaatteet ilmaiseksi saa, myös antaa ne ilmaiseksi eteenpäin sellaisille, jotka niitä todella tarvitsevat. Näin ollen esimerkiksi pelastusarmeijan yömaja tai vastaava voisi olla hyvä lahjoituksen kohde, mutta kun sellaisia ei paikkakunnallani toimi.

Hiukan kateellisenakin olen tosiaan lukenut ihmisten "500 tavaraa pois" -listoja ja miettinyt, miten monta tavaraa meiltä voisi lähteä ennen kuin sen edes huomaisi. Pelkäänpä pahoin, ettei tuo 500 vielä näkyisi kovinkaan paljon. Pitänee alkaa pikku hiljaa kouluttamaan itseään siihen, että yksi tavara päivässä kirppis- tai poistokasaan tekee jo vuodessa 365 tavaraa. Toinen puoli minusta kuitenkin koko ajan huutaa sitä, että laitapa joku tavara pois, niin tarvitset sitä hyvin pian - onhan se nyt jo tullut todistettua, kun vuosia vanhat kerniliinatkin päätyivät uusiokäyttöön siivouskomeroon.

Olen siis vaikeiden valintojen edessä: syödä vai säästää.