Asenneilmaston muutos

Nyt kun olen viimeisten kohta puolen vuoden ajan pyrkinyt muokkaamaan itseäni ja ajatuksiani siihen suuntaan, että ostaminen ei ole välttämätöntä, eikä sillä tuoteta mielihyvää, huomaan jollakin tasolla onnistuneeni ja jollain tasolla epäonnistuneeni. Tiettyjen asioiden suhteen muistan silloin alkuun ajatelleeni, että kauheaa, kun tämä (esim. jokin kosmetiikkatuote) loppuu, täytyy ostaa uusi - olin siis suggeroinut itseni niin hyvin siihen, että ostaminen on kamalaa. Samalla nuukuusperiaate oli istuttanut mieleeni ajatuksen siitä, että kuinkahan paljon se oikein maksaa, kun joudun sitten  taas ostaman uutta. Jossain vaiheessa yllätin itseni toivomasta, ettei mikään tuote loppuisi tai tavara rikkuisi, ettei vaan tarvitsi ostaa mitään.

Tällä hetkellä ajatusmaailma on tietyllä tasolla seestynyt, aika harvoin tulee enää sellaisia "ihan pakko saada" tai "aivan pakko ostaa" - ajatuksia. Toisaalta myöskin se "kun on pakko ostaa jotain" ajatusmaailmakin on kääntynyt siihen suuntaan, että totta kai tarpeeseen ostetaan. Olenpa joskus yllättänyt itseni katselemassa tyhjiä purkkeja hyvillä mielin ja ajatellen, että hyvä kun tuokin loppui, saan sitten joskus ostaa jotain kivaa.

Edelleenkään en osaa sanoa, onko tämä äärimmäinen ostamattomuus sen parempi asia kuin jatkuva holistinen shoppaaminenkaan, mutta ehkä jossain vaiheessa alan lähestyä sitä kultaista keskitietä, jonka määritelmä tosiaan voisi olla tuo edellisessä kappaleessa todettu: "ostetaan kun tarvitaan". Ja silloinkin tarve pitää erottaa halusta ja olla todellinen tarve. Meikinpoistoaine toimikoon jälleen kerran esimerkkkinä tästä. Kun se loppuu, on joko todellinen tarve ostaa uusi taikka sitten lopettaa meikkaaminen, koska kyllä kasvot on pakko puhdistaa meikeistä. Rintaliivit tai huulipuna sopisi sitten siihen toiseen malliin eli niitä ei tarvitse ostaa vain siksi, että markkinoille on tullut uusi kiva malli tai sävy ja ostamatta jättämistä voisi perustella sillä, että kaapissa on monet liivit ja lukuisia huulipunia - tilanne olisi tietenkin eri, jos kyseessä olisi se viimeinen huulipuna tai viimeiset liivit, silloin on jo tarve ostaa uusi/uudet.

Tässä kohtaa en sitten ala lainkaan pohtimaan sitä asiaa, onko tuo edellisen esimerkin huulipuna välttämättömyys, joka pitää hankkia. Voisihan sitä aivan hyvin tulla toimeen ilmankin- olisi vain meikkaamatta. Toisaalta meikkaamatta jättäminen ei ihan oikeasti ole vaihtoehto ihmiselle, joka on koko aikuisikänsä tottunut kulkemaan pakkelit naamassa, se on kuin jättäisi osan persoonallisuuttaan pois. Jälleen kerran voisin vedota siihen, että jos olisi todellinen taloudellinen pakko, jättäisin sen huulipunan ostamatta, vaikka viimeinenkin olisi loppu ja ostaisin sillä rahalla leipää (tai siis meikäläisen kaltaisen nuukan ihmisen kyseessä ollen jauhoja ja hiivaa - itse leivottu leipä kun tulee halvemmaksi). Kun tuota todellista pakkoa ei ole, asia on tietenkin merkityksetön moraalisen pohdinnan kannalta ja viimeisen huulipunan loputtua ostoskoriin päätyvät sekä leipä että huulipuna.