Sähkön orjuudessa

Tapahtuipa tässä eräänä päivänä siitä jo moneen kertaan mainitussa keskikokoisen kaupungin keskikokoisessa asunnossa, jonne rouva Jälkikirjoitus pitkän päivän jälkeen kiiruhti haaveenaan saada kuppi kuumaa kahvia kera banaanikakun. Rouva Jälkikirjoitus siis klokkasi kipeällä jalallaan, joka oli taas päivän aikana ottanut pikkuisen lisää iskua kalliin kauppareisun malliin (pitäisi varmaan lopettaa ulkona liikkuminen kokonaan), kotinsa oven taakse. Sujautti avaimen lukkoon, avasi oven ja huokaisi, että onka ihana olla taas kotona. Samalla hän kurottautui kohti valokatkaisijaa ja painoi sitä *niks, naks*, mitään ei tapahtunut. Ällistynyt rouva Jälkikirjoitus toisti operaation samoin laihoin tuloksi, valoa kansalle ei ollut saatavissa - ei ainakaan siitä katkaisijasta.

Rouva Jälkikirjoitus peruutti takaisin rappuun ja painoi valokatkaisijaa siellä, varmistaakseen, että valot rapussa pysyvät päällä vielä hetken. Rappukäytävän antamassa valonkajossa hän kiiruhti sisälle, heitti laukun lattialle ja riisui kengät ja takin. Sen jälkeen rouva alkoi kierrellä huoneita: seuraava huone, uusi valkokatkaisija ja sama operaatio -ei valoa. Ei valoa tarkoittaa siis myös ei sähköä, mikä taas tarkoittaa ei kahvia.

Uusi ryntäys rappukäytävään ja sen sekä pihalamppujen valossa ryntäys keittiöön. Kaivelua kaapissa ja epämääräistä mutinaa: jonnekin tänne minä sen jätin. Löytyihän se. Se oli kynttilän pätkä ja alusta, sitten vielä huuvan reunalta tulitikut ja niin palasi valkeus siihenkin keskikokoiseen kerrostaloasuntoon. Yhden kynttilän valossa ei kyllä paljon tehty, joten kynttilä käteen ja kaivelemaan kaappeja. Epäonnekseen rouva Jälkikirjoitus ei kuulu niihin, jotka polttavat jatkuvasti kynttilöitä ja joilla niin ollen olisi niitä ollut heti saatavilla. Ehei, ne piti kaivella kaapista. Tässä välissä kynttilä kädessään rouva Jälkikirjoitus kävi sukemassa asunnon oven todeten, että näytös loppui tähän. Sen jälkeen kaiveltiin lisää kynttilöitä esiin ja viriteltiin niitä palamaan keittiön pöydälle, mikä oli näky sinänsä siis tuo kynttilöiden esiin kaivaminen. Kynttilä alustoineen toisessa kädessä, toisella kädellä uusia kynttilöitä kaapin alemmalta hyllyltä esiin kaivellen ja välillä vilkuillen, ettei palava kynttilä sytytä mitään ylimääräistä, pyrstö pystyssä kenottaen esiintyi rouva Jälkikirjoitus tässä kohtaa.

Useamman kynttilän valossa sentään näki selata päivän postin läpi ja kaivella jääkaapista jotain syötävää. Ehtipä rouva Kirjoitus kertaalleen kokeilla sulakkeitakin vain todetakseen, että ne räpähtivät heti takaisin off- asentoon.

Sähkökatkon syy ei ollut loppujen lopuksi mikään suuri arvoitus, sillä olihan alakerran ilmoitustaululla ollut jo pari päivää lappu siitä, että talon sähkömittarit vaihdetaan uuteen etäluettavaan malliin. Aikahaarukkakin oli äärimmäisen mielenkiintoinen klo 7:00-20:00. Katkon piti kestää puoli tunti per asunto, joten ei siinä muu auttanut kuin tyytyä lehtien selaamiseen, ei voinut kuunnella levyjä, ei selata nettiä eikä edes blogia varten tarvittavien valokuvien ottaminen onnistunut.

Rouva kotiutui paria minuuttia vailla kuusi ja sähköt palasivat puoli seitsemän jälkeen, mikä olisi siis ollut reilu puoli tuntia sähkökatkoa. Jälkeen päin selvisi, että Herra Kirjoitus oli sähköttömyyteen turhauduttuaan poistunut asunnosta jo ennen kello viittä iltapäivällä. Eli se siitä lyhyestä puolen tunnin katkosta, sen todellinen kesto oli lähes kaksi tuntia.

Koska jokaisella tarinalla pitää olla jokin opetus, olkoon tämän tarinan opetus seuraava: vaikka kuinka kuvittelet asuvasti urbaanissa kaupunkiyhteisössä, pidä aina muutama kynttilä ja tulitikkuja varalla, koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja miten kauan sähkömittaria asennetaan.