Turkoosi Lumiakotelo

Herra Kirjoitus on kyllästynyt siihen, että hänen rakas vaimonsta on kännykällä mahdottoman huonosti tavoitettavissa.Yleensä tähän on syynä se, että kännykästä on akku loppu. No, myönnetään, että niin on tosiaan muutamia kertoja käynyt, että olen vastannut ja saanut sanottua: minulta loppuu kohta akk....tuut, tuut, tuut..." Molemmat puhelimet ovat kyllä palvelleet lukuisia vuosia, nuorempikin ehkä viisi tai kuusi vuotta, joten ei liene ihme, että niiden akut alkavat olla loppuunkäytettyjä. Ongelmaksi akkujen päivityksessä muodostui se, että uudet akut olisivat maksaneet enemmän kuin uusi puhelin - no siis tavallinen puhelin, ei se Lumia 920 joka synttäripaketistani paljastui.

Herra Kirjoitus on aina kovasti suureellinen lahjojensa suhteen, joten niinpä puhelin sai myös keralleen bluetooth handsfreen, autolaturin ja langattoman laturin. Säilytyskotelon hän sentään jätti minun hankittavakseni, jotta saan sellaisen, mitä haluan.

Menin siis suurella innolla kauppaan valitsemaan koteloa - vain pettyäkseni. Malli oli kuulemma sen verran uusi ja kovana pidetty, ettei siihen ollut saatavilla säilytyspussia ainoastaan silikonikuoret. Kun sitten kaupassa taivastelin asiaa, ehdotti myyjä virkkuukoukun ottamista kauniiseen käteen ja kotelon tekemistä itse. Jäin hämmentyneenä miettimään sitä, miten kotikutoiselta näytin tai mikä sai myyjän kuvittelemaan, että osaisin virkata tai ylipäänsä tehdä kotelon itse.

Kotiin päästyäni jäin miettimään asiaa. Ja keksin jotain.

Mitä tapahtuukaan, kun yhdistetään sattumalta värin vuoksi ostettu Novitan Isoveli, kolmen ja puolen puikot sekä allekirjoittaneen mielikuvitus.

Siitä syntyy ensiksi pätkä kaksinkertaisella langalla kudottua petroolinväristä neuletta, josta muotoutuu sitten tälläinen.

Lankana siis tosiaan kaksinkertainen Isoveli ja puikot tarkoituksella liian pienet, jotta neuleesta tulisi tiivistä ja paksua. Pötkylässä on silmukoita 16 ja neuleena ihan tavallinen sileä neule. Ompelin nuo pari saumaa kiinni ja vahvistin läpänreunat vielä langalla. Kotelo on tarkoituksella aavistuksen iso, sillä se oli tarkoitus vuorittaa tikkikankaalla, jotta se varmasti suojaa puhelinta riittävästi. Enää en ole ihan varma, laitanko vuoria lainkaan, sillä kotelo toimii ihan hyvin noinkin. Samoin kävi sulkumekanismille, joksi oli tarjoitus laittaa tarranauha, sekin on toistaiseksi tarpeeton, sillä kotelon läppä menee hyvin kotelon sisään ja pysyy siellä sulkien kotelon hyvin.

Lankaa jäi vielä vähän eli jotain kivaa siitäkin voi vielä kehitellä.

Heckmeck

Tämä ei ole mikään maksettu mainos, en hyödy tästä pisteen pistettä, mutta haluan silti kertoa uusimmasta hankinnastani. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, voitin pointshopin joulukilpailussa 12 euron arvoisen lahjakortin pointdealiin. Kyseisestä kaupasta minulla ei ainakaan perustarvikkeiden osalta ole mitään loistavaa sanottavaa, koska hintataso siellä on suhteellisen korkea - monet tavarat ovat sellaisia, että ne saa kaupasta edullisemmin kuin tuolta.

Päätin kuitenkin käyttää lahjakorttini tuotteeseen, josta olin ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut. Sillä tuon tavaran hintaa lahjakortti toi mukavasti alaspäin. Maksettavaksi jäi 4€.

Tein tilauksen keskiviikkona ja jos olisin ollut torstaina kotona, olisin saanut pakettini jo silloin. Nyt kävin sen kuitenkin hakemassa postista perjantaina. Samalla viikolla siis, joten toimituksen hitaudesta ei voi todellakaan moittia.

Hankintani on yllätys, yllätys Heckmeck-niminen lautapeli. Pelin tekijä on Rainer Knitzia, jonka käsialaa ovat mm. sellaiset loistavat pelit kuin Keltis, Kadonneet kaupungit, Taj Mahal ja Modern Art, joten peliltä voi odottaa paljon.

Peli on edelleen kelmuissa ja testaamatta, mutta päätynee pelipöytään tämän viikon lopulla, kun on taas tarkoitus kokoontua pelaamaan.

Parin viikon hiljaisuus

Nyt on sitten tämän blogin suhteen odotettavissa parin viikon hiljaisuus. Menin hankkimaan point-maailman vip-jäsenyyden kahdeksi viikoksi ja yritän nyt tietenkin koota sieltä mahdollisimman pisteitä. Ja se vie yllättävän paljon aikaa - turha kai sanoakaan, että yllätyin suuresti siitä, miten paljon tuo vie aikaa. No valinta on nyt tehty ja auringonkuvat silmissäni kokoan pisteitä.

Tuo aurinko on osin konkreettinen, osin kuvainnollinen. Ihan sen vuoksi, että pointshopin lahjakortit on nyt mahdollista vaihtaa myös Aurinkomatkojen lahjakortiksi ja se taas mahdollistaisi matkan jonnekin lämpimään auringon alle. Eli soveliaaseen aikaan mahdollisesti ensi syksynä nappaamme jonkin äkkilähdön jonnekin aurinkoon. Tai siis niin minä tässä kohtaa vielä luulen, katsotaan nyt sitten miten elämässä käy.

Nyt kuitenkin keskityn vielä pariksi viikoksi pistejahtiin, jotta saan edes vähän valuuttaa matkaa varten kasaan.

Tuo vip-jäsenyys liittyy myös siihen, että voitin pointdealin lahjakortin joulukisasta ja halusin lunastaa sillä yhden uuden lautapelin. Ilman vip-jäsenyyttä toimitus olisi ollut 15 euroa, vipjäsenille ilmainen. Sain vielä hyvän vinkin, mistä hankkia 14 vuorokauden vip-jäsenyys eurolla, joten se oli sitten vähän niin kuin pakko... ja tässä sitä nyt ollaan: odotetaan peliä postista ja kootaan pisteitä hullun kiilto silmissä. Sukkakin kudotaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Camo-puuvillaa

Ilmeisesti sain noista kolmesta pikaisesti neulomastani sukkaparista yliannostuksen, sillä sukkien neulominen ja ylipäänsä neulominen alkoi pahasti takuta, enkä saanut mitään aikaiseksi. Tai sitten otin kirjaimellisesti sen, että minulla oli lomaviikko - lomaviikko tavallisista töistä, mutta täysi työviikko toisaalla kuitenkin. Lomailin siis kotitöistä ja käsitöistä. Tuota lomailua ja laiskuutta sitten paikattiin loppuviikon siivousahkeroinnilla ja siinä ei paljon käsitöitä ehtinyt ajatella. Koti onneksi tuli kuntoon, sillä saimme perjantaina yllätysvieraita.

Viikonlopun aikana kuitenkin valmistuivat pitkään työstämäni puuvillasukat. Materiaalina Sinooperi homestoren alesta ostamani puuvillalanka, jonka kuvittelin olevan kaksiväristä, mutta joka osoittautuikin kolmeväriseksi ja niinpä sukista tuli varsin camo-henkiset, sillä sukkien pätkävärjäys oli jotenkin epämääräisen mittaista ja niinpä vaaleista ja tummista pinnoista tuli varsin isoja.

Nämä sukat aloitin kärjestä neuloen, koska pidän siitä mallista. Tiedän jo nyt, että silmukoita on liikaa, niitä on teräosassa 48 ja varressa 44. Oikea määrä olisi ollut 44 ja 40, sillä puuvillahan venyy käytössä. Mukavat nämä kuitenkin ovat käytössä - se tuli jo testattua. Lankaa kului noin 80g, en punninnut sukkia, mutta kerässä oli 50g ja yksi kerä riitti yhteen kokonaiseen sukkaan ja toisen sukan varvasosaan. Minulla on siis vielä vajaa kerä, joten voin tehdä ainakin osan toisista sukista pienemmällä silmukkamäärällä. Varastoista varmaan löytyy sopivaa täydennystä. Esimerkiksi kirjavat camo-varret ja beige teräosa ei kuulostaisi mielestäni pahalta.

Ruusuista elämää

Täytin muutama päivä sitten vuosia ja herra Kirjoitus muistutti minua siitä tällä tavoin:

Rakkaan mieheni kukkapuskat alkavat olla niin suureellisia, että meiltä loppuvat maljakot.

Sain onneksi lahjaksi myös maljakon, hyvältä ystävältäni Naapurin rouvalta, johon seuraavalla kerralla toivon Herra Kirjoituksen teettävän kukkapuskan. Maljakko on kristallia, pieni ja pyöreä, joten siihen menee maksimissaan kymmenen pientä ruusua. Sellaisen kanssa pärjään paremmin kuin tämän valtavan kimpun.

Sähkön orjuudessa

Tapahtuipa tässä eräänä päivänä siitä jo moneen kertaan mainitussa keskikokoisen kaupungin keskikokoisessa asunnossa, jonne rouva Jälkikirjoitus pitkän päivän jälkeen kiiruhti haaveenaan saada kuppi kuumaa kahvia kera banaanikakun. Rouva Jälkikirjoitus siis klokkasi kipeällä jalallaan, joka oli taas päivän aikana ottanut pikkuisen lisää iskua kalliin kauppareisun malliin (pitäisi varmaan lopettaa ulkona liikkuminen kokonaan), kotinsa oven taakse. Sujautti avaimen lukkoon, avasi oven ja huokaisi, että onka ihana olla taas kotona. Samalla hän kurottautui kohti valokatkaisijaa ja painoi sitä *niks, naks*, mitään ei tapahtunut. Ällistynyt rouva Jälkikirjoitus toisti operaation samoin laihoin tuloksi, valoa kansalle ei ollut saatavissa - ei ainakaan siitä katkaisijasta.

Rouva Jälkikirjoitus peruutti takaisin rappuun ja painoi valokatkaisijaa siellä, varmistaakseen, että valot rapussa pysyvät päällä vielä hetken. Rappukäytävän antamassa valonkajossa hän kiiruhti sisälle, heitti laukun lattialle ja riisui kengät ja takin. Sen jälkeen rouva alkoi kierrellä huoneita: seuraava huone, uusi valkokatkaisija ja sama operaatio -ei valoa. Ei valoa tarkoittaa siis myös ei sähköä, mikä taas tarkoittaa ei kahvia.

Uusi ryntäys rappukäytävään ja sen sekä pihalamppujen valossa ryntäys keittiöön. Kaivelua kaapissa ja epämääräistä mutinaa: jonnekin tänne minä sen jätin. Löytyihän se. Se oli kynttilän pätkä ja alusta, sitten vielä huuvan reunalta tulitikut ja niin palasi valkeus siihenkin keskikokoiseen kerrostaloasuntoon. Yhden kynttilän valossa ei kyllä paljon tehty, joten kynttilä käteen ja kaivelemaan kaappeja. Epäonnekseen rouva Jälkikirjoitus ei kuulu niihin, jotka polttavat jatkuvasti kynttilöitä ja joilla niin ollen olisi niitä ollut heti saatavilla. Ehei, ne piti kaivella kaapista. Tässä välissä kynttilä kädessään rouva Jälkikirjoitus kävi sukemassa asunnon oven todeten, että näytös loppui tähän. Sen jälkeen kaiveltiin lisää kynttilöitä esiin ja viriteltiin niitä palamaan keittiön pöydälle, mikä oli näky sinänsä siis tuo kynttilöiden esiin kaivaminen. Kynttilä alustoineen toisessa kädessä, toisella kädellä uusia kynttilöitä kaapin alemmalta hyllyltä esiin kaivellen ja välillä vilkuillen, ettei palava kynttilä sytytä mitään ylimääräistä, pyrstö pystyssä kenottaen esiintyi rouva Jälkikirjoitus tässä kohtaa.

Useamman kynttilän valossa sentään näki selata päivän postin läpi ja kaivella jääkaapista jotain syötävää. Ehtipä rouva Kirjoitus kertaalleen kokeilla sulakkeitakin vain todetakseen, että ne räpähtivät heti takaisin off- asentoon.

Sähkökatkon syy ei ollut loppujen lopuksi mikään suuri arvoitus, sillä olihan alakerran ilmoitustaululla ollut jo pari päivää lappu siitä, että talon sähkömittarit vaihdetaan uuteen etäluettavaan malliin. Aikahaarukkakin oli äärimmäisen mielenkiintoinen klo 7:00-20:00. Katkon piti kestää puoli tunti per asunto, joten ei siinä muu auttanut kuin tyytyä lehtien selaamiseen, ei voinut kuunnella levyjä, ei selata nettiä eikä edes blogia varten tarvittavien valokuvien ottaminen onnistunut.

Rouva kotiutui paria minuuttia vailla kuusi ja sähköt palasivat puoli seitsemän jälkeen, mikä olisi siis ollut reilu puoli tuntia sähkökatkoa. Jälkeen päin selvisi, että Herra Kirjoitus oli sähköttömyyteen turhauduttuaan poistunut asunnosta jo ennen kello viittä iltapäivällä. Eli se siitä lyhyestä puolen tunnin katkosta, sen todellinen kesto oli lähes kaksi tuntia.

Koska jokaisella tarinalla pitää olla jokin opetus, olkoon tämän tarinan opetus seuraava: vaikka kuinka kuvittelet asuvasti urbaanissa kaupunkiyhteisössä, pidä aina muutama kynttilä ja tulitikkuja varalla, koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja miten kauan sähkömittaria asennetaan.

Tylsät työpäivät ovat vaarallisia

Olen tällä hetkellä harrastamassa, siis töissä, mutta toisessa paikassa kuin normaalisti. Siksi kutsun tätä harrastamiseksi. Enemmänkin ehkä voisi tehdä analyysiä työn ja "työn" eroista, mutta tyydyn tällä kertaa toteamaan, että tällaiset hiljaiset työpäivät ovat sangen vaarallisia. Ne kun aiheuttavat ihmisessä mieliteon kaikenlaiseen ylimääräiseen. Minä esimerkiksi olen kuluttanut aikaani surffaamalla netissä ja sekös vasta kiusauksia synnyttää. Huuto.net on aivan kamala paikka ja ebay vielä pahempi - pitäisi olla estettynä moisille sivuille pääsy, kun ei kerran pääse naamakirjaankaan.

Olen nyt jo tässä surffatessani  kehittänyt itselleni tarpeen hankkia hiuspidennykset ja tusinan eri värisiä uusia glittereitä, että kiitosta vaan ebay. Toistaiseksi olen istunut lujasti näppieni päällä ja onnistunut olemaan tilaamatta tai ostamatta mitään. Onneksi heti aamusta silmiini sattui kirjoitus, jossa kerrottiin miehestä, joka vei vuodeksi kaikki tavaransa varastoon ja miten hän sitten selvisi, kun uusia ei saanut ostaa tilalle ja varastosta sai ottaa vain yhden tavaran päivässä. Keskityn miettimään sitä, miten selviäisin tuollaisesta tilanteesta ja unohdan ne hiuspidennykset hetkeksi, mutta kyllä ne silti olisivat kovasti kivat...niiden glittereiden unenomaisesta kimalteesta puhumattakaan, miten ihana niitä olisikaan levitellä kynsille. Tässä kohtaa isken itseäni virtuaalisesti poskelle ja päätän keskittyä aktiivisesti johonkin muuhun kuin tavaroiden ajattelemiseen.

Kiharat valloilleen

Sain jossain vaiheessa viime syksyä päähäni, että vielä kerran minä kasvatan itselleni pitkät hiukset. Ei tietenkään niin pitkät kuin silloin joskus, mutta sen verran pitkät, että ne saa kunnolla kiinni ja nutturalle. Koska kyseessä on kaltaiseni nuukajussi, kaikki pitkien hiusten tarvikkeet ovat edelleen tallella, kaikki kaksikymmentä erilaista ankannokaa, sata donitsia ja laatikollinen erilaisia pinnejä, ei siis puutu kuin ne hiukset.

Ennen nutturakautta ajattelin nauttia vähän kiharoista ja käherryksestä. Vanha rakas fööni-kiharrin yhdistelmäni on palvellut vasta - tuota, hetki pieni kun mietin - noin 12 tai 15 vuotta ja on alkanut oikutella. Tästä syystä herra Kirjoitus osti minulle uuden föönin joululahjaksi, mutta kun föönillä kihartaa niin huonosti, täytyi myös kiharrin pistää ostoslistalle. Vaikkakin olen ajatellut lähestyä appiukkoa entisen kihartimen kanssa ja kysyä, voisiko hän vilkaista sitä - jos sitä ei saa palautettua henkiin, niin sitten ei saa, mutta jos saa, niin saan siitä maalle hätävaran. Tai siis ei se kokonaan ole kuollut, toimiihan se, mutta pätkii ikävästi eli virtajohdossa lienee siellä kiinnityspäässä joku kosketushäiriö.

Nyt kun lempikauppani Lidl ilmoitti moniosaisen kiharrinsetin olevan tarjouksessa uskomattomaan 15 euron hintaan, riensin tietenkin sinne oikopäätä. Kihartimen väri valkoinen ja violetti, mikä tuo mieleeni lähinnä My little ponyn, joita en ole koskaan voinut sietää, mutta tuolla hinnalla on pakko suvaita jotain huonojakin ominaisuuksia.

Niinpä minä olen nyt sitten uuden kihartimen onnellinen omistaja. Edelleenkin mietin, että miten voi olla mahdollista tuollainen hinta tuollaisesta paketista. Setissä kun on se perus puhallinosa, jossa on kaksi metriä johtoa, joa pyörii 360astetta (olin ihan varma, että johto on töpö eikä pyöri), piipausrauta, suoristinharja, kaksi erikokoista pyöröharjaa, föönisuutin ja suora harjaosa. Diffuusori on ainoa, joka tuosta puuttuu, sitten voisi unohtaa föönin vallan. Lisäksi settiin kuuluu säilytyspussi kaikelle tuolle ja kun laittella on vielä kolmen vuoden takuu, koin tehneeni hyvät kaupat.

Nyt ei sitten muuta kuin kihartamaan innolla.

Samalla tuli sitten ostettua asia, joka sai minut tuntemaan itseni vanhaksi. Ostin elämäni ensimmäiset tukisukat. Nämä tosin ovat vain polvipituiset, mutta yhtä kaikki tukisukat. Samalla lankesin ostamaan myös kuviolliset paksut sukkahousut, minä, joka en koskaan käytä sukkahousuja, jätin tuolla kohtaa ilmeisesti järjen kotiin. Ehkä nuo sukkahousut voi antaa äidille.

Polly Rocks

Kuten kaikki tietävät, on rouva Jälkikirjoitus kovasti perso makealle. Pollyt ovat tenavasta asti olleet eräitä lempikarkkejani, silloin joskus muinoin niitä sai vain joskus ja jouluna eli laivalta, ne kun eivät kuuluneet joka kaupan valikoimiin kuten nykyään. Sitä suurempaa herkkua ne olivat, kun niitä sai harvoin.

Niinpä ei siis ollut mikään ihme, että nähdessäni hyllyssä uudenvärisen Pollypussin ahnas käteni ojentautui heti sitä kohti ja päätin ostaa sen testattavaksi, varsinkin kun viereissä lapussa luki vielä, että sesonkimaku ja saatavilla rajoitetun ajan. Kyseinen pussi oli tyylikkääsi mustan sävyinen ja nimeltään Polly rocks. Takana pussissa sitten mainittiin, että uusien makujen ja ilmeen takana oli ruotsalainen (rock)kitaristi-legenda Dregen.

Karkkien sisäosa oli samaa kuin ennenkin siis käsittääkseni sen sinisen pussin vanilja vaihtoehtoa, mutta päällysteet oli osittain pistetty uusiksi. Perinteisistä mukana oli enää maitosuklaa ja ne kaksi muuta olivat sitruuna ja suolainen salmiakki. Nams. Rakastan sitruunaa ja pidän salmiakista, joten olin aivan varma, että kyseesä on ehdottomasti minun pussini. Puhumattakaan siitä, miten hyvää se vaahto siellä sisällä on...

Suurin odotuksin avasin pussin ja iskin kiinni ensimmäiseen uuteen makuun, salmiakkiin. Musta kuorute, mutta muuten ihan peruspollyn näköinen nami. Maku sen sijaan ei hivellyt makuhermojani, ilmeisesti minun ja ruotsalaisten käsitys salmiakista on jotenkin erilainen, minä en lämmennyt tälle. Herra Kirjoitus sen sijaan lämpeni ja tarjoutui heti vapaaehtoiseksi syömään kaikki salmiakit pussista. Seuraavaksi suun pesua maitosuklaalla ja sitten sen sitruunan kimppuun. Kuorute oli kauniin keltainen ja maku jokseenkin sitruunainen, mutta ei tämäkään sitä, mitä odotin. En osaa sanoa, mikä meni vikaan ja mitä oikein odotin, vai onko vain niin, että mieleni on niin juurtunut pollyvaahdon ja suklaan yhdistelmään, etten osaa ajatellakaan siihen muuta päällystä. Herra Kirjoitus sai siis lisää syötävää, vaikka toki minäkin avustin parhaani mukaan, koska en ensimmäisellä, toisella enkä vielä viidennelläkään kerralla uskonut, ettei sitruuna ole taivaallisen makuista. Kyllä se sitten lopulta oli pakko uskoa, tuo ei ole minun pussini.

Tämä kyllä päätyi niihin kerta kokeiluihin ja seuraavalla kertaa kassiini päätyy taas se perinteinen sininen tai punainen polly-pussi.

Rättijämät

Aloitin jo ennen joulua jämälankapurkin siivoamisen ja käytin sieltä kullanväriset pätkät ja yhtä ja toista muutakin joulupallojen tekemiseen ja koristeluun. Otin pätkälankapurkista erikseen myös kaikki puuvillaiset langat ja kudoin niistä itselleni muutaman tiskirätin- tietenkin sopivilla lisukkeilla hyväksyttynä.

Näihin rätteihin hukutin kaikki lankakassin pohjalta ja pätkälankapurkista löytyneet puuvillaiset langanjämät. Ensimmäisen pyöreän pohjavärinä on beije cotton 8 ja sitä tehostaa mm. verhoprojektissa puretuksi tulleet oranssin ja ruskean sävyt, myös vaaleanpunainen ja mintunvihreä ovat sitä samaa perua. Jämäpätkät näkyvät tuossa kirjavassa raidassa. Herra Kirjoitus totesi tämän kovin aneemiseksi rätiksi.

Toisessa pohjana on sama mintunvihreä, joka toimi ensimmäisessä raitavärinä. Tämä on siis ikkunaverhoon tulleesta pitsiliinasta purettua. Kun tuon mintunvärisen yhdisti vaaleanpunaiseen, vaaleankeltaiseen, luonnonvalkoiseen ja korallinväriseen on vaikutelma aikalailla 80-lukulainen. Kirkkaanpunaine purkulanka (edelleen noita verhoihin käytetyistä liinoista) pelastaa tilannetta sentään pikkuisen.

Kirjavassa kukanmallisessa on sitten kaikki loput pienet puuvillanyssäkät, mitä laukusta löytyi. Kuten näkyy värit vaihtuvat hiukan epämääräisissa kohdissa, mikä johtuu lankojen riittävyydestä. Olin silti yllättynyt, ettei tästä tullut aivan hirveä. Olin varautunut siihen, että tämä on aivan susiruma. Valmis kukanmallinen työ valmistui jo ennen joulua ja halusin jättää sen itselleni.

Nyt sitten vain sormet ja varpaat ristiin, ettei tule akuuttia tarvetta puolen metrin pätkälle puuvillalankaa, sillä sellaista pätkää ei nyt ole jemmassa, mutta ehkä sen voi sitten lohkaista jostain niistä viidestä vajaasta kerästä, jotka odottavat edelleen käyttöä. Halusin kuitenkin nimenomaan eroon noista pätkistä.

 
Rättien suhteen jäljellä on enää se kaikkein inhottavin työ eli lankojen päätteleminen. Ush.

Uuden vuoden sukkasatoa

Ostin joulukuun lopussa neljä kerää lankaa, jotka päätin muuttaa sukiksi ensi tilassa. Nyt on sitten kolme kerää käytetty ja saatu aikaiseksi kolme paria sukkia.

Violetinsävyiset Nalle Kukkaketo Anemone-sukat ovat minulle. Oranssin ja punaisen sävyiset Kukkaketo Krassit on tarkoitettu naapurin rouvalle ja farkun sinisen seiskaveikan ja perusharmaan  Suomalaisen sukkalangan yhdistelmät kokoa 47 hänen miehelleen. Kaikissa sukissa käytetty kolmosen puikkoja. Nalle on sen verran ohuempaa, että naisten sukissa on 56 silmukkaa ja miesten sukissa se sama 60 kuin aikaisemminkin.

Nalle Kukkakedon Anemonea ja Krassia jäi pikkuisen. Ehkä niistä saisi yhdistämällä ja vielä jotain muuta sekaan lisäämällä yhden sukkaparin lisää. Suomalaisesta sukkalankaa on jäljellä kokonainen kerä eli siitä varmaan saisi vielä yhden parin naisten sukkia ja voisihan sitä täydentää vaikka keltaisella tai oranssilla seiskaveikalla, jota varastoistani löytyy. Keskityn välillä puuhastelemaan jotain muuta ja pohdin tuota sukka-asiaa vähän myöhemmin.

Vuoden 2013 ensimmäiset

Tätä kuluvaa vuotta oltiin eletty varmaan ihan kokonainen vajaa vuorokausi, kun herra Kirjoitus suunnisti nilkkavaivaisen vaimonsa puolesta postiin ja toi kotiin paketin. Paketin, jota avatessa rouva Jälkikirjoituksella oli uusi joulu ja taisi se vähän hykerryttää herra Kirjoitustakin. Vuoden ensimmäiset lautapelit saapuivat uuteen kotiin.

Tein lautapelit.fille tilauksen joulun välipäivinä ja se oli postissa uuden vuoden aattona myöhään illalla. Asiamiesposti kirjaa paketteja saapuneeksi vähän eri aikaan kuin tavallinen posti eli silloin kun on muulta työltä vapaata.

Tällä kertaa tilaukseen päätyivät Dixit-pelin täydentävät kortit. Olisin ostanut korttipakan numero kaksi, mutta sitä ei ollut saatavilla, joten tyytyminen oli sitten kolmospakkaan ja ehkä kannattaa harkita, hankkiiko tuota kakkospakkaa lainkaan. Kyllä tuo 84 uutta korttia tuo jo peliin paljon uutta ulottuvuutta.

Dixitien lisäksi oli aivan pakko täydentää lautapeliarsenaalia vielä yhdellä klassikolla nimittäin Catanin uudisasukkailla ja siihen kuuluvalla lisäosalla Merenkävijät. Nuo myytiin pakettina tarjouksessa, mikä sai tämän Sulo Vilénin tarttumaan täkyyn. Catania ei ole vielä testattu, joten siitä ei kommentoitavaa. Dixit kortit testattiin ja toimiviksi todettiin. Nuo kortit ovat pikkuisen erihenkisiä kuin ensimmäisen pakan kortit, mikä johtuu eri taiteilijasta, mutta silti ne ovat tavattoman kauniita.

Rautaromua

Kun nilkka ei edelleenkään toimi kunnolla, niin käytetään sitten käsiä. Käytin toipumispäiväni, jolloin en oikeastaan voinut astua jalalle, purkamalla niitit jo hetken aikaa varastoissani olleista niittivöitä. Ostin nuo vyöt joskus hurjaan 40 sentin hintaan Kontin tuunaustorilta (tuunaustori taitaa nyttemmin olla ainoa paikka, josta Kontista saa jotain edullisesti), toinen oli kokonainen vyö, toinen vain se pätkä, jossa olivat niitit.

Molemmissa vöissä oli pyramidiniittejä, toisessa isompia toisessa pienempiä. Isot olivat niin tiukasti kiinni, että niiden irrottamiseen täytyi käyttää ruuvimeisseliä. Nyt ne ovat valmiina uusiokäyttöä varten. Kaksi minikokoista minigrippussillista niittejä.

Työvoitto

Herra Kirjoitukselle nimittäin. Hän on erittäin ansiokkaasti käynyt alusvaate- ja sukkalaatikkoni kimpuun viimeisen puolentoista vuoden ajan huomauttelemalla jatkuvasti, että siellä olevat asusteet eivät enää täytä käyttövaatteiden kriteereitä. Ne ovat kuulemma liian kuluneita, liian reikäisiä ja liian ties mitä, onneksi ei sentään sanonut, että ne ovat epätrendikkäitä, sillä silloin olisi saanut mies parka ympärikorvia - minä kun en koskaan ole pukeutunut trendin mukaan... alusvaatteissa ja sukissa kaikkein vähiten.

Nyt sitten on yhden sortin suururakka suoritettu ja makuuhuoneen vaatekaapit siivottu. On itse asiassa aika jätkyttävää tajuta omistavansa niin paljon rättejä (ja huomatkaa kukaan ei sitten tässä yhteydessä puhunut vaatteista mitään!), ettei ikänään ehdi käyttää niitä loppuun ja silti lisää tekisi mieli hamstrata. Toivottavasti tämä siivoaminen ja totuuden näkeminen pitää nyt vähän aikaa ostohimot kurissa.

Mutta siis itse asiaan. Herra Kirjoituksen tarkan vahtivan ja tarkastavan silmän alla pelkästään alusvaatekorista siirtyi näin paljon tavaraa poistoon.


Nämä sukat päätyivät jo aiemmin appiukon tossuihin eli tämän verran tuli tyhjää pelkästään niiden avulla.

Hän vahti jokaista sukkaparia kuin haukka ja vaati saada nähdä kaikki vähänkin epäilyttävät yksilöt, mikä tietysti oli ihan hyvä juttu, sillä rehellisyyden nimissä, mitä ihminen tekee kymmenellä sukkaparilla, joista yhdeksän soveltuu vain rajattuun käyttöön = sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei näe sinun jalkojasi tai näkee ne vain vilaukselta. Tilanteessa, jossa pitäisi saada katseenkestävät sukat jalkaan, vaihtoehtoja on korkeintaan kahdet vain siksi, että muut ovat niin loppuunpidettyjä, ettei niillä kehtaa esiintyä julkisesti.

Nyt tämä ongelma on poistunut ja rätit ovat muuttaneet seuraavaan kaappiin eli siivouskomeroon. Sieltä ne sitten aikanaan (eli varsin pian) tulevat tiensä päähän toimiessaan pölynkeräysrätteinä, kengänkiilotusliinoina tai autopesuapureina. Sen jälkeen ne voi hyvällä omallatunnolla siirtää energiajätteeksi ja nauttia niiden tuottamasta lämmöstä ja todeta, että ne tulivat hyädynnetyksi viimeiseen asti.

Olen siirtänyt vaatekaapppien siivousta ja tätä ajastettua postausta eteenpäin en vain kerran tai kaksi, vaan varmasti viisi  tai kymmenen kertaa. Tekosyinä siis perusteluina olen käyttänyt sitä, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän saan käytettyä vaatteita ihan oikeasti poisheittokuntoon. Ehkä se ei nyt ihan ole uskottavaa, jos ajattelee, etteivät vaatteet kuukaudessa parissa kulu loppuun. Samalla olen yrittänyt vakuutella itselleni, että olen valmis luopumaan sitä useammasta vaatteesta, mitä enemmän saan asiaa sulatella - enkä muuten usko tuohon edes itse.

Nostalgisia muistoja herätti erityisesti tämä äidilleni aikanaan kuulunut, nyt jo repaleiseksi kulunut mekkonen. Äidillä se on vappumekkona joskus vuonna 60 ja risat, minulla se on palvellut yöpukuna viimeiset parikymmentä vuotta. Nyt se alkaa olla niin riekaleina, että se pitäisi hävittää, mutta ajattelin käyttää sihen asti kun viimeinenkin langan on purkautunut.

Kuosi on mielestäni tuossa mekossa huippuihana, pohjaväri tummansininen, jossa eri sävyisiä pinkkejä ja keltaisia galakseja. Yhtään kokonaista kuviota ei ole jäljellä, mutta ehkä noista pystyy jotain kuvittelemaan.

 

 

Hitaasti edisttyy siivousprojekti, mutta aina sentään jotain pientä kaapista  poistuu. Tällä kertaa poistoja alusvaatelaatikosta. Samaan kuvaan on päässyt livahtamaan myös kännykkäkotelo, jonka korjasin käyttökelpoiseksi ja kadotin vähän sen jälkeen - voitte uskoa, että harmitti kuin pientä oravaa, jolla olis pähkinöitä, mutta ei hampaita.

Jotain muutakin "pientä" sentään on saatu kaapista poistettua. Tämän verran on vaatteita siirtynyt räteiksi ja sieltä osa edelleen vallan poistoon energiajäteastiaan. Mukana on lakanaa, paitoja, sukkia ja yksi raidallinen trikoomekkokin on päässyt mukaan.

Täytynee tehdä vielä täydentävä postaus siinä vaiheessa, kun viimeisetkin laatikot on siivottu. Vaikka tekstissä uhoankin käyneeni vaatekaapit läpi, totuus on, että muutama kori on vielä koluamatta (ne ovat ne kaikkein pahimmat) ja pelkästään niiden sisällöstä tulee takuulla yhden tekstin verran poistettavaa.

Kallis kauppareissu

Erehdyin menemään tänään kaupungille, koska nilkkani vaikutti jo niin paljon paremmalta. Varsinaiset ostokset eivät maalta merelle vieneet, sillä kaikkiaan tuon kauppareisun rahalliset kustannukset jäivät alta kymmeneen euroon, mutta niistä hankinnoista sitten vähän tuonnempana.

Pääsin kotoni ulos kohtuullisesti, vaikka kolmen kerroksen portaiden alaspäin konkkaaminen ei ollut helppoa. Ilma ulkona oli ihanan talvisen raikas, muutama pakkasaste ja auringonreunaakin vähän näkyvissä, joten uloslähteminen tuntui mitä loistavimmalta ajatukselta. Pääsin kotoa vain parisen sataa metriä, kun se sitten tapahtui. Jalkakäytävän pinnassa oli jääkerros ja sen päällä kerros irtonaista sepeliä. Mitään pahaa aavistamatta astuin tuohon kohtaan kipeällä jalallani ja siinä sitä sitten oltiin - sepeli luisti jalkani alla ja hirvittävä kipu viilsi nilkkaani, itse asiassa koko jalkaani polven alapuolelta ja kyyneleet puristuivat silmiini väkisinkin. Vastaava liike terveellä jalalla olisi todennäköisesti tuntunut, mutta ei mitään sen kummempaa, nyt jo ennestään vaurioituneet nivelsiteet saivat uuden tärskyn ja kipu tietenkin oli sitä vastaava, koska jalan päällä oli koko painoni. Nilkutin kaupunkikierrokseni läpi ja heti kotiinpäästyä kohotin jalan kohti kattoa ja pistin kylmäpussin päälle. Ketutuksen määrä on infernaalinen, miksi, miksi, miksi minun pitikään saada pakkomielle niistä Tiimarin laatikoista, joita ei sitten enää edes ollut myynnissä. Miksi piti kulkena sitä kautta, miksi...?

Lähdin kaupunkiin hakemaan Tiimarin jouluaiheisia pakkauslaatikoita, niitä kun oli ollut siinä viimeksi ohikulkiessani sellaisia sopivan neliönmallisia valkoisella pohjalla ja punaisilla (lumi)tähdillä, kuvittelin sijoittavani ne makuuhuoneeseen, näiden laatikoiden sekaan, KLIK. Se malli laatikoista oli tietenkin loppuunmyyty, mutta samaa kuosia löytyi toisesta laatikkomallista. Ikuisena laatikoiden ystävänä en voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin varastoon muutaman laatikon. Siis tarkemmin sanottuna kuusi laatikkoa, jotka kustanisivat yhteensä 4.50€. Samanmallisia laatikoita olen ostanut aikaisemminkin, silloin Ideaparkin Tiimarista, ja rakastan noita polkadot-laatikoita edelleen ja ne ovat edelleen keittiössämme. Tarkempi esittely löytyy täältä.

Samalla reisulla sitten toteutin hankinnan, jota olen pohtinut vasta vuoden päivät. Kun olen tarpeen muistanut, kyseisessä kaupassa ei ole ollut haluamaani saatavilla ja sitten taas välillä olen sen unohtanut. Kysessä on niinkin arkinen asia kuin rintaliivien pesupussi, sellainen jossa on muovituet ja joka säästää kaaritukia ihan mielettömästi. En muista menettäneeni kovinkaan montaa kaaritukea sen jälkeen, kun otin tuon ensimmäisen pussin käyttöön, nyt olen pessyt sen siihen kuntoon, että edessä on joko korjaus tai uuden hankinta ja päädyin jälkimmäiseen.

Kun nyt sitten kerrankin pääsin paikkaan, josta noita pesupusseja sai (Tokmanni), niin ostin heti kaksin kappalein, jotta varmasti hetken piisaavat. Nämä kun kustansivat alta kaksi euroa kappale eli eivät hintansa puolesta vie maalta merelle. Ja säästävät varmasti kaaritukia koko tuon hinnan arvosta, sillä minä olen niin laiska, etten jaksa pestä kuin ne kaikkein kalleimmat ja hienoimmat liivini käsin ja muut saavat pyöriä koneessa muiden pyykkien seassa pesupussissa.

Nyt on pakko käydä nappaamassa nassuun jotain turruttavaa ja päästää ääneen vielä muutama ärräpää ja harmitella sitä, että miten voikin olla tällainen tuuri.

Harakka iski

Koska olen viime aikoina tuntenut suunnatonta vetoa kimaltaviin kynsilakkoihin, mutta langettanut itselleni kiellon ostaa niitä, päätin kokeilla jotain uutta. Tai siis vanhaa, mutta en ole itse koskaan aikaisemmin tehnyt mitään vastaavaa itselleni. Loin kimallekynnet, joiden materiaalina oli tavallinen kirkas, läpinäkyvälakka ja irtokimalle. Hankin jossain vaiheessa noita kimalteita, mutta en käyttänyt niitä itse, vaan ne menivät muille käyttöön. Nyt kaivelin kaapeistani esiin ne, mitä oli jäljellä ja valitsin väriksi aavistuksen punertavan kullanvärisen kimalteen.

Sitten vain kirkasta lakkaa pohjalle, kullanväristä kimalletta kosteaan lakkaan, ylimääräisen ravistelu pois ja lisää kirkasta lakkaa päälle. Lopputulos on aika mielenkiintoinen, se ei hyökkää silmille voimakkaan värin takia, vaan näyttää kauempaa katsottuna varsin neutraalilta, mutta valon osuessa siihen oikein se kimmeltää kyllä sen verran, että harakkakin saa tyydytystä.

Valitettavasti kuviin ei saa välittymään tuota mielenkiintoista kiiltoa ja kimallusta, joka näissä harakkakynsissä on. Yllä kuitenkin jotain yritelmiä aiheesta. Tätä nautintoa kestää muutaman päivän, viimeistään maanantaiksi joudun siivoamaan kynnet taas vähän tavallisempaan kuosiin.

Päivän kirjat

Saimme joululahjaksi anopilta ja appiukolta kirjanmuotoisen säilytyskotelon. Se oli aivan ihana ja soveltui täydellisesti eteiseemme. Herra Kirjoitus on jo pidemmän aikaa valittanut, että haluaisi eteisen pistorasian viereen paikan kännykkälatureille, joten ensiksi ajattelin joululahjarasian tulevan siihen käyttöön. Valitettavasti minun vanhojen kännyköideni laturit ovat niin isoja, että ne eivät sopineet kunnolla tuohon kirjaan, ne olivat toki sinne soviteltavissa, mutta tuntien mieheni, homma ei toimi noin - hän ei takuulla väännä johtoja tietynlaiseen nippuun tai mieti miten päin sijoittamalla laturin saa sopimaan laatikkoon. Jos se ei mene heittämällä sisään, jää tavara levälleen laatikon viereen. Ja sitä minä taas inhoan - minä kun kuulun niihin ihmisiin, jotka saavat kaappeihin sovitettua valtavan määrän tavaraa ja vielä saavat ne sieltä käyttöönkin käyttämällä koreja, laatikoita tai muita vastaavia säilytysratkaisuja. Mieheni taas inhoaa kaikkia tuollaisia ja vain tunkee tavarat kaappiin tai vielä usemmin yrittää jättää ne levälleen ja kaikkihan arvaavat, mitä siitä sitten seuraa.

Kysyimme anopilta, mistä kirjakotelo oli ostettu ja kävin siellä tutkimusretkellä, jos vaikka kävisi niin hyvä tuuri, että löytyisi samanlainen isompana. Ja kyllä, minulla tosiaan oli niin hyvä tuuri, että sain kyseisen kaupan viimeisen kappaleen tuota isompaa kirjaa tuolla kuosilla. Nyt ne on sitten molemmat sijoitettu paikalleen eteisen peilipöydälle.

Mieheni kommentoi tyylin siirtymisestä minimalistiseksi, kun aloin vakavasti pohtia myös tuon korkokengän poistamista tuosta eteisen pöydältä, jolloin jäljelle olisi jäänyt sormusballeriina ja nuo kirjat. Minusta tuo nahkajäljiltelmäkansi ja kirjan kuosi on jotenkin tyylikkään vetoava.

Samalla reissulla hain itselleni etukäteisen synttärilahjan - Mauri Kunnaksen Aarresaaren. Nyt on sitten Kunnas kokoelma taas hetkellisesti täydellinen. Samalla reissulla kyllä pohdin vakavasti yhden Tildan ja yhden toisenkin käsityökirjan hankkimista, mutta kun totesin etten ole juuri nykyisiäkään käyttänyt, päätin jättää kirjat toistaiseksi kauppaan. Mikä siis tarkoittaa sitä, että viimeistään ylihuomenna olen kaupassa ostamassa niitä.

Tammikuun haasteet ja joulukuun toteuma

Heitin itselleni joulukuuksi muutaman haasteen, ja tarkoitus on jatkaa samalla linjalla koko tämän vuoden.

Jospa ensin käsiteltäisiin joulukuun haasteiden toteutumiseen.
Itselleni asettamani haasteet olivat nämä:
1. Kirjoitan joulukuussa ainakin 13 blogikirjoitusta ja niistä enemmän kuin puolet pitää olla   
    aiheeltaan jotain muuta kuin käsitöitä. (En sentään uskaltanut pistää haasteeksi tai tavoitteeksi, että
    kirjoitan 13 ei käsityöaiheista kirjoitusta)
2. Laihdutan  yhden kilon joulukuun aikana
3. En osta yhtään uutta laukkua
4. En osta uusia vaatteita - marraskuussa ostettujen laskut toki pitää maksaa, jos ne joulukuulla erääntyvät.

Kirjoitin joulukuussa kaikkiaan 30 blogitekstiä, joista vain muutama käsitteli käsityöaihetta, muutoin aiheet liikkuivat lautapeleissä, kosmetiikassa ja monissa muissa asioissa, ensimmäinen tavoite siis täytetty. Yhtään uutta laukkua en ostanut, enkä niitä uusia vaatteitakaan. Huusin marraskuun lopussa huuto.netistä erästä varsin mielenkiintoista vaatepakettia, mistä syystä jouduin laittamaan tuohon tuon lunastusvarauksen. Huudon suhteen vaan kävi niin, että joku kiilasi viime minuuteilla ohi ja paketti ei päätynyt minulle. Minä en itse asiassa ollut siitä kovinkaan pahoillani kun hän auttoi minua pitämään lupaukseni. Sitten se epäonnistuminen eli se kilo painostani ei kadonnut, vaan tuli lisää. Ärh...olisihan se pitänyt uskoa, että joulusuklaat ovat minulle liian suuri houkutus.


Tammikuun tavoitteiksi asetan sitten seuraavat:

1. En osta yhtään kynsilakkaa
2. En osta yhtään huulipunaa
3. En osta kenkiä
4. En osta laukkuja
5. En osta vaatteita, en uusia enkä käytettyjä
6. Laihdutan nyt sen kilon. Ihan varmasti!
7. Liikun enemmän ja käyn salilla vähintään kaksi kertaa viikossa.
8. Kirjoitan blogiin vähintään kymmenen kirjoitusta
9. Lisään huuto.nettiin ainakin viisi uutta kohdetta tammikuun aikana.

Tuossa onkin sitten melkoisesti pidettävää ja täytettävää. Kuun lopussa sitten selviää, onnistunko täyttämään edes puolet näistä haasteista.

Pyörryksissä

Onneksi ei ole elämä tasaista, vaan kaikkea kivaa ja mielenkiintoista ja vähemmän kivaa ja mielenkiintoista riittää omiksi tarpeiksi ja vähän vaikka muille jakaa. Sain jälleen kokea unohtumattoman uuden vuoden aaton, unohtumattoman siinä valitettavan inhottavassa merkityksessä ettei asiaa vain voi unohtaa.

Olin uudenvuoden aattona kuntosalila, takana yksi valvottu työyö ja ilmeisesti liian vähän nestettä ja väärään aikaan ajoitettu syöminen, joka tapauksessa löysin itseni yllättäen kuntosalin lattialta tilanteessa, jossa olemustani ympäröi kaksikymmentä osin hämmästynyttä ja osin huolestunutta silmäparia ja vieraan ihmisen kädet kannattelivat taivasta kohti sojottavia jalkojani. Muistan miten parinkymmenen reipastahtisen ylätalja vedon jälkeen minulle tuli vähän ”hassu” olo ja seuraava mielikuvani onkin sitten se, että makaan lattialla. Välillä olen ollut jossain aivan muussa maailmassa, muistan nähneeni jotain unen tapaistakin – olisin voinut olla poissa tunteja, mutta olin kuulemma tajuttomana vain muutaman sekunnin. 

En tiedä edelleenkään, miten putosin. Muistan vain tuohon hassun olon, aavistuksen omaisen eteenpäin kumartumisen ja sitten heräämisen ja nilkkaa viiltävän tuskan. Se oli ensimmäinen asia, mitä tajusin, että nilkkaan sattuu. Vasta sitten ymmärsin miettiä muuta, tarttua minulle ojennettuun puhelimeen ja vakuuttaa hätäkeskuspäivystäjälle, että olen kunnossa, enkä tarvitse ambulanssia, vakuuttaa kaikille minua ympäröiville ihmisille, että olen kunnossa, kaikki on jo ok. Onneksi oli ammatti-ihminen paikalla ja osasi hoitaa toimet ripeästi, hän pyysi jäitä nilkkaa varten, varmisti, että olen kunnossa ja huolehti, että ymmärrän lopettaa treenaamisen ja lähteä kotiin sekä tietenkin varmistaa, että minulla on joku kotona huolehtimassa.

Kuvittelin, että nilkka on vain pikkuinen nitkahdus ja kyllä minä tästä lähden kotiin kävellen. Muutaman minuutin silmittelyn jälkeinen pystyyn nousu kyllä osoitti muuta – nilkka kesti astua päälle, mutta hyvin varoen ja kovasti sattuen. Kun olin saanut vaatteet vaihdetuiksi, jopa minä tajusin, ettei puolitoista kilometrinen kotiin kävellen ole vaihtoehto, ei sellainen vaihtoehto, joka olisi realistista toteuttaa. Niinpä minun oli nöyrryttävä nilkuttamaan vastaanottoon ja pyydettävä heitä soittamaan taksi.

Jotta nolostukseni tai nöyryytykseni (sillä kuka ihan oikeasti haluaa tulla nähdyksi koivet ojossa kuntosalin lattialla pyörtyneenä ja olla siinä kaikkien tuijotettavana) olisi ollut täydellinen, jouduin vielä kertomaan taksikuskille, että minulla ei ole yhtään rahaa mukana ja kysymään huolisiko hän minut kyytiin silti. Minulla kun ei ole tapana pitää lompakkoa salilla mukana – liikun normaalisti sinne ja takaisin kävellen eli ei ole tarvetta pitää edes ajokorttia mukana, jumppakassissa on pari  50 sentin kolikkoa pukukaapin oven lukkoa varten, mutta muutoin en tarvitse kuntoillessani rahaa. Sain kyydin ja ystävällinen kuljettaja haki maksun kotoamme – selitin hänelle, mitä minulle oli tapahtunut ja kovasti hän tuntui ymmärtäväiseltä tilanteen suhteen. Silti minusta tuntui, että päädyin taksien taukotuvan puheenaiheeksi:  ” oli muuten outo kyyti minulla äsken…”

Kotiinpäästyäni nieleksin pitkään, mutta minun oli lopulta pakko soittaa herra Kirjoitukselle töihin, sillä ensihoitoa työkseen tekevän sairaanhoitajan ”nyt ei ole hyvä olla yksin, tämä voi toistua”- neuvot kantautuivat korvissani. Yritin esittää asian mahdollisimman pehmeästi ja ehdotella, että hän soittaisi minulle vaikka tunnin päästä, ei häntä pidätellyt mikään – hän rynnisti kotiin suurinta mahdollista nopeutta ja yritti hukuttaa  minut hellään huolenpitoonsa tilanteessa, jossa kaikkein mieluiten olisin ollut kahdestaan särkylääkepurkin kanssa. Ei silti sen särkylääkkeen, veden ja kylmäpussien ilmestyminen sängyn viereen oli iso apu.

 Kivun kanssa on vain opittava elämään ja kyllä, aion mennä ensi yöksikin töihin, vaikka kävely käykin ontuen.