Voisin ottaa uuden teeman blogiini ja perustaa ”kehu itsesi kerran päivässä”-blogin. Perusteet tällaiselle blogille ovat ihan hyvät, sillä tuskin kukaan muu ainakaan meistä suomalaisista kehuu toista, ainakaan joka päivä, sieltä voisi löytyä tusinoittain elämän pieniä asioita, joissa pääsee loistamaan. Vanhaa sanontaa noudattaen, kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse. Sitten toisaalta voisi kysyä, että miten se eroaa nykyisestä blogistani tai muiden blogeista, koska tavallaan jokainen blogi on tietyssä määrin itsensä mainostamista – olkoon se sitten vaatteita, meikkejä, leipomuksia tahi käsitöitä. En kuitenkaan pidä tuollaista kehua pahana, minusta on aivan ihana saada ideoita toisten tekemisistä ja pukemisista. Enemmän meidän pitäisi harrastaa positiivista palautetta ja itsekehuakin – pidetään siis edelleen mielessä, josko sittenkin alkaisin kehua itseäni kerran päivässä. En ehkä kuitenkaan julkisesti blogissa, vaan ihan hiljaa pään sisällä ;-).
Jos jatketaan klassikkosanontojen linjalla, niin vanha kansa toteaa myös, että laiska töitänsä lukee. Silti minusta on kiva julistaa blogissani maailmalle, että näin paljon olen saanut aikaan – eräänlaista itsensä kehumista sekin, joka saattaa pahimmillaan saada aikaan syyllistymisreaktiota muissa.
En kuitenkaan malta olla mainostamatta aikaansaannoksiani (ja kehumatta itseäni), sillä kerrankin minä olen ajoissa uuden vuoden lupausteni toteuttamisessa. Eletään vuoden viimeistä päivää ja olen saanut siivottua kylpyhuoneen kaapit ja laatikot, makuuhuoneesta kenkäkaapit (joista oma postaus tulossa) ja eteisen kaapit ja laatikot. Kun minulla kerran ei ole ääntä, niin ei voi oikein muuta tehdä kuin siivota. Eli tulossa ihan kiva uuden vuoden aatto – ajattelin siivota makuuhuoneen ja aloitella eteistä (kun tänään vielä kehtaa viedä matot pihalle), huomenna siivotaan sitten työhuoneen kaappeja (jotta pääsee edes hipelöimään lautapelejä, kun peli-ilta peruuntui äänettömyyteni takia) ja lopetellaan eteistä. Katsotaan, mitä sitten sunnuntaina keksitään, siivottavaa ja kaappeja kyllä piisaa ihan stressiksi asti.
perjantai 31. joulukuuta 2010
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Kynteni mun
Olen nainen, olen siis turhamainen. Tuossa ei liene mitään seliteltävää, sillä eikös naiseus yleisesti anna mahdollisuuden muun muassa turhamaisuuteen sen alituisen mielensä muuttamisen lisäksi. Minulla turhamaisuus on vuosien ajan kohdistunut yhteen ja samaan asiaan - kynsiin.
Niin kauan kuin muistan, olen ihaillut pitkiä, hoikkia sormia, hyvin hoidettuja käsiä ja tyylikkäästi lakattuja kynsiä. Siis ihan pikkutytöstä asti olen niitä rakastanut, toki siis olen rakastanut myös niitä pitkiä hoikkia sormia koristavia timantteja, mutta silti suurin ja ehdoton viehtymykseni ovat olleet kynnet. Selitykseksi ei ehkä pelkästään riitä se, että ison ihmisen on vaikea löytää itsestään kauniita, hyväksyttäviä asioita, vaikka sekin ehkä saattaa näytellä tässä asiassa jonkinlaista roolia. Minusta pitkähköt mantelinmuotoiset kynnet vain jotenkin ovat niin chic.
Lukioaikana minulla oli tavaramerkkinä pitkät punaiset kynnet, joista joskus jopa eräs opettaja kysyi, että ovatko nuo aidot. Epäili kai, että olivat sen aikaiset irtoversiot (eli muovilärpäkkeet huonolla liimalla) tai sitten vain pohti, ettei minun tarvitse tehdä käsilläni juuri mitään. Näin jälkikäteen ajatellen olivathan ne melkomoiset haukankynnet, mutta aikansa lapset, sillä silloin muotilehdet olivat täynnä pitkiä kirkkaanpunaisia kynsiä. Seuraavaksi tulivat kirkkaan violetit ja siniset ja vasta sen jälkeen kaikki muut värit. Uskomattomasti nuo kynnet silloin kestivät, sillä ei niitä mitenkään säälitty, niillä tehtiin kotitöitä, pihatöitä ja välillä vähän rankempiakin hommia ja useimmiten ne mukana kulkivat. Jos nyt joskus kävi niin, että yksi tai kaksi jostain syystä lohkesi tai katkesi, pistettiin muutkin lahtiin ja leikattiin lyhyeksi. Samalla myös lakan väri vaihtui hentoon pinkkiin – kuka sitä töpöjä millään kirkkaalla värillä mainostamaan. Tämä siis ajalta paljon, paljon ennen geelejä ja tippejä.
Nyttemmin työni ainoa haittapuoli on sen raakuus kynsiäni kohtaan ja tästä aiheutunut rehellinen, kirkuvan vihreä kateus kaikkia niitä ihmisiä (lue: toisia naisia) kohtaan, jotka saavat työssään paitsi käyttää rakennekynsiä, ja joiden työ ei raatele kynsiä olemattomiin. Se on niin kertakaikkisen väärin – minäkin haluan pitkät, kauniit, punaiset kynnet! Tai en edes välttämättä punaiset, violetit käyvät, kullanväriset, siniset, harmaat - ihan mitkä vaan, kunhan saan pitää pitkät ja kiiltävästi lakatut kynnet mieluusti runsailla koristeilla. Tarrat sopivat, timantit kutkuttavat ja pitsit aiheuttavat suoranaista hekumaa – ja kaikki se on kiellettyä, vähemmästäkin sitä ihmisparka tulee kateudesta vihreäksi.
Suoranaisen ärtymyksen punaiseksi sitä muuttuu, kun katselee niitä töpöjä, mitä joskus niin kauniista kynsistä on jäljellä. Minullakin oli kynnet reilun kuukauden ajan tänä vuonna – ja kun kirjoitan kynnet, tarkoitan omia kynsiäni riittävässä mitassa. Ne nimittäin olivat kunnossa sen aikaa, kun lomailin loka-marraskuussa ja taisivat ne kestää viikon pari sen jälkeenkin, sitten alkoi taas arki ja töppökynsien aika.
Enhän minä mitään tuumaisia neliöblokkeja haluaisi, en minä niin kohtuuton ole. Minulle riittäisivät ihan hyvin sentin mittaiset mantelinmuotoisiksi viilatut kynnet. Paras vaihtoehto tietenkin olisi geelivahvikkeella, mutta omatkin kelpaisivat. Kaunis ranskalainen manikyyri joko perinteisenä valkokärkisenä tai omana lempiversionani viininpunaisin glitterikärjin. Enhän minä paljon pyydä, vai pyydänkö sittenkin liikaa? Ilmeisesti, koska en usko, että koskaan tässä työssä tulen sitä saavuttamaan. Ja ihan niin höperö en vielä ole, että luopuisin tästä työstä pelkästään kynsien takia, vaikka huonoina päivinä se on joskus aika liki.
Kaiken ja kaikkien kiusallakin kaivan kynsilakkapullon esiin ja taiteilen olemattomiin kynsiini tuollaisen punaisen kiiltävän lakkauksen ja katselen huomenna töissä miten se kuluu pois, siitä mitä haittaa siitä töissä muille on, en jaksa edes ajatella. Mutta menkööt ja kulukoot ja haitatkoot muita, onhan minulla sitten yhden illan ajan ollut taas siedettävän näköiset kynnet. Hiivin lakkapullolle ja kasvatan kynsien sijasta pienet sarvet ja hännän…
Niin kauan kuin muistan, olen ihaillut pitkiä, hoikkia sormia, hyvin hoidettuja käsiä ja tyylikkäästi lakattuja kynsiä. Siis ihan pikkutytöstä asti olen niitä rakastanut, toki siis olen rakastanut myös niitä pitkiä hoikkia sormia koristavia timantteja, mutta silti suurin ja ehdoton viehtymykseni ovat olleet kynnet. Selitykseksi ei ehkä pelkästään riitä se, että ison ihmisen on vaikea löytää itsestään kauniita, hyväksyttäviä asioita, vaikka sekin ehkä saattaa näytellä tässä asiassa jonkinlaista roolia. Minusta pitkähköt mantelinmuotoiset kynnet vain jotenkin ovat niin chic.
Lukioaikana minulla oli tavaramerkkinä pitkät punaiset kynnet, joista joskus jopa eräs opettaja kysyi, että ovatko nuo aidot. Epäili kai, että olivat sen aikaiset irtoversiot (eli muovilärpäkkeet huonolla liimalla) tai sitten vain pohti, ettei minun tarvitse tehdä käsilläni juuri mitään. Näin jälkikäteen ajatellen olivathan ne melkomoiset haukankynnet, mutta aikansa lapset, sillä silloin muotilehdet olivat täynnä pitkiä kirkkaanpunaisia kynsiä. Seuraavaksi tulivat kirkkaan violetit ja siniset ja vasta sen jälkeen kaikki muut värit. Uskomattomasti nuo kynnet silloin kestivät, sillä ei niitä mitenkään säälitty, niillä tehtiin kotitöitä, pihatöitä ja välillä vähän rankempiakin hommia ja useimmiten ne mukana kulkivat. Jos nyt joskus kävi niin, että yksi tai kaksi jostain syystä lohkesi tai katkesi, pistettiin muutkin lahtiin ja leikattiin lyhyeksi. Samalla myös lakan väri vaihtui hentoon pinkkiin – kuka sitä töpöjä millään kirkkaalla värillä mainostamaan. Tämä siis ajalta paljon, paljon ennen geelejä ja tippejä.
Nyttemmin työni ainoa haittapuoli on sen raakuus kynsiäni kohtaan ja tästä aiheutunut rehellinen, kirkuvan vihreä kateus kaikkia niitä ihmisiä (lue: toisia naisia) kohtaan, jotka saavat työssään paitsi käyttää rakennekynsiä, ja joiden työ ei raatele kynsiä olemattomiin. Se on niin kertakaikkisen väärin – minäkin haluan pitkät, kauniit, punaiset kynnet! Tai en edes välttämättä punaiset, violetit käyvät, kullanväriset, siniset, harmaat - ihan mitkä vaan, kunhan saan pitää pitkät ja kiiltävästi lakatut kynnet mieluusti runsailla koristeilla. Tarrat sopivat, timantit kutkuttavat ja pitsit aiheuttavat suoranaista hekumaa – ja kaikki se on kiellettyä, vähemmästäkin sitä ihmisparka tulee kateudesta vihreäksi.
Suoranaisen ärtymyksen punaiseksi sitä muuttuu, kun katselee niitä töpöjä, mitä joskus niin kauniista kynsistä on jäljellä. Minullakin oli kynnet reilun kuukauden ajan tänä vuonna – ja kun kirjoitan kynnet, tarkoitan omia kynsiäni riittävässä mitassa. Ne nimittäin olivat kunnossa sen aikaa, kun lomailin loka-marraskuussa ja taisivat ne kestää viikon pari sen jälkeenkin, sitten alkoi taas arki ja töppökynsien aika.
Enhän minä mitään tuumaisia neliöblokkeja haluaisi, en minä niin kohtuuton ole. Minulle riittäisivät ihan hyvin sentin mittaiset mantelinmuotoisiksi viilatut kynnet. Paras vaihtoehto tietenkin olisi geelivahvikkeella, mutta omatkin kelpaisivat. Kaunis ranskalainen manikyyri joko perinteisenä valkokärkisenä tai omana lempiversionani viininpunaisin glitterikärjin. Enhän minä paljon pyydä, vai pyydänkö sittenkin liikaa? Ilmeisesti, koska en usko, että koskaan tässä työssä tulen sitä saavuttamaan. Ja ihan niin höperö en vielä ole, että luopuisin tästä työstä pelkästään kynsien takia, vaikka huonoina päivinä se on joskus aika liki.
Kaiken ja kaikkien kiusallakin kaivan kynsilakkapullon esiin ja taiteilen olemattomiin kynsiini tuollaisen punaisen kiiltävän lakkauksen ja katselen huomenna töissä miten se kuluu pois, siitä mitä haittaa siitä töissä muille on, en jaksa edes ajatella. Mutta menkööt ja kulukoot ja haitatkoot muita, onhan minulla sitten yhden illan ajan ollut taas siedettävän näköiset kynnet. Hiivin lakkapullolle ja kasvatan kynsien sijasta pienet sarvet ja hännän…
tiistai 28. joulukuuta 2010
Kallen uudet vaatteet
Töihin mennessäni totesin, että jollain muullakin oli ollut tylsää.
Kalle oli saanut tonttulakin asemasta pipon, mikä lienee talvipakkasilla hivenen käyttökelpoisempi vaate. Lisäksi sille oli ilmestynyt nimilappu, joka kylläkin kuvissa plurrattu, kävelykeppi ja henkilökohtainen vodkapullo takin taskuun, joka myös oli uusi juttu. Unohtamatta tietenkään sikaria, jota Kalle nykyään aktiivisesti tupruttelee.
Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi.
Kalle oli saanut tonttulakin asemasta pipon, mikä lienee talvipakkasilla hivenen käyttökelpoisempi vaate. Lisäksi sille oli ilmestynyt nimilappu, joka kylläkin kuvissa plurrattu, kävelykeppi ja henkilökohtainen vodkapullo takin taskuun, joka myös oli uusi juttu. Unohtamatta tietenkään sikaria, jota Kalle nykyään aktiivisesti tupruttelee.
Jännityksellä odotan, mitä seuraavaksi.
maanantai 27. joulukuuta 2010
Joulun lahjomat
Lienee joulupukin kirjanpito mennyt jossain vaiheessa pahasti sekaisin, sillä sain sen verran paljon joululahjoja, että ne eivät kaikki voi olla minulle tarkoitetut - ihan niin kiltti en tänä vuonna tosiaan ole ollut. En kuitenkaan tarkasta tutkimisesta huolimatta löytänyt kenekään muun nimiä paketeista, joten kai ne sitten mulle olivat. Olen kyllä edelleen ihmeissäni. Voin siis kieriskellä tuhkassa ja hankkia itselleni tervaa ja höyheniä tahi yrittää ensi vuonna olla saamieni lahjojen arvoinen. Tosin mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, en ole ensi vuonna yhtään sen parempi kuin tänäkään vuonna, että se siitä sitten.
Minua lahjottiin 6kk kuntosali-lahjakortilla, johon liittyi myös kuntoilu t-paita ihanan joulunpunaisessa värissä, s- ryhmän lahjakortilla (kohdistettuna sokos emotioniin). Vaniljan tuoksuinen suihkugeeli on niin kauniissa pullossa, että sen käyttäminen voi jäädä väliin ja tyydyn vain katselemaan sitä. Ihanat lautasliinat ja kynttilä ovat minun ja Herra Kirjoituksen yhteiset.
Perinteiset kirjatkin olivat hyvin edustettuina. Minä sain ideakirjat soodasta ja etikasta siis niiden erilaisista käyttötavoista. Yhteiseksi saimme tuon älypelitehtäväkirjan. Mauri Kunnaksen kirjat ovat Herra Kirjoituksen joululahjat.
Herkkujakin saimme yhteiseksi runsain mitoin. Oli marmelaadia, suklaapatukoita, suklaata, neekerinsuukkoja mokan makuisina ja hesburgerin lahjakortteja. Kyllä näillä herkutellaan pitkään...
Aivan erikseen halusin kuvata vielä yhden saamani lahjan, nimittäin tämän ihanan huivin, joka on täsmälleen oikean sävyistä tummanvihreää pehmeää lankaa. Lankana oli ollut Kosmos.
Liian paljon lahjoja siis sain, vaikka olenkin näistä kovin onnellinen. Kiitos kaikille!
Minua lahjottiin 6kk kuntosali-lahjakortilla, johon liittyi myös kuntoilu t-paita ihanan joulunpunaisessa värissä, s- ryhmän lahjakortilla (kohdistettuna sokos emotioniin). Vaniljan tuoksuinen suihkugeeli on niin kauniissa pullossa, että sen käyttäminen voi jäädä väliin ja tyydyn vain katselemaan sitä. Ihanat lautasliinat ja kynttilä ovat minun ja Herra Kirjoituksen yhteiset.
Perinteiset kirjatkin olivat hyvin edustettuina. Minä sain ideakirjat soodasta ja etikasta siis niiden erilaisista käyttötavoista. Yhteiseksi saimme tuon älypelitehtäväkirjan. Mauri Kunnaksen kirjat ovat Herra Kirjoituksen joululahjat.
Herkkujakin saimme yhteiseksi runsain mitoin. Oli marmelaadia, suklaapatukoita, suklaata, neekerinsuukkoja mokan makuisina ja hesburgerin lahjakortteja. Kyllä näillä herkutellaan pitkään...
Aivan erikseen halusin kuvata vielä yhden saamani lahjan, nimittäin tämän ihanan huivin, joka on täsmälleen oikean sävyistä tummanvihreää pehmeää lankaa. Lankana oli ollut Kosmos.
Liian paljon lahjoja siis sain, vaikka olenkin näistä kovin onnellinen. Kiitos kaikille!
torstai 23. joulukuuta 2010
Miten niin tylsää
Meillä oli eilen hivenen tylsää töissä, joten piristimme päivää pienellä askartelulla.
Eikös hän olekin tyylikäs?
Tarina menee niin, että joku oli tehnyt "Kallelle" kolmikolkkahatun paperista jo muutama viikko sitten. Näin joulun alla joku oli värittänyt sen punaiseksi, edellisenä päivänä hän oli saanut takin. Eilen sitten täydensimme S:n kanssa kostyymin housuilla, tohveleilla, säärystimillä, lahjapaketilla ja kaulahuvilla sekä aurinkolaseilla. Kolkkahattukin sai tupsun, sillä iso pomo kävi paikalla kun väänsin tohveleita ja hän kuvitteli minun tekevän tupsua hattuun (joulumieltä liikkeellä, normaalioloissa suopeus työajan haaskaamiseen olisi voinut olla kaukana). Hänen mielikseen sitten tehtiin tupsukin.
Tosin Kallella saattaa jo tänään olla oikea virkattu tonttulakki - näin hänen päänymätystään mittailtavan eilen siihen malliin.
Kaikki Kallen vaatteet ovat paperia, Kalle itse reilut 30cm korkea ja ilman vaatteita pelkkä luuranko.
Eikös hän olekin tyylikäs?Tarina menee niin, että joku oli tehnyt "Kallelle" kolmikolkkahatun paperista jo muutama viikko sitten. Näin joulun alla joku oli värittänyt sen punaiseksi, edellisenä päivänä hän oli saanut takin. Eilen sitten täydensimme S:n kanssa kostyymin housuilla, tohveleilla, säärystimillä, lahjapaketilla ja kaulahuvilla sekä aurinkolaseilla. Kolkkahattukin sai tupsun, sillä iso pomo kävi paikalla kun väänsin tohveleita ja hän kuvitteli minun tekevän tupsua hattuun (joulumieltä liikkeellä, normaalioloissa suopeus työajan haaskaamiseen olisi voinut olla kaukana). Hänen mielikseen sitten tehtiin tupsukin.
Tosin Kallella saattaa jo tänään olla oikea virkattu tonttulakki - näin hänen päänymätystään mittailtavan eilen siihen malliin.
Kaikki Kallen vaatteet ovat paperia, Kalle itse reilut 30cm korkea ja ilman vaatteita pelkkä luuranko.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Varaslähtö
Kerrankin olen ajoissa ja otin varaslähdön uudenvuodenlupauksieni täyttämiseen. Lupaan nimittäin käydä ensi vuoden alkuvuoden aikana koko huushollin kaapit läpi ja siivota ne kunnolla. Pyrkimys tietysti olisi katsoa niitä myös sillä silmällä, että josko jotain poispistettävää löytyisi.
Aloitin maanantaina 20. päivä kylppärin kaapeista, sillä se on meillä huoneista se, jota voi siivota pyhinäkin, kun siellä ei ole mitään ulos vietävää. Siis tämän sekavan lauseen ajatuskulku menee niin, että kun siivoan kaapit valmiiksi, voin uudenvuoden pyhinä siivota katon, seinät, ammeen jne. Sillä kun en ole töissä, voin yhtä hyvin siivota kotona.
No, tulipa ainakin varmistettua se, että ei tarvitse ensi vuonna mennä kosmetiikkakauppaan. Omistamme 25 pulloa suihkugeeliä, 6 litraa shampoota, 4 litraa käsisaippuaa jne. Missä ihmeen välissä mä olen kaiken tuon ehtinyt hankkimaan?
Kasvorasvoja omistan 6 kappaletta, vaikka en yleensä niitä edes käytä. Alla olevassa kuvassa on vain 4, kun löysin kaksi vasta kuvan oton jälkeen (kuvasta puuttuvat toinen Mary Kay ja Dermosilin voide). Kasvojen pesuaineitakin on viittä eri sorttia, samoin kasvovesiä, kuten alla oleva kuva todistaa.
Kasvonaamioita oli seitsemän erilaista, mikä sekin kuvalla todistettakoon, tosin noista yksi, tuo vadelmanaamio on melkein tyhjä.
Muita tuotteita en jaksanut erikseen kuvata, sillä sain huonon omantunnon siitä, että tajusin omistavani kolmisenkymmentä kynsilakkaa ja kuutisenkymmentä huulipunaa tai huulikilltoa+ niiden lisäksi tusinoittain minihuulipunia, kymmenkunta puuteria, lähemmäs viisikymmentä luomivärinappia ja pari kymmentä pulloa erilaisia hajuvesiä.
Ainoa asia, mistä saan olla onnellinen, on se, että vain neljä tuotetta oli mennyt pilalle. Toki se kiukutti, sillä ne olivat lempijuttujani - miksi ne sitten ovat jääneet käyttämättä, eivätkä kuluneet loppuun, onkin tuhannen taalan kysymys.
Lisäksi kylppärissämme on laatikkokaupalla muistoja menneestä, jotka samalla ylläpitävät herra Kirjoituksen salaista haavetta. Tai ehkä salaiseksi haaveeksi ei voi kutsua sellaista, mikä on suhteellisen yleisesti tiedossa. Hän nimittäin haluaisi minulle takaisin pitkät hiukset - minulla on kahdesti elämässä ollut pitkät hiukset, ensimmäisen kerran noin viidentoista vuoden ajan ja toisen kerran suunnilleen viiden vuoden ajan, näistä jälkimmäinen jakso Herra Kirjoituksen aikana. Noiden vuosien aikana on kertynyt yhtä ja toista hiustavaraa:
Näistä kuvista puuttuvat kaikki tavalliset lettinauhat, ponnarit, hiusdonitsit ja pienemmät hainhampaat, joita niitäkin on täällä isohko laatikollinen. Toinen mokoma kamaa löytyy maalta kotoani. Ainoa, jotka jaksoin inventoida, olivat linnunnokkaklipsit. Pieniä oli 6 kappaletta ja isoja 20! En ole malttanut luopua noista, sillä osa käy vielä puolipitkiin tai lyhyisiin hiuksiin ja kun mielenpohjalla on ajatus, että jos vielä kerran kasvattaisi hiukset pitkiksi, oikein pitkiksi.
Nyt ovat kuitenkin kaikki kylppärin kaapit siivottu eli 1/6 kaappi urakasta selvitetty.
Aloitin maanantaina 20. päivä kylppärin kaapeista, sillä se on meillä huoneista se, jota voi siivota pyhinäkin, kun siellä ei ole mitään ulos vietävää. Siis tämän sekavan lauseen ajatuskulku menee niin, että kun siivoan kaapit valmiiksi, voin uudenvuoden pyhinä siivota katon, seinät, ammeen jne. Sillä kun en ole töissä, voin yhtä hyvin siivota kotona.
No, tulipa ainakin varmistettua se, että ei tarvitse ensi vuonna mennä kosmetiikkakauppaan. Omistamme 25 pulloa suihkugeeliä, 6 litraa shampoota, 4 litraa käsisaippuaa jne. Missä ihmeen välissä mä olen kaiken tuon ehtinyt hankkimaan?
Kasvorasvoja omistan 6 kappaletta, vaikka en yleensä niitä edes käytä. Alla olevassa kuvassa on vain 4, kun löysin kaksi vasta kuvan oton jälkeen (kuvasta puuttuvat toinen Mary Kay ja Dermosilin voide). Kasvojen pesuaineitakin on viittä eri sorttia, samoin kasvovesiä, kuten alla oleva kuva todistaa.
Kasvonaamioita oli seitsemän erilaista, mikä sekin kuvalla todistettakoon, tosin noista yksi, tuo vadelmanaamio on melkein tyhjä.
Muita tuotteita en jaksanut erikseen kuvata, sillä sain huonon omantunnon siitä, että tajusin omistavani kolmisenkymmentä kynsilakkaa ja kuutisenkymmentä huulipunaa tai huulikilltoa+ niiden lisäksi tusinoittain minihuulipunia, kymmenkunta puuteria, lähemmäs viisikymmentä luomivärinappia ja pari kymmentä pulloa erilaisia hajuvesiä.
Ainoa asia, mistä saan olla onnellinen, on se, että vain neljä tuotetta oli mennyt pilalle. Toki se kiukutti, sillä ne olivat lempijuttujani - miksi ne sitten ovat jääneet käyttämättä, eivätkä kuluneet loppuun, onkin tuhannen taalan kysymys.
Lisäksi kylppärissämme on laatikkokaupalla muistoja menneestä, jotka samalla ylläpitävät herra Kirjoituksen salaista haavetta. Tai ehkä salaiseksi haaveeksi ei voi kutsua sellaista, mikä on suhteellisen yleisesti tiedossa. Hän nimittäin haluaisi minulle takaisin pitkät hiukset - minulla on kahdesti elämässä ollut pitkät hiukset, ensimmäisen kerran noin viidentoista vuoden ajan ja toisen kerran suunnilleen viiden vuoden ajan, näistä jälkimmäinen jakso Herra Kirjoituksen aikana. Noiden vuosien aikana on kertynyt yhtä ja toista hiustavaraa:
Näistä kuvista puuttuvat kaikki tavalliset lettinauhat, ponnarit, hiusdonitsit ja pienemmät hainhampaat, joita niitäkin on täällä isohko laatikollinen. Toinen mokoma kamaa löytyy maalta kotoani. Ainoa, jotka jaksoin inventoida, olivat linnunnokkaklipsit. Pieniä oli 6 kappaletta ja isoja 20! En ole malttanut luopua noista, sillä osa käy vielä puolipitkiin tai lyhyisiin hiuksiin ja kun mielenpohjalla on ajatus, että jos vielä kerran kasvattaisi hiukset pitkiksi, oikein pitkiksi.Nyt ovat kuitenkin kaikki kylppärin kaapit siivottu eli 1/6 kaappi urakasta selvitetty.
tiistai 21. joulukuuta 2010
Kaksi mustaa neuletakkia
Omistan kaksi mustaa neuletakkia, siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaikka musta ei värianalyysin mukaan olekaa minun värini. Musta kuitenkin on aina muodissa ja aina tyylikäs. Muistan jostain lukeneeni, että jokaisella naisella pitäisi olla mustat suorat housut ja musta neuletakki, minä omistan molemmat tuplana, eikä se silti tee minusta tyylikästä tahi muodikasta.
Tämä tarina kahdesta villatakista on tarina mausta ja sen muuttumisesta. Jos kysymyksessä olisi joku toinen kuin minä, voitaisiin puhua maun ja tyylitajun kehittymisestä, mutta minun makuni ja tyylitajuni lakkasi kehittymästä jo vuosia sitten, maku vain muuttuu - ja usein pelkään, että huonompaan suuntaan.
Minä siis omistan kaksi mustaa neuletakkia, ja vähintään puolen tusinaa muita, mutta niistä ei nyt olla kiinnostuneita. Nämä mustat neulejotka olen saanut suunnilleen samaan aikaan. Kumpikin tuli minulle huuto.netistä jonkun ostamani vaatepaketin mukana - saattoi olla jopa niin, että ne tulivat samassa paketissa.
Ensimmäinen on materiaaliltaan puuvillaa. Se on pitkä, polvipituinen, pitkillä hihoilla, kahdella taskulla ja hupulla sekä kaksi suuntaisella vetoketjulla varustettu. Neulos on muutoin sileää, mutta reunaa kiertävät kapeat perusresorit. Takki on reilua kokoa ja ihana päällä. Rakastuin siihen heti suunnattomasti, siihen oli aivan uskomattoman ihana kääriytyä silloin kun tarvittiin todellista mukavuusvaatetta tai kaapua, jonka sisään piiloutua. Pidän takista edelleen, vaikka se näyttää päälläni teltalta, mutta se ei muuta sitä, että takki on suloisen lämmin ja sen sisään on ihana kääriytyä.
Toinen neuletakkini on KIKOMOn akryylineuletakki, joka on lyhyttä, istuvaa mallia pitkillä hihoilla, pitkillä resoreilla ja resorikauluksella sekä nappikiinnityksellä. Ensimmäinen reaktioni oli, että en koskaan pitäisi takkia, sillä se ei tuntunut omalta. Takki jäi pitkäksi aikaa kaapin perälle, koska tuo toinen takki valtasi suurimman osan käyttöpaikoista. Tämä takki päätyi käyttöön lähes vahingossa, kun tarvitsin jotain tyköistuvaa mustaa bleiserin alle ja se osui vanhingossa kaapista käteeni. Sillä käyttökerralla tajusin takin loistavat ominaisuudet - se ei ollut pieni, kuten olin aikaisemmin ajatellut, vaan tyköistuva (tämä siis todella tarkoittaa sitä, että se näytti tyköistuvalta, ei makkarankuorelta), korkeahko kaulus suojasi niskaa ihanasti talven puhureilta ja materiaali oli suloisen lämmin. Rakastuin tähän takkiin todella...
Näin siinä siis kävi, vaate, joka ennen oli huippuihana, on enää vain ihana. Toisaalta vaate, josta en suuremmin ole pitänyt muuttuukin yhtäkkiä lempivaatteeksi. Nyt vain pohdin sitä, pitäisikö minun luopua tuosta toisesta, kun se ei enää ole huippuihana.
Tämä tarina kahdesta villatakista on tarina mausta ja sen muuttumisesta. Jos kysymyksessä olisi joku toinen kuin minä, voitaisiin puhua maun ja tyylitajun kehittymisestä, mutta minun makuni ja tyylitajuni lakkasi kehittymästä jo vuosia sitten, maku vain muuttuu - ja usein pelkään, että huonompaan suuntaan.
Minä siis omistan kaksi mustaa neuletakkia, ja vähintään puolen tusinaa muita, mutta niistä ei nyt olla kiinnostuneita. Nämä mustat neulejotka olen saanut suunnilleen samaan aikaan. Kumpikin tuli minulle huuto.netistä jonkun ostamani vaatepaketin mukana - saattoi olla jopa niin, että ne tulivat samassa paketissa.
Ensimmäinen on materiaaliltaan puuvillaa. Se on pitkä, polvipituinen, pitkillä hihoilla, kahdella taskulla ja hupulla sekä kaksi suuntaisella vetoketjulla varustettu. Neulos on muutoin sileää, mutta reunaa kiertävät kapeat perusresorit. Takki on reilua kokoa ja ihana päällä. Rakastuin siihen heti suunnattomasti, siihen oli aivan uskomattoman ihana kääriytyä silloin kun tarvittiin todellista mukavuusvaatetta tai kaapua, jonka sisään piiloutua. Pidän takista edelleen, vaikka se näyttää päälläni teltalta, mutta se ei muuta sitä, että takki on suloisen lämmin ja sen sisään on ihana kääriytyä.
Toinen neuletakkini on KIKOMOn akryylineuletakki, joka on lyhyttä, istuvaa mallia pitkillä hihoilla, pitkillä resoreilla ja resorikauluksella sekä nappikiinnityksellä. Ensimmäinen reaktioni oli, että en koskaan pitäisi takkia, sillä se ei tuntunut omalta. Takki jäi pitkäksi aikaa kaapin perälle, koska tuo toinen takki valtasi suurimman osan käyttöpaikoista. Tämä takki päätyi käyttöön lähes vahingossa, kun tarvitsin jotain tyköistuvaa mustaa bleiserin alle ja se osui vanhingossa kaapista käteeni. Sillä käyttökerralla tajusin takin loistavat ominaisuudet - se ei ollut pieni, kuten olin aikaisemmin ajatellut, vaan tyköistuva (tämä siis todella tarkoittaa sitä, että se näytti tyköistuvalta, ei makkarankuorelta), korkeahko kaulus suojasi niskaa ihanasti talven puhureilta ja materiaali oli suloisen lämmin. Rakastuin tähän takkiin todella...
Näin siinä siis kävi, vaate, joka ennen oli huippuihana, on enää vain ihana. Toisaalta vaate, josta en suuremmin ole pitänyt muuttuukin yhtäkkiä lempivaatteeksi. Nyt vain pohdin sitä, pitäisikö minun luopua tuosta toisesta, kun se ei enää ole huippuihana.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Kullan kimallusta
Otsikon pitäisi olla oikeastaan "Kullan kimallusta tähtitehtaalla" , mutta kun en pidä pitkistä otsikoista.
Tein viikonloppuna vielä muutaman paperitähden, koska en ollut ihan tyytyväinen ensimmäisen satsin isoon kultaiseen tähteen. Sen tein niin, että ensin tein tähden valkoisesta paperista ja maalaisin sen kultaspraylla, mistä johtuen paperi veti kippuraan. Tämä kipartoituminen aiheutti sitten sen, etten ollutkaan työhöni ihan tyytyväinen.
Näiden tähtien kanssa yritin sitten toista taktiikkaa eli maalaisin paperit etukäteen ja tein sitten vasta tähdiksi. Yhdestä spraypullosta ei riittänyt edellisten maalausten jälkeen ihan koko pintaiseen maalaamiseen kuuteen paperiin, mutta jokaiseen paperiin riitti kuitenkin ihan kohtuullisesti maalia.
Lopputuloksena oli viisi uutta tähteä, yksi iso, kaksi keskikokoista ja kaksi miniä.
Tässä kuvat aikaan saannoksistani:
Tein viikonloppuna vielä muutaman paperitähden, koska en ollut ihan tyytyväinen ensimmäisen satsin isoon kultaiseen tähteen. Sen tein niin, että ensin tein tähden valkoisesta paperista ja maalaisin sen kultaspraylla, mistä johtuen paperi veti kippuraan. Tämä kipartoituminen aiheutti sitten sen, etten ollutkaan työhöni ihan tyytyväinen.
Näiden tähtien kanssa yritin sitten toista taktiikkaa eli maalaisin paperit etukäteen ja tein sitten vasta tähdiksi. Yhdestä spraypullosta ei riittänyt edellisten maalausten jälkeen ihan koko pintaiseen maalaamiseen kuuteen paperiin, mutta jokaiseen paperiin riitti kuitenkin ihan kohtuullisesti maalia.
Lopputuloksena oli viisi uutta tähteä, yksi iso, kaksi keskikokoista ja kaksi miniä.
Tässä kuvat aikaan saannoksistani:
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Haastetta kerrakseen
Työpaikamme väki koostuu hyvin erilaisissa elämänvaiheissa olevista ihmisistä, on niitä, jotka käyvät töissä ajankulukseen, kun rahan takia ei tarvitsisi; niitä, joiden palkasta jokainen kolikko menee elämiseen piukankin pihistämisen jälkeen; niitä, joiden asuntolainat on maksettu ja nimi koreilee tulotilastojen kärjessä; niitä, jotka vasta rakentavat omaa taloa tai niitä, jotka etsivät ostettavaksi ensimmäistä omaa kotia; on perheellistä, dinkkua, sinkkua - kaiken ikäistä ja kokoista laidasta laitaan. Niinpä myös keskutelut pyörivät mitä moninaisimmissa aiheissa.
Marraskuun loppupuolen teemana oli, kuten aloituksesta voi päätellä, rahat ja niiden riittäminen. Kahvipöydässä pistimme pystyyn haastetta siitä, miten vähällä ihminen voi tulla toimeen eli kauppalaskujen tinkiminen minimiin kahdeksi viikoksi. Tietysti ajankohta asettaa omat haasteensa kun näin joulun alla eletään, mutta sovittiin, että kukin tinkii sen verran kuin katsoo hyväksi - jos joku käyttää 500e kauppaan viikossa, hän saa sen tehdä. Verrataan sitten kahden viikon kuluttua, miten paljon kukakin on kuluttanut.
Ajattelin ensin, että tuohan oli helppoa. Pääsen varmasti minimi top 3:en, kun käymme äidin ja isän luona ja lastaan sieltä kahden viikon ruoat kyytiin. Se ei edes olisi ollut kiellettyä, mutta kun tarkkailuajankohta osui sellaiseen jaksoon, että en päässyt käymään kotona. Muut saivat siis roppakaupalla tasoitusta.
Päätin myös pitäytyä siinä, mitä kaapista löytyy eli en sortunut siihen, mitä eräs työkaveri sitten jälkikäteen tunnusti. Kävi kaupassa päivää tai kahta ennen haasteen alkua ja osti kaapit täyteen kuivatavaraa. Minä tai siis me, sillä herra Kirjoitus joutui osallistumaan tähän haluamattaan, käytimme vain sitä, mitä kaapeissa sattui haasteen alkamisen hetkellä olemaan.
Kahvia oli monta pakettia, sekin jo pelasti monta tilannetta, samoin teetä, erilaisia ryynejä, suolaa, sokeria, pipareita, keksejä, makaronia, riisiä yms. Hedelmien osalta asiat olivat kurjemmin, sillä haasteen alkaessa meillä oli kymmenkunta mandariinia, yksi mustunut banaani ja yksi kiivi. Jääkaapissa oli perunoita, porkkanoita, muutama paprika, pari purkkia fetaa, hilloja, muutama valmiiksi paistettu kanafile, pari annosta lihakeittoa, kinuskikastiketta, salaattikastiketta, ketsuppia, sinappia, pari nakkia ja jotain muuta pientä. Näistä siis lähdettiin liikkeelle.
Mikä oli lopputulos?
Minun valttikorttini tässä haasteessa olivat 2 kymmenen euron k-ryhmän lahjakorttia ja yksi 10 euron arvoinen HK:n lahjakortti sekä kassillinen palautettavia pulloja, joiden avulla kuvittelin pienentäväni kauppalaskua edes vähän.
Kun haaste alkoi maanantaina, kävin ensimmäisen kerran kaupassa tiistaina, koska maito oli lopussa ja palautin samalla pullot (tai siis suurimman osan niistä). Ostin kaupasta maitoa, leipää, levitettä, salaattia, kurkkua, tomaattia, purkin Creme Bonjour Cuisinea tomaatin ja yrttien makuisena, pussillisen pinaattikeittoa ja lenkin. Kauppalasku 13,45e, kun annoin ensin 10e lahjakortin ja sitten 4e pullopalautuslapun, sain jopa rahaa takaisin!
Perjaintaina tein sitten sen erheen, jota ei koskaan pitäisi tehdä - menin nälkäisenä kauppaan. Tavallaan voi sanoa, että turhaa en ostanut mitään, mutta silti ostin jotain sellaista, jota ilmankin olisi tullut toimeen. Ostin valmiita torttutaikinalevyjä, jauhelihaa, paistonkestävää marmeladia ja kananmunia. Kauppalasku yhteensä 13,14€! Toki näistä loihdin sitten 40 pasteijaa ja 20 vadelmatorttua ja marmeladia jäi vielä kaappiinkin, mutta silti... Mies kävi toisessa kaupassa ja osti maitoa, leipää, pekonia ja appelsiineja - kauppalasku 11,43€.
Lauantaina kierelimme kauppoja jouluvalojen merkeissä ja samalla mukaan tarttui glögiä, sipsejä ja irtokarkkeja, jogurttia, rahkaa, ananasta. Kaikki sellaista, jota ilmankin voisi elää...Laskusta vähennettiin vähän pullopantteja, joten kokonaissummaksi tuli 16,73€. (Ilman pullopantteja 17,53€)
Olemme siis viikossa käyneet kaupassa 55,55 € edestä, mutta käyttäneet rahaa ruokaan 40,75€.
Toisaalta nyt meillä on sitten ruokaa jääkaapin täydeltä, eli maitoa ehkä tarvitsemme ensi viikolla, mutta muuta ei.
Toisella viikolla ei juuri kaupassa käyty. Minä tuhlasin keskiviikkona 6,80e (eli hampurilaisaterian verran) pikaruokaan, kun en muka ehtinyt käydä kotona syömässä kaiken menon keskellä. Mutta siinä ne kauppareisut sitten olivatkin - maitokin piisasi ihan kiitettävästi koko viikon.
Kahden viikon ostossaldo siis 62,35€ ja rahaa käytetty 47,55€.
Kolmas viikko alkoikin sitten helposti - mamma-kulta tankkasi "lapsille" mukaan sen verran evästä ettei tarvitse paljon kauppaan poikkeilla. Paitsi maanantaina, kun lähdimme heti töistä mamman pyynnöstä imurijahtiin - nopein tapa syödä oli mäcankkalan tiski eli kaksi nimeltämainitsematonta hampurilaisateriaa (jotta ei mene mainostamiseksi) 14,50€ ja jälkiruoaksi (ja osa jouluksi) karkkia 6,21€ edestä. Kaapissa olevasta valmiista paketista ja jääkaapissa odottavasta paistetusta jauhelihasta pyöräytin lasagnen, pakkasesta kaivoin mustaherukka survosta ja tein neljän viljan -hiutaleista herukkapuuroa.
Mun huonoa tuuriani oli taasen se, että paikallisessa ei-ketjuliikkeessä oli supertarjousviikko juuri tällä viikolla eli todella hyvissä tarjouksissa olivat niin lohi, kananpojan minuuttipihvit kuin jauhelihakin - noita tarjouksia ei yksinkertaisesti voinut jättää väliin, niinpä kolmannen viikon kauppalaskuumme pompsahti torstaina kerralla 36,13€ lisää, vaikkakin kaikki noista päätyivät pakkaseen odottamaan käyttöä.
Vaadin työkavereiltani tasoitusta sillä valtaosa kolmannen viikon ostoksista meni joulun jälkeiseen käyttöön. He lupasivat "armahtaa", mikäli esitän vielä tammikuulta vastaavan tasoisen tahi pienemmän tilityksen.
Mitä meillä sitten syötiin:
VIIKKO 1:
Ma lounas lihakeittoa, iltaruoka vispipuuroa
Ti lounas lihakeittoa, iltaruoka pyttipannua
Ke lounas kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, iltaruoka ruisleipä-voileipiä cheddarilla,
kahvia ja suklaakakkua
To lounas pyttipannua, iltaruoka kahvia ja voileipiä sekä suklaapikkuleipiä (lahjoma serkultani)
Pe lounas toiselle kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, toiselle pinaattikeittoa kananmunalla, iltapalaksi vastapaistettuja pasteijoita ja vadelmatorttuja
La lounas sipsejä, irtokarkkeja ja dippiä (miten tässä näin kävi?) ja iltapala vastakeitettyä vispipuuroa sekä pasteijoita
Su brunssi pasteijoita, jogurttia, kahvia, iltaruoka runsaat voileipä kahvit serkulla
VIIKKO 2:
Ma brunssi voileipää, kahvia, suklaakakkua, itsenäisyyspäivän kunniaksi maisterikahvit illalla; täytekakkua, pizzaa, suklaaleivoksia
Ti lounas Fetasalaattia, iltaruoka hernekeittoa ruisleivällä
Ke lounas hernekeittoa (minulle), ilmainen työpaikkalounas hänelle, iltaruoaksi hampurilaisateria minulle, pikkujoulusafkaa hänelle Wanhan Juhanan tyyliin
To lounas ilmainen työpaikkalounas (Taistelijan härkää) minulle, talon tarjoamaa pikkujouluruokaa hänelle, illalla mutustettiin kahvia ja pasteijoita
Pe lounas oli fetasalaattia ja iltapalalla tarjoiltiin makaronilaatikkoa mamman tapaan
La lounas oli kanaa, riisiä, kermakastiketta ja salaattia, iltapalaksi uunimakkaraa
Su lounas oli lihapullia, perunoita, kastiketta ja salaattia, iltaruoaksi makkarakeittoa ja riisipuuroa
VIIKKO 3:
Ma lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka hampurilasateria
Ti lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka kahvia ja voileipää + kakkua (tästä alkaa tulla jo tapa!)
Ke lounas makkarakeittoa, iltaruoka puuroa minulle, lasagnea hänelle
To lounas makkarakeittoa minulle, lasagnea hänelle, iltaruokana makkarakeittoa hänelle, marjoja minulle
Pe lounas makkarakeiton loppu minulle, kanaa, riisiä ja mangokastiketta hänelle, iltapalaksi perinteistä kahvia kera voileivän
La lasagnea ja marjapuuroa, iltapalaksi hampurilaisia
Su kanaa, riisiä ja currykastiketta
Pakko myöntää, että kohtuullisen paljon käytämme rahaa roskaruokaan, vaikka muutoin ruokamenomme pysyvät kohtuullisina. Odotan pääseväni kohtuullisen korkealle nuukuuslistalla, kun tuloksia huomenna tutkaillaan.
Ja uuden seurannana teen sitten tammikuussa.
Marraskuun loppupuolen teemana oli, kuten aloituksesta voi päätellä, rahat ja niiden riittäminen. Kahvipöydässä pistimme pystyyn haastetta siitä, miten vähällä ihminen voi tulla toimeen eli kauppalaskujen tinkiminen minimiin kahdeksi viikoksi. Tietysti ajankohta asettaa omat haasteensa kun näin joulun alla eletään, mutta sovittiin, että kukin tinkii sen verran kuin katsoo hyväksi - jos joku käyttää 500e kauppaan viikossa, hän saa sen tehdä. Verrataan sitten kahden viikon kuluttua, miten paljon kukakin on kuluttanut.
Ajattelin ensin, että tuohan oli helppoa. Pääsen varmasti minimi top 3:en, kun käymme äidin ja isän luona ja lastaan sieltä kahden viikon ruoat kyytiin. Se ei edes olisi ollut kiellettyä, mutta kun tarkkailuajankohta osui sellaiseen jaksoon, että en päässyt käymään kotona. Muut saivat siis roppakaupalla tasoitusta.
Päätin myös pitäytyä siinä, mitä kaapista löytyy eli en sortunut siihen, mitä eräs työkaveri sitten jälkikäteen tunnusti. Kävi kaupassa päivää tai kahta ennen haasteen alkua ja osti kaapit täyteen kuivatavaraa. Minä tai siis me, sillä herra Kirjoitus joutui osallistumaan tähän haluamattaan, käytimme vain sitä, mitä kaapeissa sattui haasteen alkamisen hetkellä olemaan.
Kahvia oli monta pakettia, sekin jo pelasti monta tilannetta, samoin teetä, erilaisia ryynejä, suolaa, sokeria, pipareita, keksejä, makaronia, riisiä yms. Hedelmien osalta asiat olivat kurjemmin, sillä haasteen alkaessa meillä oli kymmenkunta mandariinia, yksi mustunut banaani ja yksi kiivi. Jääkaapissa oli perunoita, porkkanoita, muutama paprika, pari purkkia fetaa, hilloja, muutama valmiiksi paistettu kanafile, pari annosta lihakeittoa, kinuskikastiketta, salaattikastiketta, ketsuppia, sinappia, pari nakkia ja jotain muuta pientä. Näistä siis lähdettiin liikkeelle.
Mikä oli lopputulos?
Minun valttikorttini tässä haasteessa olivat 2 kymmenen euron k-ryhmän lahjakorttia ja yksi 10 euron arvoinen HK:n lahjakortti sekä kassillinen palautettavia pulloja, joiden avulla kuvittelin pienentäväni kauppalaskua edes vähän.
Kun haaste alkoi maanantaina, kävin ensimmäisen kerran kaupassa tiistaina, koska maito oli lopussa ja palautin samalla pullot (tai siis suurimman osan niistä). Ostin kaupasta maitoa, leipää, levitettä, salaattia, kurkkua, tomaattia, purkin Creme Bonjour Cuisinea tomaatin ja yrttien makuisena, pussillisen pinaattikeittoa ja lenkin. Kauppalasku 13,45e, kun annoin ensin 10e lahjakortin ja sitten 4e pullopalautuslapun, sain jopa rahaa takaisin!
Perjaintaina tein sitten sen erheen, jota ei koskaan pitäisi tehdä - menin nälkäisenä kauppaan. Tavallaan voi sanoa, että turhaa en ostanut mitään, mutta silti ostin jotain sellaista, jota ilmankin olisi tullut toimeen. Ostin valmiita torttutaikinalevyjä, jauhelihaa, paistonkestävää marmeladia ja kananmunia. Kauppalasku yhteensä 13,14€! Toki näistä loihdin sitten 40 pasteijaa ja 20 vadelmatorttua ja marmeladia jäi vielä kaappiinkin, mutta silti... Mies kävi toisessa kaupassa ja osti maitoa, leipää, pekonia ja appelsiineja - kauppalasku 11,43€.
Lauantaina kierelimme kauppoja jouluvalojen merkeissä ja samalla mukaan tarttui glögiä, sipsejä ja irtokarkkeja, jogurttia, rahkaa, ananasta. Kaikki sellaista, jota ilmankin voisi elää...Laskusta vähennettiin vähän pullopantteja, joten kokonaissummaksi tuli 16,73€. (Ilman pullopantteja 17,53€)
Olemme siis viikossa käyneet kaupassa 55,55 € edestä, mutta käyttäneet rahaa ruokaan 40,75€.
Toisaalta nyt meillä on sitten ruokaa jääkaapin täydeltä, eli maitoa ehkä tarvitsemme ensi viikolla, mutta muuta ei.
Toisella viikolla ei juuri kaupassa käyty. Minä tuhlasin keskiviikkona 6,80e (eli hampurilaisaterian verran) pikaruokaan, kun en muka ehtinyt käydä kotona syömässä kaiken menon keskellä. Mutta siinä ne kauppareisut sitten olivatkin - maitokin piisasi ihan kiitettävästi koko viikon.
Kahden viikon ostossaldo siis 62,35€ ja rahaa käytetty 47,55€.
Kolmas viikko alkoikin sitten helposti - mamma-kulta tankkasi "lapsille" mukaan sen verran evästä ettei tarvitse paljon kauppaan poikkeilla. Paitsi maanantaina, kun lähdimme heti töistä mamman pyynnöstä imurijahtiin - nopein tapa syödä oli mäcankkalan tiski eli kaksi nimeltämainitsematonta hampurilaisateriaa (jotta ei mene mainostamiseksi) 14,50€ ja jälkiruoaksi (ja osa jouluksi) karkkia 6,21€ edestä. Kaapissa olevasta valmiista paketista ja jääkaapissa odottavasta paistetusta jauhelihasta pyöräytin lasagnen, pakkasesta kaivoin mustaherukka survosta ja tein neljän viljan -hiutaleista herukkapuuroa.
Mun huonoa tuuriani oli taasen se, että paikallisessa ei-ketjuliikkeessä oli supertarjousviikko juuri tällä viikolla eli todella hyvissä tarjouksissa olivat niin lohi, kananpojan minuuttipihvit kuin jauhelihakin - noita tarjouksia ei yksinkertaisesti voinut jättää väliin, niinpä kolmannen viikon kauppalaskuumme pompsahti torstaina kerralla 36,13€ lisää, vaikkakin kaikki noista päätyivät pakkaseen odottamaan käyttöä.
Vaadin työkavereiltani tasoitusta sillä valtaosa kolmannen viikon ostoksista meni joulun jälkeiseen käyttöön. He lupasivat "armahtaa", mikäli esitän vielä tammikuulta vastaavan tasoisen tahi pienemmän tilityksen.
Mitä meillä sitten syötiin:
VIIKKO 1:
Ma lounas lihakeittoa, iltaruoka vispipuuroa
Ti lounas lihakeittoa, iltaruoka pyttipannua
Ke lounas kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, iltaruoka ruisleipä-voileipiä cheddarilla,
kahvia ja suklaakakkua
To lounas pyttipannua, iltaruoka kahvia ja voileipiä sekä suklaapikkuleipiä (lahjoma serkultani)
Pe lounas toiselle kanaa tomaatti-yrttikastikkeella ja spagettia, toiselle pinaattikeittoa kananmunalla, iltapalaksi vastapaistettuja pasteijoita ja vadelmatorttuja
La lounas sipsejä, irtokarkkeja ja dippiä (miten tässä näin kävi?) ja iltapala vastakeitettyä vispipuuroa sekä pasteijoita
Su brunssi pasteijoita, jogurttia, kahvia, iltaruoka runsaat voileipä kahvit serkulla
VIIKKO 2:
Ma brunssi voileipää, kahvia, suklaakakkua, itsenäisyyspäivän kunniaksi maisterikahvit illalla; täytekakkua, pizzaa, suklaaleivoksia
Ti lounas Fetasalaattia, iltaruoka hernekeittoa ruisleivällä
Ke lounas hernekeittoa (minulle), ilmainen työpaikkalounas hänelle, iltaruoaksi hampurilaisateria minulle, pikkujoulusafkaa hänelle Wanhan Juhanan tyyliin
To lounas ilmainen työpaikkalounas (Taistelijan härkää) minulle, talon tarjoamaa pikkujouluruokaa hänelle, illalla mutustettiin kahvia ja pasteijoita
Pe lounas oli fetasalaattia ja iltapalalla tarjoiltiin makaronilaatikkoa mamman tapaan
La lounas oli kanaa, riisiä, kermakastiketta ja salaattia, iltapalaksi uunimakkaraa
Su lounas oli lihapullia, perunoita, kastiketta ja salaattia, iltaruoaksi makkarakeittoa ja riisipuuroa
VIIKKO 3:
Ma lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka hampurilasateria
Ti lounas makaronilaatikkoa, iltaruoka kahvia ja voileipää + kakkua (tästä alkaa tulla jo tapa!)
Ke lounas makkarakeittoa, iltaruoka puuroa minulle, lasagnea hänelle
To lounas makkarakeittoa minulle, lasagnea hänelle, iltaruokana makkarakeittoa hänelle, marjoja minulle
Pe lounas makkarakeiton loppu minulle, kanaa, riisiä ja mangokastiketta hänelle, iltapalaksi perinteistä kahvia kera voileivän
La lasagnea ja marjapuuroa, iltapalaksi hampurilaisia
Su kanaa, riisiä ja currykastiketta
Pakko myöntää, että kohtuullisen paljon käytämme rahaa roskaruokaan, vaikka muutoin ruokamenomme pysyvät kohtuullisina. Odotan pääseväni kohtuullisen korkealle nuukuuslistalla, kun tuloksia huomenna tutkaillaan.
Ja uuden seurannana teen sitten tammikuussa.
torstai 16. joulukuuta 2010
Halpa henkivakuutus
Tuo vanha mainoslause on jostain syystä syöpynyt mieleeni, ehkä entistä enemmän nyt kun eri oikeusasteita myöden puidaan sitä, mikä on jalankulkijalle riittävä heijastin ja voiko jalankulkijan tuomita kuolemantuottamuksesta sen takia, että hän tai siis he kävelevät väärällä puolella tietä, kaksi rinnakkain ja huonoilla heijastimilla varustettuina.
Pienen ikäni olen inhonnut periteisiä narun päässä killuvia heijastimia, jotka kiinnitetään hakaneulalla. Ne jäävät kiinni joka paikkaan ja sitten ovat vaatteet täynnä paitsi hakaneulan reikiä myös repeämiä. Ja jos vaatteet eivät repeäkään, niin sitten itse heijastimet murtuvat osuessaan johonkin. Minulle oli siis lottovoitto, kun markkinoille tulivat ensimmäiset klipsiheijastimet, jotka lykättiin hihansuuhun, takin helmaan tai saappaan suuhun, pehmeät joustavat heijastinnauhat ja niiden jälkeen sitten jo nipsulla tai pikalukolla kiinnitettävät pehmoheijastimet.
Kaikista näistä huolimatta paras kaverini on pitkään ollut heijastinliivi. Tiedättehän, se sellainen kirkuvan keltainen takin päälle vedettävä hökötys, joka kiinnitetään edestä yleensä vetoketjulla. Jossain vaiheessa niitä jakoivat niin pankit, vakuutuslaitokset kuin kaikki muutkin ja niitä myytiinkin edullisesti. Huolimatta niiden suuresta ilmoitetusta jakomäärästä ei niitä ole kovin paljon katukuvassa näkynyt. Jotenkin olen kokenut erottuvani joukosta, kun olen tepsutellut kirkuvan keltainen liivi päälläni töihin ja takaisin, postille ja takaisin, kauppaan ja takaisin, kaupungille ja takaisin, salille ja takaisin, töihin ja takaisin...
Jossain vaiheessa olin jopa niin kyllästynyt, että harkitsin koko liivin siirtämistä kaapin perälle. Minä olen yksinkertaisesti niin laiska, etten viitsi joka kerta erikseen pukea sitä liiviä päälleni, se joko on takin päällä aina tai sitten se ei ole lainkaan.
Maalla kotona viikonloppuna tavaroita paikasta toiseen siirrellessäni käteeni osui Tavara-arvan pehmeä voittokuori ja uteliaana avasin sen. Sen sisällä oli heijastinliivi, joka sai käteni vapisemaan - voiko olla jotain tällaistakin.
Suoranaisesti juoksin äitini luokse pyytämään ja anelemaan, melkein rukoilemaan, että saanhan minä mamma-kulta tämän. Äitini tuijotti lähinnä typertyneenä aikuisen jälkikasvunsa outoa käytöstä ja lupasi samantien, että totta kai saat, mehän saatiin pankista ne keltaiset, ei me sillä mitään tehdä.
Sain siis sen, unelmieni heijastinliivin. Siinä on musta pohja, ne perinteiset hopeanväriset heijastinnauhat ja tarrakiinnitys. Se on valtavan iso, mutta sitten sen alle mahtuu kaikkein lämpöisinkin toppapukuni. Se on toimiva ja ennen kaikkea miljoona kertaa tyylikkäämpi kuin se keltainen hirvitys, jota olen tähän asti käyttänyt. Kaiken muun hyvän lisäksi sillä on jopa oma säilytyspussi, johon sen voi pakata, mikäli liiviä ei käytä. Toisaalta vähänpä minä sitä pussia tarvitsen, sillä lupaan ja vannon, että liivi kyllä pääsee runsaaseen käyttöön. Alla kuva liivistä ja sen säilytyspussista, pussi antaa lähinnä oikean kuvan väristä ja materiaalista.
Miksei noita mustia voi olla markkinoilla enempää, ehkä ihmiset, muutkin kuin minä, kärsivät keltatautia, eivät halua pitää sitä liiviä sen vuoksi. Sitä paitsi musta sopii paljon paremmin useimpiin väreihin kuin neonkeltainen eli tässä olisi jollekin tuhannen taalan paikka: valmistaa heijastinliivejä useissa eri väreissä, jotta jokainen voisi hankkia joko lempivärinsä (tiedän ainakin pari kolme, jotka ostaisivat pinkin ja ainakin yhden, joka haluaisi vihreän...) tai sitten takkinsa värisen (tai vaikka joka takkiin oman) tai vaikka useamman.
Pienen ikäni olen inhonnut periteisiä narun päässä killuvia heijastimia, jotka kiinnitetään hakaneulalla. Ne jäävät kiinni joka paikkaan ja sitten ovat vaatteet täynnä paitsi hakaneulan reikiä myös repeämiä. Ja jos vaatteet eivät repeäkään, niin sitten itse heijastimet murtuvat osuessaan johonkin. Minulle oli siis lottovoitto, kun markkinoille tulivat ensimmäiset klipsiheijastimet, jotka lykättiin hihansuuhun, takin helmaan tai saappaan suuhun, pehmeät joustavat heijastinnauhat ja niiden jälkeen sitten jo nipsulla tai pikalukolla kiinnitettävät pehmoheijastimet.
Kaikista näistä huolimatta paras kaverini on pitkään ollut heijastinliivi. Tiedättehän, se sellainen kirkuvan keltainen takin päälle vedettävä hökötys, joka kiinnitetään edestä yleensä vetoketjulla. Jossain vaiheessa niitä jakoivat niin pankit, vakuutuslaitokset kuin kaikki muutkin ja niitä myytiinkin edullisesti. Huolimatta niiden suuresta ilmoitetusta jakomäärästä ei niitä ole kovin paljon katukuvassa näkynyt. Jotenkin olen kokenut erottuvani joukosta, kun olen tepsutellut kirkuvan keltainen liivi päälläni töihin ja takaisin, postille ja takaisin, kauppaan ja takaisin, kaupungille ja takaisin, salille ja takaisin, töihin ja takaisin...
Jossain vaiheessa olin jopa niin kyllästynyt, että harkitsin koko liivin siirtämistä kaapin perälle. Minä olen yksinkertaisesti niin laiska, etten viitsi joka kerta erikseen pukea sitä liiviä päälleni, se joko on takin päällä aina tai sitten se ei ole lainkaan.
Maalla kotona viikonloppuna tavaroita paikasta toiseen siirrellessäni käteeni osui Tavara-arvan pehmeä voittokuori ja uteliaana avasin sen. Sen sisällä oli heijastinliivi, joka sai käteni vapisemaan - voiko olla jotain tällaistakin.
Suoranaisesti juoksin äitini luokse pyytämään ja anelemaan, melkein rukoilemaan, että saanhan minä mamma-kulta tämän. Äitini tuijotti lähinnä typertyneenä aikuisen jälkikasvunsa outoa käytöstä ja lupasi samantien, että totta kai saat, mehän saatiin pankista ne keltaiset, ei me sillä mitään tehdä.
Sain siis sen, unelmieni heijastinliivin. Siinä on musta pohja, ne perinteiset hopeanväriset heijastinnauhat ja tarrakiinnitys. Se on valtavan iso, mutta sitten sen alle mahtuu kaikkein lämpöisinkin toppapukuni. Se on toimiva ja ennen kaikkea miljoona kertaa tyylikkäämpi kuin se keltainen hirvitys, jota olen tähän asti käyttänyt. Kaiken muun hyvän lisäksi sillä on jopa oma säilytyspussi, johon sen voi pakata, mikäli liiviä ei käytä. Toisaalta vähänpä minä sitä pussia tarvitsen, sillä lupaan ja vannon, että liivi kyllä pääsee runsaaseen käyttöön. Alla kuva liivistä ja sen säilytyspussista, pussi antaa lähinnä oikean kuvan väristä ja materiaalista.
Miksei noita mustia voi olla markkinoilla enempää, ehkä ihmiset, muutkin kuin minä, kärsivät keltatautia, eivät halua pitää sitä liiviä sen vuoksi. Sitä paitsi musta sopii paljon paremmin useimpiin väreihin kuin neonkeltainen eli tässä olisi jollekin tuhannen taalan paikka: valmistaa heijastinliivejä useissa eri väreissä, jotta jokainen voisi hankkia joko lempivärinsä (tiedän ainakin pari kolme, jotka ostaisivat pinkin ja ainakin yhden, joka haluaisi vihreän...) tai sitten takkinsa värisen (tai vaikka joka takkiin oman) tai vaikka useamman.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Katoava kosmetiikka
Tämä elämä on joskus niin kovin hassua. Ensiksi valittelen sitä etteivät kosmetiikkapurtilot tahdo tyhjentyä kunnolla ja sitten seuraavaksi alankin ihmetellä, että miten helskutissa niitä nyt aina on tyhjänä ja kauhistella, että pitääkö sittenkin kohta lähteä kaupoille. Tarkoitus oli, että vasta ensi vuonna ostaisin jotain uutta.
Siitä ei tosiaan ole kovin kauaa, kun tein ennen matkaa tyhjentyneet postauksen, sitten matkalla tyhjentyneet jutun ja nyt olen jo naputtelemassa taas uutta, mutta minkäs teet, kun näitä tyhjiä purtiloita vaan tahtoo kertyä.
Ensimmäisenä on Burbon hotellista mukaan nappaamani minikokoinen kosteusvoidepullo. Korkkasin pullon hotellissa ja tiesin sen päätyvän roskiin, koska oli avattu, joten otin sen mukaan. Kosteusvoide oli aivan huippuihanaa, toisaalta ylellisen täyteläistä, mutta kuitenkin kevyttä ja helposti imeytyvää. Siinä oli hauska, raikas, jotenkin kurkkumainen tuoksu. Pullossa oli aivan uskomattoman kaunis pallonmuotoinen korkki, mutta se oli valitettavasti hajonnut matkalla kotiin, joten senkin vuoksi voide piti käyttää pikimmiten pois. En huomannut tutkia valmistajaa pullon kyljestä, mutta veikkaisin, että tämä on taas niitä "ei-saa-Suomesta"- tuotteita.
Toinen tuotekin on koskeusvoide Lumenen Body Aktiva virkistävä vartaloemulsio, jossa mukana mustaherulla GLA:ta. Tuotteen kulutus tuplaantui, sillä matkalla itsensä kärventänyttä herra Kirjoitusta piti myös voidella. Valitsimme tämän voiteen, koska purkin kyljessä lukee, jotta se kosteuttaa ja virkistää. Voiteen tuoksu on hedelmäinen tai marjainen, mutta ei mielestäni mitenkään mustaherukkamainen, kuitenkin ihan raikas. Kyseessä on ihan oikeasti huipputuote, sillä tämä on tuoksunsa puolesta mielyttävä, levittyy hyvin ja imeytyy vielä paremmin, ei tahmaa, on riittoisa ja soveltuu käytettäväksi erilaisilla ihoilla. Koska olen sitä mieltä, että ostaisin tätä toistekin, olen aivan varma, että tätä ei saa enää. Sillä yleensähän on niin, että kaikki huipputuotteiksi luokittelemani tuotteet ovat niitä, joiden valmistus on lopetettu.
Dermosilin deorodantti on sitä tuttua peruskamaa siis ihan perusvalikoiman dödö miedolla tuoksulla. Ok tuote, mutta kaipaan vaihtelua. Niinpä seuraavaksi testaan pari jo hankkimaani erilaista Dermosil dödöä ja sitten seuraavaksi voisi kokeilla Lidlin vastaavia tuotteita. Tässä dödössä ei siis ole mitään vikaa, minä vain kaipaan vaihtelua kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Oriflamen Handgel- pullo on toiminut täyttöpullona näppärän käsilaukkukokonsa takia. Tälläkin kertaa aine pullossa oli samaa, tosin eri firman, mitä etiketti väitää eli siis käsidesiä. Kuten olen jo aiemminkin mainostanut, on tämä maailman paras jalkavoide. Ensiksi pullo kulki kesän reissuilla mukana ja toimi käsikäytössä ja loput käytettiin sitten jalkoihin. Tämän jälkeen pullo pestään ja täytetään taas uudelleen käsikäyttöä varten.
Grafitinharmaa rajausväri tuli tiensä päähän. Tämä kului yllättävän nopeasti, mutta se johtui siitä, että jostain syystä värimassa katkeili vähän väliä. En muista, että olisin pudottanut väriä tai kynää erityisen rajusti, mutta ilmeisesti se on sitten jossain vaiheessa saanut siipeensä. Tämä on sitä vanhempaa Oriflamen sarjaa, jossa sai ostaa täytettäviä kyniä ja niihin erisävyisiä täytteitä. Koska täytin kynän uudelleen, jouduin kaivelemaan kaikki värin jämät sieltä pois, jotta sain uuden väripuikon istumaan kunnolla. Mustanharmaan tilalle tuli nyt hivenen helmiäissävyinen hopeanharmaa, väri, jota en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Katsotaan, miten meidän käy, syttyykö välillemme kiihkeä rakkaus- tai vihasuhde vai jäävätkö välimme kylmiksi.
Nämä 100ml shampoopullot ovat käteviä paitsi matkalla myös uusiokäytössä. Nämä voi aina pestä ja tarjota kaverille testattavaksi uutuuksia, jos on hankkinut isomman pullon jotain (niin kuin minä yleensä teen). Niihin mahtuvat myös viimeiset tipat isoista kanistereista. Tämä pullo sisälsi tällä kertaa juuri sitä, mitä etiketissä sanotaan eli vitamiinishampoota. Ihan perushyvä www infinité -tuote.
Seuraavaksi loppui käsilaukkukokoinen käsirasvani. Sain Apobase lotionin joskus näytteenä jostain, muistaakseni apteekista, ja olen käyttäyt sitä käsivoiteena. Läysin sen tässä viikko sittenerään harvemmin käyttämäni laukun taskusta ja pakkasen tehdessä tuohoaan iholla, yritin pitää edes kädet kunnossa.
Työdödökin otti ja loppui - miksi ne aina samaan aikaan? Samaa tuttua ja turvallista Dermosil- tavaraa ja on listalla vain siksi, että voin laskea, montako purtiloa vuoden aikana kulutan noin keskimäärin.
Ripsivärikin on aina silloin tällöin syytä vaihtaa, en muista milloin niin olen viimeksi tehnyt, varmaan kesällä eli 3 kk aikaraja on aikaa sitten mennyt umpeen. Hyvä aika vaihtamiselle on silloin, kun maskaraa levitettäessa isompi osa karisee kuivuneena poskille kuin tarraa ripsiin kiinni. Curl activating mascara by oriflame palveli ihan kiitettävästi jokapäiväisessä käytössä arkiripsivärinä, mutta en minä siinä mitää erityistä kihartavaa ominaisuutta havainnut. Toista ei tarvitse ostaa, ellei sitten kohdalle satu taas samanlainen langettava tarjous. Tämänkin olen ostanut, koska muita tuotteita ostaessa sen sai eurolla tai kahdella - olisi siis ollut kaiken nuukailun vastaista jättää lähes ilmainen ripsiväri hankkimatta ja varmasti on hintansa tienannut, kun on koko kesän ja syksyn lähes jokapäiväisessä käytössä kestänyt.
Berry therapyn kosteusvoide oli sekin "hotellimuisto". Puolukkaista tämän piti olla ja kosteuttavaa sekä ikääntymisen merkkejä vähentävää, jälkimmäisistä en osaa sanoa mitään, mutta tuoksu oli jonkin verran marjainen ja koostumus mielyttävä. Jokin tuotteessa, tuoksussa ja pullossa toi mieleen Dermosilin - ja kas - pikkuinen googletus kertoi, että tuotetta markkinoivat firma "guestcomfort" on dermosilin tytäryhtiö - ilmankos minäkin pidin tästä, kun yleensä tykkään kaikista Dermosil tuotteista.
Blistexin huulirasvanäyte kesti käytössä yhden kokonaisen päivän, huuleni tahtovat kuivua nöäin talviaikaan aivan mahdottomasti ja tuntuu, että aina saa olla lisäämässä joko huulirasvaa tai huulipunaa tai huulikiiltoa. Hivenen kateellisena katselin kaverini vintagetyyliseen tuubiin pakattua vanilja-colan tuoksuista huulirasvaa - se näytti joltain! Blistex on TTT- huulirasva, tavallinen, tylsä ja tehokas, mutta minä ainakin arvostan kuitenkin loppupeleissä eniten tuota tehokkuutta, se on huulirasvan tärkein ominaisuus, joka tältä tuotteelta ei koskaan ole kadonnut.
Dermosilin karmiininpunainen huulikiilto, jota ei tietenkään enää saa, koska sävy oli mitä loistavin, tyhjeni myös. Se on välillä ollut hukassakin ja olen tainnut jossain vaiheessa ilmoittaa sen poistetuksi, koska se oli silloin muka kadonnut. Löysin sen kuitenkin taas harvemmin käyttämäni laukun taskusta ja otin uudelleen käyttöön. Nyt se on sitten loppuun tiristetty ja voin vain syvästi pahoitella, että juuri tämä sävy päätettiin poistaa valikoimista.
Lempikasvorasvanikin loppui ja nyt olen todellisessa pulassa, sillä tämä on aivan varmasti viimeinen kappale ko. rasvaa. Sain sen kaveriltani siinä vaiheessa, kun ko. tuotteen valmistus oli lopetettu ja itkeskelin sitä, etten ollut tajunnut ostaa tuota varastoon. Kaverini iholle tuo ei sopinut, ja hän oli heittämässä tätä aarretta roskiin, minun iholleni se oli täydellinen ja kiikutin onnellisena pelastamani pullon kotiin. Tämä on jo toinen L'orealin huippurasva, joka lopetetaan - edellinen oli se pumppupullossa oleva öljytön E-vitamiinivoide. Uusia korvaavia en ole tuolta merkiltä edes katsellut, ensi vuonna intensiivinen rasvan etsintä on varmaan jossain vaiheessa edessä - eikä ole mitenkään kiva tiedostaa asiaa. Pelkään jo nyt, miten monta hutia tulee ennen löytöä.
L'orelin öljytön, superkosteuttava ja kiiltoa vähentävä rasva oli kevyt, pehmeä ja helposti imeytyvä. Ei saanut aikaan tukkeutumista ihohuokosissa tai talimaista oloa iholla eli se oli kaikin tavoin loistotuote. Miksi kaikki tällaiset pitää lopettaa?
Herra Kirjoituskin halusi kantaa oman kortensa kekoon ja hävittäessään dödö-pulloa nappasi siitä kuvan. Olen toivottoman huono pitämään tilikirjaa, ehkä se johtuu siitä, kun ei ole ihan pakko, vaan talous pysyy jotakuinkin balanssissa muutenkin. Blogi kuitenkin toimii oivallisena tilikirjana sikäli, että kun tänne tallettaa tiedot siitä, mitä on vuoden aikana hankkinut tai paljonko kasvorasvaa on kulunut, voi ne täältä sitten vuoden lopussa tai vuoden parin kuluttuakin käydä tarkistamassa.
Anoppi ehti hävittää meidän tyhjentyneen suihkugeelipullomme ennen kuin sain siitä kuvan, joten imuroin netistä kuvan vastaavasta suihkugeelistä. Tämä Yves Rocherin kuusamantuoksuinen suihkugeeli on kivan tuoksuinen, mutta koostumukseltaan sellainen, että iho jää tahmaiseksi (niin kuin nykyään kaikkien Y. R.:n suihkugeelien jäljiltä) eli en enää osta näitä uusia - ellei koostumuksessa tapahdu merkittäviä muutoksia.
Dermosilin keittiösaippua on myös niitä tuotteita, joita ilman en tule toimeen. Pullo on oikeasti todella riittoisa ja saippua tehokasta - tämä on kestänyt minulla käytössä varmaan pari vuotta. Tiedän, että seuraavaan, jo varastossa odottavaan, pulloon on saippuan koostumusta muutettu ja pidän sormet ja varpaat ristissä, että muutos ei olisi huonompaan suuntaan.
Mukaan vielä pari kuvaa poistoon joutuneista = tyhjentyneistä tuotteista ilman sen kummempia selostuksia.
Tähän mennessä poistoja on siis kertynyt 18 kpl.
Eikä koskaan enää poistopostausta tässä muodossa, joku järkevämpi tapa täytyy keksiä tähänkin.
Siitä ei tosiaan ole kovin kauaa, kun tein ennen matkaa tyhjentyneet postauksen, sitten matkalla tyhjentyneet jutun ja nyt olen jo naputtelemassa taas uutta, mutta minkäs teet, kun näitä tyhjiä purtiloita vaan tahtoo kertyä.
Ensimmäisenä on Burbon hotellista mukaan nappaamani minikokoinen kosteusvoidepullo. Korkkasin pullon hotellissa ja tiesin sen päätyvän roskiin, koska oli avattu, joten otin sen mukaan. Kosteusvoide oli aivan huippuihanaa, toisaalta ylellisen täyteläistä, mutta kuitenkin kevyttä ja helposti imeytyvää. Siinä oli hauska, raikas, jotenkin kurkkumainen tuoksu. Pullossa oli aivan uskomattoman kaunis pallonmuotoinen korkki, mutta se oli valitettavasti hajonnut matkalla kotiin, joten senkin vuoksi voide piti käyttää pikimmiten pois. En huomannut tutkia valmistajaa pullon kyljestä, mutta veikkaisin, että tämä on taas niitä "ei-saa-Suomesta"- tuotteita.
Toinen tuotekin on koskeusvoide Lumenen Body Aktiva virkistävä vartaloemulsio, jossa mukana mustaherulla GLA:ta. Tuotteen kulutus tuplaantui, sillä matkalla itsensä kärventänyttä herra Kirjoitusta piti myös voidella. Valitsimme tämän voiteen, koska purkin kyljessä lukee, jotta se kosteuttaa ja virkistää. Voiteen tuoksu on hedelmäinen tai marjainen, mutta ei mielestäni mitenkään mustaherukkamainen, kuitenkin ihan raikas. Kyseessä on ihan oikeasti huipputuote, sillä tämä on tuoksunsa puolesta mielyttävä, levittyy hyvin ja imeytyy vielä paremmin, ei tahmaa, on riittoisa ja soveltuu käytettäväksi erilaisilla ihoilla. Koska olen sitä mieltä, että ostaisin tätä toistekin, olen aivan varma, että tätä ei saa enää. Sillä yleensähän on niin, että kaikki huipputuotteiksi luokittelemani tuotteet ovat niitä, joiden valmistus on lopetettu.
Dermosilin deorodantti on sitä tuttua peruskamaa siis ihan perusvalikoiman dödö miedolla tuoksulla. Ok tuote, mutta kaipaan vaihtelua. Niinpä seuraavaksi testaan pari jo hankkimaani erilaista Dermosil dödöä ja sitten seuraavaksi voisi kokeilla Lidlin vastaavia tuotteita. Tässä dödössä ei siis ole mitään vikaa, minä vain kaipaan vaihtelua kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Oriflamen Handgel- pullo on toiminut täyttöpullona näppärän käsilaukkukokonsa takia. Tälläkin kertaa aine pullossa oli samaa, tosin eri firman, mitä etiketti väitää eli siis käsidesiä. Kuten olen jo aiemminkin mainostanut, on tämä maailman paras jalkavoide. Ensiksi pullo kulki kesän reissuilla mukana ja toimi käsikäytössä ja loput käytettiin sitten jalkoihin. Tämän jälkeen pullo pestään ja täytetään taas uudelleen käsikäyttöä varten.
Grafitinharmaa rajausväri tuli tiensä päähän. Tämä kului yllättävän nopeasti, mutta se johtui siitä, että jostain syystä värimassa katkeili vähän väliä. En muista, että olisin pudottanut väriä tai kynää erityisen rajusti, mutta ilmeisesti se on sitten jossain vaiheessa saanut siipeensä. Tämä on sitä vanhempaa Oriflamen sarjaa, jossa sai ostaa täytettäviä kyniä ja niihin erisävyisiä täytteitä. Koska täytin kynän uudelleen, jouduin kaivelemaan kaikki värin jämät sieltä pois, jotta sain uuden väripuikon istumaan kunnolla. Mustanharmaan tilalle tuli nyt hivenen helmiäissävyinen hopeanharmaa, väri, jota en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt. Katsotaan, miten meidän käy, syttyykö välillemme kiihkeä rakkaus- tai vihasuhde vai jäävätkö välimme kylmiksi.
Nämä 100ml shampoopullot ovat käteviä paitsi matkalla myös uusiokäytössä. Nämä voi aina pestä ja tarjota kaverille testattavaksi uutuuksia, jos on hankkinut isomman pullon jotain (niin kuin minä yleensä teen). Niihin mahtuvat myös viimeiset tipat isoista kanistereista. Tämä pullo sisälsi tällä kertaa juuri sitä, mitä etiketissä sanotaan eli vitamiinishampoota. Ihan perushyvä www infinité -tuote.
Seuraavaksi loppui käsilaukkukokoinen käsirasvani. Sain Apobase lotionin joskus näytteenä jostain, muistaakseni apteekista, ja olen käyttäyt sitä käsivoiteena. Läysin sen tässä viikko sittenerään harvemmin käyttämäni laukun taskusta ja pakkasen tehdessä tuohoaan iholla, yritin pitää edes kädet kunnossa.
Työdödökin otti ja loppui - miksi ne aina samaan aikaan? Samaa tuttua ja turvallista Dermosil- tavaraa ja on listalla vain siksi, että voin laskea, montako purtiloa vuoden aikana kulutan noin keskimäärin.
Ripsivärikin on aina silloin tällöin syytä vaihtaa, en muista milloin niin olen viimeksi tehnyt, varmaan kesällä eli 3 kk aikaraja on aikaa sitten mennyt umpeen. Hyvä aika vaihtamiselle on silloin, kun maskaraa levitettäessa isompi osa karisee kuivuneena poskille kuin tarraa ripsiin kiinni. Curl activating mascara by oriflame palveli ihan kiitettävästi jokapäiväisessä käytössä arkiripsivärinä, mutta en minä siinä mitää erityistä kihartavaa ominaisuutta havainnut. Toista ei tarvitse ostaa, ellei sitten kohdalle satu taas samanlainen langettava tarjous. Tämänkin olen ostanut, koska muita tuotteita ostaessa sen sai eurolla tai kahdella - olisi siis ollut kaiken nuukailun vastaista jättää lähes ilmainen ripsiväri hankkimatta ja varmasti on hintansa tienannut, kun on koko kesän ja syksyn lähes jokapäiväisessä käytössä kestänyt.
Berry therapyn kosteusvoide oli sekin "hotellimuisto". Puolukkaista tämän piti olla ja kosteuttavaa sekä ikääntymisen merkkejä vähentävää, jälkimmäisistä en osaa sanoa mitään, mutta tuoksu oli jonkin verran marjainen ja koostumus mielyttävä. Jokin tuotteessa, tuoksussa ja pullossa toi mieleen Dermosilin - ja kas - pikkuinen googletus kertoi, että tuotetta markkinoivat firma "guestcomfort" on dermosilin tytäryhtiö - ilmankos minäkin pidin tästä, kun yleensä tykkään kaikista Dermosil tuotteista.
Blistexin huulirasvanäyte kesti käytössä yhden kokonaisen päivän, huuleni tahtovat kuivua nöäin talviaikaan aivan mahdottomasti ja tuntuu, että aina saa olla lisäämässä joko huulirasvaa tai huulipunaa tai huulikiiltoa. Hivenen kateellisena katselin kaverini vintagetyyliseen tuubiin pakattua vanilja-colan tuoksuista huulirasvaa - se näytti joltain! Blistex on TTT- huulirasva, tavallinen, tylsä ja tehokas, mutta minä ainakin arvostan kuitenkin loppupeleissä eniten tuota tehokkuutta, se on huulirasvan tärkein ominaisuus, joka tältä tuotteelta ei koskaan ole kadonnut.
Dermosilin karmiininpunainen huulikiilto, jota ei tietenkään enää saa, koska sävy oli mitä loistavin, tyhjeni myös. Se on välillä ollut hukassakin ja olen tainnut jossain vaiheessa ilmoittaa sen poistetuksi, koska se oli silloin muka kadonnut. Löysin sen kuitenkin taas harvemmin käyttämäni laukun taskusta ja otin uudelleen käyttöön. Nyt se on sitten loppuun tiristetty ja voin vain syvästi pahoitella, että juuri tämä sävy päätettiin poistaa valikoimista.
Lempikasvorasvanikin loppui ja nyt olen todellisessa pulassa, sillä tämä on aivan varmasti viimeinen kappale ko. rasvaa. Sain sen kaveriltani siinä vaiheessa, kun ko. tuotteen valmistus oli lopetettu ja itkeskelin sitä, etten ollut tajunnut ostaa tuota varastoon. Kaverini iholle tuo ei sopinut, ja hän oli heittämässä tätä aarretta roskiin, minun iholleni se oli täydellinen ja kiikutin onnellisena pelastamani pullon kotiin. Tämä on jo toinen L'orealin huippurasva, joka lopetetaan - edellinen oli se pumppupullossa oleva öljytön E-vitamiinivoide. Uusia korvaavia en ole tuolta merkiltä edes katsellut, ensi vuonna intensiivinen rasvan etsintä on varmaan jossain vaiheessa edessä - eikä ole mitenkään kiva tiedostaa asiaa. Pelkään jo nyt, miten monta hutia tulee ennen löytöä.L'orelin öljytön, superkosteuttava ja kiiltoa vähentävä rasva oli kevyt, pehmeä ja helposti imeytyvä. Ei saanut aikaan tukkeutumista ihohuokosissa tai talimaista oloa iholla eli se oli kaikin tavoin loistotuote. Miksi kaikki tällaiset pitää lopettaa?
Herra Kirjoituskin halusi kantaa oman kortensa kekoon ja hävittäessään dödö-pulloa nappasi siitä kuvan. Olen toivottoman huono pitämään tilikirjaa, ehkä se johtuu siitä, kun ei ole ihan pakko, vaan talous pysyy jotakuinkin balanssissa muutenkin. Blogi kuitenkin toimii oivallisena tilikirjana sikäli, että kun tänne tallettaa tiedot siitä, mitä on vuoden aikana hankkinut tai paljonko kasvorasvaa on kulunut, voi ne täältä sitten vuoden lopussa tai vuoden parin kuluttuakin käydä tarkistamassa.
Anoppi ehti hävittää meidän tyhjentyneen suihkugeelipullomme ennen kuin sain siitä kuvan, joten imuroin netistä kuvan vastaavasta suihkugeelistä. Tämä Yves Rocherin kuusamantuoksuinen suihkugeeli on kivan tuoksuinen, mutta koostumukseltaan sellainen, että iho jää tahmaiseksi (niin kuin nykyään kaikkien Y. R.:n suihkugeelien jäljiltä) eli en enää osta näitä uusia - ellei koostumuksessa tapahdu merkittäviä muutoksia.
Dermosilin keittiösaippua on myös niitä tuotteita, joita ilman en tule toimeen. Pullo on oikeasti todella riittoisa ja saippua tehokasta - tämä on kestänyt minulla käytössä varmaan pari vuotta. Tiedän, että seuraavaan, jo varastossa odottavaan, pulloon on saippuan koostumusta muutettu ja pidän sormet ja varpaat ristissä, että muutos ei olisi huonompaan suuntaan.
Mukaan vielä pari kuvaa poistoon joutuneista = tyhjentyneistä tuotteista ilman sen kummempia selostuksia.
Tähän mennessä poistoja on siis kertynyt 18 kpl.
Eikä koskaan enää poistopostausta tässä muodossa, joku järkevämpi tapa täytyy keksiä tähänkin.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Kirjoittamisen kipinä
Lueskelin tässä aikani ratoksi ensimmäisiä blogi-kirjoituksiani ja tunsin häpeän punan nousevan poskilleni. En siksi, että häpeäisin niitä, vaan siksi, että häpesin nykyisten kirjoitusteni tasoa. Nämä viimeaikaiset, ettei vain olisi peräti kaikki tämänvuotiset, ovat pelkää soopaa - tyhjää sanahelinää ilman pienintäkään sanailuakrobatiaa, vebaalikomiikkaa tai kielellisen ilmaisun kukkasia. Olen täydellisen tylsistynyt ja aivan kaavoihini kangistunut, sorminiveleni ovat jäykistyneet samoin typeän tylsiin ilmaisuihin.
Minun on aivan pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja pistää kirjoittamistani remontiin. Aiheiden puuteta ei ole, on vain ajan puutetta ja ilmaisutaidon puutetta. Kohta varmaan taannun kirjoittamisessani niin pahoin, että alan käyttää pelkästään ärh ja örh-äänteitä kirjoituksessani ja siinähän sitten saatte yrittää selvitellä onko se myönteinen "ärf" vai kielteinen "ärf".
Tuosta tulee väistämättä mieleen vanha kaverini, jolla oli isä ja kolme veljeä, joilla oli aivan samanlainen ääni. Oli toki äitikin, mutta äidin äänen jotenkin erotti noiden miesten äänistä. Kun tuon kaverin kotiin joskus soitti (ja sattuneesta syystä en soittanut usein, enkä tehnyt sitä mielelläni...) ja joku miehistä sattui vastaamaan puhelimeen olivat mahdollisuudet fifti-fifti, isä ja yksi veljistä puhuivat puhelimeen, toiset kaksi veljestä murahtelivat...kun sitten kysyit jotain, oli vain yritettävä arvata, oliko puhelimesta kuuluva "ärf" myönteinen vai kielteinen.
Jospa kuitenkin ottaisin ensi vuoden tavoitteekseni blogi-ilmaisuni parantamisen, jotta ei seuraavassa vuoden vaihteessa tarvitsisi häpeän punan lisäksi kaivautua vielä maton allekin. En voi syyttä blogini tason huononemisesta edes vaateliaita lukijoita tai ärhäköitä anonyymejä, sillä ensinmainittuja minulla ei taida juuri olla (tähän blogiin ei ole edelleenkään kytettynä mitään tahi minkäänlaista laskinta siitä, kuka täällä käy ja koska) ja jälkimmäisestäkään ei voi ketään syyttää, sillä saamani kommentit ovat poikkeuksetta olleet positiivisia. Ongelmana olen siis vain minä itse ja sanansäiläni tylstyminen. Täytynee varmaan ottaa perinteiseksi jouluyön lukemistoksi tänä vuonna äidinkielenkirja tai miten kirjoitan kunnolla-opus.
Vanhoja juttuja lukiessani huomasin sieltä monta puoli käsittelylle jäänyttä aihetta ja valitettavan monta vastaamatonta kommenttia. Erityisesti Ievuskainen on kunnostautunut tarjoamalla, mitä loistavimpia vinkkejä erilaisista käsittelyyn soveltuvista aiheista -pyrin palaamaan niihin ensi vuonna. Josko se sitten olisi uuden vuoden lupaukseni (tai yksi niistä), että panostaisin blogissa määrän sijasta laatuun.
P.S. Huomasin Alppihovissa vieraillessani, että tämä taitaa olla tarttuva tauti. Siis se, että kokee bloggaamisen tasonsa vaihtelevan. Vai onko vain niin, että kun on riittävän monta vuotta pyörittänyt samansorttisia juttuja samoista kuvioista, tulee välillä täydellinen tylstyminen. Niin lienee ainakin minulle käynyt, sillä tämä blogi täyttää seuraavaksi kolme vuotta! Olenko tosiaan jo niin kauan rasittanut blogosfrääriä tylsillä jutuillani - olen, eikä loppua näy. Käyn vain ravistelemassa roskat hiuksistani ja ryömin taas maton alta esiin...
Minun on aivan pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja pistää kirjoittamistani remontiin. Aiheiden puuteta ei ole, on vain ajan puutetta ja ilmaisutaidon puutetta. Kohta varmaan taannun kirjoittamisessani niin pahoin, että alan käyttää pelkästään ärh ja örh-äänteitä kirjoituksessani ja siinähän sitten saatte yrittää selvitellä onko se myönteinen "ärf" vai kielteinen "ärf".
Tuosta tulee väistämättä mieleen vanha kaverini, jolla oli isä ja kolme veljeä, joilla oli aivan samanlainen ääni. Oli toki äitikin, mutta äidin äänen jotenkin erotti noiden miesten äänistä. Kun tuon kaverin kotiin joskus soitti (ja sattuneesta syystä en soittanut usein, enkä tehnyt sitä mielelläni...) ja joku miehistä sattui vastaamaan puhelimeen olivat mahdollisuudet fifti-fifti, isä ja yksi veljistä puhuivat puhelimeen, toiset kaksi veljestä murahtelivat...kun sitten kysyit jotain, oli vain yritettävä arvata, oliko puhelimesta kuuluva "ärf" myönteinen vai kielteinen.
Jospa kuitenkin ottaisin ensi vuoden tavoitteekseni blogi-ilmaisuni parantamisen, jotta ei seuraavassa vuoden vaihteessa tarvitsisi häpeän punan lisäksi kaivautua vielä maton allekin. En voi syyttä blogini tason huononemisesta edes vaateliaita lukijoita tai ärhäköitä anonyymejä, sillä ensinmainittuja minulla ei taida juuri olla (tähän blogiin ei ole edelleenkään kytettynä mitään tahi minkäänlaista laskinta siitä, kuka täällä käy ja koska) ja jälkimmäisestäkään ei voi ketään syyttää, sillä saamani kommentit ovat poikkeuksetta olleet positiivisia. Ongelmana olen siis vain minä itse ja sanansäiläni tylstyminen. Täytynee varmaan ottaa perinteiseksi jouluyön lukemistoksi tänä vuonna äidinkielenkirja tai miten kirjoitan kunnolla-opus.
Vanhoja juttuja lukiessani huomasin sieltä monta puoli käsittelylle jäänyttä aihetta ja valitettavan monta vastaamatonta kommenttia. Erityisesti Ievuskainen on kunnostautunut tarjoamalla, mitä loistavimpia vinkkejä erilaisista käsittelyyn soveltuvista aiheista -pyrin palaamaan niihin ensi vuonna. Josko se sitten olisi uuden vuoden lupaukseni (tai yksi niistä), että panostaisin blogissa määrän sijasta laatuun.
P.S. Huomasin Alppihovissa vieraillessani, että tämä taitaa olla tarttuva tauti. Siis se, että kokee bloggaamisen tasonsa vaihtelevan. Vai onko vain niin, että kun on riittävän monta vuotta pyörittänyt samansorttisia juttuja samoista kuvioista, tulee välillä täydellinen tylstyminen. Niin lienee ainakin minulle käynyt, sillä tämä blogi täyttää seuraavaksi kolme vuotta! Olenko tosiaan jo niin kauan rasittanut blogosfrääriä tylsillä jutuillani - olen, eikä loppua näy. Käyn vain ravistelemassa roskat hiuksistani ja ryömin taas maton alta esiin...
torstai 9. joulukuuta 2010
Vielä ostoksia
Sunnuntaina olin mainoksen uhri ja sorruin lehden luettuani lähtemään kauppaan. Lehdessä nimittäin mainostettiin InnoFlamen ystävämyyntiä, jota täällä pidettiin puoli tyhjässä teollisuushallissa muutaman päivän ajan. Itse asiassa sunnuntaina oli viimeinen myyntipäivä ja siksi kaikissa jäljellä olevissa tuotteissa oli lisäalennuksia.
Minäkin sorruin ostamaan kaksi t-paitaa ja sain vielä kaupan päälisiksi kassin. T-paidat ovat Jazzin 2010- mallistoa ja siksi ne olivat myynnissä halvalla (vuoden vaihteesta tulee myyntiin uusi mallisto). Valitsin ruskean ja valkoisen, enkä ihan vielä ole varma, pidänkö ne molemmat itse vai annanko toisen (valkoisen) eteenpäin.
Nämä kolme tuotetta maksoivat yhteensä 2€ eli paidat euron kappale ja kassin sai ilmaiseksi. Minulle taisi taas käydä Sulo Vilénit eli yksikin paita olisi riittänyt (ja yhtään en olisi oikeasti tarvinnut), mutta kun halvalla sai...
Mitään muuta järkevää ostettavaa tuolta en sitten löytänyt, vaikka muut tuntuivat kantavan kassalle kasakaupalla tavaraa.
Minäkin sorruin ostamaan kaksi t-paitaa ja sain vielä kaupan päälisiksi kassin. T-paidat ovat Jazzin 2010- mallistoa ja siksi ne olivat myynnissä halvalla (vuoden vaihteesta tulee myyntiin uusi mallisto). Valitsin ruskean ja valkoisen, enkä ihan vielä ole varma, pidänkö ne molemmat itse vai annanko toisen (valkoisen) eteenpäin.
Nämä kolme tuotetta maksoivat yhteensä 2€ eli paidat euron kappale ja kassin sai ilmaiseksi. Minulle taisi taas käydä Sulo Vilénit eli yksikin paita olisi riittänyt (ja yhtään en olisi oikeasti tarvinnut), mutta kun halvalla sai...Mitään muuta järkevää ostettavaa tuolta en sitten löytänyt, vaikka muut tuntuivat kantavan kassalle kasakaupalla tavaraa.
8. testaus
Kun eilen hemmoteltiin käsiä, tänään hemmottelin jalkoja.
Käytössä olivat Dermosilin jalkojen kuorintavoide ja jalkarasva.
Kuorintavoide tuntui karkealta, sen siis oli tarkoituskin olla tehokkaampaa ja karkeakiteisempää kuin kasvojen tai vartalonkuorintaan tarkoitetut tuotteet. Mainosteksti kuvasi tuotetta seuraavasti: "Poistaa iholta kuolleen solukon ja tekee ihon pehmeäksi. Kuorivina aineina toimivat sokerikiteet ja mantelinkuori. Kuorintavoide hierotaan jalkojen iholle ja huuhdotaan vedellä." Tuoksu oli juuri sellainen kuin voi kuorivista ainesosista päätelläkin eli sokerisen karamellinen. Väri oli ruskehtava ja koostumus ihan mielyttävä. Näytteen miinuspuolina oli se, että tuote ei tahtonut millään riittää kahdelle suht pienelle jalalle eli todellisen purnukankin riittoisuuden voi asettaa kyseenalaiseksi.
Jalkavoiteena oli sitten tuo kuorintavoiteen kaveri "Jalkavoide Shea", jota kuvataan seuraavasti: " Hoitava voide, jonka sisältämä voipuun voi pehmentää ja kosteuttaa jalkojen ihoa. Sitrusöljyt virkistävät ja puhdistavat ihoa. Voide jättää raikkaan tunteen jaloille." Tuoksusta on vaikea sanoa mitään, paitsi se, että se ei ollut epämielyttävä, mutta ei myöskään tunnistettavissa - ehkä aavistuksen omainen sitruunainen häivähdys siitä on aistittavissa. Tämän tuotteen kohdalla mainoslauseet kyllä pitivät paikkansa eli tuote sekä virkisti että kosteutti ja jalat tuntuivat mukavilta pitkään.
Suosittelen siis molempia.
Käytössä olivat Dermosilin jalkojen kuorintavoide ja jalkarasva.
Kuorintavoide tuntui karkealta, sen siis oli tarkoituskin olla tehokkaampaa ja karkeakiteisempää kuin kasvojen tai vartalonkuorintaan tarkoitetut tuotteet. Mainosteksti kuvasi tuotetta seuraavasti: "Poistaa iholta kuolleen solukon ja tekee ihon pehmeäksi. Kuorivina aineina toimivat sokerikiteet ja mantelinkuori. Kuorintavoide hierotaan jalkojen iholle ja huuhdotaan vedellä." Tuoksu oli juuri sellainen kuin voi kuorivista ainesosista päätelläkin eli sokerisen karamellinen. Väri oli ruskehtava ja koostumus ihan mielyttävä. Näytteen miinuspuolina oli se, että tuote ei tahtonut millään riittää kahdelle suht pienelle jalalle eli todellisen purnukankin riittoisuuden voi asettaa kyseenalaiseksi.Jalkavoiteena oli sitten tuo kuorintavoiteen kaveri "Jalkavoide Shea", jota kuvataan seuraavasti: " Hoitava voide, jonka sisältämä voipuun voi pehmentää ja kosteuttaa jalkojen ihoa. Sitrusöljyt virkistävät ja puhdistavat ihoa. Voide jättää raikkaan tunteen jaloille." Tuoksusta on vaikea sanoa mitään, paitsi se, että se ei ollut epämielyttävä, mutta ei myöskään tunnistettavissa - ehkä aavistuksen omainen sitruunainen häivähdys siitä on aistittavissa. Tämän tuotteen kohdalla mainoslauseet kyllä pitivät paikkansa eli tuote sekä virkisti että kosteutti ja jalat tuntuivat mukavilta pitkään.
Suosittelen siis molempia.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
testitauko
Olisihan se pitänyt arvata, että näin tässä sitten taasen käy...
Liika on aina liikaa ja silleen. Naamani nimittäin päätti lopettaa testi yhteistyön viikon jälkeen. En ole ihan varma oliko kysessä yliannostus relaxing nightia, ne sipsit vai mikä, mutta nenä kukkii jo sen näköistä finniä, että on pakko palata vanhoihin hyviksi todettuihin tuotteisiin ainakin hetkeksi.
Ihan joka päivälle en siis saa testipostausta aikaan, sillä muutakin ihoa on tuon naamareaktion jälkeen pakko pikkuisen varoa, vaikka tähän mennessä ei mitään reaktiota olekaan ollut havaittavissa.
Testikuusta tuli siis testiviikko, mutta yritän jatkaa hivenen rauhallisemmalla tahdilla noita testauksia.
Liika on aina liikaa ja silleen. Naamani nimittäin päätti lopettaa testi yhteistyön viikon jälkeen. En ole ihan varma oliko kysessä yliannostus relaxing nightia, ne sipsit vai mikä, mutta nenä kukkii jo sen näköistä finniä, että on pakko palata vanhoihin hyviksi todettuihin tuotteisiin ainakin hetkeksi.
Ihan joka päivälle en siis saa testipostausta aikaan, sillä muutakin ihoa on tuon naamareaktion jälkeen pakko pikkuisen varoa, vaikka tähän mennessä ei mitään reaktiota olekaan ollut havaittavissa.
Testikuusta tuli siis testiviikko, mutta yritän jatkaa hivenen rauhallisemmalla tahdilla noita testauksia.
Meikkimasennus
Tämän ikäisen ihmisen ei pitäisi leikkiä asioilla, joiden kanssa jo melkein tietää epäonnistuvansa. Niin kävi minulle tänään. Lempimeikkipaletissani on violetti luomiväri, jota en ole juuri käyttänyt, koska se ei mielestäni sovi minulle. Silloin tällöin olen tehnyt epätoivoisen yrityksen yhdistää sitä milloin minkäkin kanssa, jotta löytäisin toimivan yhdistelmän ja voisin käyttää sitä. Tämän jälkeen en enää edes yritä.
Tapahtui nimittäin seuraavaa: Aamun aikaisina tunteina työmeikkiä tehdessäni sain taas inspiraation kokeilla tuota violettia luomiväriä. Tein meikin mielestäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, käytin tehosteena luonnonvalkoista violetin lisäksi ja rajasin hopeanharmaalla jne. Tulos ei ollut näöllisesti sen kummempi kuin tuolla värillä yleensäkään, mutta kuitenkin siedettävä.
Töissä ensimmäinen tapaamani ihminen kysyi, olinko terve, koska näytin kovin väsyneeltä. Yhden tällaisen olisi vielä voinut pistää huonon valaistuksen tai yleisesti liikkuvan flunssa-aallon piikkiin, mutta kun pari muutakin keksi kysyä, että onko kaikki ok, kun näytin niin erilaiselta, totesin, ettei enää koskaan violettia luomiväriä. Tietenkään minulla ei ollut töissä mukana meikinpoistoainetta ja varameikkejä, jotta olisin voinut parannella lopputulosta. Nyt tyydyin vain hinkkaamaan mahdollisimman paljon violettia luomiväriä (jota ei edes mielestäni ollut paljon) pois, jotta näyttäisin edes vähän ihmiseltä.
Masentuneena töistä tallustaessani päätin pakkopiristää itseäni ja keksiä ulkonäöstäni 5 asiaa, jotka ovat positiivisia, kauniita tai edes siedettäviä. Yleensähän me naiset olemme kovin tyytymättömiä itseemme, joten viiden asian löytäminen ei välttämättä ole (ei siis ollut) kovin helppoa.
Tässä ne nyt kuitenkin ovat (ja näiden pohtimiseen meni koko kotimatka, enkä ehtinyt nmiettiä sitä, miten kaamealta oikein näytin):
1) silmäni - ne ovat suomalaisittain epätavallisen väriset; metsänvihreät, joissa on pikku hiven kultaa mukana.
2) ihoni - se ruskettuu kauniin väriseksi, ei liian punaiseksi eikä ruman ruskeaksi, vaan sellaiseksi hehkuvan kupariseksi - mieheni naureskelee, että se on "Brasilia paahtoa"
3) hiukseni - ne ovat paksut ja kasvavat nopeasti. Oma luonollinen väri on valitettavasti se perusmaantien ei minkään värinen, mutta väripurkista saa sitten kyllä tehostetta, kun vaan on jotain mihin sitä laittaa.
4) kynteni - ne ovat malliltaan suhteellisen kauniit ja yleensä melko vahvat ja kestävät (mitä nyt työ tahtoo välillä haurastuttaa niitä)
5) huulet - ne ovat siedettävän malliset, tasaiset eikä ylähuuli vielä ole kadonnut mihinkään eikä siihen myöskään ole ilmestynyt tusinoittain pystyryppyjä.
Kolme ensimmäistä tulivat suhteellisen helposti, mutta kahden muun kanssa joutui jo pinnistelemään.
Nyt heitänkin tällä pallolla seuraavaksi Alppihovin Marinaa, sinä kun löydät ympäristöstäsi niin paljon kaunista kuvattavaa, sitä löytyy aivan varmasti sinusta itsestäsikin. Mikä lause hirviö - siis ei tarvitse kuvata, jos et halua, kuvaileminen riittää ;-). Kerro siis blogissassi viisi positiivista (kaunista) asiaa ulkonäöstäsi kuvien kanssa tai ilman!
Tapahtui nimittäin seuraavaa: Aamun aikaisina tunteina työmeikkiä tehdessäni sain taas inspiraation kokeilla tuota violettia luomiväriä. Tein meikin mielestäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, käytin tehosteena luonnonvalkoista violetin lisäksi ja rajasin hopeanharmaalla jne. Tulos ei ollut näöllisesti sen kummempi kuin tuolla värillä yleensäkään, mutta kuitenkin siedettävä.
Töissä ensimmäinen tapaamani ihminen kysyi, olinko terve, koska näytin kovin väsyneeltä. Yhden tällaisen olisi vielä voinut pistää huonon valaistuksen tai yleisesti liikkuvan flunssa-aallon piikkiin, mutta kun pari muutakin keksi kysyä, että onko kaikki ok, kun näytin niin erilaiselta, totesin, ettei enää koskaan violettia luomiväriä. Tietenkään minulla ei ollut töissä mukana meikinpoistoainetta ja varameikkejä, jotta olisin voinut parannella lopputulosta. Nyt tyydyin vain hinkkaamaan mahdollisimman paljon violettia luomiväriä (jota ei edes mielestäni ollut paljon) pois, jotta näyttäisin edes vähän ihmiseltä.
Masentuneena töistä tallustaessani päätin pakkopiristää itseäni ja keksiä ulkonäöstäni 5 asiaa, jotka ovat positiivisia, kauniita tai edes siedettäviä. Yleensähän me naiset olemme kovin tyytymättömiä itseemme, joten viiden asian löytäminen ei välttämättä ole (ei siis ollut) kovin helppoa.
Tässä ne nyt kuitenkin ovat (ja näiden pohtimiseen meni koko kotimatka, enkä ehtinyt nmiettiä sitä, miten kaamealta oikein näytin):
1) silmäni - ne ovat suomalaisittain epätavallisen väriset; metsänvihreät, joissa on pikku hiven kultaa mukana.
2) ihoni - se ruskettuu kauniin väriseksi, ei liian punaiseksi eikä ruman ruskeaksi, vaan sellaiseksi hehkuvan kupariseksi - mieheni naureskelee, että se on "Brasilia paahtoa"
3) hiukseni - ne ovat paksut ja kasvavat nopeasti. Oma luonollinen väri on valitettavasti se perusmaantien ei minkään värinen, mutta väripurkista saa sitten kyllä tehostetta, kun vaan on jotain mihin sitä laittaa.
4) kynteni - ne ovat malliltaan suhteellisen kauniit ja yleensä melko vahvat ja kestävät (mitä nyt työ tahtoo välillä haurastuttaa niitä)
5) huulet - ne ovat siedettävän malliset, tasaiset eikä ylähuuli vielä ole kadonnut mihinkään eikä siihen myöskään ole ilmestynyt tusinoittain pystyryppyjä.
Kolme ensimmäistä tulivat suhteellisen helposti, mutta kahden muun kanssa joutui jo pinnistelemään.
Nyt heitänkin tällä pallolla seuraavaksi Alppihovin Marinaa, sinä kun löydät ympäristöstäsi niin paljon kaunista kuvattavaa, sitä löytyy aivan varmasti sinusta itsestäsikin. Mikä lause hirviö - siis ei tarvitse kuvata, jos et halua, kuvaileminen riittää ;-). Kerro siis blogissassi viisi positiivista (kaunista) asiaa ulkonäöstäsi kuvien kanssa tai ilman!
tiistai 7. joulukuuta 2010
testi nro 7
Hemmottelin itseäni tekemällä käsihoidon pitkästä, pitkästä aikaa.
Ensiksi poistin vanhat kynsilakat ja pesin käteni.
Seuraavaksi käytin Dermosilin hand peeling käsien kuorintageeliä. Tuoksu oli mentolinen ja mielyttävä, kuorintarakeet tuntuivat pienehköiltä eli geeli ei ollut liian karkeaa.
Kädet rasvasin Dermosilin primo-sarjan saksanpähkinä käsivoiteella ja viimeistelin vielä kynsinauhavoiteella, sillä käteni kuivuvat näillä pakkasilla valtavasti. Saksanpähkinävoiteen tuoksu oli pikemminkin karamellimäisen hedelmäinen kuin pähkinäinen, se imeytyi tehokkaasti ja tuntui hyvältä kuivissa käsissä.
Kynsinauhavoidetta kuvataan seuraavasti: "hoitava, vahvistava ja runsas kynsinauha voide, sisältää mandariiniöljyä." Tuoksu oli aavistuksenomaisen mandariinimainen, mutta ei kovin voimakas. Tuote imeytyi hyvin ja tuntui iholla mielyttävältä - yhdestä näytteestä riitti useampaan kynsinauhojen rasvaukseen, mikä oli ihan hyvä sillä minusta tuntui, että käteni olisivat voineet niellä litran rasvaa.
Tuotteissa ei ole mitään moitittavaa, vaan olivat ihan mukavantuntuiset käytössä. Tokihan minun on myönnettävä, että kokeiltuani Mary Kay:n silkkikäsisettiä, mikään "tavallinen" käsihoito ei ole tuntunut ihan yhtä hyvältä.
Ensiksi poistin vanhat kynsilakat ja pesin käteni.
Seuraavaksi käytin Dermosilin hand peeling käsien kuorintageeliä. Tuoksu oli mentolinen ja mielyttävä, kuorintarakeet tuntuivat pienehköiltä eli geeli ei ollut liian karkeaa.
Kädet rasvasin Dermosilin primo-sarjan saksanpähkinä käsivoiteella ja viimeistelin vielä kynsinauhavoiteella, sillä käteni kuivuvat näillä pakkasilla valtavasti. Saksanpähkinävoiteen tuoksu oli pikemminkin karamellimäisen hedelmäinen kuin pähkinäinen, se imeytyi tehokkaasti ja tuntui hyvältä kuivissa käsissä.
Kynsinauhavoidetta kuvataan seuraavasti: "hoitava, vahvistava ja runsas kynsinauha voide, sisältää mandariiniöljyä." Tuoksu oli aavistuksenomaisen mandariinimainen, mutta ei kovin voimakas. Tuote imeytyi hyvin ja tuntui iholla mielyttävältä - yhdestä näytteestä riitti useampaan kynsinauhojen rasvaukseen, mikä oli ihan hyvä sillä minusta tuntui, että käteni olisivat voineet niellä litran rasvaa.
Tuotteissa ei ole mitään moitittavaa, vaan olivat ihan mukavantuntuiset käytössä. Tokihan minun on myönnettävä, että kokeiltuani Mary Kay:n silkkikäsisettiä, mikään "tavallinen" käsihoito ei ole tuntunut ihan yhtä hyvältä.
Joulutähdet
Vanhempani saivat vime jouluna lahjaksi paperisen joulutähden, sellaisen vaaleansinisen, joka ripustettiin eteisen ikkunaan. Se oli todella kaunis ja useamman kerran pysähdyin sen eteen pohtimaan, miten se oli tehty.
Syksyllä sitten käyttelin googlea ja löysin Johannan blogista ohjeet paperisen joulutähden tekoon.
Kokoilin tarvikkeita ja nuo jossain vaiheessa esittelemäni kulta- ja hopeaspraytkin ostin tätä projektia varten. Vietin sitten vapaan sunnuntaipäivän vääntämällä erilisia paperitähtiä. Alunperin tarkoitus oli tehdä yksi tai kaksi, mutta sitten siinä taas kävi niin kuin mulle tapaa käydä ja nyt meillä on andromerallinen paperitähtiä.
Isoja tähtiä, sellaisia, joihin tuo yllä linkitetty ohje opastaa, on kaksi ja yksi vähän muunneltu:
Valkoinen hopeisin maalauksin (yllä, joku ei sitten oikonut sakaroita laittaessaan tätä esille) ja punainen (alla), ovat perusohjeen mukaisia. Punaisessa leikattuna 6 viiltoa eli 7 paperisuikaletta per sakara.
Toiseen valkoiseen, kullalla maalattuun, lisäsin kaksi ylimääräistä sakaraa. Kuva napattu heti maalauksen jälkeen, siksi karmea tausta. Mutoinkin askarteluhuoneessamme räpsityt kuvat ovat kamalalla taustalla, mutta en jaksanut kuljettaa sinne mustaa kangasta kuvaustaustaksi, koska se olisi kuitenkin sotkeentunut maaliin.
Kun olin leikannut materiaalit näitä tähtiä varten, minulla oli edessäni kasa suikaleita. katseltuani niitä hetken, tajusin, että niistä jokaisesta saisi vielä kaksi kolmiota pienempiä tähtiä varten. Päätin siis hyödyntää nekin. Tässä lopputuloksia keskikokoisista tähdistä (yhdestä ei ole valokuvaa, sillä se päätyi jo samana päivänä uuteen kotiin...). Vaihtelin sakaroiden ja leikattujen viiltojen määrää saadakseni vähän erinäköisiä tähtiä.
Näidenkin tähtien jälkeen pöydälle jäi vielä paperisilppua, josta sai taiteltua pieniä kolmioita - sillä kohtaa rakas puolisoni katsoi hivenen hitaasti, mutta pakkohan kaikkea on kokeilla. Tuloksena oli minikokoisia paperitähtiä. Ensimmäinen maalattu ennen lopullista kokoon liimaamista.
Tässä vielä yhteiskuva pienestä ja keskikokoisista tähdistä havainnollistamaan kokoeroa, joka ei valokuvista muutoin välity.
Viimeksi yhteiskuva isosta ja pienestä - tämän verran näillä on eroa.
Syksyllä sitten käyttelin googlea ja löysin Johannan blogista ohjeet paperisen joulutähden tekoon.
Kokoilin tarvikkeita ja nuo jossain vaiheessa esittelemäni kulta- ja hopeaspraytkin ostin tätä projektia varten. Vietin sitten vapaan sunnuntaipäivän vääntämällä erilisia paperitähtiä. Alunperin tarkoitus oli tehdä yksi tai kaksi, mutta sitten siinä taas kävi niin kuin mulle tapaa käydä ja nyt meillä on andromerallinen paperitähtiä.
Isoja tähtiä, sellaisia, joihin tuo yllä linkitetty ohje opastaa, on kaksi ja yksi vähän muunneltu:
Valkoinen hopeisin maalauksin (yllä, joku ei sitten oikonut sakaroita laittaessaan tätä esille) ja punainen (alla), ovat perusohjeen mukaisia. Punaisessa leikattuna 6 viiltoa eli 7 paperisuikaletta per sakara.
Toiseen valkoiseen, kullalla maalattuun, lisäsin kaksi ylimääräistä sakaraa. Kuva napattu heti maalauksen jälkeen, siksi karmea tausta. Mutoinkin askarteluhuoneessamme räpsityt kuvat ovat kamalalla taustalla, mutta en jaksanut kuljettaa sinne mustaa kangasta kuvaustaustaksi, koska se olisi kuitenkin sotkeentunut maaliin.
Kun olin leikannut materiaalit näitä tähtiä varten, minulla oli edessäni kasa suikaleita. katseltuani niitä hetken, tajusin, että niistä jokaisesta saisi vielä kaksi kolmiota pienempiä tähtiä varten. Päätin siis hyödyntää nekin. Tässä lopputuloksia keskikokoisista tähdistä (yhdestä ei ole valokuvaa, sillä se päätyi jo samana päivänä uuteen kotiin...). Vaihtelin sakaroiden ja leikattujen viiltojen määrää saadakseni vähän erinäköisiä tähtiä.
Näidenkin tähtien jälkeen pöydälle jäi vielä paperisilppua, josta sai taiteltua pieniä kolmioita - sillä kohtaa rakas puolisoni katsoi hivenen hitaasti, mutta pakkohan kaikkea on kokeilla. Tuloksena oli minikokoisia paperitähtiä. Ensimmäinen maalattu ennen lopullista kokoon liimaamista.
Tässä vielä yhteiskuva pienestä ja keskikokoisista tähdistä havainnollistamaan kokoeroa, joka ei valokuvista muutoin välity.
Viimeksi yhteiskuva isosta ja pienestä - tämän verran näillä on eroa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
