Kuntosalin stepperi on varsin kehittävä laite, se treenaa nimittäin kropan lisäksi aivojakin. Siinä polkiessani tulin nimittäin tehneeksi huomioita elämästäni. Huomaa selvästi, että olen tulossa vanhaksi. Olen nimittäin tässä kuluneen alkuvuoden aikana tehnyt sellaisia asioita, joita en vielä vuosi sitten missään nimessä olisi kuvitellut tekeväni.
Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Minulla on karmeat allit, tähän asti olen varonut niiden näyttämistä, tänä kesänä olen surutta käyttänyt henkselitoppeja ja hihattomia paitoja - jos jotakuta häiritsee niiden katseleminen, niin häiritköön sitten... Mahamakkarani ja reisirasvani ovat vielä hirveämmät ja siitä huolimatta olen kiduttanut kanssaihmisiäni kulkemalla shortseissa julkisilla paikoilla.
Lisäksi tähän vaatekuvioon liittyy toinenkin outo ilmiö. Yleensä käytän työmatkoilla yhtä tai kahta vaatekertaa - loputtomasti, kunnes ne nuhrautuvat käyttökelvottomiksi ja vasta sitten uudet kehiin. Viime aikoina olen vaihdellut vaatteita useammin kuin mustalainen hevosta - kaivanut vaatevarastoistani esiin itsellenikin uusia löytöjä ja ottanut niitä käyttöön ja seuraavalla viikolla taas uudet. Tässä on nyt jotain outoa, mutta toisaalta virkistävää, on ihan mukava löytää uusia yhdistelmiä, varsinkin kun ei tarvitse käydä kaupassa.
Normaalisti en poistu asunnostamme edes roskikselle ilman meikkiä. Tänä vuonna olen päässyt jo lähipostiin ja kuntosalille asti ilman yhtään lisättyä kauneutta. Toki myönnetään, että kestovärjätyt kulmat ja ripset antavat ylimääräistä taustatukea eli näyttää siistimmältä ilman meikkiäkin. Mutta kuitenkin, nuo ovat jo useamman korttelin päässä kotoa, enkä silti ole tuntenut itseäni ihan alastomaksi...
Vanhuus ei siis tule yksin, vaan se tuo kaikkia outoja tuntemuksia tai käytöstapoja tullessaan. Oikein mielenkiinnolla odotan, mikä mahtaa olla seuraava "en sitten ikinä tee noin", josta luovun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti