Olen selvinnyt hengissä tuosta itsejärjestämästäni tappotahtisesta työrupeamasta. Muutaman tunnin huilittuani määräsin arvoisan aviosiippani ulos pesemään autojen laseja ja huuhtomaan niistä siitepölyjä. Itse keskityin seurustelemaan imurin, rätin ja tiskiharjan sekä pesukoneen kanssa.
Kolmessa tunnissa oli kaaokseen joutunut kotimme taasen kunnossa. Onneksi, koska sen jälkeen ei olisi siivoamisesta tullutkaan mitään - sain puhelun, jossa kerrottiin isäni kaatuneen ja loukanneen kasvonsa pahasti. Olivat käyneet jo kertaalleen päivystyksessä ja naamaa oli ommeltu. Mutta jostain syystä verenvuoto ei ollutkaan talttunut ja olivat joutuneet uudelle kierrokselle. Minua on kielletty lähtemästä kotipaikan sairaalaan häntä katsomaan, olen kilttinä noudattanut kehotusta, mutta vannottamalla vannottanut kyytimiehenä olevaa naapurin rouvaa vaatimaan siirtoa tänne isompaan keskussairaalaan kunnon tutkimuksia varten. Sitten mikään ei voi estää minua lähtemästä hänen luokseen...
Yritän keskittyä välillä johonkin muuhun, etten taas ala kiertää ympäri huushollia kuin vangittu tiikeri. Ei minun kuulu olla täällä, minun kuuluu olla isän ja äidin tukena...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Paljon voimia sinne, pidäthän mut ajan tasalla? Yritä jaksaa!!!
Lähetä kommentti