lauantai 10. maaliskuuta 2018

Vuoden ensimmäiset sukat

Sukat ja käsityöt eivät oikein ole tänä vuonna houkutelleet. Tammikuu meni töiden ja lomien takia 0-linjalla, helmikuuhun ja maaliskuun alkuun kasautui yllättävä määrä työmatkoja, enkä jaksanut raahata kutimia mukanani mihinkään.

Joten vuoden ensimmäiset sukat valmistuivat sitten maaliskuussa, siinä vaiheessa kun tehokkaat kutojat ovat saaneet jo sata paria aikaiseksi. No, eihän tämä ole mikään kilpalaji.

Vuoden ensimmäiset sukat menevät Herra Kirjoituksen siskonpojalle. Lanka on peräisin jämälaatikosta, silmukoita 13 puikolla. Alkuun 2 oikein-2 nurin resoria 10 kerrosta, jonka jälkeen superhelppoa oikein nurin pintaneulosta, jossa kudotaan vuorotellen 1 takareunasta oikein, 1 nurin koko kerros. Tätä jatketaan viisi kerrosta, seuraavat viisi kerrosta kudotaan 1 nurin, 1 takareunasta oikein. Nilkan kohdalle tein taas 10 kerrosta 2 oikein, 2 nurin joustinta. Kantapää on ristiinvahvistettu.  Sukan teräosan pohja on sileää neulosta, päälinen samaa viiden kerroksen välein vaihtuvaa pintaneulosta.

Sukkien koko on n. 32 eli varressa on 6 viiden kerroksen settiä ja teräosassa 8 viiden kerroksen settiä ennen kärkikavennuksia. Painoa sukilla 53g.

Nyt sitten jännitetään, mitä näistä sanotaan. Edelliset kun olivat yllätysmenestys.

Ei kommentteja: