maanantai 31. elokuuta 2015

Poistuvia tavaroita

Tässä kontrolloimattomana aikana meille on valunut ovista sisään melkoinen määrä kaikkea hyvin tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa. Nyt on sitten pikkuhiljaa aika palata entiseen ja kääntää tavaravirran suunta meiltä pois päin.

Ensimmäisenä hyvin suuntaa-antavana asiana kauppasin pois lokakuussa ostamani Tamariksen pitsikorkkarit, kun oli pakko uskoa, etteivät ne vaan sovi mun räpylääni.

Autotallista kannoin kassillisen tavaraa roskikseen ja useamman kassillisen askartelutarvikkeita kaverilleni lastenkerhoa varten. Kasa lehtiä päätyi myös roskiin, jokunen eteenpäin kaverille eli hyötykäyttöön.

Myös asunnon puolelta päätyi tavaraa ihan suoraan roskikseen esimerkiksi loppuunkäytetyt remonttitossut, vanhat alushousut, rintaliivit ja useampi pari vanhoja loppuunpidettyjä sukkia sekä kasa remontissa käytettyjä rättejä. Kaksi paria kenkiä tuli myös tiensä päähän remontin myötä, yhdet Herra Kirjoituksen ja toiset minun.


Kuvan pölyhuiska palvelee vielä yhden kierroksen autojen puhdistuksessa ennen roskiin päätymistään, mutta tossut ovat ne jo aiemmin mainitut loppuun pidetyt toffelit sekä roskapussi, joita täyttyi muutama. 


Keittiöstä saivat häädön 15 vuotta palvelleet kattilat ja paistinpannu. Jälkimmäisestä ei enää tahtonut saada mitään irti ja kattiloista taas oli pinnoite niin kulunut, etten enää uskaltanut käyttää niitä keittämiseen. Ehkä joku olisi keksinyt näillekin uuden elämän, mutta minä tyydyin tällä kertaa kantamaan metalliroskikseen kaikki neljä.


Vaatteita poistui paitsi roskiin, myös uusiin koteihin. Kaikkiaan 6 paitaa/toppia löysi uuden kodin. Osan annoin lahjoituksena ja osan vaihdoin maitoon. Vanhan läppärin virtalähteineen lahjoitimme eteenpäin, samoin vedenkeittimen ja säkillisen kuplamuovia sekä pari pussillista pullonkorkkeja ja nuo loput verhoprojektista jääneet Skyr-kannet.  Ylimääräisiksi jääneet pimeässä hohtavat tähdet (2pss) päädyin vaihtamaan maitoon. Vanhan toimivan palovaroittimen veimme maalle uusiokäyttöön ja tyhjät patterit kiikutimme kierrätykseen sekä vanhan kännykän SER-pisteeseen.

Isommista tavaroista poistuivat kuvan peili ja sen kanssa yhteensopiva kaappi, valaisin on vielä myynnissä. Toisen kylppärin valaisimen vaihdoin jo kahviin.



Kosmetiikka poistoja laskin 24 purkin tai näytteen verran, niistä on tulossa oma juttunsa myöhemmin.

Muuta poistunutta tavaraa ovat esimerkiksi roskiin päätynyt ryttääntynyt joulutähti, joita askartelin jokunen vuosi sitten,  vanha liikennekamera, joka lahjoitettiin Herra Kirjoituksen isälle, kasa roskiin menneitä muovirasioita, tyhjentynyt pesuainepullo ja -näytepussi (lasketaan poistuneiksi, kun ei ole ostettu uutta tilalle), kaksi kellonremmiä, jotka sain myytyä, lahjoitettu värityskirja, roskiin mennyt muovimaton pala, jota käytin kukkatelineen maalausalustana. Konttiin menivät esimerkiksi yhdet avokkaat, essu, toimiva kännykän laturi ja  vyölaukku

Lainassa olleita palautettuja tavaroita olivat mm. työkaverin sateenvarjo, anoppilaan palautettu saunatakki,  työpaikalta lainattu kassi ja serkkuni Rusetin lamppu, joka ehti roikkua meillä olohuoneen katossa 10 vuotta.

Kun kosmetiikka lasketaan mukaan, niin poistumia on elokuussa 80 kohdetta. Siis melkein koko loppuvuoden tavoitteeni verran. Jos tämä jatkuu tällä tahdilla, niin saattaa olla, että jouluna jo kenties huomasi pienen kolon jossain - tai sitten ei.

Ei kommentteja: