lauantai 22. elokuuta 2015

Ite maalasin

Olen jo pidemmän aikaa katsellut naamakirjan tuunauspalstoilta ja blogien tuunausvinkeistä, miten ihmiset tuosta vaan ja käden käänteessä loihtivat kotiinsa uutta milloin mistäkin. Minunkin olisi pitänyt, mutta jotenkin olen aina ennen tätä päivää arkaillut tarttua moiseen haasteeseen. Mitä nyt tässä remontin aikana maalasin sen kylppärin hyllyn ja tajusin juuri, ettei sitäkään ole esitelty täällä. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni senkin suhteen ja suunnata ebayssa käyttämäni ajan blogiin - ei ainakaan toivottavasti ilmesty yhtä paljon kamaa nurkkiin.

Samoista lähteistä kuin olen noita onnistuneita tuunauksia (tosin joskus ihmetyttää, että joidenkin mielestä mikä tahansa on hienoa kun sen maalaa valkoiseksi, minusta ihan jokaista antiikkilipastoa ei kannattaisi lähestyä valkoinen maalipurkki kädessä) olen myös lukenut kili-kali- eli suhu- eli spraymaalin helppo ja nopeakäyttöisyydestä.

Remontin aikana löysin naamakirjan lahjoitetaan ryhmästä kukkapöydän, joka oli perussiistikuntoinen, mutta väriltään koivunvärinen. Väri ei tietenkään sovi meille mihinkään, mutta jotenkin se silti houkutti ja oli pakko hakea talteen. Nyt autotallia remontin jälkeen raivatessa se tuli vastaan ja totesin, että ehkä on aika tehdä sille jotain. Allaolevassa kuvassa pöytä alkuperäisessä kuosissaan.


Ostin purkillisen spraymaalia Prismasta ja ryhdyin töihin. Ensiksi hioin kukkatelineen vanhan lakkapinnan rikki, pyyhin pölyt ja sitten maalasin sen kevyesti kertaalleen. Maalin kuivuttua tunnin verran otin vielä toisen kierroksen ja pyrin paikkaamaan ne osat, joihin maalia oli osunut vähemmän. Kuvat otettu ensimmäisen maalauskierroksen jälkeen.


Uuden kukkatelineen hinnaksi tuli siis maalin hinta eli 4,70, sillä itse teline oli ilmaiseksi saatu, muovimatto on ollut autotallissa odottamassa aikaa parempaa ja päätyi nyt roskiin toimittuaan maalausalustana. Huvittavinta on se, että noiden tukilautasten kiinnittämiseenkin käytettiin liki ilmaisia ruuveja - nuo kun olivat sellaisia, että seinään laitettaessa (vaikka niiden nimenomaan piti sopia kiviseiniin) ne katkesivat ja olivat jo saaneet roskistuomion, mutta toimivat tuossa oikein hyvin. Aikaa meni kaikkineen ehkä kolme varttia - en katsonut kelloa, sillä on pelkästään ilo puuhailla ulkona ihanan aurinkoisena päivänä (autoja imuroinut Herra Kirjoitus saattaa kyllä olla asiasta eri mieltä).



Ei kommentteja: