tiistai 3. joulukuuta 2013

Kun ei osaa lopettaa...

Marraskuu meni tosiaan pitkälti sairasloman ja erilaisten shoppailujen merkeissä, eikä joulukuussakaan loppua näy. Vietimme eilen Herra Kirjoituksen kanssa rattoisan päivän Ideaparkissa. Tällä kertaa pistelimme murua rinnan alle Pancho Villassa, koska kumpaakaan aiemmilta käynneiltä tuttua kiinalaisravintolaa ei ollut enää jäljellä - valitettavan harmillista. Ensimmäistä kertaa kävimme tuolla syömässä ja ruoka oli ihan ok, ei nyt mitenkään ihmeellistä, mutta ihan syötävää.

Hankintojakin tuli tehtyä, kuvissa esiintyy vain osa, sillä osa on tarkoitettu joululahjoiksi eikä siis siitä johtuen esittelykelpoisia. Sodastream- valikoimaa täydennettiin Nightspirit mauilla Pina Colada ja Strawberry Daiquiri. Samasta Minimanista ostettiin myös kosketusnäyttökynät molemmille.

Elämäni ensimmäiset farkkuleggingsit ostin Lidlistä, enkä myöskään voinut vastustaa turkoosien sukkien huutelua hyllyltä, joten myös kaksi paria turkooseja polvisukkia muutti meille. Lisäksi ostimme Lidlin omaa Cola- ja Sitruunalime-tiivistettä. Kyseessä ovat siis Sodastreamia vastaavat tuotteet. Noista neljästä hankkimastamme mausta tuo Lidl cola tuli testattua ja selväksi kävi, ettei ainakaan sitä tarvitse enää koskaan hankkia.

Kulutin vihdoin loppuun jo vuosia sitten Pointshopista lunastamani Dinskon lahjakortin ja ostin itselleni pitkään haaveilemieni Sorelien kopiot. Oikeat olisivat maksaneet puolitoista sataa ja nämä sai pohjallisineen alle viidelläkympillä. Testaan ensin näiden ominaisuudet ja sitten vasta hankin ne oikeat. Kengissä on inhottava violetti raita tuossa keskellä, mutta minulla on jo idea, miten tuunaan sen piiloon.

Ja sitten se kaikkein paras: minulla on nyt uusi kamera. Herra Kirjoitus näki paljon vaivaa ja etsi ja tutki erilaisia kameravaihtoehtoja sen hajonneen Olympuksen tilalle. Lopulta oranssi Olympus korvattiin sinisellä Olympuksella. Tässä on hyvinä ominaisuuksina se, että se on vesitiivis ja pitäisi olla jonkun verran iskunkestäväkin eli toisin sanoen sen pitäisi kestää jopa rouva Jälkikirjoituksen hyppysissä.

Ideaparkissa kiertelin liikeitä vähän sillä silmällä katsellen, että mihin kannattaisi sitten joulun jälkeen palata uudelle kierrokselle.




Ei kommentteja: