torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupukin erehdys

On taas tänä vuonna tainnut joulupukilta jäädä pari meikäläisen kiukuttelua ja kitinää sekä pahaa puhetta kuulematta, sen verran mittavaksi oli lahjasäkki jälleen paisunut. Poden huonoa omaa tuntoa  juhannukseen asti tai ainakin tammikuun ajan.

Kuvista puuttuvat ne perinteiset setelilahjat, joilla vanhempani meitä Herra Kirjoituksen kanssa muistavat.


Ensi vuosi aloitetaan kuohuvissa tunnelmissa, sillä saimme lahjaksi skumppalasit, skumppaa ja vaahtokarkkeja. Herkkuhetkiä voidaan sitten jatkaa suklaan ja glögin merkeissä, varsin hupaisaa oli, että saimme kaksi samanlaista Lignell&Piispasen vuosiglögipulloa, toisen tonttuvaatteissa, toisen ilman.


Kahvistakin pääsemme nauttimaan, saimme paikallisen paahtimon erikoiskahveja kahta erilaista ja täydellisesti meille sopivat muumimukit. Tunnistin niin itseni tuosta Niiskuneidin kuvasta, jossa neiti istuu peilin edessä meikkaamassa. Sodastreamin orange-mango täydentää aikaisempien Sodastream-makujen kokoelmaa. Joulukuuseenkin saimme uusia koristeita, niin Kalevala Korun  vuosikoristeen kuin ihania valopalloja ja korkokenkiäkin. Korkokengät ja Kalevala Korun koristeen ripustin jo kuuseen.


Kauhuelokuvakirja ja Vuoden mies - leffa ovat Herra Kirjoituksen saamia lahjoja samoin tuo Sipsityyny. Se herätti todelliset naurut, pussin tekstit kun on käännetty tyynyyn sopivaksi: "ei juuri aiheuta lihomista" ja "sisältää pääasiallisesti polyesteria ja puuvillaa sekä lisäksi painomustetta ja..." Perinteiset Kunnas-lahjat olivat kirja ja uutuutena Piitles-palapeli. Lisäksi saimme suloisen laatikon servettien säilyttämistä varten.



Käytännölliseltä osastolta saimme kylppäriin uuden jalkapyyhkeen, sen lisäksi sain pehmeän kaulurin, joka pelastaa herkän niskani monelta talven viimalta. Lahjakortit oikeuttavat useampaan parturikäyntiin ja jalkahoitoon. Lisäksi sain uuden nappikuulokkeen aiemmin rikkomani tilalle - tuossa paketissa saattaa olla muutakin teknistä härpäkettä, mutta en ehtinyt tutustua sen sisältöön tarkemmin,  kun olin niin täpinöissäni kaikesta muusta.

Ehdottomasti parhaat naurut irroitti Holy Toast, paahtoleipäleimasin. Tämän ideana on siis leimata Pyhän Marian kuva leipään ja paahtaa se esiin. Ihme on tapahtunut! Ensimmäisenä arkena on sitten aivan pakko käydä hakemassa paahtoleipää ja testata tämä.


Nuo muumimukit ja kahvit oli pakattu tähän aivan uskomattoman ihanaan kimaltavaan paperikassiin. Lahjanantaja, ystäväni Ievuskainen äiteineen, oli todennut sen näyttävän aivan minulta ja olivat ostaneet sen juuri sen vuoksi. Minä puolestani harkitsen vakavasti sitä, saisiko tuon muutettua iltalaukuksi. 




Ei kommentteja: