maanantai 4. tammikuuta 2010

Uuden vuoden lupaukset

Uuden vuoden aluksi on perinteisesti tehty lupauksia paremmasta elämästä alkavalle vuodelle. Olen pohtinut omia lupauksiani pitkään, sillä tänä vuonna en halua tehdä lupauksia, jotka rikon jo loppiaisena.

Olen kuitenkin päättänyt luvata seuraavaa:
1) Harkitsen ostoksiani tarkasti. Mietin onko minulla todella tarvetta ko. hankinnalle vai onko se vain sellainen, että jotain täytyy ostaa, ostetaan siis tuo

2) Rajoitan kenkähankintani noin kuuteen pariin vuodessa

3) Pysyn kosmetiikkabudjetissani (120e) tänä vuonna

4) Yritän pitää paremmin yhteyttä kavereihin ja sukulaisiin

5) Toimin tiedostavammin. En lupaa edelleenkään pohtia jokaisen hankintani hiilijalanjälkeä, enkä luovu lihansyönnistäni tämän vuoksi, mutta pyrin siihen, etten heitä ruokaa roskiin. Tämän lisäksi kierrätän kaiken, minkä voin ja lajittelen roskat entistäkin huolellisemmin ja lupaan yrittää vähentää lihan ja pikaruoan syöntiä.

Eiköhän tuossa ollut jo niin paljon lupauksia, ettei enempää kannata tehdä, kunpa pystyisin pitämään noista edes puolet.

Ei kommentteja: