perjantai 29. tammikuuta 2010

Pettymyksiä kaupassa

Viime aikoina olen kokenut kaupassa pettymyksen toisensa jälkeen, ilmeisesti syynä on liiallinen hitauteni.

Tarina alkaa siitä, että olin Ievuskaisen kanssa kaupoilla ja hän löysi minulle Anttilan ale-korista ihanat Sievin kengän kävelykengät ovh 109€, hinnalla 20€. Ostin ne, mutta viikonloppuna osoittautui, että äitini tarvitsi niitä enemmän kuin minä, joten ne jäivät hänelle maalle. Silloin kun omani ostin, korissa oli ko. kenkiä vielä toinenkin pari, mutta kun menin hakemaan niitä, oli joku muukin tajunnut tarjouksen edullisuuden ja korjannut ne parempaan talteen. Samoin oli käynyt konjakinruskeille pyöreäkärkisille nilkkureille, joita myös hipelöin samalla kertaa, mutta en kuitenkaan ostanut - jäljellä oli kokoja vain maksijalkaisille, ei minulle.

Herra Kirjoitus osti minulle lohdutukseksi mustat nilkkurit, jotka löytyivät samaisesta ale-korista viiden euron huimaan hintaan. Vaikka ne ovat ihan nätit, silti harmittaa, koska olisin niiden lisäksi vielä voinut ottaa sekä ne sieviläiset että ruskeat nilkkurit.

Seuraavan iskun koin Citymarketin loppuunmyynnissä. Olen koko kesän käynyt hipelöimässä siellä eräitä tiettyjä peep toe avokkaita, mutta niissä ei mielestäni ollut vielä riittävää alennusta (kieltäydyn maksamasta muovikengistä mansikoita ;-) ). Nyt kun hinta olisi ollut kohdallaan, ei enää ollut kokoa - mietin edelleen, että miten voi olla mahdollista, että olen koko kesän sovitellut koon 38 kenkiä ja ne ovat olleet hyvät, nyt kun menin hakemaan ko. kenkiä koko 38 tippui jalasta ja kokoa 37 ei enää ollut.

Lohduttauduin ostamalla kirpparilta kultaisen huvin ja turkoosin paljetti topin yhteishintaan 7€ (toppi 5€, huivi 2€) ja tässä kohtaa voi ihan vakavasti esittää kysymyksen, montako kullanväristä huivia tai turkoosia puseroa (samaa sävyä) yksi ihminen tarvitsee.

Ei kommentteja: