sunnuntai 14. syyskuuta 2008

shoppailua

Minut on vallannut pahemman luokan shoppailuvimma ja itse asiassa alan huolestuna asiasta. Eilenkin oli töiden jälkeen ihan pakko päästä kaupoille, hyvänä syynä tosin toimi se, että Citymarketissa oli mammuttimarkkinat ja Euromarketissa Syysmarkkinat. Jälkimmäisestä lähdimme hakemaan matkalaukkua, kun siellä oli kohtuukokoinen laukku huippuhalvalla, ja sellainen muuttikin meille. Tosin on pakko myöntää, että se näytti liikkeessä isommalta kuin kotona eli nyt on ihan tosissaan alkanut epäilyttää, että tuliko sittenkin ostettua liian pieni...

Citymarketissa kuolasin sekä viininpunaisia korkonilkkureita sifonkinauhoin että liloja saappaita. Ensimmäisiin oli joku hölmö mallisuunnittelija piirtänyt sauman ihan väärälle kohtaa eli istuvuus ei ollut hyvä. Lopullisena syynä siihen, miksi jäivät hyllyyn, oli 119 euron hintalappu, se on sentään aikas paljon liikaa markettikengistä. Sovittelin myös puna-valkoisia polkadot balleriinoja, mutta nekään eivät 10 euron edullisesta hinnasta huolimatta vielä muuttaneet meille. Odotan aikaa, jolloin ne siirtyvät 5 euron alekoriin ja käyn sitten hakemassa ne. Violetit saappaat olivat vetoketjuttomat eli en sitten saanut niitä edes kunnolla jalkaan, joten hyllyyn jäivät nekin.

Pienenä lievityksenä sielulleni ostin mammuttitarjouksesta kahdet nahkahanskat. Toiset luonnonvalkoiset ja toiset jännittävän punaiset. Nuo punaiset eivät oikein ole violettia, eivät viininpunaista eikä fuksiaa vaan jotain siltä väliltä. Ovat kuitenkin yhteensopivat tumman viininpunaisen pörröhuivini kanssa. Todellinen väri on jotain alla olevien kuvien väliltä.




Luonnonvalkoiset voi asustaa sillä kaverini Anun Pietarista tuomalla unelman ohuella käsintehdyllä pitsisellä villahuivilla. Harmaa villakangastakkini ja musta toppikseni palvelevat siis vielä tämän talven uusilla asusteilla tuunattuina.


Harkitsen vakavasti uusia postauksia aiheesta: 5 poistoa vaatekaapistani part 2 ja 5 poistoa kosmetiikkakaapistani, sillä huomasin tänä aamuna, että kumpaankin löytyisi varmaan aihetta ainakin neljän kohteen verran, joten nyt täytyy vain keksiä ne viidennet kohteet molempiin ja sitten kirjoittamaan.

3 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Kröhm... Uhosiko joku juuri vähän aikaa sitten, että nyt säästetään rahaa ja shoppailua jatketaan seuraavan kerran ihan jossakin muualla...? Vai muistanko aivan väärin? ;)

Minulta muuten unohtui nuo nahkahanskat vallan, vaikka Mammuttimarkkinoilla kävinkin. Oli jotakin tärkeämpää ostettavaa mielessä! :)

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Juu, niinhän mä taisin puhua, mutta enkö ihan tuossa alussa sanonut, että minut on vallannut ihan kamala shoppailuvimma. Enkä pääse siitä millään eroon, valitettavasti.

Nyt on sitten jo kuvatkin lisätynä. Postauksen kirjoitin töistä eli kuvien lisääminen ei silloin onnistunut.

Herra.Kirjoitus kirjoitti...

Eikös tässä kohtaa pitäisi syyttää Herra Kirjoitusta, koska hän vei Rouva Jälkikirjoituksen houkutusten pesään ? ;)

Tosin itse käytin tilaisuutta hyväkseni ja tutkin alelaarin DVD tarjotaan, joka oli *PETTYMYS*, siellä ei ollut kuin leffoja jotka meillä jo on, kalliita leffoja (vahoja leffoja, poskettomaan hintaan), sekä jotain osastoa "miksi haaskata DVD levyä tälläiseen elokuvaan".

Palatakseni Rouvan hanskaostoksiin, en voi kuin ihmetellä miten voi kameran kuvassa olevien hanskojen väri vaihdella noinkin paljon (niin olen itse vastuussa noista hanskakuvista). Toinen noista oli otettu ilman salamaa ja toinen salaman kanssa, se lienee selitys (toisessa ambientti valo a'la loiteputkivalaisin ja toisessa kameran oma salama)...

En vielä huolestuisi Rouvan shoppausinnosta, koska tälläistä tapahtuu harvoin...