Maanantain hiuskatastrofi

Mitä siitä seuraa, kun rouva Jälkikirjoitus tekee löytöjä ja päättää ottaa ne käyttöön?
Kyllä, melkoinen katastrofi. Koko tarina menee suunnilleen näin.

Kävimme sunnuntaina maalla ja osuin taas kerran penkomaan vanhoja kaappejani. Yhdestä löytyi pussillinen ihania pehmorullia hiuksiin, sellaisia superlonisia tarrakiinnitteisiä. Olin ylen hämmästynyt siitä, että miten olin saattanut hylätä moiset ihanuuden maalle. Miksi ne eivät olleet kaupungissa kaapeissani ja käytössä? Ne näyttivät heti siltä, että niiden kanssa voi jopa nukkua, kun normaalit rullani ovat niin epämukavat, ettei nukkumisesta ja kiharoiden tekemisestä voi mitenkään puhua yhdessä, vaikka nekin ovat huippumukavat verrattuna vanhanaikaisiin piikkipapiljotteihin.

Tulimme siis maalta sunnuntaina myöhään illalla, joten puoli yhdentoista aikaan illalla minä kiersin silmät ristissä noita patukoita hiuksiini. Pakkauksessa oli patukoiden lisäksi kangaskaistaleita, joiden muistelin olevan sitä varten, että ne saattoi kietoa patukkakiepin ympärille suojaamaan hiuksia. Minä siis värkkäsin kääröjä hiuksiini ja kun sain viisi pakettia valmiiksi, päällystin koko komeuden huivilla ja menin nukkumaan. Tähän asti kaikki sujui ongelmitta.

Maanantai aamu toi sitten valkeuden lisäksi tullessaan tuskaiset kauhun hetket. Joko minä olin kiertänyt kankaat huolimattomasti tai sitten nukun vain niin levottomasti, ettei mikään soujaus riittänyt. Kankaat olivat pettäneet ja tarrat päässeet sotkeentumaan hiuksiin. Voi itku, tuska ja hammastenkiristys... Onneksi herra Kirjoitus ei ollut kameroineen todistamassa häpeääni. Oli se meinaan melkoinen näky, kun olin saanut viidestä rullasta neljä purettua ja hiukset olivat kauniiden kiharoiden sijasta melkoisena takkupehkona osin naamalla osin selässä ja viides rulla roikkui hiuksista tiukasti kiinni, hiukset tarran karkeampaan osaan kiertyneenä ihan suoraan naaman päällä.

Vaati melkoista tahdonvoimaa repiä hiukset irti rullasta, sillä toinen vaihtoehto olisi voinut olla saksien käyttö ja sitä en todellakaan halunnut. En tosin ole lainkaan varma, aiheuttiko tuo repiminen vähemmän tuhoa kuin saksilla leikkaaminen, mutta jotenkin vain sain keinoteltua hiukset rullasta irti - sen jälkeen harjasin hiukset suoraksi ja unelmien kiharapilven pöyhinnän sijaan kiersin ne tiukalle tätinutturalle ja manasin inspiraationi alimpaan kadotukseen.

Tähän tarinaan liittyy siis jälleen hyvä opetus: jos jotain on jätetty maalle kaappiin, sillä on ihan varmaan syynsä. Mieti siis kolmesti, mikä se syy voisi olla ennen kuin ryykäät suin päin kokeilemaan kaikkea mahdollista ja aiheutat itsellesi tuskaa ja katastrofin!