Meikkausta julkisilla paikoilla

Aihe hiipi jotenkin kummasti mieleeni, kun perjantai-aamun kiiressä lähdin ilman maalin hiventäkään liikkelle. Tämä valitettavasti kuuluu tyypillisesti maallelähtö perjantaiden maailmaan, en useinkaan jaksa laittaa kaikkea valmiiksi jo torstaina illalla tai olen silloin myöhään töissä tai jokin muu (teko)syy estää minua valmistautumasta seuraavana päivänä töiden jälkeen tapahtuvaan maalle lähtöön. Niinpä sitten aamulla yritän hirveässä kiireessä hoitaa kaikki mahdolliset asiat valmiiksi, muistaa pakata kaiken oleellisen ja niin edelleen. Useimmiten sitten käy niin, että kaiken tai lähes kaiken muun ehdin saada valmiiksi, mutta oman naaman kohdalla aika loppuu. Lisäongelmaa tuossa liikkeelle lähdössä aiheuttaa neuroosi, jonka mukaan kodin pitää olla siisti kun sinne palaa tai jos ei palaakaan, niin sitä suuremmalla syyllä sitten. Niinpä minä tänä perjantai aamuna vielä viimeiseksi työkseni tiskasin tiskit ja istutin onnenbambun sille hankkimaani uuteen taikamultaan (tästä voisin vaikka kirjoittaa uuden kirjoituksen, niin ihana tuo löytö minusta on), kun en voinut jättää multaa odottamaan Ultima Thule- kannuun, jottei se vain värjää kannua. Multa on niin uutta, etten voinut olla 100% varma asiasta.

Tällä kertaa sade ja hämäryys toimivat hyvinä tekosyinä ja kun vielä kiskoin päälle hupullisen takin, jonka huppu ulottui melkein peittämään kasvot, uskoin olevani suojassa, varsinkin kun liikuin autolla, jossa on värilliset ikkunat eli sisään näkee huonommin kuin kirkkaista ikkunoista. Jotenkin meikittä liikkuminen sai olon tuntumaan alastomalta.

Pakko minun on silti myöntää, että vierastan meikkaamista julkisilla paikoilla ja julkisissa kulkuvälineissä. En missään tapauksessa voisi kuvitella meikkaavani samalla kun itse ajan, pari kertaa on käynyt niin, että on ollut ihan välttämätön pakko tehdä hätämeikki autossa herra Kirjoituksen ajaessa, eikä se oli mitään kivaa puuhaa se. Julkisilla kulkuvälineillä liikun muutoinkin niin harvoin, että sitä ei oikein voi tähän esiin nostaa, sillä pääsääntöiset kulkuvälineeni ovat polkupyörä, oma auto ja omat jalat, ja missään näistä meikkaaminen ei oikein onnistu.

Se, mitä julkisesti teen, on huulipunan tai -kiillon lisääminen(tämä ihan ok esim. ravintolassa, en edes osaa huomioida asiaa, käy niin luonnostaan) tai sateen/lumen aiheuttamien valumien/karisemien pikainen korjaaminen = poispyyhkiminen (en tee niin mielellään, mutta mieluummin korjaan, kuin olen panda), mutta se, että tekisin meikin alusta asti, niin kiitos ei. Sellainen puolijulkinen paikka kuin työpaikan pukuhuone, on vielä ihan ok, siellä minä perjantaisenkin meikkini tein, mutta silti toivon aina, ettei kukaan muu ilmestyisi häiritsemään meikin tekoani. Tämän hartaan toiveen olen lisännyt erityisesti sen jälkeen, kun olen ryhtynyt laittamaan meikkivoiteen sormin. Tähän muutokseen on montakin syytä, ensimmäisenä se, että aloin epäilemään meikkisienten hygieniaa (yksi niitä harvoja meikkijuttuja, jota en jaksanut joka meikkauksen jälkeen puhdistaa) , toiseksi hävikki eli meikkisieneen uppoavan meikin määrä on melkoinen, kolmas syy on se, että nyt käyttämäni Lumenen meikkivoide levittyy paremmin käsin kuin sienellä ja neljäntenä vielä se, että unohdin tässä taannoin ostaa meikkisieniä eli tyhjästä on paha nyhjästä.

Jos joku siis meikkaa julkisesti, esimerkiksi ruuhkabussissa tai junassa ja minä satun olemaan katseluetäisyydellä, on sitten ihan itse aiheutettua, jos tuijotan. Ihan varmaan katselen, koska a) olen utelias näkemään onnistuuko meikin teko ko. paikassa ja b) kalastan itselleni kaikki mahdolliset tekniikkavinkit. Ihailen ihmisiä, jotka onnistuvat tuossa, mutta kuten jo noin sadannen kerran todettu: ei ole mun juttu. Meitä on tässä asiassa yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, jos jotakuta juttu kiinnostaa, niin lisäinfoa löytyy täältä ja täältä.

Mikä tuossa sitten mättää? Ensimmäiseksi se, etten halua kenenkään tuollaisessa paikassa näkevän minua meikittä. Toiseksi se, etten halua itselleni tehtävän sitä, mitä muille teen eli tuijottavan ja vahtivan meikinteon etenemistä. Kolmas asia on hygienia, miten voin estää sen, ettei vieruskaveri tai lähellä istuvat köhi kaikkia pöpöjään avonaisiin meikkeihini ja sitten minä vedän ne naamaani. Meikkejä kun ei voi ottaa suljetuista pakkauksista ja esim. puuteri tai ripsiväri on melkoinen bakteeripesä.

Tähän asti meikkisieni on ollut se akilleen kantapääni, sitä en ole pessyt läheskään joka kerta meikkiä levittäessäni, mutta en missään tapauksessa voisi kuvitella päästäväni esim. ripsentaivuttimiani tällaiseen kuntoon. Siveltimetkin pesen noin kerran kuussa, puuterivipan samoin - eli sitäkin pitäisi lisätä, kerta viikkoon olisi ehkä sopivampi ajoitus. Vaikka olenkin ihan rehellisesti sanottuna nuuka, niin meikkejä kyllä olen hävittänyt ja hävitän, jos tuntuvat epäilyttäviltä, sillä niissä suoritetulla nuukailulla voi olla kalliit ja kauaskantoiset seuraukset vrt. ihotautilääkäri, lääkkeet, naamari, joka täytyy hankkia peittämään tulehtunut naama hoidon ajaksi tai loppuelämäksi jne. Puhumattakaan siitä julkisesta häpeästä, kun naama on kuin naapurin naurispelto. Muutama roskiin heitetty tuubi tai purnukka on loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä, että kasvot ja iho pysyvät kunnossa. Ja ei, en todellakaan itse ole kokenut mitään vanhojen meikkien aiheuttamia ihotulehduksia, mutta tiedän niitäkin ihmisillä olleen.

Pyrin olemaan meikkieni kanssa yhtä huolellinen kuin muunkin elämäni kanssa, ne eivät esim. loju irtonaisina käsilaukkuni pohjalla kuin harvoissa poikkeustapauksissa, vaan kulkevat omassa pussukassaan, joka sekin pestään ja vaihdetaan aika ajoin. Kyniä, joissa ei ole tulppia, en koskaan kuljeta mukanani ja tietenkin säästän varakorkkeja loppuun käytetyistä kynistä, jotta on mistä ottaa, jos jostain kynästä hajoaa korkki. Minulla on oma tyylini myös ripsivärien suhteen, omistan niitä viisi tai kymmenen, en ole ihan varma, mutta niistä on käytössä korkeintaan kolme kerralla. Yksi tai kaksi (yleensä yksi) arkikäytössä (esim. ruskea ja musta, musta&vihreä jne) ja yksi parempi (ja kalliimpi) juhla- ja edustuskäyttössä ja muut ovat avaamattomia, jotta säilyvät hygieenisinä. Käytän yhtä ripsaria maksimissaan sen 6kk, mitä valmistajat suosittelevat. Merkkaan tussilla putkiloon, milloin avattu ja vaihdan 6 kk kuluttua, yleensä silloin käy niin, että ostan uuden paremman ripsarin ja otan tuon vanhan paremman arkikäyttöön. Tässä kohtaa on kyllä pakko tunnustaa, että kulutan ripsiväriä sen verran runsaasti, että useimmat loppuvat tai alkavat rapista jo ennen puolta vuotta. Siksi noita arkivärejä on varastossa enemmän, koska suhde on se, että yhtä juhlaväriä kohti kuluu kaksi tai kolme arkiväriä, jos ajatellaan tässä vielä, että juhlavärin käyttöaika joustaa hieman tuosta puolesta vuodesta. Myönnän heti, ettei se ole järkevää, koska yhtä lailla ne pöpöt niissä purtiloissa kasvavat veti niitä sitten naamaan kerran viikossa tai joka päivä.

Miten sitten toimin siinä tilanteessa, jos olen hankkinut ripsivärin, joka ei tunnu hyvältä sitä kerran käytettyäni? En aikanaan pistä sitä myyntiin huuto.nettiin - ripsivärejä en osta enkä myy käytettyinä ja ihmetyttää ihmiset, jotka niin tekevät. Käyttämättömiä toki voin ostaa ja tarpeen tullen myydäkin, mutta käytettyjä en. Eli roskiin menee se ripsiväri, josta en pidä, tosin yleensä yritän sietää sitä vähintään kuukauden, mikäli kyse ei ole siitä, että tuote aiheuttaisi iho-ongelmia tms. vakavaa, jotta tappiot tulisivat minimoitua. Luomiväri käytettynä tai huulipuna, menettelee ja on ok, sillä pinnat saa puhdistettua, mutta kuten jo todettu ripsiväri on vähän toinen juttu...

Mites minä tallaisen hurskastelun ja moraalisaarnaamisen tielle lipesin, kun tarkoitus oli kirjoittaa meikkaamisesta julkisilla paikoilla. Ilmeisesti kaikki oleellinen aiheesta tuli sanottua, kun kerran mentiin jo ihan naapurin tontille. Lopettakaamme siis tällä erää, vaikka näihin aiheisiin varmaan palataan vielä.