roppakaupalla shoppausta

Kun nyt tässä viimeaikoina on esitelty vain poistoja, ja saatu niistä kommentteja, etteivät ne ole oikeita poistoja, niin pistetään nyt sitten lista hankinnoista esille.

Voisin lainata Nelliinan kommenttia tässä kohtaa, sillä hän vastasi johonkin kysymykseen, joka koski hänen rahan käyttöään, että shoppailu on suhteutettava tuloihin. Joten ehkä minä kahden työpaikan ja massiivisten ylityömäärien kanssa kestän alla lueteltujen tavaroiden hankkimisen, siis kestän siinä mielessä, ettei budjettini ihan kaadu. (Tässä kohtaa on sitten pakko tunnustaa, että pienet harmaat solut työstävät jo taustalla seuraava poistopostausta eli niitä on edelleen tulossa...ties vaikka vielä keksisin uusia aiheita, mitä voisi poistaa. Eniten kuitenkin kannattaisin edelleen sitä taikasauvaa, jolla voisi poistaa 5 kiloa vyötäröltä, että humps vaan. Sellaisia poistopostauksia tekisin useita...) Mutta takaisin ruotuun; mitä siis olen viime aikoina shoppaillut ja paljonko olen turhuuksiin tuhlannut?


Tässä ensiksi huuto.netistä meille muuttanut meikkipaketti:
Tosin kuvan otettuani tajusin, ettei tässä ollutkaan koko paketin sisältö. Pakettiin siis kuului 6 minihuulipunaa, 3 hajuvettä, kynsitarroja ranskalaista manikyyriä varten, grafiitinharmaa vedenkestävä rajausväri ja näiden lisäksi kuvasta puuttuvat kaksi voidemaista luomiväriä. Toinen on hennon persikkainen ja toinen vaaleanpunainen, molemmista jää iholle lähinnä hohde. Kaikki tietenkin uusia ja iskemättömiä- noita tarra-arkkeja lukuunottamatta, niistä oli pari käytetty. Hinta postikuluineen 3 euroa.

Ja lisää meikkejä, nämäkin huuto.netistä. Yves Rocherin meikkipaketti upeassa kovakantisessa meikkiboxissa. Pakettiin kuuluu 9 luomiväriä, 4 korostusväriä/puuteria/poskipunaa, 9 upeaa huulikiiltoa (olen tällä hetkellä koukussa huulikiiltoihin), ripsiväri, ruskea ja musta rajauskynä, 3 sivellintä ja ennen kaikkea upea mustalla satiinilla verhoiltu meikkiboxi. Kauan eläköön anoppi, joka ostaa tälle allergiselle luottomyyjälleni tavallisten ihmisten kosmetiikkaa. Boxi meikkeineen (jotka kaikki ihan iskemättömiä ja vast'ikään lahjaksi saatuja) maksoi vähän, eikä postikulujakaan tullut lainkaan, kun kävin sen noutamassa. Hinta vain 6,90e.

Tässä vielä toinen kuva samasta aarteesta, valitettavasti kumpikaan ei toista värejä ihan oikein, toinen on liian vaalea ja toinen liian tumma ja minä liian laiska photosoppaamaan värejä oikeiksi. Toden sanoakseni, jälkimmäinen on luomivärien ja korostusvärien kohdalta lähempänä oikeaa ja vastaavasti huulikiillot ensimmäisessä oikeammat.


Sitten muutama valokuvaton hankinta: isälle ostin tummanvihreät henkselit, ettei sen aina tarvitse vaihtaa niitä housuista toisiin. Äiti puolestaan sai valtavan kasan nappeja - olisiko niitä ollut lähemmäs 200 kappaletta, siinä riittää hänelle askarreltavaa. Koko lysti päätyi mukaani kirppikseltä hintaan 4 euroa.

Itselleni ostin ihanat kengät. Jaksan edelleen iloita noista kengistä. En voi mitenkään ymmärtää, miten joku malttoi luopua Jenny-malliston klassikkokengistä, vielä ihan käyttämättömistä. Nahkaa sisältä, mustaa nahkaa päältä, osaksi mattanahkaa, osaksi kiiltonahkaa. Ihan sillä perinteisellä tätikorolla, mutta sopivat juuri näihin "kurssi- ja edustusmenoihin", joita allekirjoittaneella on. Hinta vaivaiset 3e.




Kotia varten ostin myös tavaraa. Parvekelyhtyyn kaksi kynttilälasia á 20 senttiä ja 13 pikkulusikkaa yhteensä euron. Olen huomannut, että jostain syystä meillä pikkulusikat loppuvat laatikosta aina ensin (ja sitten pitää tiskata ja siitä en pidä...). Yhteensä siis 1,40e.


Kullanvärinen rintakoru on myös kirppari hankinta. Hintaa sillä oli ihan 0,20e.



Näiden lisäksi ostin kaksi laukkua, vaalean violetin käärmeennahkakuvioisen sellaisen "normaalikokoisen" olkalaukun. Sille kertyi hintaa ihan 2 euroa.


Saman sävyinen neulehuivi löytyi myös kirpparilta hintaan 1e.

Toinen isompi olkalaukku on tummanruskea ja todistetusti sinne mahtuu hyvin esimerkiksi A4-kokoisia papereita eli se on juuri sopiva työ- ja koulutuslaukuksi. Plussaa laukussa hauskat niitit ja tupsukoristeet. Hintaa oli 3,5e

Lisäksi meille muutti todella kaunis kappale Monte Criston kreivi - kirjaa hintaa 4e. Siitä en aio laittaa kuvaa, kyllähän jokainen varmasti tietää, miltä perinteisen Monte Criston kreivin kansi näyttää.

Toisenkin huivin löysin kirpparikierrokseltani. Se on yhdistelmä vaaleampaa turkoosia ja tummaa petroolin sinistä pitkittäisinä raitoina. Käsityötä ja kuin uusi. Huivissa on hauska yhdistelmä haarukkapitsiä ja tavallisella koululla virkattua pitsiä yhdistämässä haarukka pitsin kappaleita toisiinsa. Hintaa löydöllä oli 3e.

Sitten number one löytöni, josta rakas puolisoni kommentoi: "ostitko sinä tuon nyt? Olisin voinut vaikka vannoa, että sinulla oli jo tuollainen." Nimittäin ohut puuterivaaleanpunainen neulepaita, jonka hihoihin joku viitteliäs on kirjonut helmiä kymmenen sentin matkalle hihan suun täyteen. Kuulostaa hassulta, mutta on niin minua kuin vain olla voi. Kokolapun perusteella olisin melkein jättänyt paidan hyllyyn, mutta jokin voima pakotti kokeilemaan ja kokeilun jälkeen sitten ostamaan:

Hintaa aarteella oli 4e, mutta se oli saatava hinnasta huolimatta.

Edelliseltä kirpputorikierrokselta mukaan tarttui viininpunainen mekko ja petroolinsininen t-paita, joka ei ole perinteisestä puuvillaneuloksesta, vaan jostain liukkaammasta materiaalista valmistettu. Hintaa mekolla 1,5e ja paidalla 3,5e yhteensä siis 5e.


Näiden lisäksi Prisman alesta löytyi samansävyinen eli petroolinsininen tavallinen t-paita, joka sekin täytyi hankkia ja sen kaveriksi kolme paria siihen sopivia sukkia. Yhteensä 4e.

Näiden lisäksi olen shopannut huuto.netistä vaatepaketin, jonka hintapostikuluineen oli 12e. Tästä postikulujen osuus 10e eli varsinaisille vaatteille jäi hintaa vain 2e. Kun koko summa kuitenkin tasataan 7 vaatteen kesken, se jää silti alle kahteen euroon per vaate. Lisäksi paketissa oli koko joukko kaupanpäälisiä mm. pari viimeistä Regina-lehteä, niitä en varmaan koskaan itse ostaisi, mutta kun sellaiset tulivat paketin mukana niin toki ne selaan läpi ja pistän sitten huuto.nettiin myyntiin ;-) tai laitan muuten kiertoon.

Paketissa oli Elloksen musta college-huppari, joka on hivenen löysä, mutta mukava pitää, joten se jää meille.

Samoin uuteen kotiin muutti Elloksen pitkä musta neuletakki.

H&M:n harmaat caprimittaiset jumppahousut olivat kuin tehdyt minulle


Elloksen mustat housut olivat auttamattomasti liian isot eli näkyvät varmaan seuraavalla poistolistalla. Samoin kävi valkoisen perus paitapuseron ja violetin värisen TSI-puseron vöineen.

Viimeisenä kipuilen vielä kukallisen mustapohjaisen paitiksen kanssa. Materiaali on ihanaa ja kankaan kuosista tykkään, koko on kuitenkin melkoisen reilu eli julkiseen käyttöön sitä ei voi ajatella.

Kokonaissummaksi näille shoppailuille tulee siis 57e! Pistää kyllä vakavasti miettimään, että minua ei saa päästää kauppoihin lainkaan.

Tänään kävin kyllä Halpa hallissa sovittamassa yksiä kenkiä, koska ne olivat niin minua siis malliltaan ja väreiltään: herrain kengät korkealla korolla ja nauhoilla, yhdistelmä ruskeaa nahkaa ja beigeä kangasta. Malli vaan ei ollut jalan mukainen eli sinne jäivät halvasta, 9,90e, hinnasta huolimatta.

Bloggerin kuvan lataus toimii huonosti - lisään loput kuvat myöhemmin.

Poistoja - 5 poistoa kosmetiikka "osastolta"

En nyt ole sitten ihan sata, voisiko näitä kaikkia laskea poistoiksi, mutta menkööt saman otsikon alle kaikki.

Ensimmäinen ja ihan oikea poisto on Yves Rocheriltä tässä taannoin ostamani hohtomeikkivoide. Kun olen rehellinen, niin voin tunnustaa, että silloin on ollut vaan joku ostamisen pakkomielle tai järjetön "tuollainen täytyy saada"- addiktio. Enhän minä ihan oikeasti osaa mitään glittereitä käyttää, puhumattakaan hohtavista korostuksista ja häivytyksistä. Muistan vielä mainoslauseenkin: "erinomainen juhliin ja bileisiin", mihin juhliin ja bileisiin, kun minä en käy missään sellaisissa. Roskiikaan en ihan malttaisi heittää eli koetetaan myydä ensin huuto.netissä (juu, missäpä muuallakaan, kun minusta on kyse). Tälläiselta tämä kaikenvoittava kaunistaja siis näyttää:

Toinen poisto on yksi must to have - tuotteistani, nimittäin Dermosilin vaaleanpunainen kasvojen puhdistusvaahto. Yksi niitä tuotteita, joita ilman en kertakaikkiaan osaa olla. Puhdistaa vesiliukoisen meikin, eikä kaipaa seurakseen mitään kasvovesi tms. viritelmiä. No, miksi sitten poistoon? Koska pullo on tyhjä ja näin syksyn/talven aikaan on pakko hivenen keventää puhdistusta. Nyt kun lämmitys on kytketty päälle, kuivuu iho todella paljon helpommin ja sen vuoksi täytyy vaihtaa puhdistusaine toiseksi seuraavien kuukausien ajaksi. Tätä tuotetta siis tarkoitan:

Kolmas tuote on Yves Rocherilta sekin. Keltainen pumppupullo hiuksiin jätettävää hypertehokasta hoitoainetta Phytum Active (tai jotain sinne päin) sarjasta. Toivottavasti tätä saa vielä, sillä on tosiaan tehokasta ja riittoisaa. Poistossa, koska pullo on tyhjä - pumppasin eilen viimeisetkin pisarat pullosta, käsilihakset ovat suorastaan kipeät, kun epätoivoisesti yritin niistää kaiken sisällön ulos. Uuden hankinta on paikallaan heti kun varastossa odottava toinen (huonompi?) hoitoaine on käytetty.

Neljäs tuote on ripsiväri, vihdoin ja viimein poistoon se ripsari, josta jo meikkalaukun sisältöä analysoidessani puhuin. Tämä kyseinen yksilö on sekin Yves Rocherilta, vedenkestävä musta perusripsati, joka on kyllä hyvin palvellut. Häpeä tunnustaa, mutta tälle on varmaan kertynyt käyttöikää enemmän kuin se vannomani 6 kk. Väriä olisi vielä jäljellä, mutta jotenkin on vain sellainen tunne, että on syytä vaihtaa tuo uuteen. Juuri tällä hetkellä kun en halua riesakseni mitään silmätulehduksia tai vastaavia.

Viidenneksi tuotteeksi valitsin pitkän pohdinnan jälkeen minut meikkikaapissani yllättäneen vartalovoiteen. Se nimittäin oli muuttunut kaksifaasiseksi - ylempänä oli valkoinen "rasva" kerros ja sen alla puolentoista sentin vahvuinen kerros kirkasta nestettä. Tuoksu oli kyllä vielä ihan ok, mutta siitä huolimatta roskis kutsui tätä putelia. Valitettavasti kuva vain ei oikein välitä tuota kerrostumista...

The City and the phone

On aika koota yhteenveto viimeisimmistä "cityvierailuista", joita kuluneen viikon osalle on tullut yllättävän paljon, johtuneeko sitten edellen vallalla olevastas shoppailuhimostani vai mistä.

Ensiksi tänään valittelen sitä, ettei minulla ollut kameraa mukanani. Olisin nimittäin halunnut laittaa tähän kaksi valokuvaa kaupungilla kohtaamistani henkilöistä, otsikoilla äärimmäinen tyylikkyys ja tyylittömyys. Ensimmäisen edessä olin suorastaan mykistynyt, niin yksinkertaisen loistokasta se oli. Asun kantaja oli noin kolmekymppinen nainen, melko pitkä ja hoikka, mutta se ei varsinaisesti vaikuta asun tyylikkyyteen. Alhaalta ylöspäin lähdettäessä ensinnä olivat musta tavalliset matalakorkoiset kävelykengät, sitten mustat housut sellaista hivenen lahkeista kapenevaa perusmallia, yläosassa oli musta takki tai jakku, jota en ehtinyt katsella sen tarkemmin. Tämä siksi, että huomioni varasti laukku, jota nainen kantoi olkapäällään, se oli iso ja jännittävä violetti, itse asiassa sellainen kasarivioletti, jota on hirveän vaikea määritellä, koska se on jotain aniliininpunaisen ja violetin väliltä, mutta joka tapauksessa ihan kaunis väri (jollain muulla kuin minulla). Tämän laukun kanssa oli asusteena samansävyinen liukuva värinen kaulahuivi, jossa päävärinä oli tuo sama violetti ja täsmälleen samansävyinen hiusdonitsi. Uskomatonta, miten tehokas yhdistelmä tuo kolmikanta oli... Jäin suunnitteen tuijottamaan suu auki.

Toinen se vähemmän mielyttävä esimerkki oli sitten kaikessa kaameudessaan juuri päinvastainen. Näin henkilön ensin takaa päin ja vähän ihmettelin ja sitten edestä ja meinasin ajaa kolarin... Takaa alhaalta lueteltuna ilmestys näytti tältä: siistit beigen väriset kävelykengät (ihan ok, ei mitään hämminkiä tähän asti), sitten puhtaan valkoiset 100 denierin polvisukat 5 cm leveällä puristavalla kuminauhalla uponneena valkoiseen suonikohjuiseen lihaan, sitten sitä lihaa polvitaipeen kohdalta paljaaltaan noin 15 cm. Sitten polven yläpuolelle ulottuva leveähelmainen malliton hame, jonka toinen lieve uloittui noin 10cm alemmas kuin toinen, hame oli väriltäänepämääräisen hiekanruskea (kaunis väri) ja juuri sen verran eri sävyinen kuin kengät, että kiinnitti huomiota. Hameen yläpuolelle liepotteli luunvärinen a-linjainen takki, joka sai ilmestyksen näyttämään ainakin puolitoista metriä leveältä, jälleen sellainen melkein sama sävy, mutta kuitenkin sen verran eri, että tökkäsi silmään. Komeuden kruunasivat pitkät punavioleteiksi järjätyt auki olevat hiukset. Tein siis väärän päätelmän ja ajattelin kyseessä olevan maksimissaan noin 40-vuotiaan ihmisen (hiusrasisti, myönnetään), kun rouva sitten kääntyi - todisti naamataulu, siis mitä sen tuumaisen maalikerroksen ja pinkin huulipunan alta saattoi nähdä iäksi lähempänä 60 vee... Etupuolelta ehdin nähdä vain valkoisen runsain paljetein ja glitterein koristellun t-paidan (takki oli auki) ennen kuin minun oli pakko keskittyä fillaroimiseen. Valitettavasti tätä ei voi sanoin kuvata, se olisi pitänyt nähdä.

Jos on pakko määritellä, mikä eniten kauhistutti, niin nuo polvisukat. Niiden käyttö pitäisi kieltää lyhyen hameen kanssa sellaisilta ihmisitä, joiden pohkeet eivät ole mallimittaiset. Minusta yksi ällöttävimmistä asioista, mitä tiedän, ovat polvisukkien kuminauhat uppoamassa turpeaan pihjelihaan... Tästä syystä itse käytän vain nilkkasukkia ja sukkohousuja, jos on pakko pitää hametta - vannon kuitenkin housujen nimeen aina kun mahdollista, selviää tästäkin asiasta ongelmitta.

Toinen huomioni kaupungilla kiinnittänyt asia on ihmisten tapa puhua puhelimeen missä ja milloin vain ja mistä vain. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etten itse syyllistyisi myös moiseen, mutta lupasin taas mielessäni vähentää julkista kännykän käyttöä kuunneltuani maanantaina apteekissa erään naisen paasausta sairauksistaan, leikkauksistaan ja glaukooman vaikutuksesta elämäänsä. Tänään jouduin ajelemaan jonkin juristin tai toimitusjohtajan tai vastaavan perässä, enkä voinut välttyä kuulemasta hänen kiivassanaista keskusteluaan sopimusrikkomuksesta. Tämä siksi, että arvon rouva kolmine laukkuineen teki ohittamisen kapealla jalkakäytävällä mahdottomaksi...

Minä EN halua kuulla kenenkään sairaskertomuksia tai muita asioita julkisilla paikoilla, enkä myöskään julkisissa kulkuneuvoissa. Minusta ihmisistä on tullut sillä kohtaa ärsyttävän estottomia, vai onko jälleen kerrran kyse siitä viiden minuutin julkisuudesta. Minä ainakaan en halua jakaa intiimejä asioitani ("hih hih hii... sitten se sanoi, että mulla on ihanat tissit ja sitten arvaa mitä...hih hih hih...") tai sairauksiani ("ajattele, sitten se kamala lääkäri sanoi, ettei minua enää voida leikata, kun on sitä, tätä ja tota...") tai muitakaan vastaavia asioita kokonaisen bussilastillisen tai junanvaunullisen kanssa tai kaikkien kadulla kulkevien (" Se OOOOON sopimusrikkomus, jos olemme kehittäneet tuotetta ja maninostaneet sitä ja ja ja...") kanssa.

Olenko siis omituinen, kun olen sitä mieltä, että haluan kuulla analyysit rinnoistani kotona, puhun bisneksistäni mieluiten neljän seinän sisällä enkä totisesti halua kenenkään asiaankuulumattoman tietävän sairauksistani?

Hyvästi lintukoto

Jotenkinhan sitä kaikesta huolimatta uskoo ja ajattelee, ettei meillä, ei Suomessa, eikä ainakaan meidän pikkukaupungissamme tapahdu mitään sellaisia kamaluuksia kuin maailmalla. Jos maailmalla jotain tapahtuu, niin se on kuitenkin niin kovin kaukaista. Jotenkin Jokelan ammuskelu avasi silmät, että emme me niin turvassa taida ollakaan kuin luulemme, ei Suomi ole enää sellainen lintukoto kuin sinisilmäisesti haluamme uskoa. Minua itseäni kosketti tämä Kauhajoen tapaus tietenkin vielä enemmän, olihan se kuitenkin paljon lähempänä kuin Jokela pääkaupunkiseudulla. Nuo opiskelijat olisivat voineet olla (tai voivat ollakin, kun henkilöllisyyksiä ei vielä ole julkaistu) omien vanhojen luokkakavereideni pikkusiskoja tai pikkuveljiä tai muuten tuttuja nuoria sieltä meiltä päin.

Minusta on mielettömön ahdistavaa ja pelottavaa sekin, että wikipediasta löytyy jo nyt tarkat, päivitetyt tiedot. Esimerkiksi hakusanalla school shooting. Siellä on listat tekijöistä, uhrien lukumäärä ja vaikka mitä muuta tietoa. Minusta erityisen pelottavaksi asian tekee se, että kuka ehtii, jaksaa ja viitsii tällaisessa tilanteessa päivittää sinne ajantasaista tietoa. Sellaisen täytyy olla todella asiastaan kiinnostunut. Ehkä liiankin kiinnostunut...

Toisena väistämättömänä kysymyksenä mieleen nousee se, voiko olla kahta ilman kolmatta. Missä päin seuraavaksi paukkuu? Onko nyt menossa joku kilpailu siitä, kuka teilaa eniten oppilaita jostain koulusta? Jokelassa uhreja oli 9, Kauhajoelle on tätä kitjoittaessani vahvistettu 11 uhria, joiden joukossa ampuja itse. Olen tosiaalta tyytyväinen, että näin kävi - helpompi se kuitenkin hänelle on. Varsinkin, jos vaihtoehtona olisi ollut vihanneselämä, kuten lääkärit ennustivat.

Kolmas asia, mikä pohdituttaa, on se, että koska tämä tapahtuu sairaalassa esimerkiksi jonkin ison sairaalan ensiapupoliklinikalla? Toivottavasti niin ei koskaan käy, mutta jotenkin minä silti epäilen ja odotan...Ja tietenkin toivon, ettei se iske omalle työpaikalleni.

Neljäs ja se kaikkein kipein kysymys on: MIKSI? MIKSI? MIKSI? Mikä ajaa ihmisen niin syvälle tuskaan, että se täytyy ilmaista tuolla tavoin? Olenhan minäkin välillä pyhää vihaa täynnä, niin kuin viimeksi tänään käytyäni virastokierroksella. Sen jälkeen olin vakaasti vakuuttunut, että henkilön joka hakeutuu verotoimistoon töihin täytyy olla sekä vittumainen että tyhmä. Ja noiden lisäksi vielä itsepäinen kuin muuli. Kuitenkin ei tästä huolimatta tullut mieleeni hakea jostain pumppuhaulikkoa ja käydä listimässä tämän kaupungin verotoimistoväkeä. Kauhajokeen palatakseni, eikö kukaan tosiaan huomannut mitään? Ja vielä ahdistavampana mielessä kuohuu kysymys, kuljenko minäkin silmät suljettuina sellaisten ihmisten ohi, jotka tarvitisivat apua? Suljenko silmäni heidän hädältään ja taivastelen sitten jälkeen päin, että miten tässä näin kävi?

Osan ottoni ei paljon auta, mutta silti haluan sen julkituoda. Toivon, että nämä tapaukset saavat aikaan jotain konkreettista auttamista, ettei kenenkään enään tarvitsi purkaa pahaa oloaan näin. Monen instanssin on kuitenkin syytä miettiä toimintaansa; niin kodin, koulun, sosiaaliviranomaisten, mielenterveyspalveluiden kuin poliisin ja terveydenhuoltohenkilöstönkin. Auttaa en tällä kohtaa osaa, mutta toivon, että osaisin kulkea avoimin silmin ja ojentaa auttavan käteni silloin kun sitä tarvitaan...

Maanantain hiuskatastrofi

Mitä siitä seuraa, kun rouva Jälkikirjoitus tekee löytöjä ja päättää ottaa ne käyttöön?
Kyllä, melkoinen katastrofi. Koko tarina menee suunnilleen näin.

Kävimme sunnuntaina maalla ja osuin taas kerran penkomaan vanhoja kaappejani. Yhdestä löytyi pussillinen ihania pehmorullia hiuksiin, sellaisia superlonisia tarrakiinnitteisiä. Olin ylen hämmästynyt siitä, että miten olin saattanut hylätä moiset ihanuuden maalle. Miksi ne eivät olleet kaupungissa kaapeissani ja käytössä? Ne näyttivät heti siltä, että niiden kanssa voi jopa nukkua, kun normaalit rullani ovat niin epämukavat, ettei nukkumisesta ja kiharoiden tekemisestä voi mitenkään puhua yhdessä, vaikka nekin ovat huippumukavat verrattuna vanhanaikaisiin piikkipapiljotteihin.

Tulimme siis maalta sunnuntaina myöhään illalla, joten puoli yhdentoista aikaan illalla minä kiersin silmät ristissä noita patukoita hiuksiini. Pakkauksessa oli patukoiden lisäksi kangaskaistaleita, joiden muistelin olevan sitä varten, että ne saattoi kietoa patukkakiepin ympärille suojaamaan hiuksia. Minä siis värkkäsin kääröjä hiuksiini ja kun sain viisi pakettia valmiiksi, päällystin koko komeuden huivilla ja menin nukkumaan. Tähän asti kaikki sujui ongelmitta.

Maanantai aamu toi sitten valkeuden lisäksi tullessaan tuskaiset kauhun hetket. Joko minä olin kiertänyt kankaat huolimattomasti tai sitten nukun vain niin levottomasti, ettei mikään soujaus riittänyt. Kankaat olivat pettäneet ja tarrat päässeet sotkeentumaan hiuksiin. Voi itku, tuska ja hammastenkiristys... Onneksi herra Kirjoitus ei ollut kameroineen todistamassa häpeääni. Oli se meinaan melkoinen näky, kun olin saanut viidestä rullasta neljä purettua ja hiukset olivat kauniiden kiharoiden sijasta melkoisena takkupehkona osin naamalla osin selässä ja viides rulla roikkui hiuksista tiukasti kiinni, hiukset tarran karkeampaan osaan kiertyneenä ihan suoraan naaman päällä.

Vaati melkoista tahdonvoimaa repiä hiukset irti rullasta, sillä toinen vaihtoehto olisi voinut olla saksien käyttö ja sitä en todellakaan halunnut. En tosin ole lainkaan varma, aiheuttiko tuo repiminen vähemmän tuhoa kuin saksilla leikkaaminen, mutta jotenkin vain sain keinoteltua hiukset rullasta irti - sen jälkeen harjasin hiukset suoraksi ja unelmien kiharapilven pöyhinnän sijaan kiersin ne tiukalle tätinutturalle ja manasin inspiraationi alimpaan kadotukseen.

Tähän tarinaan liittyy siis jälleen hyvä opetus: jos jotain on jätetty maalle kaappiin, sillä on ihan varmaan syynsä. Mieti siis kolmesti, mikä se syy voisi olla ennen kuin ryykäät suin päin kokeilemaan kaikkea mahdollista ja aiheutat itsellesi tuskaa ja katastrofin!

Kipu on edelleen kivaa

Tänään tuli sitten kokeiltua kivun sietoa monessakin mielessä. Osa yksi eli hammaslääkärissäkäynti sujui vähän huonommin - minä yritin karkuun tuolista, kun hammaslääkäritäti yritti lähestyä poran kanssa. Hammas saatiin kuitenkin paikattua, vaikka taas kerran kelasin mielessäni tekohampaiden autuutta, niihin ei ainakaan voi tulla reikiä ja vaikka tulisikin, niin ne voi lähettää hammaslääkärille yksinään.

Kivunsieto osa kaksi oli sitten Spinning& jumppatunti työporukan kanssa. Vetäjänä toimi Matti, joka on tosiaan oikein huippuhauska tyyppi ja eroaa kuntosalivalmentajan prototyypistä kuin yö päivästä. Jos normi kuntosalivalmentajamies on sellainen parikymppinen trimmattu ja öljytty tyyppi, niin Matti on sellainen viittäkymmentä lähestyvä, lupsakka, mahakas, karvainen perusäijä. Ulkonäkö tosin hämää oikein urakalla, massusta huolimatta, ohjaajamme on tosi kovassa kunnossa, eihän sille tullut edes hiki ja meikäläinen oli kuin uitettu koira. Mä huhkin naama punaisena sata lasissa ja tämä vaan vitsailee, että se oli vasta alkuveryttely, että sitten jatketaan tunti pacea päälle.

Kyllä lihaksissa tuntuu, että on jotain tullut tehdyksi. Tämä on onneksi kuitenkin sitä kipua, että se lähtee samalla kuin tulee eli lisää vatsalihasliikkeitä vaan ja muutama punnerrus jatkoksi, niin kyllä se siitä. Josko ehtisin vaikka salille ennen työpäivän alkua huomenna...

KYLLÄ! Mua viiraa päästä pahemman kerran, taidan mennä nukkumaan, mutta sitä ennen vien pyykit kuivumaan ja maistan niitä kreikkalaistyylisiä juustokolmioita, joita juustopallojen korvikkeeksi tarjottiin.

Kipu on kivaa

Olen palannut jumpasta ja istun nyt suihkunraikkaana koneella, olo on jotenkin hassu. Hassulla tarkoitan samanlaista oloa kuin viime kerrallakin - tiedostan itselläni olevan enemmän pieniä lihaksia kuin olen ymmärtänytkään. Tämä taas johtuu siitä, että isoja "lihaksia" (ei minulla mitään lihaksia ole, läskit siellä vaan sulaa) kuumottaa jännästi esimerkiksi vatsassa ja reisissä. Vastaavasti pienemmät lihakset nykivät hassusti.

Harmittaa vaan, että sellainen asia kuin hampaasta lohjennut paikka ja siitä aiheutuva särky haittasivat menoa. Kadotin lauantaina puolet isosta poskihampaan amalgaamipaikasta, ja nyt se on alkanut enenevässä määrin muistuttaa olemassaolostaan eli huomenna on pakko yritää saada hammaslääkäriaikaa, sillä tämä kipu ei ole kivaa.

Täytyy kotona kaikessa rauhassa testata tällä kertaa tekemiämme erikoispunnerruksia, sillä niitä en pysynyt tekemään kuin pari, koska sitten alkoivat pohkeet krampata, ja siinä ei paljon punnerreta, jos molemmat jalat nykivät kivikovina. Pitäisi ilmeisesti opetella punnertamaan jalat suorina, jos kerran nykyinen polvet koukussa asento käy pohkeiden päälle. Mutta kun jalat suorina punnerrettaessa tahtoo asento lipsua ja mennä sellaiseksi kuin vieressäni jumppaavalla täti ihmisellä, joka makasi melkein selällään, kun piti olla kyljellään, ja jonka punnerruksissa takapuoli oli ainakin puolen metriä käsien yläpuolella (jos oikeaoppisesti pitäisi kai nenän ja lantion kulkea linjassa siis olla yhtä etäällä lattiasta). Joka tapauksessa tällainen kipu on kivaa...

Nyt ilmeisesti pitäisi tehdä niin kuin äiti neuvoi ja kaivaa äkisti mittanauha esiin ja katsoa tuleeko tuloksia esim. kuukaudessa, sillä nyt olisi viimeinen tilaisuus tehdä aloitusmittaukset. Minä yritin vetää koko jutun leikiksi ja todeta, että sen huomaa sitten, kun vaatteet tippuvat päältä - jotenkaan en osaa olla niin tavoitehakuinen, että alkaisin vaa'an ja mittanauhan kanssa jumppaamistani mittaamaan. Minulle riittää se, että minun on hyvä olla ja kuten jo todettu kipu ON kivaa.

Poistoja - 5 poistoa vaatekaapistani

Tämähän tarttuu kuin tauti, tätä on syytä varoa! Vilkaisin äskettäin vanhoja kirjoituksia ja katsoin, että edellinen poistolista oli kirjoitettu ihan syyskuun alussa eli käytännössä ne ovat sitten ikäänkuin elokuun poistoja eli nyt pitäisi sitten löytää syyskuulle vastaavat.

Ensimmäinen poisto: musta kevyesti topattu takki, joka tuli jonkin ostamani huutonettipaketin mukana ehkä noin vuosi, kaksi sitten. Ajasta, jonka se on kaapissani lojunut ei valitettavasti ole tosiaan mitään sen tarkempaa hajua, mutta tämä on varmaa tietoa: koskaan en ola kyseistä takkia käyttänyt. Se on hivenen liian iso ja itselläni on vielä toinen aivan samanlainen, mutta yhtä kokoa pienempi - se saa jäädä kaappiin toistaiseksi. Luotan tässä kohtaa jälleen homeopaattiseen viisauteen, taudin vie se, mikä on taudin tuonutkin, toimikoon sama siis vaatteiden suhteen. Laitetaan siis huuto.nettiin myytäväksi.

Samalla vintinmylläysreisulla löytyi toinenkin poisto. Tätä olen myös pitkään katsellut siellä ja miettinyt maltanko luopua vai käyttäisinkö vielä joskus. Nyt sitten tulin siihen päätelmään, ettei taida olla mitenkään välttämätön, kun kerran on tähän asti saanut vintissä olla. Kyseessä on siis 3/4 mittainen keskiruskea nahkatakkini. Ostin sen aikanaan lähes uutena, ihan uudenveroisessa kunnossa Tampereelta kirpparilta - maksoi peräti 200 markkaa, mikä oli silloisen opiskelijan budjetissa paljon, mutta kun se oli minun väriseni ja ihan uutta vastaava ja tarvitsin takin ;-). Ja kyllä minä tätä oikeasti käytinkin, monta vuotta Tampereella ja monta vuotta täällä nykyisessä kotikaupungissanikin, vintissä se on ollut vain viimeisen vuoden. Kiikutin sen kaikessa hiljaisuudessa sinne, kun meinasin kerran kaatua pyörällä sen takia, että helma jäi satulan taakse kiinni. Kohtuullisessa kunnossa tuo näkyy olevan edelleen eli siirrän tämänkin siihen huuto.nettiin laitettavien kasaan.



Kolmantena ikäviä yllätyksiä alusvaatelaatikosta (ja ilman kuvia) edellinen pesukierros oli saanut taas yhdet käyttöalkkarini levähtämään totaalisesti eli roskiin, roskiin, roskiin vaan... Ei niistä ole edes siivousvälineeksi tällä kertaa.

Neljäntenä lisää ikäviä ylläreitä samasta paikasta. Olen kasvanut ulos viininpunaisista pitsirintaliieistäni - harmittaa vietävästi, kun ovat niin kivan väriset. Ympärysmitta kyllä riittäisi, mutta kun kuppien koko ei piisaa, vaan sisältö tursuaa yläkautta ulos tai pullahtaa alakautta pois. Äitini on pienempi povinen eli täytynee viedä hänelle kokeiltavaksi, josko nämä sopisivat hänen käyttöönsä.

Samaan osoitteeseen päätyy myös viides poisto. Olen pitkällisen kipuilun ja harkinnan jälkeen päättänyt luopua vaaleanvihreästä Luhdan takistani. Se on palvellut minua uskollisesti 14 vuotta, mutta nyt sen on aika väistyä eläkkeelle. Jos joku puristelee kauhistuneena päätään, niin on syytä ottaa huomioon, että sen hankintahinta oli aikanaan lähes 500 markkaa, mikä oli silloin paljon, paljon rahaa. Tämän takin kohdalla pitää kyllä ihan konkreettisesti paikkansa se, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, sillä harvempi vähemmän laadukas takki olisi varmaan kestänyt tuota 14 vuoden käyttöä ja takkia on tosiaan käytetty, pidetty ja pesty ja se on edelleen ihan kuosissaan(tarkoittaa sitä, että ei näytä ikäiseltään ja on siisti). Syy miksi siirrän sen maalle, äitini puutarhatyövaatteeksi, on yksinkertaisesti sen ikä ja väri. Se alkaa olla liian mieleenpainunut ja minulla on tunne, että työkaverini ajattelevat, ettei minulla ole muuta takkia, kun vuodesta toiseen käytän tuota samaa epämuodikkaan vihreää. Pakkohan se on myöntää, että läheltä näkee myös sen, ettei takki ole uusi vaikkakin on ihan siisti, joten sille paras paikka on jatkaa palvelustaan perunamaanlaidalla, vaikka ikävä minun sitä tulee, uskollista vanhaa ystävää.

shoppailua

Minut on vallannut pahemman luokan shoppailuvimma ja itse asiassa alan huolestuna asiasta. Eilenkin oli töiden jälkeen ihan pakko päästä kaupoille, hyvänä syynä tosin toimi se, että Citymarketissa oli mammuttimarkkinat ja Euromarketissa Syysmarkkinat. Jälkimmäisestä lähdimme hakemaan matkalaukkua, kun siellä oli kohtuukokoinen laukku huippuhalvalla, ja sellainen muuttikin meille. Tosin on pakko myöntää, että se näytti liikkeessä isommalta kuin kotona eli nyt on ihan tosissaan alkanut epäilyttää, että tuliko sittenkin ostettua liian pieni...

Citymarketissa kuolasin sekä viininpunaisia korkonilkkureita sifonkinauhoin että liloja saappaita. Ensimmäisiin oli joku hölmö mallisuunnittelija piirtänyt sauman ihan väärälle kohtaa eli istuvuus ei ollut hyvä. Lopullisena syynä siihen, miksi jäivät hyllyyn, oli 119 euron hintalappu, se on sentään aikas paljon liikaa markettikengistä. Sovittelin myös puna-valkoisia polkadot balleriinoja, mutta nekään eivät 10 euron edullisesta hinnasta huolimatta vielä muuttaneet meille. Odotan aikaa, jolloin ne siirtyvät 5 euron alekoriin ja käyn sitten hakemassa ne. Violetit saappaat olivat vetoketjuttomat eli en sitten saanut niitä edes kunnolla jalkaan, joten hyllyyn jäivät nekin.

Pienenä lievityksenä sielulleni ostin mammuttitarjouksesta kahdet nahkahanskat. Toiset luonnonvalkoiset ja toiset jännittävän punaiset. Nuo punaiset eivät oikein ole violettia, eivät viininpunaista eikä fuksiaa vaan jotain siltä väliltä. Ovat kuitenkin yhteensopivat tumman viininpunaisen pörröhuivini kanssa. Todellinen väri on jotain alla olevien kuvien väliltä.




Luonnonvalkoiset voi asustaa sillä kaverini Anun Pietarista tuomalla unelman ohuella käsintehdyllä pitsisellä villahuivilla. Harmaa villakangastakkini ja musta toppikseni palvelevat siis vielä tämän talven uusilla asusteilla tuunattuina.


Harkitsen vakavasti uusia postauksia aiheesta: 5 poistoa vaatekaapistani part 2 ja 5 poistoa kosmetiikkakaapistani, sillä huomasin tänä aamuna, että kumpaankin löytyisi varmaan aihetta ainakin neljän kohteen verran, joten nyt täytyy vain keksiä ne viidennet kohteet molempiin ja sitten kirjoittamaan.

liikennekäyttäytyminen

Rakas puolisoni väittää, että kunnostaudun hyvinkin usein liikenteessä kyseenalaisella tavalla. Tällä hän ei suinkaan tarkoita ylinopeutta, sillä suhteellisen painavaan kolmekutosen kaasujalkaani hän on jo tottunut ja johtaa silti edelleen ylinopeussakkotilastoamme 2-1. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että tämä on siis kautta aikojen tilasto. Kun meillä on ollut ajokortit yhteensä yli 30 vuotta, niin sakkoja tulee keskimääräisesti yksi kymmeneen vuoteen). Se, mitä puolisoni tarkoittaa liikenteessä kunnostautumisella voitaisiin kuvata myös termillä "maantieraivo", lavea sanaisemmin ilmaistuna (lainauksia Herra Kirjoituksen kommenteissa) autossa on kabiini täynnä hosuvia nyrkkejä ja heiluvia keskisormia. Enhän minä sille mitään voi, jos tietyt autoilijat eivät osaa liikennesääntöjä ja ajavat kuin pellossa, mitä itse en koskaan tee;-) , sillä peltokulkuneuo on traktori, täytyyhän minun jotenkin päästä kertomaan pohojalaisella mallilla, että "moon oikias ja soot vääräs".

Olen ihan tosissani pyrkinyt siistimään käytöstäni ja keskisormen heiluttelun sijasta nykyään kiroilen itsekseni näitä tumpeloita. Mopoautot ovat erityisen usein kiroiluni kohteena, sillä niiden kuljettajat kuvittelevat sekä hallitsevansa liikennesäännöt että omistavansa Euroopan, eikä kumpikaan ole totta. Jos minulta kysyttäisiin, niin moisen härvelin rattiin pääsemiseksi pitäisi kyllä olla pakollinen autokoulu siis jotain muutakin kuin jokin olematon teoriakoe, joka on vielä laadittu niin, että veikkaamalla voit voittaa. Väistämisvelvollisuuksista ja etuajooikeuksista suurimmalla osalla noista kuskeista ei ole hajuakaan, esimerkiksi sellainen asia, ettei suojatien eteen pysähtynyttä autoa saa ohittaa pysähtymättä, on ihan hukassa, nimimerkillä muutaman kerran melkein mopoauton alle jäänyt.

Eilen kuitenkin sain tuta esimerkin voiman niin konkreettisesti, että yritän jatkossakin olla kiltimpi. Tulin pahimpaan ruuhka-aikaan yhteen kotikaupunkini pahimmista ruuhkaristeyksistä eli autoja oli täkäläisen mittakaavan mukaan liikkeellä runsaasti. Kyseiseen pääkatuun liittyy oikealta tie, josta liikenne tulee kolmion takaa eli ei mitään mahdollisuutta päästä etenemään ilman pitkää odotusta tai toisten joustavuutta ruuhka-aikana. Muutama auto ennen minua pari autoilijaa päästikin yhden auton kerrallaan tuolta oikean puolen jonosta, joka oli venynyt jo kymmenen auton mittaiseksi. Niinpä minäkin sitten omalla vuorollani päästin erään nuoren miehen eteeni ja sain palkaksi ystävällisen hymyn- eleeni siis huomattiin. Hauskinta oli seurata peräpeilistä, miten useampi auto minun jälkeeni toimi samoin ja liikenne sujui kohtuullisen ripeästi ainakin siihen asti, mitä peruutuspeilistä pystyin seuraamaan.

Täytyy toivoa, että jossain kohtaa omallekin kohdalleni tulee vastaava tilanne ja joku päästää minut eteen. Erityisesti toivon sen tapahtuvan silloin kun pyörällä yritän polkea kaatosateessa töihin tai kotiin. On uskomatonta, miten autoilijat silloin painavat kaasua, kun näkevät toisen olevan pyörän kanssa liikkeellä ja tulossa suojatielle, eikö sillä kohtaa pitäisi ajatella, että itsellä on sentään katto päällä ja kuivaa sisällä, kun se pyöräilijä painaa märkänä vesisateessa. Tuntuu, vaan, että useimmat täällä päin etsivät vielä sen reitin, josta eniten saa vettä räiskittyä pyöräilijän päälle ja ajattelevat, että ei sillä ole väliä, kastuu se kuitenkin. Ja tässä kohtaa lupaan edelleen näyttää keskaria, jos joku edes puoliksi tahallaan ajaa lammikosta ja kastelee minut pyörän kanssa liikkuessani.

Lisäksi harkitsen edelleen vakavasti ehdotaa törppöpalstaa paikalliseen isoon sanomalehteen. Tälle palstalle voisi kirjoittaa tilanneselostuksen ja laittaa rekisterinumeron ja/tai hyvän kuvauksen kera ilmi ne autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat, jotka töpeksivät liikenteessä. Lukijat voisivat sitten äänestää kenestä tehdään viikon törppö... Eikä muuten kestäisi varmaan kuin viikon, jos sitäkään kun voittaisin itse tuon tittelin...

kynsikriisi

Minä elän keskellä kriisiä, ensimmäisenä kriisin aiheena on se, että haluaisin uuden pään, vanha alkaa lahota. Liekö lahoamiseen syy tämän aivoja hautovan karvakasan paksuudessa ja vielä vähän lisää paksuutta siihen haluaisin = tahtoo hiuspidennyksen, omat ei pisaa, kun niitä on liian vähän. Mutta entä tämän lahoamisen seuraukset: tänä aamuna kävi näet niin, että minun piti tänne harrastustyöpaikkaan tullessani ottaa mukaani kynsilakka ja aamun lehti. Molemmat unohdin. Lisäksi olen tällä viikolla kadottanut sen äidin varta vasten minulle tekemän ja kirjaileman kännykkäkotelon - ja sekin harmittaa suunnattomasti. Pääni siis alkaa olla siinä kunnossa, että se pitäisi pistää vaihtoon ja pian.

Kynsikriisiä taas aiheuttaa se, että haluaisin uudet kynnet. Minulla on monta kivaa ideaa siitä, miten kynsikristalleja voisi hyödyntää tai tarroja laittaa tai tai tai. Kynnet pahukset vaan ovat edelleen niin kamalassa kunnossa, ettei toivoakaan mistään hörhellyksistä vielä pitkään aikaan.

Onneksi kynnet ovat sentään kasvaneet hivenen, lomaviikon jättisiivouksen jälkeen ne olivat kyllä sellainen näky, etten soisi sitä pahimmalle vihamiehelleni. Käsiä särki ja kynnet tosiaan tuntuivat irtoavan kiinnityskohdistaan, kynsinauhat olivat osin kuivaa korppua, osin veristä mössöä ja kynnet repeilleet ja lohkeilleet niin syvältä, että häijyä teki. Nyt ne sentään ovat kasvaneet niin, että useimmat ulottuvat jo lihan ulkopuolelle. Pitkään aikaan niistä ei kuitenkaan tule pitkiä ja kauniita, sillä niissä on edelleen vikaa, vikaa, vikaa...

Kynsiäni tuijotellessani kuvittelen, että niissä olisi noin yksi kolmasosa vaurioitunutta ja loput tervettä. Suunnilleen saman verran on kynsilakan värjäämää osaa kynnessä - olisi pitänyt ostaa aluslakka jo vuosia sitten. Minusta aluslakan käytön jälkeen värjäymiä ei ole tullut, ei ainakaan vastaavassa määrin kuin ennen sen käyttöönottoa.

Lisäkriisin paikka on se, että minulla on Oriflamen hyvä kynnenkovettaja, joka on tosiaan tehokas ja auttaa kynsien lohkeamiseen ja liuskottumiseen. Siinä on vain se ongelma, että se värjää kynnet keltaisiksi ja sitä taas en tässä tilanteessa halua, kun ei oikein voi vetää värillistä kynsilakkaa kellastumien päälle, sillä se kiinnittäisi kaikkien huomion töppökynsiini. Keltaisia kynsiä ei kuitenkaan voi myöskään pitää ilman tuota värilakkaa, koska sitten se ainakin kiinittää kaikkien huomion ja näyttää lisäksi ihan mielettömän epäsiistiltä. Minulla on silloin yleensä spurgumainen olo ja lisäksi pohdin jatkuvasti, että paljonkohan ihmiset ajattelevat minun polttavan, kun on kädet sellaisessa kunnossa.

Yhtään huippuratkaisua tuohon ongelmaani en ole keksinyt eli ideoita otetaan vastaan. Keskitason ongelman ratkaisukeinona toimii se, että lakkaan kynnet Y.R:n kynnenkovettajalla, joka ei ole lainkaan yhtä tehokas kuin Oriflamen vastaava, mutta ei myöskään kellastuta kynsiä yhtä paljon kuin OF-tuote. Yritän tällä kertaa tyytyä ihan vain kirkkaaseen kovikelakkaan ilman mitään koristeita ja uskottelen itselleni, että jos olen kiltti tyttö ja jaksan vielä pari viikkoa näitä mitään sanomattomia kynsiä, ne kasvavat sen verran, että voin tehdä niistä oikein kivat.

Liikuntaa ja ylitöitä

Takana on lyhyt kymmenen (10) tunnin työpäivä, joten ajatukset ovat myös sitten sitä samaa tasoa. Yhtä hyvin tosin kirjoituksen nimi voisi tällä kerralla olla "miljoona, miljoona asiaa" tai ainakin sellainen tunne minulla on, että noin sen verran asioita on kesken.

Aloitan kuitenkin eilisestä jumpasta, joka oli todella tehokasta ja mukavaa. Jopa niin mukavaa, että kieltäydyin tekemästä kahta ylityövuoroa sen takia, tarjolla olisi ollut kaksi maanantai iltaa (ensi maanantai ja seuraava) ja juuri kun olin kirjoittamassa nimeäni niiden kohdalle, muistin jumpan ja päätin olla tekemättä niitä. Se on todella paljon se, melkein missä muussa tilanteessa tahansa olisin ilman muuta ottanut vuorot ja jättänyt jumpan tai muun väliin. Ilmeisesti jumppa sai aivonikin vapisemaan, kun näin toimin. Lihaksistossa se ainakin tuntui, sillä ennen venyttelyn alkua tuntui, että kaikki lihakseni vapisivat, nykivät ja värisivät. Tänä aamuna ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen kipeältä mistään eli ilmeisesti hyvät venyttelyt todella toimivat.

Tänään vietän koti-iltaa pitkästä aikaa ja viimeistä kertaa pitkään aikaan, sillä edessä (ja takana) on kohtuullisen kiireinen viikko. Työtunteja tälle viikolle kertyy vaatimattomat 67 eli ei siinä paljon ehditä kotona olla, tosin töitä on seitsemänä päivänä viikossa eli ei se ihan mahdotonta määrää päivää päälle tee. Sen vuoksi tämä ilta on käytettävä sitäkin tehokkaammin. Tiskit odottavat tiskaamista ja pyykit parsimista, pesukone pyörittää pyykkiä ja hiukset ovat kuivumassa, blogiakin yritän kirjoittaa ja toista lukea...

Hiuksista kävin itseni kanssa pitkän ja hartaan taistelun ja lopulta Herra Kirjoitus voitti eli kävin viikonloppuna parturissa ja tulin takaisin hiukset edelleen pitkinä - tosin uudella vanhalla värillä varustettuna. Päälinen on vaalea, vieläkin vaaleampi kuin edellinen ja alaosa tumma suklaanruskea. Voin siis tarpeentullen olla brunette tai blondi ja vedota aina siihen.

Nuo alla olevat unelmat palautin sitten tänään sydän verta vuotaen, sillä ne eivät olleet sopivat. Olivat mokomat niin matalaa mallia, että kun sain ne tungettua jalkaani, en saanut enää vetoketjua kiinni. Eivät siis muuttaneet meille, elän toivossa, että löydän jostain lähes näiden punaisten unelmien kaltaiset ja sopivat kengät.
Töiden jälkeen sovin treffit herra Kirjoituksen kanssa kaupungille - sellaisella tasolla alkaa olla tämän meidän aviolelämämme, että treffaamme toisiamme kaupungilla. Kävimme näet hakemassa jotain pientä muistaaksemme herra Kirjoituksen siskoa ja hänen avokkiaan kihlautumisen johdosta. Kihloja on tosin vaihdettu jo tovi sitten, mutta nyt vasta meidät on kutsuttu kaffeelle heidän luokseen, mikä antaa hyvän tilaisuuden pienen lahjan antamiseen. Tällä 20 minuutin kaupunkikierroksella huomasin, että joku oli taas ripustanut Donna Doriksen ikkunaan jotain juuri sellaista, jonka ehdottomasti haluaisin (noissa ikkunoissa on yleensä aina jotain sellaista, jota haluaisin, mutta tähän asti olen onnistunut välttämään kiusauksen ja ollut poikkeamatta kauppaan). Tällä kertaa himoni kohteena oli aivan ihanan vihreä laukku, juuri samanvärinen kuin vihreät lemppari silmälasini. Samalla ikkunalla oli kyllä myös erittäin mielenkiintoinen koiranmuotoinen laukku, tuohon vihreään laukkuun sopiva vyö ja helmet. Viereisellä ikkunalla oli viininpunaiset nilkkurit ja niihin sopiva laukku - ja ne ovat se syy, joka todennäköisesti ajaa minut pikapuoleen poikkeamaan liikkeessä ja pahimmillaan käy niin, että tulen kahden laukun ja yksien kenkien kanssa takaisin.

Onneksi tämä blogi mahdollistaa tällaisen välipuuhastelun, sillä hoidin tässä välillä muutaman asian: kävin virittelemässä lyhdyn ja kynttilän parvekkeelle (sillä nyt on jo iltaisin riittävän pimeää kynttilöitä varten), tiskasin, järjestelin huushollin siistiksi, hoidin parsimukset ja ladoin pyykin kopaan odottamaan kuivumaan vientiä, niin lisäksi lukaisin Nelliinan blogin ja sain taas kirppiskärpäsen, että joku voi löytää kirppikseltä kaikkea noin kivaa. Sen lisäksi törsäsin huutiksessa kolme euroa yhteen meikkipakettiin (kolme pientä hajuvettä, kaksi luomiväriä, rajaus, 6 minihuulipunaa, kynsitarroja ranskalaiseen manikyyriin), siis kolme euroa postikuluineen. En millään jaksa kirjoittaa valokuvien saatteeksi kirjettä (viimeinen asia päivän työlistaltani kunhan pyykit on viety kuivumaan), minun pitäisi lähettää kuvat sedälle ja hänen vaimolleen, ilman kirjettä en voi lähettää ja juuri nyt en jaksa kirjoittaa eli jääköön odottamaan huomista tai ylihuomista...

Rääsyläinen part 2

Tänä viikonloppuna sitten viirasi sen verran pahasti, että otin (tuota otatin) kuvatkin muotipostaustani varten. Mitään uutta ei valitettavasti ole tarjolla, sillä äiti oli pyöräyttänyt parin viikon takaiset työvaatteet pesukoneessa ja ne samat olivat jälleen käytössä. Rääsyläinen vol. 1 on nyt sitten höystetty kuvilla.

Tähän on ihan pakko liittää vielä tämän viikon mainoskuva, tässä on sitä jotain. Herra Kirjoitus sanoo, että se muistuttaa epäilyttävästi minua:



Mitä mieltä olette?

Meikkausta julkisilla paikoilla

Aihe hiipi jotenkin kummasti mieleeni, kun perjantai-aamun kiiressä lähdin ilman maalin hiventäkään liikkelle. Tämä valitettavasti kuuluu tyypillisesti maallelähtö perjantaiden maailmaan, en useinkaan jaksa laittaa kaikkea valmiiksi jo torstaina illalla tai olen silloin myöhään töissä tai jokin muu (teko)syy estää minua valmistautumasta seuraavana päivänä töiden jälkeen tapahtuvaan maalle lähtöön. Niinpä sitten aamulla yritän hirveässä kiireessä hoitaa kaikki mahdolliset asiat valmiiksi, muistaa pakata kaiken oleellisen ja niin edelleen. Useimmiten sitten käy niin, että kaiken tai lähes kaiken muun ehdin saada valmiiksi, mutta oman naaman kohdalla aika loppuu. Lisäongelmaa tuossa liikkeelle lähdössä aiheuttaa neuroosi, jonka mukaan kodin pitää olla siisti kun sinne palaa tai jos ei palaakaan, niin sitä suuremmalla syyllä sitten. Niinpä minä tänä perjantai aamuna vielä viimeiseksi työkseni tiskasin tiskit ja istutin onnenbambun sille hankkimaani uuteen taikamultaan (tästä voisin vaikka kirjoittaa uuden kirjoituksen, niin ihana tuo löytö minusta on), kun en voinut jättää multaa odottamaan Ultima Thule- kannuun, jottei se vain värjää kannua. Multa on niin uutta, etten voinut olla 100% varma asiasta.

Tällä kertaa sade ja hämäryys toimivat hyvinä tekosyinä ja kun vielä kiskoin päälle hupullisen takin, jonka huppu ulottui melkein peittämään kasvot, uskoin olevani suojassa, varsinkin kun liikuin autolla, jossa on värilliset ikkunat eli sisään näkee huonommin kuin kirkkaista ikkunoista. Jotenkin meikittä liikkuminen sai olon tuntumaan alastomalta.

Pakko minun on silti myöntää, että vierastan meikkaamista julkisilla paikoilla ja julkisissa kulkuvälineissä. En missään tapauksessa voisi kuvitella meikkaavani samalla kun itse ajan, pari kertaa on käynyt niin, että on ollut ihan välttämätön pakko tehdä hätämeikki autossa herra Kirjoituksen ajaessa, eikä se oli mitään kivaa puuhaa se. Julkisilla kulkuvälineillä liikun muutoinkin niin harvoin, että sitä ei oikein voi tähän esiin nostaa, sillä pääsääntöiset kulkuvälineeni ovat polkupyörä, oma auto ja omat jalat, ja missään näistä meikkaaminen ei oikein onnistu.

Se, mitä julkisesti teen, on huulipunan tai -kiillon lisääminen(tämä ihan ok esim. ravintolassa, en edes osaa huomioida asiaa, käy niin luonnostaan) tai sateen/lumen aiheuttamien valumien/karisemien pikainen korjaaminen = poispyyhkiminen (en tee niin mielellään, mutta mieluummin korjaan, kuin olen panda), mutta se, että tekisin meikin alusta asti, niin kiitos ei. Sellainen puolijulkinen paikka kuin työpaikan pukuhuone, on vielä ihan ok, siellä minä perjantaisenkin meikkini tein, mutta silti toivon aina, ettei kukaan muu ilmestyisi häiritsemään meikin tekoani. Tämän hartaan toiveen olen lisännyt erityisesti sen jälkeen, kun olen ryhtynyt laittamaan meikkivoiteen sormin. Tähän muutokseen on montakin syytä, ensimmäisenä se, että aloin epäilemään meikkisienten hygieniaa (yksi niitä harvoja meikkijuttuja, jota en jaksanut joka meikkauksen jälkeen puhdistaa) , toiseksi hävikki eli meikkisieneen uppoavan meikin määrä on melkoinen, kolmas syy on se, että nyt käyttämäni Lumenen meikkivoide levittyy paremmin käsin kuin sienellä ja neljäntenä vielä se, että unohdin tässä taannoin ostaa meikkisieniä eli tyhjästä on paha nyhjästä.

Jos joku siis meikkaa julkisesti, esimerkiksi ruuhkabussissa tai junassa ja minä satun olemaan katseluetäisyydellä, on sitten ihan itse aiheutettua, jos tuijotan. Ihan varmaan katselen, koska a) olen utelias näkemään onnistuuko meikin teko ko. paikassa ja b) kalastan itselleni kaikki mahdolliset tekniikkavinkit. Ihailen ihmisiä, jotka onnistuvat tuossa, mutta kuten jo noin sadannen kerran todettu: ei ole mun juttu. Meitä on tässä asiassa yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, jos jotakuta juttu kiinnostaa, niin lisäinfoa löytyy täältä ja täältä.

Mikä tuossa sitten mättää? Ensimmäiseksi se, etten halua kenenkään tuollaisessa paikassa näkevän minua meikittä. Toiseksi se, etten halua itselleni tehtävän sitä, mitä muille teen eli tuijottavan ja vahtivan meikinteon etenemistä. Kolmas asia on hygienia, miten voin estää sen, ettei vieruskaveri tai lähellä istuvat köhi kaikkia pöpöjään avonaisiin meikkeihini ja sitten minä vedän ne naamaani. Meikkejä kun ei voi ottaa suljetuista pakkauksista ja esim. puuteri tai ripsiväri on melkoinen bakteeripesä.

Tähän asti meikkisieni on ollut se akilleen kantapääni, sitä en ole pessyt läheskään joka kerta meikkiä levittäessäni, mutta en missään tapauksessa voisi kuvitella päästäväni esim. ripsentaivuttimiani tällaiseen kuntoon. Siveltimetkin pesen noin kerran kuussa, puuterivipan samoin - eli sitäkin pitäisi lisätä, kerta viikkoon olisi ehkä sopivampi ajoitus. Vaikka olenkin ihan rehellisesti sanottuna nuuka, niin meikkejä kyllä olen hävittänyt ja hävitän, jos tuntuvat epäilyttäviltä, sillä niissä suoritetulla nuukailulla voi olla kalliit ja kauaskantoiset seuraukset vrt. ihotautilääkäri, lääkkeet, naamari, joka täytyy hankkia peittämään tulehtunut naama hoidon ajaksi tai loppuelämäksi jne. Puhumattakaan siitä julkisesta häpeästä, kun naama on kuin naapurin naurispelto. Muutama roskiin heitetty tuubi tai purnukka on loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä, että kasvot ja iho pysyvät kunnossa. Ja ei, en todellakaan itse ole kokenut mitään vanhojen meikkien aiheuttamia ihotulehduksia, mutta tiedän niitäkin ihmisillä olleen.

Pyrin olemaan meikkieni kanssa yhtä huolellinen kuin muunkin elämäni kanssa, ne eivät esim. loju irtonaisina käsilaukkuni pohjalla kuin harvoissa poikkeustapauksissa, vaan kulkevat omassa pussukassaan, joka sekin pestään ja vaihdetaan aika ajoin. Kyniä, joissa ei ole tulppia, en koskaan kuljeta mukanani ja tietenkin säästän varakorkkeja loppuun käytetyistä kynistä, jotta on mistä ottaa, jos jostain kynästä hajoaa korkki. Minulla on oma tyylini myös ripsivärien suhteen, omistan niitä viisi tai kymmenen, en ole ihan varma, mutta niistä on käytössä korkeintaan kolme kerralla. Yksi tai kaksi (yleensä yksi) arkikäytössä (esim. ruskea ja musta, musta&vihreä jne) ja yksi parempi (ja kalliimpi) juhla- ja edustuskäyttössä ja muut ovat avaamattomia, jotta säilyvät hygieenisinä. Käytän yhtä ripsaria maksimissaan sen 6kk, mitä valmistajat suosittelevat. Merkkaan tussilla putkiloon, milloin avattu ja vaihdan 6 kk kuluttua, yleensä silloin käy niin, että ostan uuden paremman ripsarin ja otan tuon vanhan paremman arkikäyttöön. Tässä kohtaa on kyllä pakko tunnustaa, että kulutan ripsiväriä sen verran runsaasti, että useimmat loppuvat tai alkavat rapista jo ennen puolta vuotta. Siksi noita arkivärejä on varastossa enemmän, koska suhde on se, että yhtä juhlaväriä kohti kuluu kaksi tai kolme arkiväriä, jos ajatellaan tässä vielä, että juhlavärin käyttöaika joustaa hieman tuosta puolesta vuodesta. Myönnän heti, ettei se ole järkevää, koska yhtä lailla ne pöpöt niissä purtiloissa kasvavat veti niitä sitten naamaan kerran viikossa tai joka päivä.

Miten sitten toimin siinä tilanteessa, jos olen hankkinut ripsivärin, joka ei tunnu hyvältä sitä kerran käytettyäni? En aikanaan pistä sitä myyntiin huuto.nettiin - ripsivärejä en osta enkä myy käytettyinä ja ihmetyttää ihmiset, jotka niin tekevät. Käyttämättömiä toki voin ostaa ja tarpeen tullen myydäkin, mutta käytettyjä en. Eli roskiin menee se ripsiväri, josta en pidä, tosin yleensä yritän sietää sitä vähintään kuukauden, mikäli kyse ei ole siitä, että tuote aiheuttaisi iho-ongelmia tms. vakavaa, jotta tappiot tulisivat minimoitua. Luomiväri käytettynä tai huulipuna, menettelee ja on ok, sillä pinnat saa puhdistettua, mutta kuten jo todettu ripsiväri on vähän toinen juttu...

Mites minä tallaisen hurskastelun ja moraalisaarnaamisen tielle lipesin, kun tarkoitus oli kirjoittaa meikkaamisesta julkisilla paikoilla. Ilmeisesti kaikki oleellinen aiheesta tuli sanottua, kun kerran mentiin jo ihan naapurin tontille. Lopettakaamme siis tällä erää, vaikka näihin aiheisiin varmaan palataan vielä.

Muokkausta

Syksy on selvästi saanut pienissä harmaissa soluissani jonkin osan nyrjähtämään pahasti raiteiltaan. On tapahtunut jotain sellaista, mitä ei ole nähty sitten hamojen opiskeluvuosieni ja niistä on sentään pitkä pitkä aika.

Minä olen ilmoittaunut jumppaan ja nuukana ihmisenä, koska kyse on maksullisesta harrastuksesta, aion olla mukana aina kun se vain mitenkään on mahdollista, sillä kysessä on lukukausimaksullinen juttu. Ja jotta olisin tavoilleni uskollisesti ylimitoitetun liitoitteleva tässäkin kohtaa- jumppia ei ole yksi vaan kaksi.

Tiistaisin meillä on työkaverien kanssa oma jumppa, sellainen tunnin rykäisy kaikenlaista sekalaista. Tarjolla on bacea, spinningiä ja gymstick-jumppaa. Näistä viimeisin on ehdoton suosikkini. Meillä oli vastaavanlainen ryhmä jo viime keväänä ja kivaa oli. Keskisuuren kädenväännön tosin jouduin asiasta käymään, sillä jumppaa järjestänyt henkilö olisi halunnut sen maanantaiksi maksoi mitä maksoi (olisi ilmeisesti sopinut hänen aikatauluihinsa parhaiten niin) ja minulle ei maanantai sattuneesta syystä käynyt. Onneksi porukasta löytyi useampi muukuin "ei maanantai"- ihminen, eikä yhtään "ihan pakosta maanantai"-ihmistä, niin jumppa on sitten tiistaina ja maanantain noin pyhittää jollekin muulle.

Maanantaisin minä näet osallistun työväenopiston naisten kuntocokctailiin. Luvassa on ensi maanantaista alkaen puolitoistatuntia jumppaa, voipi olla aika tappava annos, mutta kun esitteessä lupasivat sen sopivan kaikienikäsille ja -kokoisille naisille. Tässä on kieltämättä se vaara, että ryhmässä on kaikki muut joko senioiri-ikäisiä himoliikkujia tai sitten himoliikkujia ilman senioria ja minä virttyneen t-paidan ja vanhojen trikoiden kanssa joudun häpeämään jonnekin nurkkaan sen neljännen vatsalihasliikkeen jälkeen, kun muut vaan jatkavat ja jatkavat ja minä läkähdyn...Enkä aio käyttää tätä tekosyynä uusien jumppavaatteiden hankintaan, mikäli jumppa on sellainen, etteivät t-paita ja trikoot/verkkarit/pyöräilyshortsit käy, olen väärässä paikassa. Jos oikein muistan, niin jossain laatikon pohjalla on vielä ainakin yhdet sellaisetkin urheilutrikoot, joissa on laput kiinni eli ei siis koskaan käytetty, vaan ovat kaupasta päätyneet kaappiin ja sinne jääneet. Urheilurintsikoitakin löytyy kahdet eli niilläkin pitäisi tulla toimeen.

Edelleen kaipaan vanhaa kunnon bailatinoa, mutta ehkä sellainenkin tunti vielä löytyy. Jos vaikka kevätpuolella sitten kokeilisi sitä, kun nyt ensin on aloittanut näillä perusjutuilla. Jos siis olen ensi viikosta eteenpäin huonosti tavoitettavissa sekä virtuaalisesti että fyysisesti, se johtuu näistä uusista hienoista harrasteistani. Toivottavasti tuloksiakin näkyy sitten joskus.

Kirpparikierroksellekin mielitekisi, mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin hillitä itseni ja katsoa ensin onko tästä kropan muokkauksesta mitään iloa, sillä JOS siitä on iloa, löytyy myös kirpparilta vastaisuudessa enemmän ostettavaa eli kierroksen lykkääminen niin ollen kannattaa, kun on enemmän potentiaalista ostettavaa. Lisäksi - optimistisimmassa ja parhaimmassa tilanteessa voisi jopa käydä niin, että vaatekaapistani löytyisi uudet viisi poistoa ja syynä se, että vaatteet ovat liian isoja - minä tosin kyllä rakastan väljiä vaatteita, mutta kuitenkin toivossa on hyvä elää.

Viisi poistoa vaatekaapista

Lupasin tässä taannoin kirjoittaa muotipostauksen tuolla ylläolevalla otsikolla, siis viisi poistoa vaatekaapistani, kuvat valituista vaatteista ja perustelut, miksi ko. vaate on vaatekaapistani poistoon päätynyt. Lisäbonuksena voin vielä kertoa, mihin kyseiset vaatteet ovat päätyneet ;-).

Suurimmaksi ongelmaksi tässä muodostui se, ovatko sukat siis sukkapari yksi vai kaksi vaatekappaletta. Tasoituksen vuoksi päätin, että ne ovat vain yksi vaatekappale.

Ensimmäiseksi poistoon päätyi musta beigekuvioinen pitkähihainen mekko.




Mekko on ollut vaatekaapissani varmaan vuoden, jos ei kohta kaksi, tuli jonkin huuto.netistä ostamani vaatepaketin mukana. Rakastuin suunnattomasti sen ihanaan materiaaliin ja kankaan kuosiin, sekä decolteen alueen ihanaan leikkaukseen, mutta silti, jokin tökki. Olisiko ollut se, että mekko on selkeästi tehty odottajalle ja odotusmekolle minulla ei vielä ole tarvetta. Mekko siis korostaa kasvavaa masua ja uhkeita rintoja, jälkimmäinen on ok, mutta tuo vatsan korostaminen on ihan vihoviimeinen, mitä haluan vaatteideni tekevän. Tästä syystä mekko on jäänyt kaappiin, en ole sitä koskaan käyttänyt, sovittanut ehkä kerran, kaksi ja pari, kolme muuta kertaa hipelöinyt kangasta ja valitellut sitä, että kun mekko ei ole sopiva, niin ei ole sopiva.

Tämän mekon kohtaloksi koitui huuto.net, menköön sinne, mistä on tullutkin. En todellakaan malttanut heittää mekkoa menemään, sillä se on jonkun ammattilaisen tekemä, ompelujälki on todella siistiä ja decolteen kirjailut käsin tehty. Toivottavasti joku onnellinen odottaja löytää siitä itselleen hienon juhlamekon/käyttömekon, sillä kuten todettu, jos tätä menoa mennään, niin minä en ikimaailmassa tarvitse odotusmekkoa. Ja jos sellainen ihme tapahtuu, lupaan hakea sitten kaupasta ihka uuden = änkeydyn vanhoihin vaatteisiini niin kauan kuin hiukankin sovin ja vältän entistä tiukemmin kaiken uuden ostamista itselleni.

Toisesta poistosta en aio laittaa kuvaa, sillä se on privaattialuetta - poiston kohteena ovat minittäin hyvin palvelleet valkoiset perusmalliset alushousut, sellaiset, jotka naisten saunassa eräs yli keski-ikäinen itsevarmuuden huipentuma määritteli "seksin tappajiksi". Rouva tuijotti merkitsevästi minun peruspöksyjäni kiskoessaan omia desing-pitsiluomuksiaan jalkaansa, purin haavan kieleeni, jotta sain oltua kommentoimatta. Olisin nimittäin heittänyt, että alushousutko ne ainoat on, millä miehesi saat syttymään, meillä homma hoituu kyllä ihan muuten ja housut riisutaan sen verran noppeesti, ettei siinä ehdi katsoa onko ne valkoiset vai siniset ja löytyykö pitsejä vai ei ;-) . Koska olin anopin kanssa liikkeellä, päätin olla kommentoimatta asiaa. Nämä legendaariset alushousut ovat nyt kuitenkin tulleet tiensä päähän, sillä niihin on ilmestynyt strategiselle paikalle reikä. Jatkokäyttöön ne päätyvät, koska ovat hyvää puuvillaa: pestyäni ne, käytän ne pesurättinä seuraavan siivouksen yhteydessä ja hävitän sitten.

Kolmas ja neljäs poisto ovat sellaisia, joiden kimppuun herra Kirjoitus on käynyt viime ajat oikein urakalla huomauttelemalla aina ne nähdessään, että miten joku voi pitää noita ja eihän niistä ole mitään jäljellä ja reikää reiän vieressä jne., jne... Tässä siis olkaa niin hyvät Kaloriina vaatekamarin poisto numero kolme, siniset sukat:



Perusteluja poistolle ei varmaan juuri kaivata, sillä ne ovat - se pakko minunkin on myöntää - reilusti kuluneet ja ihan varmasti aikansa eläneet, vaikkeivät olekaan kuin 1o vuotta vanhat ;-). Jatkokäyttöön menevät nämäkin, sillä kuten todettu, eihän sellaisessa huushollissa, jossa kaikki kierrätetään, voi vaatteitakaan heitää noin vain roskiin. Nämä siis vedetään Sini-tuotteen mikrolastan päälle (yksi kerrallaan tietenkin) ja sitten niihin pyyhitään villakoirat sängyn alta. Samaan käyttöön päätyvät myös toiset sukat, nuo siniharmaat, jotka ovat vaatekaappipoisto numero neljä. Myös poistoperustelut ovat samat ja molempien kohdalla kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Nämä aarteet löysin joskus kauan, kauan sitten kotitaloni ullakolta, joten ihan rehellisesti en osaa sanoa, miten vanhat ne oikein ovat, mutta minua ovat hyvin sen kymmenen vuotta palvelleet. Lisään kuvan myöhemmin, ovat tällä hetkellä narulla pesun jäljilta kuivumassa.

Viimeksi ja viidenneksi kohteeksi valitsen sitten sen jonkin aikaa sitten suurena löytönä esittelemäni Modelian tummansinisen hameen. En jaksa ryhtyä muokkaamaan sitä, siirrän sen siis poistona ulos vaatekaapistani ja suuntana tietenkin mikään muukaan kuin huuto.net. Tästä hameesta siis on kyse:




Tämä postaus muuten taitaa antaa todella rehellisen kuvan siitä, mihin vaatteeni todella päätyvät. Ne, joihin olen rakastunut, pidän todella loppuun ja ne päätyvät viimeiselle matkalleen siivousräteiksi loppuunpidettyinä, kuluneina ja reikäisinä. Toinen osa vaatteistani, siis ne, jotka eivät ole niin rakkaita ja sopivia tai ovat muuten harhaostoksia, päätyävät sitten huuto.nettiin, mikäli ovat siinä kunnossa, että ne voi kaupata eteenpäin. Jotkut harvat vien UFFin tai Kontin laatikkoon, mutta hyvin harvassa ovat nämä vaatekappaleet, toinen lähes yhtä harvinainen mahdollisuus on se, että kiikutan vaatteet äidilleni, joka sitten käyttää vaatteita jonkin aikaa ja kierrättää ne tavalla tai toisella eteenpäin.

Minun varmaan pitäisi tehdä tällaisia postauksia useamminkin, sillä se voisi vähän edistää vaatekaappini tyhjenemistä. Vaikkapa kerran kuussa viisi vaatetta poistoon, joko huuto.nettiin tai jonnekin muualle, niin vuoden tai kahden kuluttua kaapissani olisi sen verran tilaa, että voisin ihan hyvällä omalla tunnolla ostaa jotain uutta sen täytteeksi.