sunnuntai 17. elokuuta 2008

Maailman parhaat siivousvälineet

Tänään olen päättänyt listata maailman parhaina pitämäni siivousvälineet. Syy moiseen on pesukoneessamme. Sillä tänään pyykkiä silittäessäni totesin koneen pesutuloksen olleen tällä pesukierroksella luokkaa ö. Voittamaton tahranpoistaja oli jättänyt tahrat poistettavaksi vasta ensi kierroksella, mikä tarkoittaa, että niitä ei sitten tahdo enää saada pois pinkillä eikä millään... Onhan pesukoneemme toki vanha, sillä saimme sen aikanaan herra Kirjoituksen vanhemmilta, kun he vaihtoivat uuteen, kone on ollut meillä siis nelisen vuotta, maksimissaan. Meillä tuota konetta ei juuri kyllä ole rasitettu, sillä sillä on pesty vain satunnaisia koneellisia joskus ja jouluna - no toisinaan ehkä 10 koneellista kerralla, mutta sitten on voinut olla viikkoja ellei kuukausia hiljaisempaa. Minä kun rakastan pihalla kuivatun pyykin tuoksua eli aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn pesen pyykkini maalla, jotta saan niihin kunnon tuoksun ilman mitään " o dööri" pesuaineita.

Nyt sitten pyykkejä katsellessani tulin siihen tulokseen, että on syytä tarkistaa pesukone ainakin noin silmämääräisesti, josko siitä löytyisi syy moiseen käyttäytymiseen. Avasin pesuainelokeron ja yäks...meinasi tulla yrjö kylään! Häpeä tunnustaa, mutta oli sitten tosissaan epäsiistin näköinen viritys. Kiskoin lokeron sillä seisomalla irti koneesta ja laitoin sankoon klorilliveteen likoamaan. Muu kone näytti siistiltä, johtuukohan sitten siitä, että olen kyllä tarkistellut rumpua ja tiivisteitä säännöllisesti ja pyyhkinyt niistä pölyjä ja muita moskia pois yleensä aina pesuhuoneen siivouksen yhteydessä. Kun sain lokeron putsattua välineellä, jonka kohta nimeän maailman parhaaksi siivousvälineeksi, laitoin koneen pesemään tyhjänä 90 asteen valkopyykkiohjelmaa. Sen kuulemma pitäisi putsata kone kunnolla. Olin ällistynyt, kun tässä taannoin lueskelin netistä kuluttajavalistussivuilta tietoa pesuaineista, oli aika jolloin fosfaatilliset pesuaineet olivat pahinta, mitä kuluttaja saattoi valita, mutta nyt niiden tilalle tullut zeoliitti on todettu yhtä pahaksi, ettei pahemmaksi aineeksi.

Suosin edelleen pulveripesuaineita, mutta yritän nykyään löytää sellaista jossa olisi fosfaattia zeoliitin sijaan - ei muuten ole mikään ihan helppo tehtävä, varsinkaan, jos ko. tuotteen pitäisi olla myös halpa. Ykkösnyrkkini kaikenlaisia ongelmatahroja ja likaa vastaan on edelleen paitsi sappisaippua myös Alfa Lavalin maatalouteen myytävä Over all pesuaine, jossa on vain kaksi pikkuvikaa. Ensimmäiseksi on kallista, mutta toki melkoisen riittoisaa ja toiseksi sitä ei saa kuin maatalouskaupoista ja silloinkin kymmenen kilon säkeissä, säkin koko tosin ei ole ongelma, koska muutenkin ostan pesuaineeni (ja kaiken muunkin mahdollisen) suurperhepakkauksissa, jotta niitä ei tarvitse kantaa joka toinen päivä kaupasta kotiin. Se täytyy kuitenkin tosissaan sanoa, että parempaa pesupulveria saa etsiä, on meinaan sen verran tehokasta tavaraa.

Lipsuin taas sujuvasti aiheen sivuun, nimittäin piti kirjoittamani maailman parhaista siivousvälineistä. Jaettu ensimmäinen sija menee ihmesienelle ja hammasharjalle, joista jälkimmäistä käytin myös tuon pesuainelokerikon puhdistamiseen. Perusteluina todettakoon, että ihmesieni kyllä nimensä mukaisesti poistaa lähes kaiken, mitä vain voi hankaamalla kuvitella lähtevän irti. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon valkoinen väliovemme, jonka alaosan oli aamuaviisi viiruttanut vihreän, oranssin ja mustan raidoilla, kiitos sen erään kaupan oranssi vihreiden erusivumainosten. Olin jo ostamassa maalipurkkia ja hiomapaperia oven uudelleen käsittelyä varten, sillä alaosa alkoi olla häiriöksi asti kirjava, mutta päätinkin sitten kokeilla ihmesientä ja alle 10 minuuttia ja jäljet olivat tiessään. Hammasharja (tietenkin käytöstä poistettu vanha) on ainakin yhtä kätevä väline paikassaan, sitä minä käytän kaikkien pienten hankalasti saavutettavien kohteiden puhdistukseen, esimerkkeinä vaikkapa lavuaarien ylivuotoaukot, hanojen istutussaumat, altaiden ja ammeen liitossaumat, jotka ovat muutoin hankalia saavuttaa, mutta hammasharjalla onnistuu loistavasti. Nuo nyt vain muutaman esimerkin mainitakseni, noiden lisäksi molemmille löytyy noin miljoona muuta käyttökohdetta.

Kolmas sija (jos tässä kisassa ei sitten jaeta kakkospalkintoa, kun ykkössijoja on kaksi) menee yhdistelmälle mäntysuopa ja rätti. Ne ovat varsinainen jokapaikan höylä ja vain harva pinta on sellainen, ettei sovellut niillä puhdistettavaksi, kunhan rätti ja rätinkosteus on valittu kohteen mukaisesti...

Neljänneksi rannaisin topsit, siis pumpulipuikot. Ne ovat myös erinomainen siivousapuväline, joilla pääsee sellaisiin koloihin, jonne ei muilla välineillä tahdo päästä. Niitä täytyy siivouspäivänä aina olla muutama taskussa, jotta ovat heti tarpeen tullen saatavilla.

Tästä syystä äiti-kulta ompeli minulle ihan oman siivousliivin, jossa on monta monta hyvää taskua kaikenlaisten tarvikkeiden mukana kuljettamista varten, sinne sopivat sekä hammasharja, ihmesieni että korvapuikot, pari rättiä ja lenkkiin vielä vaikka suihkepullo. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, kun ensin opin sitä käyttämään, nyt kulkee koko siivouspäivä varasto aina mukana ja näyttää naapurien silmiinkin tehokkaalta, kun ravaan edestakaisin mattotelineen ja asunnon väliä kirkkaanpunainen "tekijä"-liivi päälläni.

Vielä viikko töitä ja sitten viikko lomaa, jonka aikana toivon ehtiväni tekemään suursiivouksen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,

rakkain terveisin, Alma Tomu

1 kommentti:

Ievuskainen kirjoitti...

Jaaha, Rouva parkettikosmetologi on vauhdissa jälleen - ilmeisesti kunto alkaa olla jo kohdillaan...?

Mä olen havainnut vanhan hammasharjan olevan aivan lyömätön apuväline korujen (etenkin kultaisten ja kivellisten) puhdistuksessa. Koru laitetaan vesilasiin, johon lorautetaan käsitiskiainetta ja vettä, annetaan liota tarvittava aika, harjataan varovasti hammasharjalla ja lopuksi huuhdellaan huolellisesti. Tällä tavoin saa säihkyvän puhtaaksi ne koruihin istutetut timantitkin, joita voi olla vaikea muuten puhdistella, kiinnitystavasta riippuen. *wink wink*

Kannattaa silti huomioida, että tämä ylläoleva puhdistustapa koskee nimenomaan kultaa ja aitoja jalokiviä, ei korukiviä; ne pitää puhdistaa muulla tavoin.

Hopeiset korut saa helposti puhtaaksi hammastahnalla. :)