tiistai 12. elokuuta 2008

Lankeemuksia ja uudet kynnet

Vanha sanonta ylpeys käy lankeemuksen edellä kävi toteen kohdallani eilisaamuna. Olin lähdössä seitsemän jälkeen yövuorosta töistä, kun pyöräni joutui reilussa alamäessä vesiliirtoon ja minä tein kunnollisen mahalaskun. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt, että pyörälläkin voi käydä niin, vaan nyt se on sitten todistettu.

Lopputulemana on reippaat raapaleet kulmakarva-alueella (ja silmälaseissa), molemmissa käsissä ja vasemmassa jalassa. Nopeasti laskien raapaleita on seitsemässä paikassa. Lisäksi rintalastaani koristaa reilunkokoinen mustelma, rullasin ilmeisesti rinnallani pyöränsarvien yli, muuten tuo suorakaiteen mallinen ruhje ei oikein ole selitettävissä.

Jouduin odottamaan lääkärille pääsyä yli kaksi tuntia ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Sairaslomaa olisin saanut, mutta tietenkään en sitä huolinut, koska jäljellä ei ollut kuin yksi yövuoro. Tosin sain kyllä moneen kertaan katua uhmakkuuttani, sillä sen verran olivat jalan naarmut ja rintalastan ruhjeet kipeät. Tämän päivän olen sitten käyttänyt huilailuun, ainoa, mitä tein olivat uudet kynnet. Nämä ovat nyt sitten mahdollisimman neutraalit, paremmat ja näyttävämmät rakennan sitten, kun kynnet ovat toipuneet edellisten tuunausten rasituksista.

Pikkurillissä kolme pientä timanttia, halkaisijaltaan 1,5mm.















Toisessa pikkurillissä on edelleen tuo neljän oranssihtavan kukan sarja, sillä en kertakaikkiaan saanut sitä poistettua lakkaa poistaessani. Lakka kyllä lähti ympäriltä, mutta tarra ei, joten olkoon sitten siinä.

Peukaloissa on sitten pinkki-valkoiset kukkaset, molemmissa samanlaiset.
















Ensimmäisen hongkongilaisen pakettini sain jo viikko sitten ja sen tasasin Ievuskaisen kanssa, nyt sitten odottelen sitten sitä toista ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Miten voi olla mahdollista, että kaksi päivää myöhemmin postitettu kirje on perillä viikkoa aiemmin? En mää vaan ymmärrä.

Elloksen tilauskin tuli ja minä olen karvaasti pettynyt. Siitä loistavasta tonnin paketista ei sitten montaa riepua meille jäänyt. Eniten harmitti se, että beige-kultainen unelmani oli malliltaan kaikkea muuta kuin kropalleni sopiva - voihan räkä ja siihen olin satsannut kaikki odotukseni. Olin nimittäin kuvitellut, että siitä saisi loistavan lisän mustaan pukuuni. Uimapuvut ja bikinit olivat melkein kaikki sopimattomia -äääärggghhh. Onneksi sentään löytyi yksi yläosa ja toinen alaosa, jotka saa yhdistettyä.

Noiden bikinien lisäksi meille jää vain hame, pari toppia ja yksi tunika.
Tuo tunika on sellainen, että se käy tarvittaessa mekkonakin, mitenkään erityisen pitkä tuo hamonen ei ole, mutta riittävä kylläkin.


Laitetaan tähän nyt vielä kuva tuosta kultaisesta unelmastakin, jotta oikein tulee käännettyä veistä haavassa ja harmiteltua, kun se ei sovi, mutta ainahan ei voi voittaa...

4 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Toivottavasti voit jo paremmin! Oli kyllä aika tylyä jälkeä, onneksi ei käynyt pahemmin. Tässä muuten taas nähdään, miten tärkeää kunnon pehmusteet ovat! ;) *taputtelee omiaan*

Ei kyllä ollut yhtään kivaa kierrellä kauppoja ilman sua... :( En saanut edes sitä kaipaamaani aluslakkaa, mutta mukaan tarttui toinen päällyslakka (toinen kotiin ja toinen "tilapäiskotiin" tietysti! ;)) ja kaksi värillistä kynsilakkaa! Ai miksikö kaksi? No, jotenkin mä uskon, että kynsilakoilla on melkoisesti käyttöä nykyisin, kun on noita koristeitakin nyt vaikka lampaat söisivät...

Tosi kivannäköinen tuo tilaamasi hame. Ja toppi on just samanlainen, minkä mä tilasin talvella - eli hieno! :)

Ievuskainen kirjoitti...

Ai niin, unohtui tuosta edellisestä kirjoituksesta: timanttikynnet näyttävät todella tyylikkäiltä! :)

Herra.Kirjoitus kirjoitti...

Hong Kongin postissa ilmeisesti katsotaan olympialaisia ;)

Ievuskainen kirjoitti...

Niin varmaan katsotaankin. Ja huomion ollessa täysin muualla ne ovat tietysti laittaneet meidän ihanuutemme väärään postisäkkiin ja nyt ne kiertävät maailmaan. Toisaalta ihan kiva, että edes joku (tai jokin) pääsee matkustelemaan... :D

Kävin tänään shoppailemassa lisää: nyt on aluslakka! Ja uudet kengät!!!

Onkos rouva JK muuten täysissä tolkuissaan onnettomuuden jäljiltä? Ajattelin vain, kun blogi ei päivity eikä tule kommentin kommenttia? :o