Kädet ovat edelleen niin kurjassa kunnossa siivouspäivien jäljiltä, että niitä ei voi kameralla lähestyä. Niitä verhoaa siis mitään sanomaton kovikelakka, pikkurilleihin oli sentään ihan pakko pistää kukkaset, mutta niitä ei tällä kertaa esitellä - näkyisi vielä, miten kamalan huonokuntoisiin kynsiin olen ne laittanut.
Varpaat laitoin uuteen uskoon. Edelleen luotan turkoosin voimaan, se lakkapullo ei vieläkään ole loppunut, joten varpaani ovat varmaan joulunakin kesäisen turkoosit. Tällä kertaa käytin koristelussa 2mm kirkkaita kynsikristalleja. Vähän eri määriä eri kynsille, peukkuun viisi, kakkoseen kaksi ja kahteen seuraavaan yksi, se pienin ja muotopuoli sai jäädä ilman. Päälyslakkaa en laittanut nyt lainkaan eli samalla kyseessä on testi, miten kauan kestävät ilman päälystystä, kivet upotin painamalla ne hivenen kosteaan lakkaan. Kuvassa näkee, että yksi ukkovarpaan kivistä on luistanut pois paikaltaan eikä kuvio ole ihan symmetrinen, vaan enpä minä muutenkaan niin symmetrinen ole.
Tarkoituksena oli siis saada tuohon peukkuun aikaan sellainen siksak-kuvio, no aina ei voi voittaa... Kuvan epäterävyyd ei sitten ole minun vikani - hovivalokuvaajani, herra Kirjoitus, on ottanut kuvan- tosin minun on myönnettävä, että hätäisenä ihmisenä en antanut hänelle mahdollisuutta kuin yhteen kuvaan ;-).
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Nail art - taas uudet kynnet
Tunnisteet:
kynnet,
kynsihelmi,
kynsikristalli,
kynsitarra,
kynsitimantti,
nail art
lauantai 30. elokuuta 2008
Vaavi
Ei, älkää vielä tippuko tuolilta, ei tämä ole se kanava, jolla aion tiedottaa että Jälkikirjoitus jälkikasvua tulossa. Meillä vain kävi tänään näytillä "mallikappale", muutamaa päivää vaille viisikuinen nuori herra, joka sitten osasi olla suloinen.
Pieniä eri mielisyyksiä syntyi siitä, kun hän ei ihan aina ymmärtänyt, miksi me isot halusimme varastaa häneltä äidin - hän kun oli sitä mieltä, että äiti on olemassa häntä varten ja nosti metelin, siis tuota anteeksi, huomautteli ääneen, että äiti tänne ja heti, kun äiti yritti syödä jotain tai juoda kahvia.
Sattuneesta syystä en halua julkaista kuvia pienokaisesta täällä, mutta voin kertoa, että hän oli todella suloinen, vaalean untuvainen tukka ja suuret siniset silmät. Ja kyllä hän oli kasvanut -tapasimme nuoren herran viimeksi noin kuukauden ikäisenä ja silloin hän oli ihan pikku riikkinen. No, normaali vauvan kokoinen, mutta sata kiloiseen unileluun tottuneelle pikkuinen. Nyt hän on jo iso mies ja painaa rapiat kuusi kiloa!
Kotimme kehittävä vaikutus on myös nyt sitten kokemusperäisesti todistettu, nimittäin tähän mennessä Pikkuinen ei ole vielä onnistunut kääntymään vatsalleen kovasta yrityksestä huolimatta. Tänään hänet hylättiin hetkeksi yksin, kun äiti seurusteli meidän ja kahvikupin kanssa toivoen Pikkuisen ottavan päiväunoset, kun saa olla hetken yksinään. Sitten yht'äkkiä kuului hirveä rääkäisy olohuoneen puolelta ja me kaikki tietenkin ryntäsimme sinne pää kolmantena jalkana. Minä kelasin huippunopeudella mielessäni tuon kolmen askeleen matkalla, että mitä irtonaista meillä on ollut niin, että se on tippunut Pikkuisen päälle. Kun sitten pääsimme olohuoneeseen, oli tapahtunut jotain historiallista - Pikkuinen oli kääntynyt ensi kerran ihan itse vatsalleen ja meteli johtui siitä, ettei raukka päässyt enää takaisin. Olisin minäkin huutanut, jos koko maailma olisi kiepahtanut ensinnä ylös alaisin ja sitten olisin vielä juuttunut silmälleni makaamaan pääsemättä eteen tai taakse. Kyllä se siitä lähtee, kohta on äidillään ikiliikkuja paimennettavanaan, sillä isänsä on lähtenyt aikaisin liikkeelle ja tämä Pikkuinen osoittaa merkkejä samaan suuntaan.
En nyt ihan tunnustaisi kärsiväni vauvakuumeesta, mutta kieltämättä hän oli ja on edelleenkin suloinen. Alkaakohan biologinen kelloni sittenkin tikittää, sillä viisi vuotta sitten olisin juossut karkuun, jos joku olisi raahannut parkuvan nyytin kotiini? Nyt suhtauduin ihan ymmärtäväisesti ja innolla, kun tämä Pikkuinen valutti kuolaa olohuoneen matolle ja tahri paitansa lisäksi keittiön pöydän maito-luumusose-pukluun. Alankohan pehmetä????
Pieniä eri mielisyyksiä syntyi siitä, kun hän ei ihan aina ymmärtänyt, miksi me isot halusimme varastaa häneltä äidin - hän kun oli sitä mieltä, että äiti on olemassa häntä varten ja nosti metelin, siis tuota anteeksi, huomautteli ääneen, että äiti tänne ja heti, kun äiti yritti syödä jotain tai juoda kahvia.
Sattuneesta syystä en halua julkaista kuvia pienokaisesta täällä, mutta voin kertoa, että hän oli todella suloinen, vaalean untuvainen tukka ja suuret siniset silmät. Ja kyllä hän oli kasvanut -tapasimme nuoren herran viimeksi noin kuukauden ikäisenä ja silloin hän oli ihan pikku riikkinen. No, normaali vauvan kokoinen, mutta sata kiloiseen unileluun tottuneelle pikkuinen. Nyt hän on jo iso mies ja painaa rapiat kuusi kiloa!
Kotimme kehittävä vaikutus on myös nyt sitten kokemusperäisesti todistettu, nimittäin tähän mennessä Pikkuinen ei ole vielä onnistunut kääntymään vatsalleen kovasta yrityksestä huolimatta. Tänään hänet hylättiin hetkeksi yksin, kun äiti seurusteli meidän ja kahvikupin kanssa toivoen Pikkuisen ottavan päiväunoset, kun saa olla hetken yksinään. Sitten yht'äkkiä kuului hirveä rääkäisy olohuoneen puolelta ja me kaikki tietenkin ryntäsimme sinne pää kolmantena jalkana. Minä kelasin huippunopeudella mielessäni tuon kolmen askeleen matkalla, että mitä irtonaista meillä on ollut niin, että se on tippunut Pikkuisen päälle. Kun sitten pääsimme olohuoneeseen, oli tapahtunut jotain historiallista - Pikkuinen oli kääntynyt ensi kerran ihan itse vatsalleen ja meteli johtui siitä, ettei raukka päässyt enää takaisin. Olisin minäkin huutanut, jos koko maailma olisi kiepahtanut ensinnä ylös alaisin ja sitten olisin vielä juuttunut silmälleni makaamaan pääsemättä eteen tai taakse. Kyllä se siitä lähtee, kohta on äidillään ikiliikkuja paimennettavanaan, sillä isänsä on lähtenyt aikaisin liikkeelle ja tämä Pikkuinen osoittaa merkkejä samaan suuntaan.
En nyt ihan tunnustaisi kärsiväni vauvakuumeesta, mutta kieltämättä hän oli ja on edelleenkin suloinen. Alkaakohan biologinen kelloni sittenkin tikittää, sillä viisi vuotta sitten olisin juossut karkuun, jos joku olisi raahannut parkuvan nyytin kotiini? Nyt suhtauduin ihan ymmärtäväisesti ja innolla, kun tämä Pikkuinen valutti kuolaa olohuoneen matolle ja tahri paitansa lisäksi keittiön pöydän maito-luumusose-pukluun. Alankohan pehmetä????
perjantai 29. elokuuta 2008
Kulmakarvat
Aikaisemminhan minulla on jo todettu harakkahimo (kaiken kiiltävän ja kimaltavan perään) sekä morsiuspuku- ja sormusaddiktio, mutta tänään huomasin, että minulla on näiden edellä mainittujen lisäksi kulmakarvakompleksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että hiukset ovat naisen kruunu ja kulmakarvat ja huulet tärkein osa kasvoja. Asiasta voidaan olla tietenkin montaa mieltä, mutta minä nyt vain satun katsomaan sekä naisissa että miehissä ensinnä kulmakarvoja ja huulia, sitten silmiä jne...
Tyypillisesti tähän kompleksiini liittyy myöskin se, että 50-luku ja pin up style ovat mielestäni ne vetoavimmat (kohtuullisen leveät, kauniisti muotoillut kulmakarvat), en voi sietää a) millin viivoiksi nypittyjä kulmakarvoja enkä b) ruokkoamattomia Bresnev-pehkoja. Jos näistä kahdesta täytyy valita se pahempi vahtoehto, niin se on ehdottomasti tuo a ja sitäkin pahempi on kulmakarvat kokonaan pois ja kynällä se millin kaari siihen, missä kulmakarvan pitäisi olla... Yäk!
Mistäkö moinen juolahti mieleeni? Olin tänään harrastetyöpaikassani syömässä yhtäaikaa erään työkaverin kanssa ja hänen kulmakarvansa laukaisivat tuon ajatuksen. Toivon vain, etten tuojottanut niitä murhanhimoisesti koko ruokailuaikaa, sillä mielestäni ne ovat kaameat. Hän on isokokoinen, kaunis ja upean näköinen nainen tai siis olisi, jos hän kiinnittäisi hivenen enemmän huomiota kulmiinsa. Ne eivät ole millin viivat, onneksi, mutta sen sijaan ne ovat ihan suorat. Kyllä, luit ihan oikein, puolen sentin levyiset töpöt vaakaviivat keskellä naamaa. Eihän sellaiset ketään pue. Meikkiä hän käyttää runsaasti ja kulmistakin näkee, että ne on värjätty ja tehostettu kynällä. Olisiko niin suuri juttu vähän muotoilla sitä kulmaa toiseen uskoon, vaikka vain pikkuisen kaarta ja sitten jatkaa sitä linjaa kynällä sentti pari? Uskon, että tekisi ihmeitä hänen koko olemukselleen...
Toisen yhtä karmean esimerkin muistan noin vuosikymmenen takaa, olin erään hyvän ystäväni kanssa katsomassa hänen pikkuveljensä vanhojentansseja ja siellä oli sitten lopuksi myös valssi vanhemmille ja/tai seurutelukumppaneille. Eräs ko. luokan pojista seukkasi silloin meitä vuotta nuoremman tytön kanssa eli heillä taisi olla ikäeroa sellainen 4-5 vuotta ladyn ollessa vanhempi (minä vakaumuksellisesti uskon tässäkin asiassa, että alle 40-vuotiaalla naisella pitäisi olla itseä vanhempi mies ja yli 40-vuotias voi sitten jo ottaa nuoremmankin, kunhan ei ihan kehdosta lähde ryöstämään...). Tämä neitokainen rakasti näyttäviä vaatteita ja omasi upean kropan eli tuonne valittu puku oli tosi upea: pitkä, musta ja tyköistuva, kohtuullisen syvällä v-aukolla, reilulla takahalkiolla ja 10 sentin stilettikoroilla. Hänellä oli palttinan valkea iho ja luonnostaan vaaleat hiukset, jotka oli vielä valkaistu platinaisen vaaleiksi, ne olivat pitkät ja auki hänen kiiruhtaessaan kultansa kanssa tanssimaan...Kun hän sitten käänsi kasvonsa meihin päin, olin niellä kieleni, sillä noihin vaaleisiin kasvoihin oli värjätty pikimustat yli senttiä leveät valtavan puolikaaren muotoiset kulmakarvat. Siis ihan totta! Lumivalkonen iho, neutraali huulipuna, muutoin tyylikäs meikki, hienot vaatteet ja senttiset pikimustat kulmakarvat peittämässä puolen naamaa! Vuosikymmenen takaakin tuo näky saa minut nielaisemaan pari kertaa tyhjää, sitä ei valitettavasti voi kuvailla, se olisi pitänyt nähdä.
En lainkaan sano, etteivätkö mustat kulmat sovi yhteen vaalean ihon ja platinaisten hiusten kanssa, mutta kohtuus kaikessa. Jos täytyy nostaa esiin esinomaisen kaunis esimerkki valkean ihon ja mustien kulmien yhteensovittamisesta (vaikka hän nyt sattuukin olemaan tummahiuksinen, on tosin oikeasti blondi), niin se olkoon Dita von Teese, jonka kulmia kateellisena katselen, tuollaiset tahtoisin itsellenikin.
Jos nyt vielä pitää nostaa esiin yksi kulmakarvaversio, jota ihmettelen, niin se on olemattoman vaaleat kulmat mustan tukan kanssa. Vaikka ihminen olisi luonnostaan vaalea ja kulmat olemattoman väriset, niin eikös niille voisi sitten tehdä jotain, jos menee ja värjää vaalean tukkansa mustaksi. Kylmä totuushan on se, että kun muutut blondista mustapääksi menee uusiksi paitsi vaatekaapin sisältö myös meikit, sillä se mikä sopii blondille ei yleensä sovi tummalle, joten eikö sillä kohtaa voisi ostaa uuden tummemman sävyisen kulmakynänkin ja ehkä sen lisäksi taupe-sävyisen luomivärin, jota voisi käyttää kulmakynän lisäksi...
Tästä johtuikin mieleeni, että taidanpa mennä nyppimään omista kulmistani ylimääräiset karvat pois, jotta en näyttäisi entisen Neuvostoliiton entiseltä päämieheltä...
Tyypillisesti tähän kompleksiini liittyy myöskin se, että 50-luku ja pin up style ovat mielestäni ne vetoavimmat (kohtuullisen leveät, kauniisti muotoillut kulmakarvat), en voi sietää a) millin viivoiksi nypittyjä kulmakarvoja enkä b) ruokkoamattomia Bresnev-pehkoja. Jos näistä kahdesta täytyy valita se pahempi vahtoehto, niin se on ehdottomasti tuo a ja sitäkin pahempi on kulmakarvat kokonaan pois ja kynällä se millin kaari siihen, missä kulmakarvan pitäisi olla... Yäk!
Mistäkö moinen juolahti mieleeni? Olin tänään harrastetyöpaikassani syömässä yhtäaikaa erään työkaverin kanssa ja hänen kulmakarvansa laukaisivat tuon ajatuksen. Toivon vain, etten tuojottanut niitä murhanhimoisesti koko ruokailuaikaa, sillä mielestäni ne ovat kaameat. Hän on isokokoinen, kaunis ja upean näköinen nainen tai siis olisi, jos hän kiinnittäisi hivenen enemmän huomiota kulmiinsa. Ne eivät ole millin viivat, onneksi, mutta sen sijaan ne ovat ihan suorat. Kyllä, luit ihan oikein, puolen sentin levyiset töpöt vaakaviivat keskellä naamaa. Eihän sellaiset ketään pue. Meikkiä hän käyttää runsaasti ja kulmistakin näkee, että ne on värjätty ja tehostettu kynällä. Olisiko niin suuri juttu vähän muotoilla sitä kulmaa toiseen uskoon, vaikka vain pikkuisen kaarta ja sitten jatkaa sitä linjaa kynällä sentti pari? Uskon, että tekisi ihmeitä hänen koko olemukselleen...
Toisen yhtä karmean esimerkin muistan noin vuosikymmenen takaa, olin erään hyvän ystäväni kanssa katsomassa hänen pikkuveljensä vanhojentansseja ja siellä oli sitten lopuksi myös valssi vanhemmille ja/tai seurutelukumppaneille. Eräs ko. luokan pojista seukkasi silloin meitä vuotta nuoremman tytön kanssa eli heillä taisi olla ikäeroa sellainen 4-5 vuotta ladyn ollessa vanhempi (minä vakaumuksellisesti uskon tässäkin asiassa, että alle 40-vuotiaalla naisella pitäisi olla itseä vanhempi mies ja yli 40-vuotias voi sitten jo ottaa nuoremmankin, kunhan ei ihan kehdosta lähde ryöstämään...). Tämä neitokainen rakasti näyttäviä vaatteita ja omasi upean kropan eli tuonne valittu puku oli tosi upea: pitkä, musta ja tyköistuva, kohtuullisen syvällä v-aukolla, reilulla takahalkiolla ja 10 sentin stilettikoroilla. Hänellä oli palttinan valkea iho ja luonnostaan vaaleat hiukset, jotka oli vielä valkaistu platinaisen vaaleiksi, ne olivat pitkät ja auki hänen kiiruhtaessaan kultansa kanssa tanssimaan...Kun hän sitten käänsi kasvonsa meihin päin, olin niellä kieleni, sillä noihin vaaleisiin kasvoihin oli värjätty pikimustat yli senttiä leveät valtavan puolikaaren muotoiset kulmakarvat. Siis ihan totta! Lumivalkonen iho, neutraali huulipuna, muutoin tyylikäs meikki, hienot vaatteet ja senttiset pikimustat kulmakarvat peittämässä puolen naamaa! Vuosikymmenen takaakin tuo näky saa minut nielaisemaan pari kertaa tyhjää, sitä ei valitettavasti voi kuvailla, se olisi pitänyt nähdä.
En lainkaan sano, etteivätkö mustat kulmat sovi yhteen vaalean ihon ja platinaisten hiusten kanssa, mutta kohtuus kaikessa. Jos täytyy nostaa esiin esinomaisen kaunis esimerkki valkean ihon ja mustien kulmien yhteensovittamisesta (vaikka hän nyt sattuukin olemaan tummahiuksinen, on tosin oikeasti blondi), niin se olkoon Dita von Teese, jonka kulmia kateellisena katselen, tuollaiset tahtoisin itsellenikin.
Jos nyt vielä pitää nostaa esiin yksi kulmakarvaversio, jota ihmettelen, niin se on olemattoman vaaleat kulmat mustan tukan kanssa. Vaikka ihminen olisi luonnostaan vaalea ja kulmat olemattoman väriset, niin eikös niille voisi sitten tehdä jotain, jos menee ja värjää vaalean tukkansa mustaksi. Kylmä totuushan on se, että kun muutut blondista mustapääksi menee uusiksi paitsi vaatekaapin sisältö myös meikit, sillä se mikä sopii blondille ei yleensä sovi tummalle, joten eikö sillä kohtaa voisi ostaa uuden tummemman sävyisen kulmakynänkin ja ehkä sen lisäksi taupe-sävyisen luomivärin, jota voisi käyttää kulmakynän lisäksi...
Tästä johtuikin mieleeni, että taidanpa mennä nyppimään omista kulmistani ylimääräiset karvat pois, jotta en näyttäisi entisen Neuvostoliiton entiseltä päämieheltä...
Rääsyläinen
Palaan taas pitkän hiljaisuuden jälkeen seurusteltuani ensin puupinon ja marjapuskan sitten rätin ja mopin kanssa viime päivät. Lisäksi Itella oli järjestänyt sellaisen kivan yllärin, että postitaksat nousevat taas vaihteeksi maanantaina eli huuto.net ilmoituksetkin menivät uusiksi, niitä väänsin sitten eilisen päivän.
Viikonloppuna jossain kymmenennen halkomotin ja viidennentoista marjalitran välissä mietin ihan vakavasti tekisinkö oikein kunnon muotipostauksen "päivän asu"-tyylillä sen hetkisistä vaatteistani. Olisin sillä hetkellä ollut jopa niin sairas, että jos herran Kirjoitus olisi kaivanut kameran esiin, niin olisin suostunut kuvattavaksi, kaulasta alaspäin tietenkin.
Harmi, ettei ollut sanelulaitetta mukana, olen edelleen sitä mieltä, että kirjoituksesta olisi tullut huisin hyvä. Sillä riksillä tietenkin, että jonkun tiukkapipoisen pintaliitäjän huumorintaju ei olisi kestänyt moista, sillä sen olisi voinut myös tulkita suoranaiseksi kettuiluksi pintamuotiblogeja kohtaan. Joku toinen olisi voinut ottaa sen vakavasti ja pistää hatun kiertämään, kun ei raukalla ole edes vaatteita ja se kolmas, johon toivottavasti enemmistö olisi kuulunut, olisi tajunnut ottaa koko jutun huumorilla - osin itseironiana, osin satiirina.
Itseironiana sikäli, että miten henkilö, joka kaupungissa ollessaan 99% varmuudella laittaa sekä ripsiväriä että huulipunaa viedessään roskiksen takapihalle, voi maalla käyttäytyä noin eri tavoin. Satiirina taas sikäli, että sanotaan mitä sanotaan, ovat aikamme arvot varsin pinnalliset, tavaraan, materiaan ja äärimmäiseen itsekyyteen perustuvat.
Muotikirjoitukseni olisi siis edennyt suunnilleen tähän tapaan: Päivän asussa päällysvaatteena 1990-luvun alkupuolella hankitut toppahaalarit, mustat fuksianpunaisin tehostein. Mallia valtavat hartiat + jättimäiset olkatoppaukset ja tiukkaakin tiukemmat reidet ja vielä pohkeesta alaspäin vetoketjut, jotta oikein kapenevat ihonmyötäisiksi. Ehdottomasti siis istuvat ja tyylikkäät ja erinomaisen soveltuvat juuri näille epävakaisille keleille. Valitettavasti kasvoin niistä ulos jo parikymmentä kiloa sitten eli haalarit on levennetty mustilla kiiloilla molemmin puolin, ja jotta niitä voisi käyttää talven tuiskuissakin, on kiiloihin tietenkin laitettu myös toppaus, musta toppakangas valkoisella vanulla. Jäin kuitenkin tässä taannoin vasemmasta kyljestä kiinni johonkin oksan karahkaan ja kunnolla tempaistessani repesi myöskin kiilauksen sauma, joten haalarit ovat vasemmalta kyljeltä modernisti auki kainalosta puoleen reiteen ja aukosta roikkuvat viehkeästi valkoisen dragron-vanun reikaleet luomassa rikkonaisen modernia linjaa muuten niin arkiseen vaatteeseen.
Sieltä alta sitten vilkkuikin seuraava kerros tyylikkyyden huippuja vaatteita. Yläosana mariini-valkoraidallinen t-paita tuuman levyisin poikkiraidoin, paidalla silläkin ikää kohta parikymmentä vuotta, runsaasti käytetty ja noin miljoona kertaa pesty, joten ulkonäkö myös sen mukainen. Mariinit raidat haalistuneet, valkoiset vastaavasti pinttyneet harmahtaviksi. "Pientä" kulumajälkeä havaittavissa, kainaloissa reilunkokoiset tuuletusaukot ja navan kohdalla reikä napakorun esittelyä varten.
Alaosana viimeisten trendien mukaiset tuplaleggingsit. Pohjaväri ruskehtava, koristeena ihan oikeaan ysäri tyyliin kirjavia kukkia (oi, miten rakastankaan näitä ihanuuksia!), kerjäläislook tyylinen ilme on saatu aikaan sillä, vaatetta on pidetty, pesty, pidetty ja pesty. Tarkalleen ottaen nämä ovat tädinperintöä, jotka jäivät minulle tuossa viitisen vuotta sitten ja siitä asti olen niitä uskollisesti vaalinut ja ahkerasti pitänyt. Ovat siis runsaasti reikäiset ja paljon kuluneet, kuten kunnon vaatteen kuuluu ollakin. Upean kaksoisefektin sai aikaan äitini, joka kyllästyneenä katselemaan paljaan pohkeen vilkkumista, ompeli toiseen lahkeeseen paikan vanhoista sukkahousuista, nyt tavallisen ruskean trikoon alta pilkistää valkoinen "mesh" niistä kohdin missä trikoon repailaiset reunat oat vetäytyneet kauemmas.
Alusvaatteitani en aio ruveta sen tarkemmin esittelemään, mutta voin kertoa, että ovat takuulla tyylin sopivia, minähän en harrasta rikkonaisia kokonaisuuksia vaan kokonaisvaltaista pukeutumista. Sinkkuelämää Carrien tyyliin outfitinä ja asukokonaisuuden täydentäjänä toimivat entisen valkoiset varsilenkkarit kokoa 39. Ovat siis vain 3 nummeroa liian isot, mutta sittenpä sisälle mahtuu kunnolla sukkia eivätkä pikkuiset varpukaiset palele. Kenkien tämänhetkinen väri on jotain harmahtavan ja ruskehtavan väliltä, sillä nämäkin ovat rakkaan ysärin mallistoa aikanaan käytettyinä kirpputorilta hankittu korvaamaan toiset vastaavat, jotka kuluivat käytössä puhki.
Kengän varresta pilkistää alkavan kauden uusi trendi tuplasukka (ahneella kun kaikki pitää olla tuplana) ulommaisina ovat matalampi vartiset villasukat, joiden varren korkeus riittää juuri siihen, että säädyllinen seitsemän senttiä sukanvartta näkyy kengänsuun yläpuolella. Sukat ovat nekin tätivainaan jäämistöstä ja peräisin ajalta, jolloin sukan lämpöarvo oli ulkonäköä tärkeämpää eli väri on jotakuinkin epämääräisin harmaan ruskea, mitä olen koskaan nähnyt. Väri kun ei ole harmaa, eikä ruskea, vaan jotain ihmeellistä siltä väliltä, lanka lienee kuitenkin ollut aikanaan huippuedullista Kaiharin Kallen tavaratalossa, sillä tästä langasta kudottuja sukkia löytyy huushollistamme ainakin 10 paria eri kokoisina. Sukkien trendikkyys on varmistettu parsimalla muutama reikä, vähän isompia ja pienempiäkin, eri sävyisin harmain langoin, jotta parsimukset varmasti erottuvat taustasta ja täydentävät Tramp-lookin.
Tuplasukkien toinen osa onkin sitten lähes valkoiset noin 25 vuotta vanhat pitsipolvisukat, jotka olivat uudet silloin, kun minä aloitin koulun ja lopetin päiväkerhon. Viimeisen kerhokevään päättäjäiskuvissa minä tepsuttelen noissa samoissa sukissa ja vaaleanpunaisessa rimpsumekossa. Nykyään sukat eivät ole enää niin puhtaan valkoiset, lisäksi niitä on tuunattu uuteen uskoon parsimalla varpaiden kohdalta ja päkiästä pari reikää. Jotta sukat on saatu istumaan kokonaisuuteen täydellisesti, on niiden pohjaan kantapään kohdalle suurella vaivalla kulutettu kantapään kokoiset reiät - vaan mitäpä ei nainen kärsisi kauneudekseen ja tyylikkyydekseen. Näiden sukkien varret nousevat sitten taas reilun kymmenen senttiä villasukkien varsia korkeammalle, kontrasti ohuen ja paksun, yksinkertaisen ja pitsisen välillä korostuu näin ollen mukavasti. Pitsiä nostaa vielä tehostetummin esiin tuo jo edellä mainittu muotileggareiden kirjavan kukikas pinta.
Viimeisenä ja kokonaisuuden täydentävänä ja kokoavana yksityiskohtana toimii myssy. Äitini tuotantoa sekin. Myssy on ommeltu vihreä-musta-violetista puuvillakankaasta niin, että mallina on tiominut suomalaisnaisten ikiaikoina käyttämä navettamyssy niskaan solmittavine nauhoineen ja niskakuminauhoineen. Minulle mallia on sen verran muokattu, että myssy osaa on laajennettu, jotta nuttura mahtuu vaivatta sinne sisään. Nauhat voi jättää joko leijumaan vapaana tai sitten sitoa niskaan varmistamaan, että myssy pysyy päässä kovassakin menossa. Puuvillainen kangas imee hikeä oikein urakalla eli soveltuu erinomaisesti käyttöön vaativammissakin olosuhteissa.
Mitäs mieltä olette, eikö minun pitäisi saada tällä asukokonaisuudella jonkinlainen trendinluojan palkinto?
Viikonloppuna jossain kymmenennen halkomotin ja viidennentoista marjalitran välissä mietin ihan vakavasti tekisinkö oikein kunnon muotipostauksen "päivän asu"-tyylillä sen hetkisistä vaatteistani. Olisin sillä hetkellä ollut jopa niin sairas, että jos herran Kirjoitus olisi kaivanut kameran esiin, niin olisin suostunut kuvattavaksi, kaulasta alaspäin tietenkin.
Harmi, ettei ollut sanelulaitetta mukana, olen edelleen sitä mieltä, että kirjoituksesta olisi tullut huisin hyvä. Sillä riksillä tietenkin, että jonkun tiukkapipoisen pintaliitäjän huumorintaju ei olisi kestänyt moista, sillä sen olisi voinut myös tulkita suoranaiseksi kettuiluksi pintamuotiblogeja kohtaan. Joku toinen olisi voinut ottaa sen vakavasti ja pistää hatun kiertämään, kun ei raukalla ole edes vaatteita ja se kolmas, johon toivottavasti enemmistö olisi kuulunut, olisi tajunnut ottaa koko jutun huumorilla - osin itseironiana, osin satiirina.
Itseironiana sikäli, että miten henkilö, joka kaupungissa ollessaan 99% varmuudella laittaa sekä ripsiväriä että huulipunaa viedessään roskiksen takapihalle, voi maalla käyttäytyä noin eri tavoin. Satiirina taas sikäli, että sanotaan mitä sanotaan, ovat aikamme arvot varsin pinnalliset, tavaraan, materiaan ja äärimmäiseen itsekyyteen perustuvat.
Muotikirjoitukseni olisi siis edennyt suunnilleen tähän tapaan: Päivän asussa päällysvaatteena 1990-luvun alkupuolella hankitut toppahaalarit, mustat fuksianpunaisin tehostein. Mallia valtavat hartiat + jättimäiset olkatoppaukset ja tiukkaakin tiukemmat reidet ja vielä pohkeesta alaspäin vetoketjut, jotta oikein kapenevat ihonmyötäisiksi. Ehdottomasti siis istuvat ja tyylikkäät ja erinomaisen soveltuvat juuri näille epävakaisille keleille. Valitettavasti kasvoin niistä ulos jo parikymmentä kiloa sitten eli haalarit on levennetty mustilla kiiloilla molemmin puolin, ja jotta niitä voisi käyttää talven tuiskuissakin, on kiiloihin tietenkin laitettu myös toppaus, musta toppakangas valkoisella vanulla. Jäin kuitenkin tässä taannoin vasemmasta kyljestä kiinni johonkin oksan karahkaan ja kunnolla tempaistessani repesi myöskin kiilauksen sauma, joten haalarit ovat vasemmalta kyljeltä modernisti auki kainalosta puoleen reiteen ja aukosta roikkuvat viehkeästi valkoisen dragron-vanun reikaleet luomassa rikkonaisen modernia linjaa muuten niin arkiseen vaatteeseen.
Sieltä alta sitten vilkkuikin seuraava kerros tyylikkyyden huippuja vaatteita. Yläosana mariini-valkoraidallinen t-paita tuuman levyisin poikkiraidoin, paidalla silläkin ikää kohta parikymmentä vuotta, runsaasti käytetty ja noin miljoona kertaa pesty, joten ulkonäkö myös sen mukainen. Mariinit raidat haalistuneet, valkoiset vastaavasti pinttyneet harmahtaviksi. "Pientä" kulumajälkeä havaittavissa, kainaloissa reilunkokoiset tuuletusaukot ja navan kohdalla reikä napakorun esittelyä varten.
Alaosana viimeisten trendien mukaiset tuplaleggingsit. Pohjaväri ruskehtava, koristeena ihan oikeaan ysäri tyyliin kirjavia kukkia (oi, miten rakastankaan näitä ihanuuksia!), kerjäläislook tyylinen ilme on saatu aikaan sillä, vaatetta on pidetty, pesty, pidetty ja pesty. Tarkalleen ottaen nämä ovat tädinperintöä, jotka jäivät minulle tuossa viitisen vuotta sitten ja siitä asti olen niitä uskollisesti vaalinut ja ahkerasti pitänyt. Ovat siis runsaasti reikäiset ja paljon kuluneet, kuten kunnon vaatteen kuuluu ollakin. Upean kaksoisefektin sai aikaan äitini, joka kyllästyneenä katselemaan paljaan pohkeen vilkkumista, ompeli toiseen lahkeeseen paikan vanhoista sukkahousuista, nyt tavallisen ruskean trikoon alta pilkistää valkoinen "mesh" niistä kohdin missä trikoon repailaiset reunat oat vetäytyneet kauemmas.
Alusvaatteitani en aio ruveta sen tarkemmin esittelemään, mutta voin kertoa, että ovat takuulla tyylin sopivia, minähän en harrasta rikkonaisia kokonaisuuksia vaan kokonaisvaltaista pukeutumista. Sinkkuelämää Carrien tyyliin outfitinä ja asukokonaisuuden täydentäjänä toimivat entisen valkoiset varsilenkkarit kokoa 39. Ovat siis vain 3 nummeroa liian isot, mutta sittenpä sisälle mahtuu kunnolla sukkia eivätkä pikkuiset varpukaiset palele. Kenkien tämänhetkinen väri on jotain harmahtavan ja ruskehtavan väliltä, sillä nämäkin ovat rakkaan ysärin mallistoa aikanaan käytettyinä kirpputorilta hankittu korvaamaan toiset vastaavat, jotka kuluivat käytössä puhki.
Kengän varresta pilkistää alkavan kauden uusi trendi tuplasukka (ahneella kun kaikki pitää olla tuplana) ulommaisina ovat matalampi vartiset villasukat, joiden varren korkeus riittää juuri siihen, että säädyllinen seitsemän senttiä sukanvartta näkyy kengänsuun yläpuolella. Sukat ovat nekin tätivainaan jäämistöstä ja peräisin ajalta, jolloin sukan lämpöarvo oli ulkonäköä tärkeämpää eli väri on jotakuinkin epämääräisin harmaan ruskea, mitä olen koskaan nähnyt. Väri kun ei ole harmaa, eikä ruskea, vaan jotain ihmeellistä siltä väliltä, lanka lienee kuitenkin ollut aikanaan huippuedullista Kaiharin Kallen tavaratalossa, sillä tästä langasta kudottuja sukkia löytyy huushollistamme ainakin 10 paria eri kokoisina. Sukkien trendikkyys on varmistettu parsimalla muutama reikä, vähän isompia ja pienempiäkin, eri sävyisin harmain langoin, jotta parsimukset varmasti erottuvat taustasta ja täydentävät Tramp-lookin.
Tuplasukkien toinen osa onkin sitten lähes valkoiset noin 25 vuotta vanhat pitsipolvisukat, jotka olivat uudet silloin, kun minä aloitin koulun ja lopetin päiväkerhon. Viimeisen kerhokevään päättäjäiskuvissa minä tepsuttelen noissa samoissa sukissa ja vaaleanpunaisessa rimpsumekossa. Nykyään sukat eivät ole enää niin puhtaan valkoiset, lisäksi niitä on tuunattu uuteen uskoon parsimalla varpaiden kohdalta ja päkiästä pari reikää. Jotta sukat on saatu istumaan kokonaisuuteen täydellisesti, on niiden pohjaan kantapään kohdalle suurella vaivalla kulutettu kantapään kokoiset reiät - vaan mitäpä ei nainen kärsisi kauneudekseen ja tyylikkyydekseen. Näiden sukkien varret nousevat sitten taas reilun kymmenen senttiä villasukkien varsia korkeammalle, kontrasti ohuen ja paksun, yksinkertaisen ja pitsisen välillä korostuu näin ollen mukavasti. Pitsiä nostaa vielä tehostetummin esiin tuo jo edellä mainittu muotileggareiden kirjavan kukikas pinta.
Viimeisenä ja kokonaisuuden täydentävänä ja kokoavana yksityiskohtana toimii myssy. Äitini tuotantoa sekin. Myssy on ommeltu vihreä-musta-violetista puuvillakankaasta niin, että mallina on tiominut suomalaisnaisten ikiaikoina käyttämä navettamyssy niskaan solmittavine nauhoineen ja niskakuminauhoineen. Minulle mallia on sen verran muokattu, että myssy osaa on laajennettu, jotta nuttura mahtuu vaivatta sinne sisään. Nauhat voi jättää joko leijumaan vapaana tai sitten sitoa niskaan varmistamaan, että myssy pysyy päässä kovassakin menossa. Puuvillainen kangas imee hikeä oikein urakalla eli soveltuu erinomaisesti käyttöön vaativammissakin olosuhteissa.
Mitäs mieltä olette, eikö minun pitäisi saada tällä asukokonaisuudella jonkinlainen trendinluojan palkinto?
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Löytöjä
Olen ihan puolikuollut, sillä olen tänään selvinnut pitkäksi venyneestä työpäivästä, kirppisshoppailusta, auton huollosta hakemisesta, hampurilaisateriasta ja Mary Kay kosmetiikka kutsuista. Sillä seurauksella, ettö nyt lojun näppäimistön päällä harmaan kalpeana ja välillä kierrän kehää kuin häkkiin suljettu eläin. Vieraskorea mahani oli ihan ihmisiksi tuolla kutsuilla, mutta nyt kun pääsin kodin hiljaisuuteen ja rauhaan se otti ja yltyi muistuttamaan olemassa olostaan. Herra Kirjoitus on vuorostaan kakkoshommissaan, että saan onneksi ihan yksinäni ähkiä ja voihkia. Huonoon olooni on syynä se pika-pika-vauhtia vedetty hampurilaisateria, joka tietenkin kävi sappeni päälle...Auton sai huollosta puoli kuudelta, 20 vaille sain eteeni hamppisaterian ja 7 minuuttia myöhemmin huristelin jo hakemaan serkkuani tuonne Mary kay iltaan, mutta ei siitä sen enempää, se menee ohi, on aina mennyt ja menee nytkin...toivottavasti.
Olen tänään taas saanut suunnattoman ahaa elämyksen, nimittäin voidakseen tehdä kirpputorilöytöjä, täytyy myös kiertää kirpputoreja. Ne löydöt eivät tule kotiin, vaikka miten olen odottanut. Äiti halusi minun etsivän itselleen puutarhatöihin soveltuvan tuulitakin ja sitä minä olin fiinitorilta hakemassa. Löysin pari muutakin kivaa vaatetta ja menin kassalle kysymään niiden hintaa, jolloin myyjä sanoi heillä olevan neljän euron päivät ja antoi muovikassin. Kaiken, mitä sai kassiin sopimaan sai neljällä eurolla - ja minähän olen tunnetusti hyvä pakkaaja.
Kassiin siis päätyi äidin tuulitakin lisäksi itselleni upouusi tummanvihreä pitkätakki (vetoketjussa on vikaa, mutta toimii ihan korjaamattakin), harmaa pitkä bleiseri ja vaalean violetti t-paita. Lopun kassin täytin sillä tyylillä, että vaatteet olisivat helppoja realisoida, jos/kun eivät olisi sopivaa kokoa. Mukaan pääsivät myös uusi pitkä keinonahkahame, uudet keinonahkaiset housut, ruskea joustosamettinen housupuku, kameleontti silkkinen toppi (oranssi/vihreä), Betty Barclayn paksua silkkiä oleva mekko (jossa tosin tahra) ja pitkä violetti mekko lyhyillä hihoilla. Siis nopsasti laskettuna 11 vaatetta neljällä eurolla. Lisäksi löysin valkoiset Tuomikengän t-remmi korkkarit maltillisella viiden sentin korolla hintaan 3 euroa ja ovat siis vielä ihan vintagea. Jos Herttainen maksoi 20 euroa näistä, niin minun aarteeni ovat sitten suorastaan valtakunnan aatelia kunnoltaan noihin verrattuna. Törsäsin siis ihan 7 egeä ja olen huipputyytyväinen löytöihini.
Tässä sitten kuvia löydöistäni. Vihreän takin värin upea ja pinta silkkimäinen, en vain saa sitä toistumaan kuvissa, vaikka miten yritän.
Tässä vielä toinen kuva samasta aarteesta:
Tässä tuo Betty Barclay mekko, jossa tahra. Epäilen, ettei mekkoa edes ole koitettu puhdistaa. Minä koetan, ja jos menee pieneen, heitän vaatteen roskiin.
Sitten violettimekko
Nahkavaatteet
Harmaa jakku, joka on pari kiloa liian pieni, mutta menee sitten äidille, jos en saa itsestäni sen vertaa pois. Pikkuisia tahroja tässäkin, mutta kokeilen tehopuhdistusta tähänkin. Tahrat näyttävät kuvassa paljon pahemmilta kuin todellisuudessa.
Samettipuku näyttää tältä
Viimeisenä vielä silkkitoppi, eiköhän ne sitten tullet kaikki esitellyiksi
Jos jotain jäi puuttumaan, niin lisäilen kuvia sitten seuraavaan postaukseen.
Olen tänään taas saanut suunnattoman ahaa elämyksen, nimittäin voidakseen tehdä kirpputorilöytöjä, täytyy myös kiertää kirpputoreja. Ne löydöt eivät tule kotiin, vaikka miten olen odottanut. Äiti halusi minun etsivän itselleen puutarhatöihin soveltuvan tuulitakin ja sitä minä olin fiinitorilta hakemassa. Löysin pari muutakin kivaa vaatetta ja menin kassalle kysymään niiden hintaa, jolloin myyjä sanoi heillä olevan neljän euron päivät ja antoi muovikassin. Kaiken, mitä sai kassiin sopimaan sai neljällä eurolla - ja minähän olen tunnetusti hyvä pakkaaja.
Kassiin siis päätyi äidin tuulitakin lisäksi itselleni upouusi tummanvihreä pitkätakki (vetoketjussa on vikaa, mutta toimii ihan korjaamattakin), harmaa pitkä bleiseri ja vaalean violetti t-paita. Lopun kassin täytin sillä tyylillä, että vaatteet olisivat helppoja realisoida, jos/kun eivät olisi sopivaa kokoa. Mukaan pääsivät myös uusi pitkä keinonahkahame, uudet keinonahkaiset housut, ruskea joustosamettinen housupuku, kameleontti silkkinen toppi (oranssi/vihreä), Betty Barclayn paksua silkkiä oleva mekko (jossa tosin tahra) ja pitkä violetti mekko lyhyillä hihoilla. Siis nopsasti laskettuna 11 vaatetta neljällä eurolla. Lisäksi löysin valkoiset Tuomikengän t-remmi korkkarit maltillisella viiden sentin korolla hintaan 3 euroa ja ovat siis vielä ihan vintagea. Jos Herttainen maksoi 20 euroa näistä, niin minun aarteeni ovat sitten suorastaan valtakunnan aatelia kunnoltaan noihin verrattuna. Törsäsin siis ihan 7 egeä ja olen huipputyytyväinen löytöihini.
Tässä sitten kuvia löydöistäni. Vihreän takin värin upea ja pinta silkkimäinen, en vain saa sitä toistumaan kuvissa, vaikka miten yritän.
Tässä vielä toinen kuva samasta aarteesta:
Tässä tuo Betty Barclay mekko, jossa tahra. Epäilen, ettei mekkoa edes ole koitettu puhdistaa. Minä koetan, ja jos menee pieneen, heitän vaatteen roskiin.
Sitten violettimekko
Nahkavaatteet
Harmaa jakku, joka on pari kiloa liian pieni, mutta menee sitten äidille, jos en saa itsestäni sen vertaa pois. Pikkuisia tahroja tässäkin, mutta kokeilen tehopuhdistusta tähänkin. Tahrat näyttävät kuvassa paljon pahemmilta kuin todellisuudessa.
Samettipuku näyttää tältä
Viimeisenä vielä silkkitoppi, eiköhän ne sitten tullet kaikki esitellyiksi
Jos jotain jäi puuttumaan, niin lisäilen kuvia sitten seuraavaan postaukseen.
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Maailman parhaat siivousvälineet
Tänään olen päättänyt listata maailman parhaina pitämäni siivousvälineet. Syy moiseen on pesukoneessamme. Sillä tänään pyykkiä silittäessäni totesin koneen pesutuloksen olleen tällä pesukierroksella luokkaa ö. Voittamaton tahranpoistaja oli jättänyt tahrat poistettavaksi vasta ensi kierroksella, mikä tarkoittaa, että niitä ei sitten tahdo enää saada pois pinkillä eikä millään... Onhan pesukoneemme toki vanha, sillä saimme sen aikanaan herra Kirjoituksen vanhemmilta, kun he vaihtoivat uuteen, kone on ollut meillä siis nelisen vuotta, maksimissaan. Meillä tuota konetta ei juuri kyllä ole rasitettu, sillä sillä on pesty vain satunnaisia koneellisia joskus ja jouluna - no toisinaan ehkä 10 koneellista kerralla, mutta sitten on voinut olla viikkoja ellei kuukausia hiljaisempaa. Minä kun rakastan pihalla kuivatun pyykin tuoksua eli aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn pesen pyykkini maalla, jotta saan niihin kunnon tuoksun ilman mitään " o dööri" pesuaineita.
Nyt sitten pyykkejä katsellessani tulin siihen tulokseen, että on syytä tarkistaa pesukone ainakin noin silmämääräisesti, josko siitä löytyisi syy moiseen käyttäytymiseen. Avasin pesuainelokeron ja yäks...meinasi tulla yrjö kylään! Häpeä tunnustaa, mutta oli sitten tosissaan epäsiistin näköinen viritys. Kiskoin lokeron sillä seisomalla irti koneesta ja laitoin sankoon klorilliveteen likoamaan. Muu kone näytti siistiltä, johtuukohan sitten siitä, että olen kyllä tarkistellut rumpua ja tiivisteitä säännöllisesti ja pyyhkinyt niistä pölyjä ja muita moskia pois yleensä aina pesuhuoneen siivouksen yhteydessä. Kun sain lokeron putsattua välineellä, jonka kohta nimeän maailman parhaaksi siivousvälineeksi, laitoin koneen pesemään tyhjänä 90 asteen valkopyykkiohjelmaa. Sen kuulemma pitäisi putsata kone kunnolla. Olin ällistynyt, kun tässä taannoin lueskelin netistä kuluttajavalistussivuilta tietoa pesuaineista, oli aika jolloin fosfaatilliset pesuaineet olivat pahinta, mitä kuluttaja saattoi valita, mutta nyt niiden tilalle tullut zeoliitti on todettu yhtä pahaksi, ettei pahemmaksi aineeksi.
Suosin edelleen pulveripesuaineita, mutta yritän nykyään löytää sellaista jossa olisi fosfaattia zeoliitin sijaan - ei muuten ole mikään ihan helppo tehtävä, varsinkaan, jos ko. tuotteen pitäisi olla myös halpa. Ykkösnyrkkini kaikenlaisia ongelmatahroja ja likaa vastaan on edelleen paitsi sappisaippua myös Alfa Lavalin maatalouteen myytävä Over all pesuaine, jossa on vain kaksi pikkuvikaa. Ensimmäiseksi on kallista, mutta toki melkoisen riittoisaa ja toiseksi sitä ei saa kuin maatalouskaupoista ja silloinkin kymmenen kilon säkeissä, säkin koko tosin ei ole ongelma, koska muutenkin ostan pesuaineeni (ja kaiken muunkin mahdollisen) suurperhepakkauksissa, jotta niitä ei tarvitse kantaa joka toinen päivä kaupasta kotiin. Se täytyy kuitenkin tosissaan sanoa, että parempaa pesupulveria saa etsiä, on meinaan sen verran tehokasta tavaraa.
Lipsuin taas sujuvasti aiheen sivuun, nimittäin piti kirjoittamani maailman parhaista siivousvälineistä. Jaettu ensimmäinen sija menee ihmesienelle ja hammasharjalle, joista jälkimmäistä käytin myös tuon pesuainelokerikon puhdistamiseen. Perusteluina todettakoon, että ihmesieni kyllä nimensä mukaisesti poistaa lähes kaiken, mitä vain voi hankaamalla kuvitella lähtevän irti. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon valkoinen väliovemme, jonka alaosan oli aamuaviisi viiruttanut vihreän, oranssin ja mustan raidoilla, kiitos sen erään kaupan oranssi vihreiden erusivumainosten. Olin jo ostamassa maalipurkkia ja hiomapaperia oven uudelleen käsittelyä varten, sillä alaosa alkoi olla häiriöksi asti kirjava, mutta päätinkin sitten kokeilla ihmesientä ja alle 10 minuuttia ja jäljet olivat tiessään. Hammasharja (tietenkin käytöstä poistettu vanha) on ainakin yhtä kätevä väline paikassaan, sitä minä käytän kaikkien pienten hankalasti saavutettavien kohteiden puhdistukseen, esimerkkeinä vaikkapa lavuaarien ylivuotoaukot, hanojen istutussaumat, altaiden ja ammeen liitossaumat, jotka ovat muutoin hankalia saavuttaa, mutta hammasharjalla onnistuu loistavasti. Nuo nyt vain muutaman esimerkin mainitakseni, noiden lisäksi molemmille löytyy noin miljoona muuta käyttökohdetta.
Kolmas sija (jos tässä kisassa ei sitten jaeta kakkospalkintoa, kun ykkössijoja on kaksi) menee yhdistelmälle mäntysuopa ja rätti. Ne ovat varsinainen jokapaikan höylä ja vain harva pinta on sellainen, ettei sovellut niillä puhdistettavaksi, kunhan rätti ja rätinkosteus on valittu kohteen mukaisesti...
Neljänneksi rannaisin topsit, siis pumpulipuikot. Ne ovat myös erinomainen siivousapuväline, joilla pääsee sellaisiin koloihin, jonne ei muilla välineillä tahdo päästä. Niitä täytyy siivouspäivänä aina olla muutama taskussa, jotta ovat heti tarpeen tullen saatavilla.
Tästä syystä äiti-kulta ompeli minulle ihan oman siivousliivin, jossa on monta monta hyvää taskua kaikenlaisten tarvikkeiden mukana kuljettamista varten, sinne sopivat sekä hammasharja, ihmesieni että korvapuikot, pari rättiä ja lenkkiin vielä vaikka suihkepullo. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, kun ensin opin sitä käyttämään, nyt kulkee koko siivouspäivä varasto aina mukana ja näyttää naapurien silmiinkin tehokkaalta, kun ravaan edestakaisin mattotelineen ja asunnon väliä kirkkaanpunainen "tekijä"-liivi päälläni.
Vielä viikko töitä ja sitten viikko lomaa, jonka aikana toivon ehtiväni tekemään suursiivouksen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
rakkain terveisin, Alma Tomu
Nyt sitten pyykkejä katsellessani tulin siihen tulokseen, että on syytä tarkistaa pesukone ainakin noin silmämääräisesti, josko siitä löytyisi syy moiseen käyttäytymiseen. Avasin pesuainelokeron ja yäks...meinasi tulla yrjö kylään! Häpeä tunnustaa, mutta oli sitten tosissaan epäsiistin näköinen viritys. Kiskoin lokeron sillä seisomalla irti koneesta ja laitoin sankoon klorilliveteen likoamaan. Muu kone näytti siistiltä, johtuukohan sitten siitä, että olen kyllä tarkistellut rumpua ja tiivisteitä säännöllisesti ja pyyhkinyt niistä pölyjä ja muita moskia pois yleensä aina pesuhuoneen siivouksen yhteydessä. Kun sain lokeron putsattua välineellä, jonka kohta nimeän maailman parhaaksi siivousvälineeksi, laitoin koneen pesemään tyhjänä 90 asteen valkopyykkiohjelmaa. Sen kuulemma pitäisi putsata kone kunnolla. Olin ällistynyt, kun tässä taannoin lueskelin netistä kuluttajavalistussivuilta tietoa pesuaineista, oli aika jolloin fosfaatilliset pesuaineet olivat pahinta, mitä kuluttaja saattoi valita, mutta nyt niiden tilalle tullut zeoliitti on todettu yhtä pahaksi, ettei pahemmaksi aineeksi.
Suosin edelleen pulveripesuaineita, mutta yritän nykyään löytää sellaista jossa olisi fosfaattia zeoliitin sijaan - ei muuten ole mikään ihan helppo tehtävä, varsinkaan, jos ko. tuotteen pitäisi olla myös halpa. Ykkösnyrkkini kaikenlaisia ongelmatahroja ja likaa vastaan on edelleen paitsi sappisaippua myös Alfa Lavalin maatalouteen myytävä Over all pesuaine, jossa on vain kaksi pikkuvikaa. Ensimmäiseksi on kallista, mutta toki melkoisen riittoisaa ja toiseksi sitä ei saa kuin maatalouskaupoista ja silloinkin kymmenen kilon säkeissä, säkin koko tosin ei ole ongelma, koska muutenkin ostan pesuaineeni (ja kaiken muunkin mahdollisen) suurperhepakkauksissa, jotta niitä ei tarvitse kantaa joka toinen päivä kaupasta kotiin. Se täytyy kuitenkin tosissaan sanoa, että parempaa pesupulveria saa etsiä, on meinaan sen verran tehokasta tavaraa.
Lipsuin taas sujuvasti aiheen sivuun, nimittäin piti kirjoittamani maailman parhaista siivousvälineistä. Jaettu ensimmäinen sija menee ihmesienelle ja hammasharjalle, joista jälkimmäistä käytin myös tuon pesuainelokerikon puhdistamiseen. Perusteluina todettakoon, että ihmesieni kyllä nimensä mukaisesti poistaa lähes kaiken, mitä vain voi hankaamalla kuvitella lähtevän irti. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon valkoinen väliovemme, jonka alaosan oli aamuaviisi viiruttanut vihreän, oranssin ja mustan raidoilla, kiitos sen erään kaupan oranssi vihreiden erusivumainosten. Olin jo ostamassa maalipurkkia ja hiomapaperia oven uudelleen käsittelyä varten, sillä alaosa alkoi olla häiriöksi asti kirjava, mutta päätinkin sitten kokeilla ihmesientä ja alle 10 minuuttia ja jäljet olivat tiessään. Hammasharja (tietenkin käytöstä poistettu vanha) on ainakin yhtä kätevä väline paikassaan, sitä minä käytän kaikkien pienten hankalasti saavutettavien kohteiden puhdistukseen, esimerkkeinä vaikkapa lavuaarien ylivuotoaukot, hanojen istutussaumat, altaiden ja ammeen liitossaumat, jotka ovat muutoin hankalia saavuttaa, mutta hammasharjalla onnistuu loistavasti. Nuo nyt vain muutaman esimerkin mainitakseni, noiden lisäksi molemmille löytyy noin miljoona muuta käyttökohdetta.
Kolmas sija (jos tässä kisassa ei sitten jaeta kakkospalkintoa, kun ykkössijoja on kaksi) menee yhdistelmälle mäntysuopa ja rätti. Ne ovat varsinainen jokapaikan höylä ja vain harva pinta on sellainen, ettei sovellut niillä puhdistettavaksi, kunhan rätti ja rätinkosteus on valittu kohteen mukaisesti...
Neljänneksi rannaisin topsit, siis pumpulipuikot. Ne ovat myös erinomainen siivousapuväline, joilla pääsee sellaisiin koloihin, jonne ei muilla välineillä tahdo päästä. Niitä täytyy siivouspäivänä aina olla muutama taskussa, jotta ovat heti tarpeen tullen saatavilla.
Tästä syystä äiti-kulta ompeli minulle ihan oman siivousliivin, jossa on monta monta hyvää taskua kaikenlaisten tarvikkeiden mukana kuljettamista varten, sinne sopivat sekä hammasharja, ihmesieni että korvapuikot, pari rättiä ja lenkkiin vielä vaikka suihkepullo. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, kun ensin opin sitä käyttämään, nyt kulkee koko siivouspäivä varasto aina mukana ja näyttää naapurien silmiinkin tehokkaalta, kun ravaan edestakaisin mattotelineen ja asunnon väliä kirkkaanpunainen "tekijä"-liivi päälläni.
Vielä viikko töitä ja sitten viikko lomaa, jonka aikana toivon ehtiväni tekemään suursiivouksen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
rakkain terveisin, Alma Tomu
perjantai 15. elokuuta 2008
Mrs Märkä t-paita
Jos joku on ihmetellyt, miksi minusta ei ole muutamaan päivään kuulunut mitään, voin anteeksi pyydellen todeta sen johtuneen kolmesta asiasta: vesisateesta, kolarista ja herra Kirjoituksesta.
Kolarista tietenkin siinä mielessä, että yllättävän kauan nuo ottavat aikaa parantuakseen nuo kaikenlaiset nihraumat, mitä siinä kupperskeikassa syntyi. Töissä olen sinnikkäästi ollut ihan suunnitelmien mukaan, vaikka kietätämättä jossain kohtaa on koville ottanut. Kun on sitten selvinnyt tyäpäivästä, niin valitettavasti en ole juuri muuta jaksanut kuin raahautua kotiin, etsiskellä kaapeista jotain syötävää ja oikaista vähän päivätorkuille. Minkä jälkeen olenkin nukkunut aamuun saakka. Lienee tosissaan syytä kerätä voimia, sillä parin viikon päästä alkaa taas kunnon työputki - kahta työpaikkaa ja varsinaisessa vielä lisätöitä ja ylitöitä, jotta varmasti saan aikani kulumaan muualla kuin koneen ääressä.
Nukkumisesta puheenollen olen tullut siihen tulokseen, että olen edellisessä elämässäni ollut sittenkin kilpikonna. Ihan varmasti! Minä nimittäin halusta vaipuisin talvihorrokseen tuossa loka-marraskuun vaiheessa ja jos en nyt suoranaisesti horrostakaan, niin ainakin kaikki toimii kovin, kovin hidastetusti. Sen lisäksi muita kilpikonnamaisia piirteitä minussa ovat keskivartalon turpeus (kyllä, kilpi lasketaan oleelliseksi osaksi konnaa, ei sillä ole väliä millainen lisko siellä kilven sisässä luikertaa), jähmeä liikkuvuus ja ennen kaikkea yhtä tehokas syönti tapa. Kilpikonna nimittäin kadottaa herkkunsa kyllä melkoista vauhtia kitaansa ja siinä minä olen ainakin yhtä hyvä.
Niin sitten palattakoon takaisin ruotuun ja aiheeseen. Miten vesisadetta voi syyttää siitä, etten ole kirjoitellut blogiini mitään. Ihan yksikertaisesti siten, että työmatka vesisateessa töistä kotiin, vaikka matkaa ei olekaan ihan kahta kilometriä, on silti aika rasittavaa puuhaa. Eilenkin päivä paistoi kauniisti, kun lähdin vaihtamaan vaatteita. Kun pääsin työpaikan ulkopuolelle, oli taivas jo täyttynyt tummista pilvistä ja kun hylkäsin talon ja suurten kuusten antaman suojan alkoi taivaalta ripsoa vettä. Mitä pidemmälle kotimatkaani pääsin, sitä hurjemmin taivas kaatoi niskaani vettä. Mahtoi ulkopuolisilla olla hauskaa katsottavaa, kun me erään hölkkääjän kanssa leikimme hippasta puistokadulla lehmukselta toiselle, hän puun mitan edellä ja minä perässä. Vettä tuli todella niin rankasti, että siirtyminen nurmikon puolelle, lehmusten suojaan oli ainoa järkevä vaihtoehto. Leveät lehmukset suojasivat aina sen verran, ettei kaatosateessa tarvinnut pyrähtää kuin metrin parin matka ja taas pääsi seuraavan puun suojaan. Edelläni taivalta tehnyt hölkkääjä sen keksi ja alkoi puikkelehtia lehmukselta toiselle ja minä tietenkin kärppänä perässä, sillä sateenvarjo oli kotona, takki samoin. Päälläni oli t-paita ja verkkarit, mikä tietenkin on mitä erinomaisin sadesään vaatevaihtoehto - molemmat imevät vettä kuin sienet eli ei liene ihme, jos olin kotiin päästyäni märkä kauttaaltaan.
Jos eivät työpäivä ja sadekävely olisi riittäneet puristamaan minusta mehuja eilissä iltana, oli oma osansa myös herra Kirjoituksella. Hän oli jonkin firman kustantamana jokiristeilyllä, en edelleenkään ymmärrrä, miksi ne pahukset eivät kutsu noihin pippaloihin avec - minäkin pitäisin jokiristeilystä, mutta en tasan varmaan maksa risteilylippuja omasta pussistani, sen verran tyyriitä ovat. No, rakas mieheni siis pääsi nauttimaan moisesta ylellisyydestä ja oli vielä siitä riemusta luvannut kyydin linja-autoasemalta jokirantaan parille kaverilleen. Auto täytyi siis jättää sinne rantaan ja minulle hän laittoi viestin: "auto on rannassa, mahdollisesti sakkopaikalla. Haetko pois?"
Arvatkaapa, mitä tekee läpimäräksi kastunut, umpiväsynyt, mutta nuuka vaimo silloin. Raahustaa kotiinsa, kiskoo märät vaatteet yltään ja koska hän on taloudellinen, ripustaa ne myös siististi kylppäriin kuivumaan. Sen jälkeen hän ryntäilee ympäri huushollia kuin päätön kana etsien ykkösauton kakkosavainta, jonka pitäisi olla siellä jossain. Avaimen löydettyään hän kiskoo päälleen kaapista jotain kuivaa ja kosteudelta suojaavaa. Kyllä vain 15 vuotta sitten itse tekemäni tuulipuku sai jälleen armon ja tuli käyttöön otetuksi, vaikka monen monta kertaa olen sen jo päättänyt hävittää. Nyttemmin olen kyllä tullut siihen tulokseen, etten luovu siitä immoisena ikänä, sillä se suojasi kroppaani kaatuessani pahemmilta kolhuilta, koska oli niin paksu ja tiivis. Tuo puvun siis kiskoin päälleni märkien vaatteiden tilalle. Kadulle päästyäni totesin, että asuvalinta oli jälleen täysi napakymppi - aurinko paistoi kuumasti pilvettämältä taivaalta ja kadut suoranaisesti höyrysivät sateen jälkeen. Jos lämpötila sateeen ja ukkosen aikana oli laskenut tuonne 8-10 asteen hujakoille, nousi se alle puolessa tunnissa kahteenkymmeneen ja ylikin eli paksussa tuulipuvussani olin taas ihan väärällä planeetalla ja hiki virtasi sekä kuumuuden että häpeän takia.
Kun vihoin pääsin rantaan, totesin, että minua oli huijattu. Auto ei ollut sakkopaikalla eikä lappuliisoja näkynyt lähimaillakaan, vaikka minä olin heidän pelossaan kipittänyt kieli vyön alla autoa hakemaan. Kun nyt kerran olin sinne asti taapertanut, niin tottahan auton vein kotiin. Sen jälkeen tassuttelin suihkuun pesemään jälleen kastunutta kroppaani.
Mitä tein siinä välissä kun tulin suihkusta ja kun herra Kirjoitus soitti ja pyysi hakemaan hänet ja kaverit rannasta. Rehellisesti, en mitään, minä vain istuin ja tuijotin ja yritin keskittyä kuuntelemaan Varesta äänikirjana- tavallista kirjaa en olisi kädessä jaksanut pitää...
Tänään olen käynyt jälleen ostoksilla. Olemme herra Kirjoituksen kanssa matkalla maalle ja poikkesin matkalla tekemään arviointikeikan yhteen vaateliikkeeseen. Edellisistä tämä eroaa sikäli, että oli pakko ostaa jotain, jonka arvo oli vähintään 40 euroa. Hirvittävä summa! Mutta kun olin luvannut keikan hoitaa, niin minähän hoidin... Koska verojen jälkeen he maksavat palkkion, jonka suuruus on 31e, jäi ostamani puseron hinnaksi 9e. Se oli sellainen ota tai jätä kauppa, sillä tuo oli ainoa vaate, joka sopi päälleni eli se oli pakko ottaa, jotta työtehtävän ehdot tulivat täytettyä. Laitan siitä kuvaa myöhemmin... Nyt en viitsi ruveta strippaamaan, sillä naputtelen tätä herra Kirjoituksen työhuoneessa, kun hän tekee seinäntakana ylitöitään, ja huoneessa on yksi seinä lasia ja sen takana vilkasliikenteinen tie...
Kolarista tietenkin siinä mielessä, että yllättävän kauan nuo ottavat aikaa parantuakseen nuo kaikenlaiset nihraumat, mitä siinä kupperskeikassa syntyi. Töissä olen sinnikkäästi ollut ihan suunnitelmien mukaan, vaikka kietätämättä jossain kohtaa on koville ottanut. Kun on sitten selvinnyt tyäpäivästä, niin valitettavasti en ole juuri muuta jaksanut kuin raahautua kotiin, etsiskellä kaapeista jotain syötävää ja oikaista vähän päivätorkuille. Minkä jälkeen olenkin nukkunut aamuun saakka. Lienee tosissaan syytä kerätä voimia, sillä parin viikon päästä alkaa taas kunnon työputki - kahta työpaikkaa ja varsinaisessa vielä lisätöitä ja ylitöitä, jotta varmasti saan aikani kulumaan muualla kuin koneen ääressä.
Nukkumisesta puheenollen olen tullut siihen tulokseen, että olen edellisessä elämässäni ollut sittenkin kilpikonna. Ihan varmasti! Minä nimittäin halusta vaipuisin talvihorrokseen tuossa loka-marraskuun vaiheessa ja jos en nyt suoranaisesti horrostakaan, niin ainakin kaikki toimii kovin, kovin hidastetusti. Sen lisäksi muita kilpikonnamaisia piirteitä minussa ovat keskivartalon turpeus (kyllä, kilpi lasketaan oleelliseksi osaksi konnaa, ei sillä ole väliä millainen lisko siellä kilven sisässä luikertaa), jähmeä liikkuvuus ja ennen kaikkea yhtä tehokas syönti tapa. Kilpikonna nimittäin kadottaa herkkunsa kyllä melkoista vauhtia kitaansa ja siinä minä olen ainakin yhtä hyvä.
Niin sitten palattakoon takaisin ruotuun ja aiheeseen. Miten vesisadetta voi syyttää siitä, etten ole kirjoitellut blogiini mitään. Ihan yksikertaisesti siten, että työmatka vesisateessa töistä kotiin, vaikka matkaa ei olekaan ihan kahta kilometriä, on silti aika rasittavaa puuhaa. Eilenkin päivä paistoi kauniisti, kun lähdin vaihtamaan vaatteita. Kun pääsin työpaikan ulkopuolelle, oli taivas jo täyttynyt tummista pilvistä ja kun hylkäsin talon ja suurten kuusten antaman suojan alkoi taivaalta ripsoa vettä. Mitä pidemmälle kotimatkaani pääsin, sitä hurjemmin taivas kaatoi niskaani vettä. Mahtoi ulkopuolisilla olla hauskaa katsottavaa, kun me erään hölkkääjän kanssa leikimme hippasta puistokadulla lehmukselta toiselle, hän puun mitan edellä ja minä perässä. Vettä tuli todella niin rankasti, että siirtyminen nurmikon puolelle, lehmusten suojaan oli ainoa järkevä vaihtoehto. Leveät lehmukset suojasivat aina sen verran, ettei kaatosateessa tarvinnut pyrähtää kuin metrin parin matka ja taas pääsi seuraavan puun suojaan. Edelläni taivalta tehnyt hölkkääjä sen keksi ja alkoi puikkelehtia lehmukselta toiselle ja minä tietenkin kärppänä perässä, sillä sateenvarjo oli kotona, takki samoin. Päälläni oli t-paita ja verkkarit, mikä tietenkin on mitä erinomaisin sadesään vaatevaihtoehto - molemmat imevät vettä kuin sienet eli ei liene ihme, jos olin kotiin päästyäni märkä kauttaaltaan.
Jos eivät työpäivä ja sadekävely olisi riittäneet puristamaan minusta mehuja eilissä iltana, oli oma osansa myös herra Kirjoituksella. Hän oli jonkin firman kustantamana jokiristeilyllä, en edelleenkään ymmärrrä, miksi ne pahukset eivät kutsu noihin pippaloihin avec - minäkin pitäisin jokiristeilystä, mutta en tasan varmaan maksa risteilylippuja omasta pussistani, sen verran tyyriitä ovat. No, rakas mieheni siis pääsi nauttimaan moisesta ylellisyydestä ja oli vielä siitä riemusta luvannut kyydin linja-autoasemalta jokirantaan parille kaverilleen. Auto täytyi siis jättää sinne rantaan ja minulle hän laittoi viestin: "auto on rannassa, mahdollisesti sakkopaikalla. Haetko pois?"
Arvatkaapa, mitä tekee läpimäräksi kastunut, umpiväsynyt, mutta nuuka vaimo silloin. Raahustaa kotiinsa, kiskoo märät vaatteet yltään ja koska hän on taloudellinen, ripustaa ne myös siististi kylppäriin kuivumaan. Sen jälkeen hän ryntäilee ympäri huushollia kuin päätön kana etsien ykkösauton kakkosavainta, jonka pitäisi olla siellä jossain. Avaimen löydettyään hän kiskoo päälleen kaapista jotain kuivaa ja kosteudelta suojaavaa. Kyllä vain 15 vuotta sitten itse tekemäni tuulipuku sai jälleen armon ja tuli käyttöön otetuksi, vaikka monen monta kertaa olen sen jo päättänyt hävittää. Nyttemmin olen kyllä tullut siihen tulokseen, etten luovu siitä immoisena ikänä, sillä se suojasi kroppaani kaatuessani pahemmilta kolhuilta, koska oli niin paksu ja tiivis. Tuo puvun siis kiskoin päälleni märkien vaatteiden tilalle. Kadulle päästyäni totesin, että asuvalinta oli jälleen täysi napakymppi - aurinko paistoi kuumasti pilvettämältä taivaalta ja kadut suoranaisesti höyrysivät sateen jälkeen. Jos lämpötila sateeen ja ukkosen aikana oli laskenut tuonne 8-10 asteen hujakoille, nousi se alle puolessa tunnissa kahteenkymmeneen ja ylikin eli paksussa tuulipuvussani olin taas ihan väärällä planeetalla ja hiki virtasi sekä kuumuuden että häpeän takia.
Kun vihoin pääsin rantaan, totesin, että minua oli huijattu. Auto ei ollut sakkopaikalla eikä lappuliisoja näkynyt lähimaillakaan, vaikka minä olin heidän pelossaan kipittänyt kieli vyön alla autoa hakemaan. Kun nyt kerran olin sinne asti taapertanut, niin tottahan auton vein kotiin. Sen jälkeen tassuttelin suihkuun pesemään jälleen kastunutta kroppaani.
Mitä tein siinä välissä kun tulin suihkusta ja kun herra Kirjoitus soitti ja pyysi hakemaan hänet ja kaverit rannasta. Rehellisesti, en mitään, minä vain istuin ja tuijotin ja yritin keskittyä kuuntelemaan Varesta äänikirjana- tavallista kirjaa en olisi kädessä jaksanut pitää...
Tänään olen käynyt jälleen ostoksilla. Olemme herra Kirjoituksen kanssa matkalla maalle ja poikkesin matkalla tekemään arviointikeikan yhteen vaateliikkeeseen. Edellisistä tämä eroaa sikäli, että oli pakko ostaa jotain, jonka arvo oli vähintään 40 euroa. Hirvittävä summa! Mutta kun olin luvannut keikan hoitaa, niin minähän hoidin... Koska verojen jälkeen he maksavat palkkion, jonka suuruus on 31e, jäi ostamani puseron hinnaksi 9e. Se oli sellainen ota tai jätä kauppa, sillä tuo oli ainoa vaate, joka sopi päälleni eli se oli pakko ottaa, jotta työtehtävän ehdot tulivat täytettyä. Laitan siitä kuvaa myöhemmin... Nyt en viitsi ruveta strippaamaan, sillä naputtelen tätä herra Kirjoituksen työhuoneessa, kun hän tekee seinäntakana ylitöitään, ja huoneessa on yksi seinä lasia ja sen takana vilkasliikenteinen tie...
tiistai 12. elokuuta 2008
Lankeemuksia ja uudet kynnet
Vanha sanonta ylpeys käy lankeemuksen edellä kävi toteen kohdallani eilisaamuna. Olin lähdössä seitsemän jälkeen yövuorosta töistä, kun pyöräni joutui reilussa alamäessä vesiliirtoon ja minä tein kunnollisen mahalaskun. En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt, että pyörälläkin voi käydä niin, vaan nyt se on sitten todistettu.
Lopputulemana on reippaat raapaleet kulmakarva-alueella (ja silmälaseissa), molemmissa käsissä ja vasemmassa jalassa. Nopeasti laskien raapaleita on seitsemässä paikassa. Lisäksi rintalastaani koristaa reilunkokoinen mustelma, rullasin ilmeisesti rinnallani pyöränsarvien yli, muuten tuo suorakaiteen mallinen ruhje ei oikein ole selitettävissä.
Jouduin odottamaan lääkärille pääsyä yli kaksi tuntia ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Sairaslomaa olisin saanut, mutta tietenkään en sitä huolinut, koska jäljellä ei ollut kuin yksi yövuoro. Tosin sain kyllä moneen kertaan katua uhmakkuuttani, sillä sen verran olivat jalan naarmut ja rintalastan ruhjeet kipeät. Tämän päivän olen sitten käyttänyt huilailuun, ainoa, mitä tein olivat uudet kynnet. Nämä ovat nyt sitten mahdollisimman neutraalit, paremmat ja näyttävämmät rakennan sitten, kun kynnet ovat toipuneet edellisten tuunausten rasituksista.
Pikkurillissä kolme pientä timanttia, halkaisijaltaan 1,5mm.
Toisessa pikkurillissä on edelleen tuo neljän oranssihtavan kukan sarja, sillä en kertakaikkiaan saanut sitä poistettua lakkaa poistaessani. Lakka kyllä lähti ympäriltä, mutta tarra ei, joten olkoon sitten siinä.
Peukaloissa on sitten pinkki-valkoiset kukkaset, molemmissa samanlaiset.
Ensimmäisen hongkongilaisen pakettini sain jo viikko sitten ja sen tasasin Ievuskaisen kanssa, nyt sitten odottelen sitten sitä toista ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Miten voi olla mahdollista, että kaksi päivää myöhemmin postitettu kirje on perillä viikkoa aiemmin? En mää vaan ymmärrä.
Elloksen tilauskin tuli ja minä olen karvaasti pettynyt. Siitä loistavasta tonnin paketista ei sitten montaa riepua meille jäänyt. Eniten harmitti se, että beige-kultainen unelmani oli malliltaan kaikkea muuta kuin kropalleni sopiva - voihan räkä ja siihen olin satsannut kaikki odotukseni. Olin nimittäin kuvitellut, että siitä saisi loistavan lisän mustaan pukuuni. Uimapuvut ja bikinit olivat melkein kaikki sopimattomia -äääärggghhh. Onneksi sentään löytyi yksi yläosa ja toinen alaosa, jotka saa yhdistettyä.
Noiden bikinien lisäksi meille jää vain hame, pari toppia ja yksi tunika.
Tuo tunika on sellainen, että se käy tarvittaessa mekkonakin, mitenkään erityisen pitkä tuo hamonen ei ole, mutta riittävä kylläkin.
Laitetaan tähän nyt vielä kuva tuosta kultaisesta unelmastakin, jotta oikein tulee käännettyä veistä haavassa ja harmiteltua, kun se ei sovi, mutta ainahan ei voi voittaa...
Lopputulemana on reippaat raapaleet kulmakarva-alueella (ja silmälaseissa), molemmissa käsissä ja vasemmassa jalassa. Nopeasti laskien raapaleita on seitsemässä paikassa. Lisäksi rintalastaani koristaa reilunkokoinen mustelma, rullasin ilmeisesti rinnallani pyöränsarvien yli, muuten tuo suorakaiteen mallinen ruhje ei oikein ole selitettävissä.
Jouduin odottamaan lääkärille pääsyä yli kaksi tuntia ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Sairaslomaa olisin saanut, mutta tietenkään en sitä huolinut, koska jäljellä ei ollut kuin yksi yövuoro. Tosin sain kyllä moneen kertaan katua uhmakkuuttani, sillä sen verran olivat jalan naarmut ja rintalastan ruhjeet kipeät. Tämän päivän olen sitten käyttänyt huilailuun, ainoa, mitä tein olivat uudet kynnet. Nämä ovat nyt sitten mahdollisimman neutraalit, paremmat ja näyttävämmät rakennan sitten, kun kynnet ovat toipuneet edellisten tuunausten rasituksista.
Pikkurillissä kolme pientä timanttia, halkaisijaltaan 1,5mm.
Toisessa pikkurillissä on edelleen tuo neljän oranssihtavan kukan sarja, sillä en kertakaikkiaan saanut sitä poistettua lakkaa poistaessani. Lakka kyllä lähti ympäriltä, mutta tarra ei, joten olkoon sitten siinä.
Peukaloissa on sitten pinkki-valkoiset kukkaset, molemmissa samanlaiset.
Ensimmäisen hongkongilaisen pakettini sain jo viikko sitten ja sen tasasin Ievuskaisen kanssa, nyt sitten odottelen sitten sitä toista ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Miten voi olla mahdollista, että kaksi päivää myöhemmin postitettu kirje on perillä viikkoa aiemmin? En mää vaan ymmärrä.
Elloksen tilauskin tuli ja minä olen karvaasti pettynyt. Siitä loistavasta tonnin paketista ei sitten montaa riepua meille jäänyt. Eniten harmitti se, että beige-kultainen unelmani oli malliltaan kaikkea muuta kuin kropalleni sopiva - voihan räkä ja siihen olin satsannut kaikki odotukseni. Olin nimittäin kuvitellut, että siitä saisi loistavan lisän mustaan pukuuni. Uimapuvut ja bikinit olivat melkein kaikki sopimattomia -äääärggghhh. Onneksi sentään löytyi yksi yläosa ja toinen alaosa, jotka saa yhdistettyä.
Noiden bikinien lisäksi meille jää vain hame, pari toppia ja yksi tunika.
Tuo tunika on sellainen, että se käy tarvittaessa mekkonakin, mitenkään erityisen pitkä tuo hamonen ei ole, mutta riittävä kylläkin.
Laitetaan tähän nyt vielä kuva tuosta kultaisesta unelmastakin, jotta oikein tulee käännettyä veistä haavassa ja harmiteltua, kun se ei sovi, mutta ainahan ei voi voittaa...
Tunnisteet:
kynsikristalli,
kynsitarra,
kynsitimantti
perjantai 8. elokuuta 2008
Asiat tärkeysjärjestykseen
Viiden kilometrin kävely kaupungilla vesisateessa valaisee kummasti ajatuksia ja saa näkemään asioita vähän erilaisestakin perspektiivistä. Eihän se elämä oikeasti ihan niin synkkää ole kuin aamuinen kirjoitukseni antaa ymmärtää.
Ensimmäiseksi tajusin sen, kun ymmärsin, että minun pitäisi olla urputuksen sijaan kiitollinen siitä, että saan olla vapaa. Siis tarkoitan sitä todella, jotenkin konkreettisesti se ajatus meni tähän tyyliin, että voin kävellä korjaamoon hakemaan huoltoapua pakastimelleni. Tuossa yhdessä lauseessa on jo ihan oikeasti monta huomionarvoista asiaa. Ensimmäisenä se, että ei tosiaan tarvitse pelätä muuta kuin hulluja autoilijoita, jotka tuntuvat aina jalankulkijan nähdessään koukkaavan kohti lähintä kurarapakkoa. Ei tarvitse varoa miinoja tai miettiä, missä voi kulkea, ettei joku ammu tai ryöstä tai jotain muuta. Kaikesta epäkiitollisesta maineestaan huolimatta tämä kaupunki on kuitenkin tavalliselle tallaajalle melkoinen lintukoto.
Toinen asia on se, että jos tarvitsen pakastinta, se tarkoittaa, että minulla on niin paljon ruokaa, että voin varastoida sitä kuin orava. Sekään ei taida ihan joka kolkassa maailmaa olla itsestäänselvyys, että ruokaa on aina jemmassa, kun ihan joka paikassa ei ole itsestäänselvyys edes se, että sitä ruokaa on joka päivä saatavilla.
Kolmantena asiana se, että "voin kävellä", olen siis sen verran terve, että minulla on toimivat jalat ja toimivat kädet ja jaksan kulkea tuon viiden kilometrin matkan jalan. Asia, josta tosissaan pitäisi muistaa olla kiitollinen, vaan niin kovin harva muistaa, en minäkään läheskään joka päivä. Minulla tietysti on paremmat muistuttimet työn puolesta kuin jollakulla muulla ja silti sitä tahtoo pitää terveyttä liian itsestään selvänä asiana.
Mitä asian taloudelliseen puoleen taas tulee, niin hyvänen aika, onhan minulla vakituinen työ, ja palkka tulee taas viikon päästä. Vaikkei se minun roponi kovin iso ole, niin jotenkin hämärästi kuvittelen, että on muita, joiden on tultava toimeen vielä pienemmillä roposilla. Toki on niitäkin joiden rovot ovat isompia kuin minun, mutta niihän se aina on. Sitä paitsi, kun herra Kirjoitus saa roponsa samana päivänä, on se jo yhteensä kaksi ropoa, kyllä sillä toimeen tullaan, kun on tultu ennenkin...Vakituinen työpaikka ja säännölliset tulot molemmilla perheessä, kuuluu myös niihin asioihin, joita ei kaikilla ole. Niin on vain aina totuttu ajattelemman, että totta kai kaikillahan töitä on, mutta kun se asia ei mene ihan niinkään.
Sitä paitsi koska en kastunut sadevedestä, tarkoitti se sitä, että minulla oli ylläni suunnilleen keliin sopivat vaatteet eli sekin on taas plussaa, kun kaikilla ei niitä vaihtokamoja ole. Se, että myös alusvaatekerta kastui, ei johtunut väärästä asuvalinnasta vaan siitä, että ihana kulta-musta tuuli/sadeasuni on niin tiivis, että voisi tarpeen tullen toimia märkäpukuna, sillä sen kanssa tulee kelillä kuin kelillä hiki. Juu, myönnetään, ostin puvun sen ihanaisen värin takia!
Nyt siis alkaa elämä voittaa, varsinkin kun näyttää siltä, että pakastimen korjauksesta selvitään 35 euron termostaatilla. Jaksan nauraa aamuiselle kiukkuamiselleni heti sen jälkeen, kun olen juonut iiii-ison kupillisen höyryävää kahvia ja saanut tiskit tiskattua.
Sen verran olen kasvanut aikuiseksi ja saanut itsehillintää, etten toiminut niin kuin joskus ennen. Silloin menttaliteettina oli "...kele, viekää sitten tuhkatkin pesästä", tätä mallia toteutin esimerkiksi ostamalla 500 markan hintaiset pukukankaat samana päivänä, kun olin saanut 720 markan ylinopeussakot, kun listaan vielä lisätään pari päivää aikaisemmin kuittaamani parkkisakko 250 markkaa ja huomioidaan opiskelijan noin 1000 markan kuukausitulot olivat menot melkoiset. Tällä kertaa en kaupungilla liikkuessani ostanut mitään ylimääräistä, vain sen mitä oli tarpeen eli voin onnitella itseäni, olen siis saanut edes rippusen itsekuria.
Loppukaneettina täytyy mainita eräs kaupungilla silmiini sattunut vaateparsi. Sen käyttäjä oli noin 14 vee teinityttö, jolla oli yllään aivan samanmallinen jakku kuin mikä itselläni riippuu vaatekaapissa ja on myynnissä Aavavintagessa (golden jacket, kullanvärinen jakku sivun oikeassa laidassa toisessa rivissä ylhäältä), minulla tosin tikkaamattomana versiona, Aavassa tikattuna, mutta molemmilla kullanvärinen takki mustilla resoreilla. Tämän neitosen takki oli "mustalaiskangasta" eli mustaa hopeanvärisin kuvioin, mutta malli oli aivan sama kuin tuossa linkittämässäni vaatteessa. Ovatkohan ne taas tulossa muotiin? Pitänee tarkkailla tilannetta ja olla kerrankin askel edellä, eikä jäljessä...
Ensimmäiseksi tajusin sen, kun ymmärsin, että minun pitäisi olla urputuksen sijaan kiitollinen siitä, että saan olla vapaa. Siis tarkoitan sitä todella, jotenkin konkreettisesti se ajatus meni tähän tyyliin, että voin kävellä korjaamoon hakemaan huoltoapua pakastimelleni. Tuossa yhdessä lauseessa on jo ihan oikeasti monta huomionarvoista asiaa. Ensimmäisenä se, että ei tosiaan tarvitse pelätä muuta kuin hulluja autoilijoita, jotka tuntuvat aina jalankulkijan nähdessään koukkaavan kohti lähintä kurarapakkoa. Ei tarvitse varoa miinoja tai miettiä, missä voi kulkea, ettei joku ammu tai ryöstä tai jotain muuta. Kaikesta epäkiitollisesta maineestaan huolimatta tämä kaupunki on kuitenkin tavalliselle tallaajalle melkoinen lintukoto.
Toinen asia on se, että jos tarvitsen pakastinta, se tarkoittaa, että minulla on niin paljon ruokaa, että voin varastoida sitä kuin orava. Sekään ei taida ihan joka kolkassa maailmaa olla itsestäänselvyys, että ruokaa on aina jemmassa, kun ihan joka paikassa ei ole itsestäänselvyys edes se, että sitä ruokaa on joka päivä saatavilla.
Kolmantena asiana se, että "voin kävellä", olen siis sen verran terve, että minulla on toimivat jalat ja toimivat kädet ja jaksan kulkea tuon viiden kilometrin matkan jalan. Asia, josta tosissaan pitäisi muistaa olla kiitollinen, vaan niin kovin harva muistaa, en minäkään läheskään joka päivä. Minulla tietysti on paremmat muistuttimet työn puolesta kuin jollakulla muulla ja silti sitä tahtoo pitää terveyttä liian itsestään selvänä asiana.
Mitä asian taloudelliseen puoleen taas tulee, niin hyvänen aika, onhan minulla vakituinen työ, ja palkka tulee taas viikon päästä. Vaikkei se minun roponi kovin iso ole, niin jotenkin hämärästi kuvittelen, että on muita, joiden on tultava toimeen vielä pienemmillä roposilla. Toki on niitäkin joiden rovot ovat isompia kuin minun, mutta niihän se aina on. Sitä paitsi, kun herra Kirjoitus saa roponsa samana päivänä, on se jo yhteensä kaksi ropoa, kyllä sillä toimeen tullaan, kun on tultu ennenkin...Vakituinen työpaikka ja säännölliset tulot molemmilla perheessä, kuuluu myös niihin asioihin, joita ei kaikilla ole. Niin on vain aina totuttu ajattelemman, että totta kai kaikillahan töitä on, mutta kun se asia ei mene ihan niinkään.
Sitä paitsi koska en kastunut sadevedestä, tarkoitti se sitä, että minulla oli ylläni suunnilleen keliin sopivat vaatteet eli sekin on taas plussaa, kun kaikilla ei niitä vaihtokamoja ole. Se, että myös alusvaatekerta kastui, ei johtunut väärästä asuvalinnasta vaan siitä, että ihana kulta-musta tuuli/sadeasuni on niin tiivis, että voisi tarpeen tullen toimia märkäpukuna, sillä sen kanssa tulee kelillä kuin kelillä hiki. Juu, myönnetään, ostin puvun sen ihanaisen värin takia!
Nyt siis alkaa elämä voittaa, varsinkin kun näyttää siltä, että pakastimen korjauksesta selvitään 35 euron termostaatilla. Jaksan nauraa aamuiselle kiukkuamiselleni heti sen jälkeen, kun olen juonut iiii-ison kupillisen höyryävää kahvia ja saanut tiskit tiskattua.
Sen verran olen kasvanut aikuiseksi ja saanut itsehillintää, etten toiminut niin kuin joskus ennen. Silloin menttaliteettina oli "...kele, viekää sitten tuhkatkin pesästä", tätä mallia toteutin esimerkiksi ostamalla 500 markan hintaiset pukukankaat samana päivänä, kun olin saanut 720 markan ylinopeussakot, kun listaan vielä lisätään pari päivää aikaisemmin kuittaamani parkkisakko 250 markkaa ja huomioidaan opiskelijan noin 1000 markan kuukausitulot olivat menot melkoiset. Tällä kertaa en kaupungilla liikkuessani ostanut mitään ylimääräistä, vain sen mitä oli tarpeen eli voin onnitella itseäni, olen siis saanut edes rippusen itsekuria.
Loppukaneettina täytyy mainita eräs kaupungilla silmiini sattunut vaateparsi. Sen käyttäjä oli noin 14 vee teinityttö, jolla oli yllään aivan samanmallinen jakku kuin mikä itselläni riippuu vaatekaapissa ja on myynnissä Aavavintagessa (golden jacket, kullanvärinen jakku sivun oikeassa laidassa toisessa rivissä ylhäältä), minulla tosin tikkaamattomana versiona, Aavassa tikattuna, mutta molemmilla kullanvärinen takki mustilla resoreilla. Tämän neitosen takki oli "mustalaiskangasta" eli mustaa hopeanvärisin kuvioin, mutta malli oli aivan sama kuin tuossa linkittämässäni vaatteessa. Ovatkohan ne taas tulossa muotiin? Pitänee tarkkailla tilannetta ja olla kerrankin askel edellä, eikä jäljessä...
miksi, miksi, miksi?
Tästä tulee nyt oikein kunnon nyyhkypostaus aiheesta taloudellinen vaikerrus (ja tätä ei ole tarkoitettu herra Kirjoituksen luettavaksi) eli kannattaa jättää väliin.
En ymmärrä, miksi ihmeessä elämässä menee aina niin, että kun kerran alkaa mennä jokin pieleen niin sitten menee vähän enemmänkin. Minun kohdallani tämä menee vielä niin, että aina kun suoritan övershoppausta, niin yleensä elämä iskee sitten tosi nopeasti takaisin.
Tällä kertaa olen taas aiheuttamassa itselleni taloudellista katastrofia, joka alkoi noista Ratsulan shoppauksista (katastrofin minimoimiseksi olen päättänyt myydä sen sinisen ale-löytöni, siis hameen.) Ensin tuhlailin siellä enemmän kuin yleensä. Sitten mokasin postimaksujen kanssa oikein pahemman kerran, yleensä olen tosi tarkka ja punnitsen postiin viemäni paketit moneen kertaan, nyt sitten luotin arvioon ja pieleen meni, että heilahti. Ostin huuto.net paketin maksimipainolla 5kg ja paketin pahus painoi 14 grammaa yli, asia selvisi vasta kun paketti oli kulkeutunut Tampereen lajittelukeskukseen asti eli asialle ei ollut enää mitään tehtävissä. Sieltä on siis tulossa kiva pikku lasku, jossa veloittavat paitsi postikulujen erotuksen, mikä on 3 euroa + tähtitieteelliset käsittelykulut (en edes uskalla ajatella niiden määrää). Jos tavarat olisivat olleet omiani, niin homma olisi ehkä mennyt plusmiinus nolla linjalle, mutta kun tavarat olivat anopin eli kauppasumma täytyy kuitenkin maksaa hänelle ja minä saan koko lystiksi vain maksaa tuon postikululaskun, varsinkin, kun ostajan pahus ei ole edes palautetta kaupasta laittanut eli kalliiksi tulee harrastaminen.
Toinen harmaiden hiuksien aiheuttaja on myös huuto.netistä, yltiöhätäinen ostaja, joka saa minut suorastaan raivonpartaalle. Huuto sulkeutui perjantaina, sattumalta sattui olemaan sama pankki ja hän maksoi heti, olin kuitenkin perjantaina pitkän päivän töissä, joten en ehtinyt siinä kahden työpaikan vaihdon välillä käymään kotona ja postittamaan tuotetta. Olin sitten jo perjantaina saanut viestin, että on maksanut ja toivoo pikaista postitusta. Laitoin viestiä vastaan, että juu, juu postitan maanantaina, niin kuin teinkin. Pudotin KOLME kirjettä yhtä aikaa työpaikkani aulassa olevaan keltaiseen postin lootaan, kaksi on mennyt perille, sillä palautteet tulivat toissa päivänä ja eilen. Posti lähti lootasta eteenpäin kello 17 maanantai iltapäivällä ja matkaa oli muistaakseni tuollainen 700km eli en mitenkään usko, että se olisi edes voinut olla tiistaina perillä, aikaisintaan keskiviikkona.
No, keskiviikkona tuli hepulta sähköpostia, että laittaa palautetta, kun tuote on perillä. En reagoinut asiaan mitenkään, ilmeisesti olisi pitänyt, mutta otin sen vain tuollaisena normaalina kohteliaisuuslätinänä, mitä itsekin joskus myyjille laitan. Kun en ollut vastannut mitään, niin eikö tämä h-tin hätähousu SOITTANUT minulle torstaina, kun tuote ei vieläkään ollut tullut. Hölmö menin vastaamaan, kun odotin yhtä toista puhelua. Kaveri tivasi, että olenko muistanut postittaa tuotteen jne. jne. jne. Siinä vaiheessa sanoin varsin hyisesti, että jos minulla on toista tuhatta onnistunutta kauppaa takanani, niin en varmasti pilaa sitä parin euron kellonremmin takia. En nyt suoraan sanonut, että tuollaisten sopii käydä hakemassa tavaransa kaupasta, kun eivät voi ymmärtää sitä, että ihan oikeasti postin lupaamat seuraavaksi päiväksi perille jutut eivät koske väliä Hanko-Petsamo. Posti nimittäin ilmoittaa, että 90% perillä TOISENA työpäivänä, ja jos tuo minun kirjeeni kuuluu siihen 10%:in niin entäs sitten?
Illalla kirjoitin varsin pitkän mailin, jossa käskin heppua odottamaan ainakin tämän päivän, mieluiten vielä maanantain, ja lupasin tehdä katoamisilmoituksen tarvittaessa. Tuolla raivostuttavalla tavara heti tänne pommituksella hän aiheutti sen, että en edes aio neuvotella korvauksista, neuvotelkoon postin kanssa. Minä olen osuuteni tehnyt, kun olen tuotteen asianmukaisesti pakannut ja postittanut. Piste. Enkä muuten sitten vastaa puhelinsoittoihin enkä tekstiviesteihin enää. Tämä ei nyt ollut taloudellinen katastrofi muuta kuin siinä mielessä, että tarvitsen hepun takia kohta ajan psykiatrille (lisää mailia...) ja se taas maksaa.
Lisää ongelmia ja kuluja tulee siitä, että pakastimemme on hajonnut. Tässä pari viikkoa sitten, kun tulimme maalta ja olin laittamassa lisää mansikoita pakkaseen, löysinkin kauhukseni talvikauden mansikkamnme pakkasesta sulaneita ja käyvinä. Lemu oli hirvittävä! Kannoimme ämpärillisen mansikoita biojätteeseen ja kassillisen pakasterasioita energiajätteeseen, enkä minä tiennyt olisiko pitänyt itkeä, nauraa vai kiroilla ja tein sitten sitä kaikkea. Eli täytyi ostaa uudet mansikat, jotka nyt ovat äidin pakkasessa odottamassa siirtoa tänne.
Kuvittelin ongelman korjaantuneen ja kytkin pakastimen jäähdyttämään valmiiksi pikapakastuksella. Se ehti olla päällä viikon verran (voi sitä sähkölaskua...) kunnes tajusin, että se käy jatkuvasti ympäri vuorokauden (nyt hirvittää vielä enemmän...). Testauksen jälkeen totesin, että pikapakastuksella se käy jatkuvasti ja muutoin ei lainkaan eli kylmä katoaa pakkasesta pikkuhiljaa...Nyt ovat sitten vaihtoehdot vähissä - on joko löydettävä pakastimeen uusi termostaatti ja mies asentamaan se (toivottavasti herra Kirjoitus osaa tai edes isä Kirjoitus...) taikka vaihtoehtoisesti käytävä ostamassa uusi pakastearkku. Jälkimmäisessä tapauksessa lompakossani on pikapuoliin noin 300 euron lovi.
Seuraavat kaksi kuukautta täytyykin sitten mennä no-shopping-at-all - linjalla, sillä pakastin puraisee tosiaan kahden kuukauden törsäysbudjettini verran rahaa (ajattelin samalla vaihtaa suurempaan, jotta voin ryöstää äidin pakkasesta enemmän marjoja ja ruokaa meille). Ainoa onni tässä tilanteessa on se, että minulla oikeasti on tuon verran rahaa, jotta ei tarvitse osamaksulla ottaa, se vasta kalliiksi tulisi. Valoa siis tunnelin päässä - toivottavasti ei vain ole juna.
Pitänee varmaan soitella sinne harrastetyöpaikkaankin, josko tarvitsisivat lisätyövoimaa, tällä hetkellä muutama extratyöpäivä tuntuu varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka olinkin ajatellut pitää vapaat vapaina.
En ymmärrä, miksi ihmeessä elämässä menee aina niin, että kun kerran alkaa mennä jokin pieleen niin sitten menee vähän enemmänkin. Minun kohdallani tämä menee vielä niin, että aina kun suoritan övershoppausta, niin yleensä elämä iskee sitten tosi nopeasti takaisin.
Tällä kertaa olen taas aiheuttamassa itselleni taloudellista katastrofia, joka alkoi noista Ratsulan shoppauksista (katastrofin minimoimiseksi olen päättänyt myydä sen sinisen ale-löytöni, siis hameen.) Ensin tuhlailin siellä enemmän kuin yleensä. Sitten mokasin postimaksujen kanssa oikein pahemman kerran, yleensä olen tosi tarkka ja punnitsen postiin viemäni paketit moneen kertaan, nyt sitten luotin arvioon ja pieleen meni, että heilahti. Ostin huuto.net paketin maksimipainolla 5kg ja paketin pahus painoi 14 grammaa yli, asia selvisi vasta kun paketti oli kulkeutunut Tampereen lajittelukeskukseen asti eli asialle ei ollut enää mitään tehtävissä. Sieltä on siis tulossa kiva pikku lasku, jossa veloittavat paitsi postikulujen erotuksen, mikä on 3 euroa + tähtitieteelliset käsittelykulut (en edes uskalla ajatella niiden määrää). Jos tavarat olisivat olleet omiani, niin homma olisi ehkä mennyt plusmiinus nolla linjalle, mutta kun tavarat olivat anopin eli kauppasumma täytyy kuitenkin maksaa hänelle ja minä saan koko lystiksi vain maksaa tuon postikululaskun, varsinkin, kun ostajan pahus ei ole edes palautetta kaupasta laittanut eli kalliiksi tulee harrastaminen.
Toinen harmaiden hiuksien aiheuttaja on myös huuto.netistä, yltiöhätäinen ostaja, joka saa minut suorastaan raivonpartaalle. Huuto sulkeutui perjantaina, sattumalta sattui olemaan sama pankki ja hän maksoi heti, olin kuitenkin perjantaina pitkän päivän töissä, joten en ehtinyt siinä kahden työpaikan vaihdon välillä käymään kotona ja postittamaan tuotetta. Olin sitten jo perjantaina saanut viestin, että on maksanut ja toivoo pikaista postitusta. Laitoin viestiä vastaan, että juu, juu postitan maanantaina, niin kuin teinkin. Pudotin KOLME kirjettä yhtä aikaa työpaikkani aulassa olevaan keltaiseen postin lootaan, kaksi on mennyt perille, sillä palautteet tulivat toissa päivänä ja eilen. Posti lähti lootasta eteenpäin kello 17 maanantai iltapäivällä ja matkaa oli muistaakseni tuollainen 700km eli en mitenkään usko, että se olisi edes voinut olla tiistaina perillä, aikaisintaan keskiviikkona.
No, keskiviikkona tuli hepulta sähköpostia, että laittaa palautetta, kun tuote on perillä. En reagoinut asiaan mitenkään, ilmeisesti olisi pitänyt, mutta otin sen vain tuollaisena normaalina kohteliaisuuslätinänä, mitä itsekin joskus myyjille laitan. Kun en ollut vastannut mitään, niin eikö tämä h-tin hätähousu SOITTANUT minulle torstaina, kun tuote ei vieläkään ollut tullut. Hölmö menin vastaamaan, kun odotin yhtä toista puhelua. Kaveri tivasi, että olenko muistanut postittaa tuotteen jne. jne. jne. Siinä vaiheessa sanoin varsin hyisesti, että jos minulla on toista tuhatta onnistunutta kauppaa takanani, niin en varmasti pilaa sitä parin euron kellonremmin takia. En nyt suoraan sanonut, että tuollaisten sopii käydä hakemassa tavaransa kaupasta, kun eivät voi ymmärtää sitä, että ihan oikeasti postin lupaamat seuraavaksi päiväksi perille jutut eivät koske väliä Hanko-Petsamo. Posti nimittäin ilmoittaa, että 90% perillä TOISENA työpäivänä, ja jos tuo minun kirjeeni kuuluu siihen 10%:in niin entäs sitten?
Illalla kirjoitin varsin pitkän mailin, jossa käskin heppua odottamaan ainakin tämän päivän, mieluiten vielä maanantain, ja lupasin tehdä katoamisilmoituksen tarvittaessa. Tuolla raivostuttavalla tavara heti tänne pommituksella hän aiheutti sen, että en edes aio neuvotella korvauksista, neuvotelkoon postin kanssa. Minä olen osuuteni tehnyt, kun olen tuotteen asianmukaisesti pakannut ja postittanut. Piste. Enkä muuten sitten vastaa puhelinsoittoihin enkä tekstiviesteihin enää. Tämä ei nyt ollut taloudellinen katastrofi muuta kuin siinä mielessä, että tarvitsen hepun takia kohta ajan psykiatrille (lisää mailia...) ja se taas maksaa.
Lisää ongelmia ja kuluja tulee siitä, että pakastimemme on hajonnut. Tässä pari viikkoa sitten, kun tulimme maalta ja olin laittamassa lisää mansikoita pakkaseen, löysinkin kauhukseni talvikauden mansikkamnme pakkasesta sulaneita ja käyvinä. Lemu oli hirvittävä! Kannoimme ämpärillisen mansikoita biojätteeseen ja kassillisen pakasterasioita energiajätteeseen, enkä minä tiennyt olisiko pitänyt itkeä, nauraa vai kiroilla ja tein sitten sitä kaikkea. Eli täytyi ostaa uudet mansikat, jotka nyt ovat äidin pakkasessa odottamassa siirtoa tänne.
Kuvittelin ongelman korjaantuneen ja kytkin pakastimen jäähdyttämään valmiiksi pikapakastuksella. Se ehti olla päällä viikon verran (voi sitä sähkölaskua...) kunnes tajusin, että se käy jatkuvasti ympäri vuorokauden (nyt hirvittää vielä enemmän...). Testauksen jälkeen totesin, että pikapakastuksella se käy jatkuvasti ja muutoin ei lainkaan eli kylmä katoaa pakkasesta pikkuhiljaa...Nyt ovat sitten vaihtoehdot vähissä - on joko löydettävä pakastimeen uusi termostaatti ja mies asentamaan se (toivottavasti herra Kirjoitus osaa tai edes isä Kirjoitus...) taikka vaihtoehtoisesti käytävä ostamassa uusi pakastearkku. Jälkimmäisessä tapauksessa lompakossani on pikapuoliin noin 300 euron lovi.
Seuraavat kaksi kuukautta täytyykin sitten mennä no-shopping-at-all - linjalla, sillä pakastin puraisee tosiaan kahden kuukauden törsäysbudjettini verran rahaa (ajattelin samalla vaihtaa suurempaan, jotta voin ryöstää äidin pakkasesta enemmän marjoja ja ruokaa meille). Ainoa onni tässä tilanteessa on se, että minulla oikeasti on tuon verran rahaa, jotta ei tarvitse osamaksulla ottaa, se vasta kalliiksi tulisi. Valoa siis tunnelin päässä - toivottavasti ei vain ole juna.
Pitänee varmaan soitella sinne harrastetyöpaikkaankin, josko tarvitsisivat lisätyövoimaa, tällä hetkellä muutama extratyöpäivä tuntuu varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka olinkin ajatellut pitää vapaat vapaina.
tiistai 5. elokuuta 2008
Ristiriitaista
Mä voittaisin vuoden ristiriitaisimman ihmisen palkinnon mennen tullen. Tänä aamuna kirjoitan blogiinin paasauksen minimalismin ja tuhlauksen välttämisen puolesta ja vannon, etten oikeastaan tarvitse mitään uutta. Sitten seuraavaksi naputtelen Ellokselle tilauksen, arvoltaan vaatimattomasti vanha tonni, eikä perusteluksi oikeastaan kelpaa se, etten suinkaan aio pitää kaikkia tilaamiani tuotteita. Sitten seuraavaksi painelen kaupungille shoppailemaan, mikä vahvistaa sen, etten taida olla ihan terve. Ratsulaankin sitten eksyin, pahoilla seurauksilla. Menin hakemaan sitä jo pitkään haaveilemaani mustaa housupukua, mutta sellaista ei tietenkään löytynyt.
Aletangoista löytyi kuitenkin toinen herkku, nimittäin Modelian kolmiosainen (hame, toppi ja jakku) musta kokonaisuus 80% alennuksella, lähtöhinta vaatimattomat 260e ja se oli kuin tehty. Ensin en edes meinannut sovittaa, vaan koetin myyjän ehdottamaa mustaa housuyhdistelmää ja itse löytämääni tumman sinistä ja kumpikaan ei käynyt. Jotenkin vain sitten eksyin pukukoppiin sen mustan hame, jakku & toppi yhdistelmän kanssa ja se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Toki minun täytyi perinteisen kaavan mukaan käydä ulkona ja soittaa sekä äidille että herran Kirjoitukselle ja saada hyväksyntä asialle.
Kun palasin hakemaan mustaa unelmaa löysin tangosta vielä jotain muutakin, nimittäin Modelian lyhythihaisen jakun ja sen kanssa samasta kankaasta tehdyn pitkän hameen. Hame oli liian iso, sen tiesin heti, mutta kun jakku oli kuin tehty. Ajattelin, että jos en saa hametta korjattua, pistän sen uutena laput kiinni myyntiin huuto.nettiin, jolloin uskon ainakin saavani omani pois siitä. Yhdistelmän lähtöhinta oli päälle 300 euroa ja minulle jäi maksettavaa alta 30e. Alennus prosentti oli siis reilut 90! Sitä minä sanoisin alennus myynniksi.
Uudet kynnetkin tein itselleni aamusta ja hyvästelin samalla sen korallinpunaisen lakan, näppärästi heitin sen sitten roskiin, sillä seurauksella, että jo nyt kahdesta kynnestä irronnut lakkapala. Nämä kynnet siis eivät ole pitkäikäiset, kun niitä ei voi enää korjata. Laitan kuitenkin kuvan nykyisistä luomuksistani...
Aletangoista löytyi kuitenkin toinen herkku, nimittäin Modelian kolmiosainen (hame, toppi ja jakku) musta kokonaisuus 80% alennuksella, lähtöhinta vaatimattomat 260e ja se oli kuin tehty. Ensin en edes meinannut sovittaa, vaan koetin myyjän ehdottamaa mustaa housuyhdistelmää ja itse löytämääni tumman sinistä ja kumpikaan ei käynyt. Jotenkin vain sitten eksyin pukukoppiin sen mustan hame, jakku & toppi yhdistelmän kanssa ja se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Toki minun täytyi perinteisen kaavan mukaan käydä ulkona ja soittaa sekä äidille että herran Kirjoitukselle ja saada hyväksyntä asialle.
Kun palasin hakemaan mustaa unelmaa löysin tangosta vielä jotain muutakin, nimittäin Modelian lyhythihaisen jakun ja sen kanssa samasta kankaasta tehdyn pitkän hameen. Hame oli liian iso, sen tiesin heti, mutta kun jakku oli kuin tehty. Ajattelin, että jos en saa hametta korjattua, pistän sen uutena laput kiinni myyntiin huuto.nettiin, jolloin uskon ainakin saavani omani pois siitä. Yhdistelmän lähtöhinta oli päälle 300 euroa ja minulle jäi maksettavaa alta 30e. Alennus prosentti oli siis reilut 90! Sitä minä sanoisin alennus myynniksi.
Uudet kynnetkin tein itselleni aamusta ja hyvästelin samalla sen korallinpunaisen lakan, näppärästi heitin sen sitten roskiin, sillä seurauksella, että jo nyt kahdesta kynnestä irronnut lakkapala. Nämä kynnet siis eivät ole pitkäikäiset, kun niitä ei voi enää korjata. Laitan kuitenkin kuvan nykyisistä luomuksistani...
Tunnisteet:
kynnet,
kynsitarra,
löytöjä,
nail art
Minimalismia
Tuota meikkipostausta kirjoittaessani mietin ihan vakavasti sitä, miten paljon tai vähän ihminen oikeastaan tarvitsee tätä maallista hyvää. Totuushan on se, että halutessaan ihminen tarvitsee ihan kaiken ja saa kulumaan millaisen määrän rahaa tahansa, sillä kun on yhden haluamansa tavaran, esineen, matkan tai elämyksen saanut, niin alkaa haluta jo seuraavaa.
Mietin, miten kauan tulisin toimeen nolla tuloilla edellyttäen, että saisin pitää ne pikkuiset jemmat, joita olen pahanpäivän varalle koonnut, ja tulin yllättyneenä siihen tulokseen, että kyllä minä jonkin aikaa selviäisin...Sillä jääkaapin ja pakasteen sekä kuivakaappien sisällöllä pärjäisi kyllä pari viikkoa (kuukaudenkin, jos tiukoille menisi) niin, että hakisi kaupasta vain sen välttämättömän eli maidon ja hiivan, jotta saa leippää tehtyä. Kahvia onneksi olisi hamstrattuna ja kaurahiutaleita samoin, pakkasesta löytyisi marjoja ja vähän lihaakin. Tuon kahden viikon jälkeen voisi sitten siirtyä keräilemään lisäravintoa luonnosta, sillä tämä aika on tosiaan siitä hyvää, että luonto pursuaa syötävää. Tai pitäisikö korjata, että sen pitäisi pursuta marjoja ja sieniä ja salaattiaineksia, ihan varma en ole tämänhetkisestä tilanteesta, saattaa olla, ettei tarjonta ole kovin runsas. Lisätienestiähän voisi sitten hankkia kokoamalla pulloja...
Vaatteita, liinavaatteita, kosmetiikkatuotteita, astioita ja muita kun kaapeista löytyisi varmaan vuosien käyttöä varten, joten niitä ei tosiaan tarvitsisi hankkia yhtään lisää. Kaikki kaapit kun pursuavat täpötäysinä ja silti tyypillinen ahne minussa haalii aina vain lisää.
Tuon tajuamisen jälkeen päässäni pyöri kaksi hyvin erisuuntaista ajatusta, ensimmäisenä tilikirja ja toisena punainen mummon mäkki. Mummon mökki ajatus on jatkokehitelmä tuosta, miten kauan tulisin toimeen ilman tuloja. Nimittäin pohdinta siitä, miten pienillä tuloilla voi tulla toimeen. Järkytyksekseni totesin, että kyllä sitä varsin vähällä pärjäsi, jos saisi asua maallla- kaupungissa se on vaikeampaa. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että nykyiset vaatteet ja astiat ja ehkä muutkin tavarat saisi pitää, jotta niitä ei tarvitsisi hankkia uusia ja toisena edellytyksenä se, että minimitulojen hankkimiseen ei menisi kokopäiväistä työaikaa. Silloin aikaa jäisi ruoan hankkimiseen kasvimaalta, pihasta ja metsistä ja noilla minimituloilla voisi maksaa sähkölaskun, puhelinlaskun ja vakuutukset ja muut mahdolliset kulut sekä tarvittavan bensan, jota tosin ei kovin paljon tarvittaisi, sillä suurimman osan asioistahan voisi hoitaa kävellen tai pyörällä, koska pienessä maalaiskylässä kaikki olisi ihan lähellä. Lämmityspuita voisi hakea metsästä talvikauden töinä ja lisäpuuhana voisi kutoa sukkia iltapuhteina radiota kuunnellen, televisioon ja tv-lupaan kun ei silloin olisi varaa. Lehdet voisi lukea kirjastossa, samoin hakea muuta luettavaa sieltä, kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi. Hätäratkaisuna voisi sitten myydä olemassa olevista esineistä jotain, mikäli niin ehdoton rahantarve iskisi esimerkiksi sairauden muodossa. Sitä en sitten osaa sanoa, miten asiasta selvittäisiin, jos tulisi esimerkiksi vakava sairaus, johon tulisivat kalliit lääkkeet ja pitkät hoidot + lääkärissä käynnit. Kaipa siitäkin selviäisi jotenkin, ehkä niillä vanhoilla jemmoilla, jos jotain olisi jäljellä.
Tuo ajatus on niin mielenkiintoinen, että sitä olisi kiva kokeilla. Tietysti mielummin vapaaehtoinen kokeilu kuin pakollinen tuohon tilanteeseen joutuminen. Uskon kuitenkin vakaasti omaan ja yleisestikin ihmisen sopeutumiskykyyn eli kun on pakko niin ihminen selviää melkein mistä vain, sopeutumalla, mukautumalla, keksimällä uusia ideoita...Minäkin kehittelin tuota ajatusta jo niin pitkälle, että löysin itseni ajatuksissani maalta koputtelemasta naapurien ovia ja kyselemästä töitä ruokapalkalla ja yrittämässä vakuutella, että osaan kyllä mitä vaan ja mitä en osaa, sen olen valmis opettelemaan...Minulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus ;-)
Tilikirja-ajatus taas oli se, että minun pitäisi ihan oikeasti seurata, mihin minä tuhlaan rahani. Olen monta, monta kertaa aloittanut, jaksanut viikon tai kaksi ja sitten taas jättänyt sikseen ja todennut, että kun palkka piisaa, niin hyvä on, ei se siitä seuraamisesta parane. Jossain vaiheessa minä asettelin itselleni kiintiöitä, miten paljon kuukaudessa tai vuodessa saan käyttää esim. parturiin, meikkeihin jne. Suurin ongelma on se, että muutoin pysyn kohtuullisesti ruodussa, mutta karkit, herkut ja pikaruokabudjetti repeää yleensä aina ja siksi seuranta jää taas kerran. Nuo tuollaiset asiat kun on huomattavasti helpompi lakaista maton alle kuin nostaa kissana pöydälle. Jaksaisinkohan aloittaa taas kerran seurannan vain lopettaakseni jälleen, no, voihan sitä aina yrittää, katsotaan miten pitkälle pääsen.
Loppu kaneettina totean, että huusholli on kamalan likainen ja sotkuinen, mutta siitä huolimatta olen päättänyt suoda itselleni vapaapäivän. Vapaapäiväni aion käyttää siihen, että naputtelen muutamia uusia kohteita huuto.nettiin, laitan itselleni uudet kynnet ja käyn kaupungilla katsomassa joko Ratsulan aletangosta löytyisi minulle se halpa loistolaatuinen housupuku. Eli siis matkalla haalimaan lisää tavaraa taas kerran.
Mietin, miten kauan tulisin toimeen nolla tuloilla edellyttäen, että saisin pitää ne pikkuiset jemmat, joita olen pahanpäivän varalle koonnut, ja tulin yllättyneenä siihen tulokseen, että kyllä minä jonkin aikaa selviäisin...Sillä jääkaapin ja pakasteen sekä kuivakaappien sisällöllä pärjäisi kyllä pari viikkoa (kuukaudenkin, jos tiukoille menisi) niin, että hakisi kaupasta vain sen välttämättömän eli maidon ja hiivan, jotta saa leippää tehtyä. Kahvia onneksi olisi hamstrattuna ja kaurahiutaleita samoin, pakkasesta löytyisi marjoja ja vähän lihaakin. Tuon kahden viikon jälkeen voisi sitten siirtyä keräilemään lisäravintoa luonnosta, sillä tämä aika on tosiaan siitä hyvää, että luonto pursuaa syötävää. Tai pitäisikö korjata, että sen pitäisi pursuta marjoja ja sieniä ja salaattiaineksia, ihan varma en ole tämänhetkisestä tilanteesta, saattaa olla, ettei tarjonta ole kovin runsas. Lisätienestiähän voisi sitten hankkia kokoamalla pulloja...
Vaatteita, liinavaatteita, kosmetiikkatuotteita, astioita ja muita kun kaapeista löytyisi varmaan vuosien käyttöä varten, joten niitä ei tosiaan tarvitsisi hankkia yhtään lisää. Kaikki kaapit kun pursuavat täpötäysinä ja silti tyypillinen ahne minussa haalii aina vain lisää.
Tuon tajuamisen jälkeen päässäni pyöri kaksi hyvin erisuuntaista ajatusta, ensimmäisenä tilikirja ja toisena punainen mummon mäkki. Mummon mökki ajatus on jatkokehitelmä tuosta, miten kauan tulisin toimeen ilman tuloja. Nimittäin pohdinta siitä, miten pienillä tuloilla voi tulla toimeen. Järkytyksekseni totesin, että kyllä sitä varsin vähällä pärjäsi, jos saisi asua maallla- kaupungissa se on vaikeampaa. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että nykyiset vaatteet ja astiat ja ehkä muutkin tavarat saisi pitää, jotta niitä ei tarvitsisi hankkia uusia ja toisena edellytyksenä se, että minimitulojen hankkimiseen ei menisi kokopäiväistä työaikaa. Silloin aikaa jäisi ruoan hankkimiseen kasvimaalta, pihasta ja metsistä ja noilla minimituloilla voisi maksaa sähkölaskun, puhelinlaskun ja vakuutukset ja muut mahdolliset kulut sekä tarvittavan bensan, jota tosin ei kovin paljon tarvittaisi, sillä suurimman osan asioistahan voisi hoitaa kävellen tai pyörällä, koska pienessä maalaiskylässä kaikki olisi ihan lähellä. Lämmityspuita voisi hakea metsästä talvikauden töinä ja lisäpuuhana voisi kutoa sukkia iltapuhteina radiota kuunnellen, televisioon ja tv-lupaan kun ei silloin olisi varaa. Lehdet voisi lukea kirjastossa, samoin hakea muuta luettavaa sieltä, kaikkea ei tarvitse ostaa omaksi. Hätäratkaisuna voisi sitten myydä olemassa olevista esineistä jotain, mikäli niin ehdoton rahantarve iskisi esimerkiksi sairauden muodossa. Sitä en sitten osaa sanoa, miten asiasta selvittäisiin, jos tulisi esimerkiksi vakava sairaus, johon tulisivat kalliit lääkkeet ja pitkät hoidot + lääkärissä käynnit. Kaipa siitäkin selviäisi jotenkin, ehkä niillä vanhoilla jemmoilla, jos jotain olisi jäljellä.
Tuo ajatus on niin mielenkiintoinen, että sitä olisi kiva kokeilla. Tietysti mielummin vapaaehtoinen kokeilu kuin pakollinen tuohon tilanteeseen joutuminen. Uskon kuitenkin vakaasti omaan ja yleisestikin ihmisen sopeutumiskykyyn eli kun on pakko niin ihminen selviää melkein mistä vain, sopeutumalla, mukautumalla, keksimällä uusia ideoita...Minäkin kehittelin tuota ajatusta jo niin pitkälle, että löysin itseni ajatuksissani maalta koputtelemasta naapurien ovia ja kyselemästä töitä ruokapalkalla ja yrittämässä vakuutella, että osaan kyllä mitä vaan ja mitä en osaa, sen olen valmis opettelemaan...Minulla taitaa olla aika vilkas mielikuvitus ;-)
Tilikirja-ajatus taas oli se, että minun pitäisi ihan oikeasti seurata, mihin minä tuhlaan rahani. Olen monta, monta kertaa aloittanut, jaksanut viikon tai kaksi ja sitten taas jättänyt sikseen ja todennut, että kun palkka piisaa, niin hyvä on, ei se siitä seuraamisesta parane. Jossain vaiheessa minä asettelin itselleni kiintiöitä, miten paljon kuukaudessa tai vuodessa saan käyttää esim. parturiin, meikkeihin jne. Suurin ongelma on se, että muutoin pysyn kohtuullisesti ruodussa, mutta karkit, herkut ja pikaruokabudjetti repeää yleensä aina ja siksi seuranta jää taas kerran. Nuo tuollaiset asiat kun on huomattavasti helpompi lakaista maton alle kuin nostaa kissana pöydälle. Jaksaisinkohan aloittaa taas kerran seurannan vain lopettaakseni jälleen, no, voihan sitä aina yrittää, katsotaan miten pitkälle pääsen.
Loppu kaneettina totean, että huusholli on kamalan likainen ja sotkuinen, mutta siitä huolimatta olen päättänyt suoda itselleni vapaapäivän. Vapaapäiväni aion käyttää siihen, että naputtelen muutamia uusia kohteita huuto.nettiin, laitan itselleni uudet kynnet ja käyn kaupungilla katsomassa joko Ratsulan aletangosta löytyisi minulle se halpa loistolaatuinen housupuku. Eli siis matkalla haalimaan lisää tavaraa taas kerran.
maanantai 4. elokuuta 2008
Lankeemuksia
Teen tunnustuksia heti alkuun -minä olen langennut dietistäni ja pahasti.
Ensimmäinen moka kävi harrastetyöpaikassani perjantaina - niiden kahvikioskilla oli myynnissä enää yksi irtokarkkipussi, joka oli vielä extraiso ja sain sen vielä alennuksella kun se sattui olemaan viimeinen. Söin sen sitten siinä iltapäiväkahveen korvikkeeksi ja tuli ihan järkyttävän paha olo.
Lauantaina saunan jälkeen iski niin hirveä sipsin himo, että oli ihan pakko käydä ABC:ltä hakemassa. Sen verran oli järkeä päässä, että otin hyllystä vain 75 grammaisen pussin sen perinteisen 300 grammaisen sijaan. Valitettavasti vain pienen sipsipussin seuraksi päätyi sitten irtokarkkipussi, joka ei sitten enää ollutkaan ihan pieni. Ja taas ällötti, kun tuli syötyä...siis ihan oikeasti tuli todella paha olo.
Sunnuntai kruunasi sitten kaiken, mutustin aamulla loput lauantaiset irtokarkit ja sitten lankesin suklaapatukkaan töissä. Taas tuli ihan kamala olla, sappikivistä vihlaisi ja naamalle nousi kylmä hiki ja nämä olivat siis todella fyysisiä oireita, puhumattakaan moraalikrapulasta, jonka moinen mässäys aiheutti.
Nyt ongelmana onkin se, että kun oireet ovat näinkin pahat, niin miksi ihmeessä minä toistuvasti sorrun hankkimaan mokomaa "roskaa". Millä ilveellä minä saisin pääni ja käteni toimimaan yhteistyössä niin, että pää ymmärtäisi, ettei kroppaa sovi rasittaa moisella. Mutta kun mieli tekee...ja sitten tulee lankeemus ja sitten paha olla...
Ensimmäinen moka kävi harrastetyöpaikassani perjantaina - niiden kahvikioskilla oli myynnissä enää yksi irtokarkkipussi, joka oli vielä extraiso ja sain sen vielä alennuksella kun se sattui olemaan viimeinen. Söin sen sitten siinä iltapäiväkahveen korvikkeeksi ja tuli ihan järkyttävän paha olo.
Lauantaina saunan jälkeen iski niin hirveä sipsin himo, että oli ihan pakko käydä ABC:ltä hakemassa. Sen verran oli järkeä päässä, että otin hyllystä vain 75 grammaisen pussin sen perinteisen 300 grammaisen sijaan. Valitettavasti vain pienen sipsipussin seuraksi päätyi sitten irtokarkkipussi, joka ei sitten enää ollutkaan ihan pieni. Ja taas ällötti, kun tuli syötyä...siis ihan oikeasti tuli todella paha olo.
Sunnuntai kruunasi sitten kaiken, mutustin aamulla loput lauantaiset irtokarkit ja sitten lankesin suklaapatukkaan töissä. Taas tuli ihan kamala olla, sappikivistä vihlaisi ja naamalle nousi kylmä hiki ja nämä olivat siis todella fyysisiä oireita, puhumattakaan moraalikrapulasta, jonka moinen mässäys aiheutti.
Nyt ongelmana onkin se, että kun oireet ovat näinkin pahat, niin miksi ihmeessä minä toistuvasti sorrun hankkimaan mokomaa "roskaa". Millä ilveellä minä saisin pääni ja käteni toimimaan yhteistyössä niin, että pää ymmärtäisi, ettei kroppaa sovi rasittaa moisella. Mutta kun mieli tekee...ja sitten tulee lankeemus ja sitten paha olla...
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Eläköön mäkki
En muuten tarkoita aloituksella sitten tuon merkkistä tietokoneta, vaikka minulla ei niistäkään pahaa sanottavaa ole, vaan tarkoitan ihan ehtaa jenkkiläisperäistä hampurilaisravintolaketjua. Olivat onneksi älynneet poistaa Europower-listaltaan ja samalla myynnistä kokonaan juustopallot. Nuo kiusauksen pesät, joita sai kahdella eurolla kuusi, ja jotka maistuivat taivaallisilta. Ne kuuluivat sekä minun että rakkaani suosikkeihin ja niitä tulikin sitten tämän tuosta haettua mäkistä.
Kuten meillä ahneilla on tapana, ei meille riittänyt yksi pussillinen, ei yhteiseksi eikä edes yhdelle, vaan nälkä kasvoi syödessä. Muistan myyjätytön tuijotuksen, kun jazzkonsertin jälkeen kävin hakemassa yhteiseksi suolapalaksi kuusi (6) pussia noita herkkuja. En kehdannut kysyä, eivätkö ihmiset yleensä osta enempää kuin yhden pussin... Kun sitten muutin maksamani summan markoiksi, niin hirvitti, itseasiassa hirvitti kyllä euroinakin, 12 euroa muutamasta hassusta suupalasta.
Pahinta noissa oli se, että ne aiheuttivat kasvavaa riippuvuutta. Jos ensin riitti pussi, sitten tarvittiin kaksi jne. Ja se mässäily näkyi sekä vyötäröllä (siis anteeksi missä, eihän mulla mitään vyörtäröä edes ole...) ja naamassa. Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisi varmaan lopettaa, kun naama alkoi kukkia pahemmin kuin teini-iässä. Olen siis hyvin, hyvin tyytyväinen, että poistuivat myynnistä - on yksi kiusaus vähemmän.
Toki korvikkeita aina löytyy ja yksi hyvä sellainen on McDonaldsissa myynnissä oleva fiestasalaatti, se on todella hyvää ja toivottavasti vähän terveellisempää kuin juustopallot. Lisäksi sitä ei tule ostettua niin usein, koska se on oikea ruoka, eikä sovellu sellaisiksi pikkunälkämutusteltavaksi kuin nuo juustopallot, niitä meni aina pussillinen, vaikka miten olisi ollut maha täynnä, mutta salaattia ei tule ostettua kuin oikeaa nälkään.
Kaino pyyntö mäkin suuntaan, älkää enää koskaan palauttako juustopalloja myyntiin - ne ovat aivan liian hyviä ja addiktoivia...vieläkin nousee vesi kielelle niitä muistellessa.
Kuten meillä ahneilla on tapana, ei meille riittänyt yksi pussillinen, ei yhteiseksi eikä edes yhdelle, vaan nälkä kasvoi syödessä. Muistan myyjätytön tuijotuksen, kun jazzkonsertin jälkeen kävin hakemassa yhteiseksi suolapalaksi kuusi (6) pussia noita herkkuja. En kehdannut kysyä, eivätkö ihmiset yleensä osta enempää kuin yhden pussin... Kun sitten muutin maksamani summan markoiksi, niin hirvitti, itseasiassa hirvitti kyllä euroinakin, 12 euroa muutamasta hassusta suupalasta.
Pahinta noissa oli se, että ne aiheuttivat kasvavaa riippuvuutta. Jos ensin riitti pussi, sitten tarvittiin kaksi jne. Ja se mässäily näkyi sekä vyötäröllä (siis anteeksi missä, eihän mulla mitään vyörtäröä edes ole...) ja naamassa. Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisi varmaan lopettaa, kun naama alkoi kukkia pahemmin kuin teini-iässä. Olen siis hyvin, hyvin tyytyväinen, että poistuivat myynnistä - on yksi kiusaus vähemmän.
Toki korvikkeita aina löytyy ja yksi hyvä sellainen on McDonaldsissa myynnissä oleva fiestasalaatti, se on todella hyvää ja toivottavasti vähän terveellisempää kuin juustopallot. Lisäksi sitä ei tule ostettua niin usein, koska se on oikea ruoka, eikä sovellu sellaisiksi pikkunälkämutusteltavaksi kuin nuo juustopallot, niitä meni aina pussillinen, vaikka miten olisi ollut maha täynnä, mutta salaattia ei tule ostettua kuin oikeaa nälkään.
Kaino pyyntö mäkin suuntaan, älkää enää koskaan palauttako juustopalloja myyntiin - ne ovat aivan liian hyviä ja addiktoivia...vieläkin nousee vesi kielelle niitä muistellessa.
perjantai 1. elokuuta 2008
Vähiin käy
Meikkipussini sisältö on huolestuttavasti alkanut vajeta siitä edellisestä, ei niin kovin kauan aikaa sitten kirjoittamastani, käsilaukun sisällön analyysistä. Se Isadoran meikkivoide loppui jo jokin aika sitten ja seuraavana aamuna kaikessa kiireessä vetelin naamaani pussissa olevaa Anytimen meikkipuuteria ajattelematta yhtään, että kyseessä on talvikalpealle iholleni tarkoitettu sävy. Ei sitten ihan mätsännyt tähän nykyiseen rusketukseen, tein meikin keinovalossa, jossa ero ei ollut niin paha kuin mitä se sitten luonnonvalossa oli...
Tuon edellä mainitun meikkivoiteen loppumisen jälkeen en ole meikkivoidetta käyttänyt. Rimmelin puuterista viimeiset sudin naamaani tänä aamuna ja sama pätee pinkkiin refill rajaukseen, ripsarissakaan ei ole enää monen aamun tarpeiksi ja onnekseni noista "inhokeistani" huulikiillosta ja meikkikynästäkään ei ole paljon jäljellä huulikiillosta ehkä 1/5 ja kynää viitisen senttiä eli loppuvat nekin pian.
Hullua sinänsä on se, että minun ei tarvitsisi muuta kuin käydä meikkikaapilla ja täyttää pussi, mutta jotenkin se on tässä viime päivinä osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi. Voisi kuvitella, että olisi hankalampaa, jos täytyisi kaupasta hakea, mutta ei näköjään ole...No, meikkipussin täyttämättä jättämiselle on kyllä ihan hyviä selityksiä, sillä esimerkiksi keskiviikko ilta kului Ievuskaisen kanssa ebayssä shoppaillen.
Ja kysymys meikkipussin täytössä ei tosiaan ole siitä, etteikö täytettä olisi. Toivottavasti kukaan ei koskaan pyydä tekemään tarkkaa kappalemääräistä analyysiä siitä, mitä meikkikaappini oikein sisältää. Ehkä asiasta jotain kertoo jo tämä tahaton totuus eli minulla todellakin on meikkikaappi ei meikkiboxi, meikkikori tai meikkilaatikko, vaan todellakin meikkikaappi. Meikkikaapissani on hylly hajuvesille, toinen luomiväreille, omat korinsa meikkivoiteille, huulipunille, kynsilakoille jne. Suuntaa antavana voidaan todeta, että minulla on varmaan 30 erisävyistä kynsilakkaa ja 50 täyskokoista huulipunaa, näiden lisäksi huulipunia löytyy laskematon määrä testeriversiota minikoossa ja napeissa...
Sen verran minun on kuitenkin itseni kunniaksi sanottava, että viimeisen vuoden aikana en ole juurikaan meikkikaappiini täytettä ostanut. Yhden Stargazer luomivärin, sen saman joka pyörii nyt meikkipussissani ja Ratsulan toripäivätarjouksesta parin euron Maybellinen meikkivoiteen, koska sävy oli kerrankin juuri oikea ja hinta hävyttömän halpa. Siinä nuo sitten taitavat ollakin, sillä kynsikoristeita ei lasketa kosmetiikaksi, eihän? Hämmästelen oikein itseäni, että näinkö hyvin on homma tosiaan toiminut...
Minun pitäisi oikeastaan tehdä inventaari meikkikaappiini ja täyttää samalla meikkipussini, lupaan tehdä sen seuraavana sateisena vapaahetkenä eli illalla tai vapaapäivänä. Niin kauan kuin aurinko paistaa, niin minä aion käyttää vähäiset vapaahetkeni kesästä nauttimiseen
Tuon edellä mainitun meikkivoiteen loppumisen jälkeen en ole meikkivoidetta käyttänyt. Rimmelin puuterista viimeiset sudin naamaani tänä aamuna ja sama pätee pinkkiin refill rajaukseen, ripsarissakaan ei ole enää monen aamun tarpeiksi ja onnekseni noista "inhokeistani" huulikiillosta ja meikkikynästäkään ei ole paljon jäljellä huulikiillosta ehkä 1/5 ja kynää viitisen senttiä eli loppuvat nekin pian.
Hullua sinänsä on se, että minun ei tarvitsisi muuta kuin käydä meikkikaapilla ja täyttää pussi, mutta jotenkin se on tässä viime päivinä osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi. Voisi kuvitella, että olisi hankalampaa, jos täytyisi kaupasta hakea, mutta ei näköjään ole...No, meikkipussin täyttämättä jättämiselle on kyllä ihan hyviä selityksiä, sillä esimerkiksi keskiviikko ilta kului Ievuskaisen kanssa ebayssä shoppaillen.
Ja kysymys meikkipussin täytössä ei tosiaan ole siitä, etteikö täytettä olisi. Toivottavasti kukaan ei koskaan pyydä tekemään tarkkaa kappalemääräistä analyysiä siitä, mitä meikkikaappini oikein sisältää. Ehkä asiasta jotain kertoo jo tämä tahaton totuus eli minulla todellakin on meikkikaappi ei meikkiboxi, meikkikori tai meikkilaatikko, vaan todellakin meikkikaappi. Meikkikaapissani on hylly hajuvesille, toinen luomiväreille, omat korinsa meikkivoiteille, huulipunille, kynsilakoille jne. Suuntaa antavana voidaan todeta, että minulla on varmaan 30 erisävyistä kynsilakkaa ja 50 täyskokoista huulipunaa, näiden lisäksi huulipunia löytyy laskematon määrä testeriversiota minikoossa ja napeissa...
Sen verran minun on kuitenkin itseni kunniaksi sanottava, että viimeisen vuoden aikana en ole juurikaan meikkikaappiini täytettä ostanut. Yhden Stargazer luomivärin, sen saman joka pyörii nyt meikkipussissani ja Ratsulan toripäivätarjouksesta parin euron Maybellinen meikkivoiteen, koska sävy oli kerrankin juuri oikea ja hinta hävyttömän halpa. Siinä nuo sitten taitavat ollakin, sillä kynsikoristeita ei lasketa kosmetiikaksi, eihän? Hämmästelen oikein itseäni, että näinkö hyvin on homma tosiaan toiminut...
Minun pitäisi oikeastaan tehdä inventaari meikkikaappiini ja täyttää samalla meikkipussini, lupaan tehdä sen seuraavana sateisena vapaahetkenä eli illalla tai vapaapäivänä. Niin kauan kuin aurinko paistaa, niin minä aion käyttää vähäiset vapaahetkeni kesästä nauttimiseen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)