torstai 10. heinäkuuta 2008

Lentäviä kukkasia

Herra Kirjoituksen ja rouva Jälkikirjoituksen asuntoon on muuttanut mielenkiintoinen alivuokralainen, nimittäin lentävä kukkanen. Tai jos nyt tarkkoja ollaan, niin kysyinen alivuokralainen on asunut samaa huushollia allekirjoittaneen ja puolison kanssa kohta viisi vuotta, mutta se osoitti maagiset kykynsä vasta nyt.

Tämä kykyjen osoitus tapahtui pari yötä sitten ollessamme nukkumassa kaikessa rauhassa. Yht'äkkiä huoneiston rauhan ja hiljaisuuden rikkoi hirveä rämähdys, vain yksi, mutta sitä rajumpi ja sitä seurasi syvä hiljaisuus... Uninen herra Kirjoitus lähti tarkastuskierrokselle, sillä epäilimme syylliseksi kylpyhuoneen imukuppikiinnitteistä pyheliinatelinettä, joka on ennenkin harrastanut yöllistä metelöintiä. Kylpyhuoneessa oli kaikki ok, mitään ihmeellistä ei sattunut herra Kirjoituksen silmiin hänen tehdessään kierrostaan, joten rauhoituimme takaisin nukkumaan.

Aamun kiireessä ja härdellissä en sitten sen tarkemmin miettinyt yöllistä meteliä, vaikka näin jälkeenpäin järki sanookin, ettei ole savua ilman tulta eikä siis myöskään meteliä ilman sen aiheuttajaa... päivä menikin töissä ja ilta muissa puuhissa osin oman kodin ulkopuolella eli odottamaton yöllinen kolina jäi takavasemmalle. Seuraava yö sujuikin sitten ilman mitään ihmeellisyyksiä, mutta aamun valkeus toi tietoon melkoisen yllätyksen...

Olohuoneen ikkunalauta näytti kovin tyhjältä vilkaistessani sinne. Isokokoinen sinisoihtuköynnös oli kadonnut ikkunalta, ikkunassa ei ollut reikää, joten jossain sisällä kasviksen täytyi olla...Löytyihän kasvi sitten kun siirsin katseeni hivenen alemmas, siellä se nökötti lattialla noin 80 senttiä alempana kuin sen olisi pitänyt olla. Kukan ruukku oli pystyssä, mutta kukka itse retkahtanut lattialle ja levittänyt osan mullastaan ja lehdistään olohuoneemme lattialle. Kukkaraukka oli innostunut kasvamaan niin, että sen kiipeilykehikko oli käynyt liian painavaksi suhteessa pieneen ja kevyeen ruukkuun, levenevä kehikko oli ilmeisesti liian iso suhteessa ikkunalautaan ja kasvin kasvaessa se vääntyi sitten pikkuhiljaa ulospäin ja ilmeisesti aiheutti kasviksen tippumisen.

Isukki onneksi lupasi tehdä kukkaselle uuden kehikon, vähän tukevamman, jotta kukka pysyy jatkossa pystyssä siis mikäli selviää ilmalennostaan hengissä, kukan ruukku ei sentään onneksi ollut haljennut. Pelastaakseni sen, mitä pelastettavissa on siirsin kukkasen istumaan pylvään päähän, jotta se ei enää vääntyisi ja tippuisi mihinkään. Jos ruukku olisi mennyt halki, olis edessä ollut melkoinen työmaa, irrottaa 10 metriä hentoa kukkivaa kasvista kiipeilykehikostaan jotta sen saa vaihdettua uuteen ruukkuun ja sitten kietoa se 10 metriä kasvista taas kehikkoon katkaisematta sitä jne.

Tässä kohtaa täytyy todeta, että kyllä kasvikset ovat huomattavasti sitkeämpiä kuin me ihmiset, tuo näyttää tosiaan selvinneen ilmalennostaan parilla menetetyllä lehdellä ja pukkaa uusia kukkia sen kuin kerkiää, minä itse kolautin vain pikkuisen kättäni töissä ja nyt on sitten sormi paketissa, kun meni kynsi puolesta välistä poikki. Reunat hapsottavat ikävästi ja ottavat joka paikkaan kiinni, joten sormi on syytä pitää paketissa siihen asti, että kynsi kasvaa uudelleen ehjäksi, lisäksi sitä mokomaa särkee... Herra kirjoitus kyllä yritti vihjailla jotain sormimurtumasta ja lääkärillä käynnistä, mutta niin kipeä se ei ole, että lääkäriin menisin.

Kynsiprojekti on siis jäissä kahdestakin syystä, ykkössuosikkini koristeluun on paketissa ja toiseksi paketti hong kongista ei ole edelleenkään saapunut...Sitä odotellessa vietän hienostuneen kultivoitua elämää pikkusormi pystyssä sojottaen.

2 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Haa, Kaloriinan blogi on päivitetty!

Otan osaa sormesi johdosta! :( Herra on täysin oikeassa siinä, että olisi varmaankin syytä käydä vilauttamassa sitä ihan oikealla lääkärillä, varmuuden vuoksi. Kun ei ole edes pitkä matka... ;) Vai oletko saikulla?

Myös minulla repesi yhden sormen kynsi sen verran pahasti, että kaikenlaiset koristelut - sekä lakkaukset! - ovat nyt poissa kuvioista niin kauan, kunnes sormenpää paranee ja kynsi vähän kasvaa.

Ehkä tämä "pakollinen paussi" tekee ihan hyvää, on tässä kuitenkin sen verran hössötetty taas kaikkien lakkojen ja koristeiden kanssa - vai mitä mieltä olet? ;)

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Saikulla???? Mitä se on? jotain syötävääkö?? Olen aamulla töissä "harrastuspaikassa" ja menen yöksi töihin sinne "oikeaan työpaikaan" eli ei käpälä paljon tahtia haittaa...

lisää blogia tulossa, jos työt eivät liikaa häiritse