keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Visa vinkui

Tänään sitten vihdoin ja viimein älysin käydä tarkistamassa nettipankin visa-sivulta, joko paypallaskuni olisi siirretty visatilille ja olihan se. Olin varautunut siihen, että paypal laskuttaa oman välityspalkkionsa ja visa tietenkin omansa plus vielä ekstraa siitä, että lasku maksettiin eurojen sijasta punnissa. Lasku löytyi visatililtäni ja nuo mittavat komissiotkin oli laskettu siihen mukaan... Olisin voinut jättää yhden yön valvomatta ja nukkua oikein kunnolla, mikäli olisin tiennyt totuuden komissioiden suuruudesta.

Eilisen päivän valuuttakursseilla laskun kokonaissumma 16.85 englannin puntaa tarkoittaa 21.20 euroaa. Visan veloitus, jossa siis mukana sekä paypalkomissio että valuutanvaihto, oli 21.87 euroa. Kaiken kaikkiaan siis noin 70 senttiä ekstraa siitä, että maksoin sitä kautta ja kuitenkin maksuaikaa tuo reilu 30 päivää. Positiivinen yllätys.

Toinen positiivinen yllätys oli se, että seuratessani SEN myyjän myyvän huuto.netissä 1200 kpl:n strassikiekkoa (jonka hinta tällä hetkellä 17 euroa ja kauppa aikaa vielä 5 päivää), päätin itsekin kokeilla myyntiä, tosin vähän pienemmällä erällä. Tässä kohtaa kyllä hihittelyttää, sillä tämä sama kauppias silloin myydessään sitä edellistä kynsistrassikiekkoa saattoi minut tähän "hankitaan e-baysta"- kierteeseeen ja sillä hinnalla, mitä olisin maksanut siitä yhdestä hänen myymästään kiekosta sain ebaysta 4 kiekkoa ja 20 tarra-arkkia. Never again minä huudan tuolta ihmiseltä mitään, sen sijaan ryhdyn itse kauppaamaan omia strasseja.

Laitoin eilen lähinnä huvin vuoksi myyntiin pienen pussin pikkustrasseja, kaksi isompaa Swarovskia ja pari tarra-arkkia kuvitellen, että tarrat menisivät ensin. Joku kuitenkin huusi strasseja heti, itseasiassa niillä oli parikin huutajaa, ja minä olin varsin hämmästynyt. Nyt sitten lisäsin myyntiin toisen satsin strasseja ja molemmat Majakasta ostamani satsit, toivottavasti joku huutaa nekin pois. Noita kiviä on kyllä sen verran, etteivät ihan heti lopu vaikka muutaman myynkin pois ja kuten todettu, jos loppuvat, hankitaan hongkongista lisää!

Katselin jälleen kuolaten ebayn sivuja, sillä keksin sieltä taas jotain uutta kivaa ja uutta kamalaa. Kamalaa olivat kynsistrasseista tai muista vastaavista kivistä rakennetut kynsiriipukset, jotka oli tarkoitettu laitettavaksi roikkumaan lävistettyyn kynteen. Hyi olkko, että olivat rumia ja sitä paitsi, jos minun kynnestäni roikkuisi sellainen 3 cm pitkä härpäke, jäisi se ihan varmaan joka paikaan kiinni ja kynsi repeilisi tämän tuosta. Sitten se kivaa, siellä oli aivan ihania kynsipitsejä! Kyllä luit ihan oikein, pitsejä. Siis tarroja, jotka olivat pitsin näköisiä, niistä sai sitten katkaista haluamansa mittaisen pätkän ja liimata kynteen. Se, etten ostanut niitä, kaatui oikeastaanvain siihen, että samassa paketissa myytiin sekä leveämpää että ohuempaa pitsiä ja minä olisin halunnut vain sellaista noin 2 millistä rankslaista manikyyria varten. Toinen ostohidaste oli se, että samassa paketissa oli mustaa ja valkoista ja minä olisin halunnut vain valkoista. Heti kunm markkinoille ilmestyy paketillinen pelkkää kapeaa valkoista pitsiä, muuttaa se meille.

Nyt menen suorittamaan kynsien uudistuksen, sillä vaikka tarrat ja strassit ovat edelleen tiukasti paikallaan on lakka niiden ympäriltä ja muista kynsistä mennyt niin huonoon kuntoon, että se on pakko uusia.

2 kommenttia:

Ievuskainen kirjoitti...

Jos mä ostasinkin siitä ne mustat pitsit ja sä saisit valkoiset...? Nimimerkillä Wanha gootti ehdottelee ;)

Herra.Kirjoitus kirjoitti...

Huolestuneena ;) seuraan, että onko Ebay avannut nyt sitten pando... eh.. tuota Kaloriinan lippaan...

;)