sohvaa etsimässä

Vanhan, mutta hyväkuntoisen sohvan onnellisena omistajana en ole täysin ymmärtänytkään millainen ongelma ja riesa ja voiman ponnistus saattaa sellainen asia kuin sopivan sohvan etsiminen olla. Olen tässä päivänä muutamana tominut tietyn ystäväni "apuna" hänen etsiessään sohvaa uuteen kotiinsa. Samalla lienee syytä tunnustaa, että ystävä tarpeineen toimii hyvänä alibina sille, että voi samalla vilkuilla tarjontaa sillä silmällä, että jos jokin tarjolla olevista sohvista tai muista huonekaluista/esineistä muuttaisi sittenkin meille.

Aloitetaan siitä, että mitään ei ole muuttamassa meille, sillä jo viimeistään kolmannessa kaupassa selvisi, että vuosikymmeniä palvellut samettisohvamme on jälleen huippumuodikas, eikä sitä niin ollen tässä tilanteessa mitenkään kannata vaihtaa mihinkään muuhun. Joka kaupassa oli nimittäin myynnissä hyvin samantyylisellä kankaalla verhoiltuja sohvia, vieläpä niin, että tuo herra Kirjoituksen parjaama ruskea väri oli tarjolla lähes jokaisessa. Olemme siis kerrankin trendikkäitä ( ja mikäli elämäntyylimme ei koe suurta muutosta, olemme ajanhermolla seuraavan kerran noin kahdenkymmenen vuoden päästä, kun samettisohvat jälleen tulevat muotiin ;-) ).

Mutta sitten itse asiaan eli sohvan etsintään, se on suunnilleen samanlainen operaatio kuin neulan kaivaminen heinäsuovasta. Nimittäin ensimmäinen asia on se, että etsimme suhteellisen pieneen tilaan mahtuvaa kulmasohvaa. Kulma tai tässä tapauksessa divaani ei sinänsä aiheuta ongelmia, sillä nyt tuntuu vähintään joka toisessa sohvassa olevan divaaniosa, mutta se tila on ongelma. Nyt nimittäin tuntuu olevan vallalla yleinen kuvitelma siitä, että kaikki asuvat valtavissa omakotitaloissa, joissa on jättimäiset olohuoneet, joihin mahtuu sen perintöflyygelin lisäksi vielä vaikka mitä muuta kalustusta. Tarjolla nimittäin oli 7-9 hengen kulmasohvia, sellaisia valtavia hökötyksiä, jotka vaativat vähintään 4x4 metrin tilan. Ilmeisesti on ajateltu, ettei tavallisen kuolevaisen, jolla sitä perintöflyygeliä ei ole, olohuoneessa muuta tarvitse ollakaan kuin yhtä valtava taulutelevisio ja jättimäinen sohva, jolta tuota telkkaria voi tuijottaa...ja jos on pernitöflyygeli, on sitten jo muutenkin niin paljon tilaa, ettei yhden jättimäisen kulmasohvan sijoittaminen tuota hankaluuksia.

Ystäväni tarkoilla mitoilla kyseisen sohvan olisi pitänyt olla maksimissaan 230cm leveä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että istumatilaa siihen jää vain noin 170cm, sillä toinen myynnissä olevien sohvien ominaisuus (rouva Jälkikirjoituksen mielestä paremminkin vika) on käsinojien valtava leveys. Tuntuu, että ne ovat kautta linjan noin 30 senttiä leveitä. Ensin ajattelin niiden toimivan hätätilassa lisäistuimina, niin kuin ne ehkä toimivatkin, mutta äkättyäni, että näille leveille käsinojille myydään käsinojatarjottimia, kuvittelen ymmärtäneeni yskän. Ne on siis tarkoitettu käytettäviksi entisen sohvapöydän sijaan, kukkia niihin tuskin voi laittaa niin kuin sohvapöydälle, mutta sen sijaan niille voi kasata valtavat määrät naposteltavaa, kun tuijottaa sitä jättimäistä taulutelevisiota sieltä huoneen toiselta laidalta. Ihmetteleekö joku vielä, miksi kansamme lihoo? Kun entinen vähäinenkin liikunta eli sohvapöydälle kurottautumisen pakko tai mahdollinen pakollinen istumaan nousu sohvapöydällä olevan syötävän tavoittamiseksi korvataan pienellä käden ojennusliikkeellä sohvan käsinojan suuntaan. Lisäksi useammassa kaupassa oli myynnissä juuri näiden käsinojatarjottimien kanssa yhteensopivia "jenkkipurkkeja", siis sellaisia saavin tai ison kukkarukkun tyylisiä astioita, missä on kyljessä teksti "pop corn" tai "cookies", ja jotka kuuluvat lähes jokaisen jenkkileffan vakiovarustukseen. Suureksi pettymyksekseni en löytänyt sellaista, jossa olisi ollut mukana jonkinlainen jäähdytyssysteemi ja teksti "ice cream", sellainenhan olisi ollut hyvä korvike, kun Suomesta ei saa niitä massiivisen kokoisia jäätelöpurnukoita, joista amerikkalaiset naiset kauhovat jäätelöä lohdutukseksi sydänsuruunsa. Sen verran aiheen sivusta vielä, että lisäksi tarjolla oli kaikenlaista jenkkisisustuskamaa esim. vanhanaikaisten bensapumppujen minikopioita ja route 66-kylttejä - en siis enää ihmettele sitäkään, että sanotaan suomalaisten olevan amerikkalaisempia kuin nämä itse. Tuskin kukaan itseäänkunnioittava jenkki raahaisi kotinsa somistukseksi minikopiota Sulo Vilénin huoltoaseman bensapumpusta, vai raahaisiko?

Kiersimme kaikki mahdolliset huonekaluliikkeet ja saalis jäi kovin huonoksi, sillä keksimme myös pari muuta ominaisuutta, jotka esiintyivät sohvissa tuhkatiheään ja olivat ei toivottujen listalla. Ensimmäinen oli jalkatukimekanismi, erään tietyn liikkeen sohvissa ainakin puolessa oli sohvankyljessä olevalla vivulla esiinnostettavat jalkatuet. Ne sohvat, joissa jalkatukia ei ollut, olivat sitten taas niitä jättikokoisia, jotka eivät kokonsa puolesta tulleet kysymykseen. Saman liikkeen sohvissa huomasimme toisen erittäin mielenkiintoisen ominaisuuden, ne eivät olleet ympäriverhoiltuja, vaan takaosa oli verhoiltu normaalisti puoli väliin asti ja sen alapuolella roikkuivat irralliset kangasliehukkeet. Tämä tyyli oli käytössä niissä sohvissa, joissa oli tuo jalkatukimekanismi, perusepäluuloisina aloimme epäillä, että ko. mekanismi on vioille kovinkin altis, jos sitä varten on täytynyt jättää jo valmiiksi huoltoaukko. Sellainen sohva ei siis tullut kysymykseenkään.

Lopputulemana oli, että poistuimme kaikista liikkeistä ilman sohvaa ja vain kaksi oli ystäväni mielestä sellaisia, että niitä voisi harkita. Toinen oli punainen heittotyynyllinen, puuvillapäällysteinen kolmenistuttava sohva, johon kuului irrotettava rahi, jolla siitä tehtiin divaani/kulmasohva. Toinen puolestaan oli khakinvärinen, kolmenistuttava, mokkajäljitelmä kankaalla päällystetty sohva, jossa oli iso hintalappu. Harkinnan jälkeen ystävä soitti iltayöstä, jolloin rouva Jälkikirjoitus oli jo siirtymässä treffeille NukkuMatin kanssa ja halusi lisätietoja. Niinpä rouva Jälkikirjoitus suuntaa tänään takaisin kahteen sohvakauppaan yksinään, sillä sohvanhankkija on töissä yömyöhään hankkimassa niitä sohvan ostamiseen tarvittavia rahoja, ja mittaa ensin punaiseen sohvaan kuuluvan rahin mitat ja vapaan istumatilan pituuden, sitten vuorossa on keskustelu sen khakinvärisen sohvan hintalapusta, paljonko siinä on ilmaa eli montako tuntia ystävän pitää tehdä töitä, jos todella haluaa sen omakseen.

Värien hartaana ystävänä päätän kirjoitukseni kommentoimalla vielä sohvavalikoiman värejä muutamalla sanalla. Selvästi näkee, että sininen ja vihreä ovat nyt out, sillä niitä oli saatavissa vähemmän. Vielä muutama vuosi sitten, kun kiertelin sohvakauppoja, kaksi sohvaa kolmesta oli sinisiä tai vihreitä, nyt myynnissä oli valkoista nahkaa ja luonnonvalkoista kangasta, ruskeaa, beigeä ja khakia, sekä kirkkaammista väreistä joulunpunaista ja tummanpunaista, mutta ei juurikaan perinteistä virheää tai sinistä. Sen sijaan uusina väreinä myynissä oli violetti (hyvin kirkas tummanvioletti), pinkki ja tummalime. Violetit sohvat oli asustellu pinkein ja tummanlimen värisin tyynyin ja matoin, vastaavasti keskiruskean kanssa kaupattiin turkooseja tyynyjä joko yksivärisinä tai luonnonvalkoiseen yhdistettyinä. Ihan rehellisesti on pakko tunnustaa, että hetken tunsin kutkutusta violetin sohvan ja limenvärisen maton hankkimiseen, mutta vain ohimenevän hetken, sillä en kuitenkaan jaksaisi katsella tuollaista värien räiskinää vuotta kahta kauempaa. Turkoosien verhojen ja tyynyjen valmistamista harkitsin jo hivenen pidempään, enkä edelleenkään pidä sitä poissuljettuna. Ne piristäisivät varmaan mukavasti perinteisensävyisen olohuoneemme ilmettä ja ne voisi yhdistää siihen isoon vaaleaan käpymattoon, joka vintissä odottaa taas pääsyään olohuoneen lattialle. Täytyneekin tästä siirtyä vilkaisemaan, mitä netin kangaskaupat tarjoavat, jos vaikka löytyisi jotain kivaa...