lauantai 6. tammikuuta 2024

Perusspiraalit

Vuoden ensimmäiset sukat spiraalipertsat. Hyvän joulun toivotusten ohessa kyselin meidän kaivinkoneurakoitsijalta maalta kelpaisiko hänelle villasukat. Kuulemma hän hyvin mielellään ottaisi sukat vastaan. Tarkempia speksejä kysellessäni sain tiedoksi koon ja toiveen pitkistä varsista. 

Niinpä kaivelin varastoistani vihreän 7 veljeksen duo-langan, kerässä 100g.  Sen kaveriksi nappasin muutaman erilaisen harmaan/harmahtavan jämäkerän. Katsotaan miten pitkälle noilla pääsee ja kaivellaan varastoista sitten lisää.

 
Aloitus 60 silmukalla. 2o 2n - joustinta 22 kerrrosta, sitten vaihto sileään neuleeseen ja yhden kerroksen spiraaliin. Varren edetessä kavensin 4 kertaa 2 silmukkaa, jolloin nilkassa on 13 silmukkaa puikolla. Kantalappu vahvistettuna 14+14 silmukkaa, 26 kerrosta. Kantapohjaan 7+7 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 15 silmukkaa, joista ensimmäisen kavensin heti ensimmäisellä kerroksella ja seuraavat kavennukset sitten joka toinen kerros, kunnes 13 silmukkaa puikolla. Kärjessä normaali sädekavennus.

Joustimen tummempi harmaa oli muka jaettu kahteen yhtä suureen kerään, enkä tarkistanut sitä. No kerät eivät tietenkään olleet samankokoiset, vaan toiseen sukkaan tuli vähän pidempi pätkä tummaa lankaa. En silti usko sen vaikuttavan sukan käyttöön mitenkään. Kantapäässä ja terässä kolmatta harmaata lankaa, jota jäi vielä iso kerä.  
 

Painoa sukilla 208g, lankaa kulutettu vuoden alusta 208g.

Ei kommentteja: