maanantai 2. tammikuuta 2023

Summaus vuodesta 2022 ja katse tulevaan

Jälleen on se aika, että voi miettiä, miten vuosi on noin niin kuin omasta mielestä mennyt. Ush, mikä ilmaus, mutta on siis aika katsoa menneeseen.

Ajatuksenani oli, että keskittyisin itseeni tämän vuoden aikana, mikä ei kyllä toteutunut, koska äidin tilanne muuttui niin paljon tuossa kevään ja kesän aikana ja vaati minulta(kin) paljon satsaamista siihen. Eikä tilanne muutu, koska jatkossakin paljon aikaa menee matkoihin ja hänen luonaan käymiseen - ja tämä on sitä aikaa, jonka muuten voisin käyttää itseeni. Työt, kotihommat yms. tulevat kuitenkin aina tuohon päälle ja menevät "minun" edelle. Turha siis pistää tulevalle vuodelle mitään tuon suuntaista tavoitetta, se ei kuitenkaan toteudu. Vain nukkumisesta en aio tinkiä, se on niin tärkeä asia, että siitä pidän kiinni, uniaika olkoon minimissään se 7 tuntia, mieluummin 8 tuntia vuorokaudessa. 

Kenkiä ajattelin kuluttavani kolmet loppuun vuoden aikana. Se toteutui kyllä, mutta ei ehkä ihan niin kuin olin ajatellut, sillä vuoden aikana kaapissani käväisi tennaripari, joka tuli kulutettua loppuun muutamassa kuukaudessa, muutoin loppuun kuluivat juuri nuo työkengät ja kropsut. 

Lankoja on tullut, ostanutkin olen jokusen kerän, mutta vain hyvin merkittävään tarpeeseen. Kaiken kaikkiaan vuoden lankaostot ovat maksimissaan n. 40€, johon on laskettu kaikki ostetut langat, niiden postikulut ja ilmaisten lankojen hakemiseen menneet bensat. Yritän taas tsempata ja pitää ostettavien lankojen suhteen nollavuotta vuonna 2023. Ja tosiaan painotus sanalla - ostettavien- sen, mitä ilmaiseksi saa, saa ehdottomasti ottaa vastaan.

Kosmetiikkanäytteitä olen kasannut mittavat pinot ja niiden käyttö jäi enemmän kuin retuperälle, koska putkiremonttia pakoileva ystäväni tyhjensi omista varastoistaan vuoden kuluessa melkoisen kasan tuubeja, purkkeja ja purtiloita minulle. Hyvänä puolena se, ettei tarvitse 2023 shoppailla kosmetiikkaa, riittää että kaivelee kaappeja ja käyttää vanhenevat Dermosil pisteet välttämättömiin ostoksiin. Hammastahna lienee poikkeus, sitä kun ei Dermosil myy ja sitä kuitenkin kuluu tasaisesti. 

Tiedän haalineeni vuoden aikana ihan liikaa kaikkea ilmaista Roskalava-ryhmästä. Paljon olen käyttänyt niitä vaatteita, paljon askarrellut kaikesta, mitä olen saanut, mutta paljon on vielä jemmassa eli jospa aloittaisin vuoden sillä, että jätän materiaalien haalimiset mahdollisimman minimiin ja käytän jo olemassaolevia. Jätän myös ylipäätään shoppailut mahdollisimman vähiin ja pyrin käyttämään sitä, mitä jo on. Toisaalta tiedän itseni ja sen, että täydellinen ostamattomuus kosahtaa omaan nilkkaan jossain kohtaa oikein kunnolla. Mitä enemmän kieltoja, sitä varmemmin niitä rikon. 
 
Myönnetään, että mitä enemmän olen seurannut maailman tilannetta ja katsellut vuoden aikana ruokahyllyjen hintalappuja (kun niitä muita en juuri katsele), niin sitä tyytyväisempi olen siihen, että minulla on jemmoja muun kuin ruoan suhteen. Ei tarvitse ostaa, jos ei halua.

Ehkä sellainen lempeämpi asenne itseen ja usko siihen, että elämä kantaa, voisivat olla tulevan vuoden teemoja. Se on moneen kertaan todistettu, että juuri kun ajattelet, ettei tästä mitään tule, kohtalo puuttuu peliin ja asiat lutviutuvat kuitenkin. Olkoon siis vuosi 2023 pumpulin pehmeä ja kevyesti leijaileva. 

Ei kommentteja: