keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Kaikki rikkuu

Kummallisesti asioilla on taipumus kasaantua kuten esimerkiksi sillä, että tavarat rikkuvat aina kasapäin. Nytkin hajosivat sekä Herra Kirjoituksen talvikengät että minun talvikenkäni (toiseen kertaan), yksi avaimenperä, toppatakin vetoketju ja popscoket puhelimestani.

Jälleen kerran mietimme käytämmekö asiantuntijaa siis tässä tapauksessa suutaria vai teemmekö itse. Asian ratkaisi se, että molempien kengät ovat jo reilusti käytetyt, mutta kuitenkin edelleen käyttökelpoiset. Laskimme, että niihin vitosen liimatuubi ja vähän omaa työtä on järkevämpi sijoitus kuin suutarille vienti. 

Samoin avaimenperän korjaaminen onnistui liimalla ja vetoketjuun tarvittiin vain pihtejä. Ne hoituivat muutamassa minuutissa. 
 
Uutta popsocketia kerjäsin naamakirjan roskalava-ryhmässä, mutta sellaista ei tuntunut löytyvän, joten päätin tarkemmin tutkia kyseisen härpäkkeen sisuskaluja. Olin siis valmistautunut kokoamaan sen liimalla, jos mahdollista. Yllätyksekseni huomasin, että korjaaminen onnistui vain painelemalla osat yhteen - toki se edellytti pohjan irrottamista puhelimesta, mutta onnistui suhteellisen helposti. Pääsin siis tuulettamaan jälleen onnistunutta korjausta ja hämmästelemään sitä, miten loppujen lopuksi yllättävän moni asia on korjattavissa, kun vähän tutkii, googlettaa ja näkee vaivaa. Tuohonkin meni alta 5 minuuttia, joten ei ajallisesti ollut kysymys mahdottoman pitkästä ajasta.

Vielä kun joku kertoisi miten saa teroitettua pinsetit jälleen teräviksi, niin olisin taas yhtä "elvytystaitoa" rikkaampi. Minusta ja lankauksesta ei koskaan tullut kavereita eli en jaksanut panostaa sen taidon opiskeluun, vaan nypin kulmani edelleen pinseteillä. Itse asiassa tähänkin löytyi youtubesta ratkaisu eli nyt mä teroittelen pinsettejäni metallisella kynsiviilalla.


Ei kommentteja: