perjantai 13. tammikuuta 2023

Carcassonne - Sumujen sankarit

Pelasimme ystävien luona heidän hankkimaansa uutta Carcassonnea, nimeltään Carcasonne Sumujen sankarit. Ihastuin peliin niin, että päätin sen menevän ehdottomasti hankintalistalle. Peli kun oli laattojen asettelun suhteen tyypillistä Carcassonnea, mutta kun sitä pelattiin yhdessä tiiminä peliä vastaan, muuttui mekaniikka aivan erilaiseksi. Peli toimii myös tarvittaessa lisäosana peruspelin ja muiden lisäosien kanssa. 

Nieleskelin vähän, koska olin juuri masinoinut "osta mahdollisimman vähän" - vuoden ja sitten iski tällainen houkutus. Äitini kuitenkin ilmaisi halunsa muistaa minua tulevan merkkipäivän johdosta ja koska peli ei ollut mahdottoman kallis ja kuitenkin juuri sellainen tavara, jota todella halusin, päätin ehdottaa, että hankkisin sen. Äiti tietenkin suostui, joten nyt minulla on sitten Carcassonne - Sumujen sankarit täydentämässä valikoimaa. 
 
Mielenkiinnolla odotan seuraavaa pelikertaa - ensimmäisellä emme näet voittaneet peliä kolmesta yrityksestä huolimatta. 

Ei kommentteja: