tiistai 3. tammikuuta 2023

Pintaneulesukat

Joulun välipäivinä yritin kuroa umpeen kuilua valmiiden ja "pitäisi olla valmiina" sukkien välillä. Nämä peruspintaneulesukat on tehty Novitan ohjeella pussin pohjan langoista eli sillä vanhalla hyvällä periaatteella pistetään käsi odottavien lankojen pussiin ja napataan sieltä pari kerää. Katsotaan, miten pitkälle riittää ja arvotaan tarvittaessa seuraavat kerät. Puikot Novitan kulmikkaat koivuiset 3mm.

Ohje on Novitan pienin muokkauksin. Loin 56 silmukkaa ja aloitin 2o 2n resorilla 25 krs.Sen jälkeen siirryin pintaneuleeseen oheisen kuvan mukaan.
Nilkkaan 12 kerrosta 2o2n-joustinta. Kantalappuun 16 +16 silmukkaa ja tavallinen vahvistettu kantapää. Kantalapussa kerroksia 30, kantapohjaan 8+8 silmukkaa. Kantalapun reunasta nostin 15 silmukkaa. Kaksi ensimmäistä kavennusta molemmilla puolilla lyhennetyin kerroksin ja sitten kavennuksia joka toinen kerros kunnes puikolla 13 silmukkaa. Terään sädekavennus. 
 


 
Painoa sukilla   138g. Nämä siis vuoden ensimmäiset eli vuoden alusta kulutettu lankaa   138g. 

P.S. Pakko tunnustaa, että olisin halunnut käydä ostamassa uutta lankaa. Halu on ollut olemassa jo hetken aikaa ja iskenyt useamman kerran. Juu, tarvetta ei edelleenkään ole, sillä sen verran monta lankakiloa vielä odottaa kutomista, mutta kun se uusi lanka vaan olisi niin kivaa... Ei kuitenkaan vielä ensi vuonnakaan, ellen sitten kudo 24/7, jotta saisin lankavarastot merkittävästi vähenemään.

Ei kommentteja: