Johdattava joulukuu

Koska marraskuu meni yllättävän kivuttomasti ja oli keleiltään varsin positiivinen, voi joulukuusta odottaa myös mukavaa kuukautta. Toki myönnän, että eivät edessä olevat hautajaiset ole mikään positiivinen asia, mutta yritän vakaasti uskoa siihen, että joulukuu johdattaa elämääni oikeaan suuntaan. 

1. viikko

Lupaukseni mukaisesti jätin joulukuun ensimmäisenä päivänä menemättä ylitöihin, tein vain 8 tunnin lisätyöillan. Hoidin rästiin jääneitä kotihommia eli siivosin, paikkasin Herra Kirjoituksen ja omat farkkuni sekä ihastelin kaktuksen kukkia. Sain serkultani kesällä kaktuksen alun ja se on nyt päättänyt kukkia ensimmäisen kerran - ja sen kukat ovat aivan mielettömän kauniit.

Viikkoon mahtui toinenkin lisätyöpäivä ja maalla kovassa pakkasessa vietetty sunnuntai. Käytännössä kannoimme puita, jotta äidin ei tarvitsisi, koska niitä menee monen monta koppaa päivässä. 

2.viikko

Viikko alkoi itsenäisyyspäivällä, jolloin laitettiin ikkunoille joulukyntteliköt ja touhuttiin kaikenlaisia kotihommia. Illalla nautittiin kavereiden seurasta ja pelailusta sekä ihanasta syyrialaisesta ruoasta. 

 

Tiistaina oli viikon ainoa lisätyöpäivä. Teimme myös joulupaketteja ja mietimme, mitä vielä pitäisi hankkia, jotta kaikki tarpeelliset lahjat olisivat valmiina. Tästä viikosta alkoi myös loppuvuoden lottovoittoni eli kolmen viikon lista, jossa ei ole yövuoroja lainkaan, vain pelkkää aamuvuoroa vakkaritöissä tai muualla- viikonloppuvuorotkin ovat listan viimeisellä viikolla eli joulussa. Edessä on siis lukematon määrä aikaisia aamuherätyksiä pimeään ja kylmään. Tuntuu, että olen pohjattoman väsynyt ja koetan vain rämpiä yhdestä pimeydestä seuraavaan, aamusta toiseen. Sunnuntaina kävimme maalla. Pakkanen oli hellittänyt otettaan, mutta sen sijaan lumihommia oli tarjolla.

 

3.viikko

Muutama pakollinen joulukortti postiin. Viikon edetessä löytyi myös idea virtuaaliseen joulutervehdykseen muita varten, mistä lisää myöhemmin.

 

Kun luistelee pitkin puistokäytäviä tai kahlaa loskassa pussipimeässä töihin ja takaisin, todeten, että joulumieli on hukassa eikä lumesta ole tietoakaan, ei tee kotiinpäästyä mitään muuta kuin mieli mennä nukkumaan- ja tätä olenkin tehnyt, jos nukuttaa kello kahdeksalta illalla menen peiton alle. Vain yksi lisätyöpäivä tällä viikolla. Toiseenkin olisi ollut mahdollisuus, mutta sen sijaan keskityn sairastamiseen ja teatteriin, joista lisää jäljempänä.

 

Yhdet joululahjasukat sentään sain valmiiksi ja pakettiin, muiden kohdalta taidan jakaa lappuja "joulumuori sairaslomalla, toimitus sitten myöhemmin". Lapussa olisi vinha peräkin, sillä loukkasin töissä ranteeni ja se ei tunnu paranevan. Olen siis tällä viikolla menossa MRI-tutkimukseen. Jotta mikään asia ei olisi niin helppo, tiedän, että kunnollisiin ranteen kuviin tarvitaan kolmen teslan magneetti ja niitähän ei täältä löydy, joten lauantaina aamulla on pakko kääntää auton nokka kohti Tamperetta ja käydä kuvauttamassa käsi siellä. Jatkot, ainakin seuraavaan lääkärikäyntiin asti, onnistuvat sitten taas täällä. Sitä en sitten tiedä, mitä tapahtuu, jos käsi tarvitsee puukkoa. Pelkään kovasti, että scafo-lunaariligamentti on saanut siipeensä ja tarvitsee jotain muutakin kuin aikaa parantuakseen. Töissä olen rannetuen kanssa ollut, vaikka se onkin todella hankalaa, mutta ei silti "pää kainalossa" - hankalaa eli en ole käynyt anomassa saikkua, vaikka välillä  ranteeseen sattuu niin saakelikseen. 

Teatterissa kävimme katsomassa esityksen "Näytlemä, joka menee pleen". Se oli todellakin ehdottoman hulvaton, en muista milloin viimeksi olisin nauranut näin paljon. Vatsalihakset olivat suorastaan kipeät nauramisesta ja täytyy sanoa, että ihailin roolisuorituksia, miten loistavat ammattinäyttelijät pystyivät esittämään tönkköä amatöörinäyttelijää, se on sitä ammattitaitoa. Näytelmän idea on siis seurata amatöörinäyttelijöiden "kesäteatteriesitystä", jossa kaikki mahdollinen menee pieleen, kulissit romahtavat, kässäriin jäädään junnaamaan, näyttelijä tyrmätään kesken esityksen ja vaikka mitä muuta ihan uskomattomasti toteutettuna. Todellinen hyvän mielen näytelmä. 

 

4.viikko

Jouluviikko, jolle olen vaatimattomasti onnistunut hankkimaan 7 työpäivää, jotka täydentyivät vielä yhdellä ylimääräisellä täysmittaisella työpäivällä ja parilla muutaman tunnin jatkolla - kerrankin voi sanoa, että sain olla töissä tarpeeksi. Antijouluihmisen unelma, voi vedota siihen, että on töissä. Mikään ei sovi, eikä mihinkään voi mennä, kun on töissä. Kaiken työajan ulkopuolisen ajan voi käyttää nukkumiseen. Samalla tajuntaan hiipii ilo siitä, että parin päivän kuluttua tapahtuu kaksi mahtavaa asiaa: jouluhössötys on ohi ja päivät alkavat pidetä. On edessä uusi vuosi ja uusi mahdollisuus. Tähän kyllä tekisi mieli kyynisen tontun tavoin todeta: uusi mahdollisuus hukattavaksi.

Joululahjaksi sain tuomion siitä, että ranteessani on todellakin "jotain vialla" eli scafo-lunaarilifamentti on rikki. Uuden vuoden iloksi tulee sitten tieto siitä, mitä tuolle tehdään, meneekö "aika parantaa haavat"- periaatteella vai tarvitaanko leikkaus. 

Joulukortit olivat tänä vuonna saippuaa, pyrin siihen, että en enää hanki, mitään muuta kuin syötävää, juotavaa tai poistuvaa käyttötavaraa lahjaksi. Kaikille samanlaiset ettei tule paha mieli kenellekään. Kotona olen yrittänyt vähän siivota, joululaatikoista suurimman osan saimme lahjaksi serkultani Rusetilta ja kinkku on perinteisesti kaupasta ostettua savustettua, koska kumpikaan meistä ei pidä uunikinkusta. Jouluaattona kokataan nachopeltiä töissä, joten sielläkin ollaan aika kaukana perinneruokailusta.

 

5. viikko

Vuoden vaihtumiseen on enää muutama päivä. Viikon alkaessa takana on 7 työpäivää ja edessä vielä kolme, joiden jälkeen seuraa yksi, mutta sitä odotetumpi, vapaapäivä. Olen luvannut itselleni "pyjamapäivän" eli lököilyä verkkareissa kotona - ruoaksi joulusuklaita, mozzarellatikkuja ja cheddarjalapenoja, kevyt kasvohoito ja jalkahoito. Vain vähän sukankutomista, mutta sitä enemmän rentoa yhdessä oloa Herra Kirjoituksen kanssa ja paljon äänikirjoja. 

Pitkän työputken viimeinen päivä oli joka suhteessa sellainen "lottovoitto", mitä vain harvoin sattuu kohdalle. Punaiset päivät pöhöttivät kropan ja tekivät olon äärimmäisen epämukavaksi - tuntui, kuin joku olisi juuri tänä päivänä avannut sisuksissani hanan. Kun tuohon yhdistää äärimmäisen epämukavat rintaliivit, jotka olivat aina siellä missä ei pitänyt (liian ylhäällä, liian alhaalla, olkaimet valuen, kupit tursuten), ja kellon, joka käytti jokaiseen liikkumaansa minuuttiin ainakin kaksi todellista minuuttia sekä yli 12 tuntisen työpäivän, alkaa olla palikat kohdallaan. Onneksi pisinkin päivä päättyy joskus ja yhä edelleen mietin, miksi ihmeessä jemmaan noita liivejä kaapissani - miksi en vain heitä niitä pois. 

Uuden vuoden aattona kävin kuulemassa tuomioni käden suhteen: käsikirurgi suosittaa leikkausta, maksusitoumuspyyntö vakuutusyhtiöön lähti. Nyt sitten vain odotellaan. Alustava leikkauspäiväkin jo sovittiin tammikuulle, mutta katsotaan, miten tässä käy.