maanantai 8. helmikuuta 2021

Kaverille kans

Niinhän siinä sitten taas kävi, että ryhdyttäni tekemään hanskoja huomasin olevani tilanteessa, jossa yksi pari ei riitä. Tähän mennessä olen tehnyt kolmet ja yhdet vielä pitäisi tehdä. Noista kolmesta yhdet on ne Herra Kirjoituksen, toiset jää mulle ja kolmannet lähtee Herra Kirjoituksen sukulaiselle Ruotsiin. Neljännet olisivat menossa mammalle, joka myös kaipaa tuulenpitäviä ja lämpimiä hanskoja potkukelkka ja rolli ajeluihin.
 

Sisähuopaa olisi vielä noihin yksiin, mutta päälisnahka loppui. Vanhat nahkahousut riittivät niukin naukin kolmeen pariin. Omani jouduin jo kokoamaan palasista, jotta sain niistä riittävän isot. Tiedän, että äiti (siis mamma) haluaisi myös mustat, vaikka kohteliaasti sanoikin, että kaikki värit kelpaavat ja mustaa nahkaa mulla ei tietenkään ollut jemmassa yhtään enempää. Ruskeaa olisi, mutta se ei paljon auta. Omistanikaan en saa suurennettua äidille, koska materiaalia ei vaan yksinkertaisesti ole.
 
Tämä on se tyypillinen kierrätysmateriaalista tekemisen ongelma: saatavilla oleva materiaali rajoittaa tekemistä. Pistin nyt paikalliseen Roskalava-ryhmään pyyntöä asiasta, jos vaikka sieltä kautta löytyisi.

Ei kommentteja: